Asiat, äijät ja Rajamäki

Olipa viikko. Kansalaistarkkailijat-ryhmämme on ollut jonkinlainen yritys puhkoa läpikapitalisoituneeseen mediatilaan reikiä kutsuaksemme kaikkien mahdollisten positioiden ja sukupuolten toimijoita, kansalaisia / väen edustajia miettimään, mikä oli tuon aktion (poliisi Kiasman edessä 9.9.) merkitys. Kutsukaamme tätä pistosaha-metodiksi. Ryhmä on ollut amebamainen verkosto ja koostunut enimmäkseen miehistä. Kiintoisasti hanke alkoi jännittyä myös lähipiirissä. Nuorisotutkijoiden Nuotta-listalla esitettiin kritiikkiä ensemblemme kokoonpanosta ja myös tavoitteiden poliittisesta korrektiudesta. Äijäköörimme sai opetusta - toimintamme olisi kelvollista, jos se vain kattaisi myös tasa-arvokysymyksiä. Meitä myös pidettiin "koomisina".

Toisaalta äijäköörimme sai tukea myös toisilta äijiltä. Malebonding.

Päivi Harinen, kollega Joensuusta, viestitti privaattipostissa kokonaisuutta koskien osuvasti: On hyvä, että asiat pääsevät "irti". Päivi myös nimesi tämän meiningin "alapolitiikaksi". Nohevaa.

HS:n vieraskynässä 21.9.2006 mainitaan henkilö nimeltä Sandro Magister. Ei Munari vaan Magister. (Sandro Munari oli Lancian tehdaskuski esimerkiksi vuonna 1967 Jyväskylän suurajoissa.) Magister on vatikanisti, siis "Vatikaanin tarkkailija". Olen kuullut, että tämän herran toimenkuvasta on löydetty hämmästyttävä paralleeli pistosahaporukkaan kysymällä "voisiko kansalaistarkkailijoiden alkuperä olla johdettavissa tähän"! (Mikko Salasuo, suullinen tiedonanto 20.9.2006)

Kritiikkiä tuli myös ulkoa, turkulainen maisteri kysyi (v)aatiiko sananvapauskin aineellista vahinkoa? Rustasin kiivaassa tahdissa, mutta hitaasti vastauksen HS?mielipiteeseen ja pistin menemään 21.9. noin klo 12.14. Tätä kirjoitettaessa en tiedä, koska se ilmestyy ja miten silvottuna. Joka tapauksessa typistettettynä. Päivystävä toimittaja ilmoitti erittäin ynseästi näin tehtävän, kun soitin sinne tarkoituksenani pyytää muotoilla sisäministeriä koskevaa väitettäni. Koko osuus oli jo siistitty pois.

Siksi seuraakin eräänlainen "directors Un-Cut", pamautan tähän plokiin koko satsin. Parahin lukija, sinä/te 2-11 kpl uskollista lukijaani, liudennu tekstin virtaan:

Tarkkaileva dosentti vastaa

Timo Lohento haastoi (HS 21.9.) tarkentamaan järjettömänä pitämänsä ajatuskulkuani Smash Asemista. "Ilmaisuvapauden nimissä kannattaa sietää aineellisia vahinkoja" ei ole sitaatti puheestani vaan toimittajan tiivistys. Mutta en pakene journalistisen käytännön selän taakse vaan otan leiman vastaan ja koetan selventää.

Ajatus liittyy tietysti tuon mielenosoituksen tilanteeseen. Kyse on detaljista, mutta samalla periaatteellisesta seikasta. Ponnelauseen voi muotoilla myös seuraavasti. Aineellisen vahingon uhka tilanteessa, jossa mielenosoittajia oli paikalla vain vähäinen määrä, ei oikeuttanut viranomaisia kansalaisvapauksien rajoittamiseen. Mielenosoittajien ydinryhmää oli Kiasman edessä arviolta 40-50 henkeä. Porukka olisi pitänyt päästää liikkeelle ja blokeerata vasta sitten kun ensimmäinen lainvastainen kajoaminen - tai sellaisen yritys - jonkun omaisuuteen, vaikkapa SUV-maasturin peruutuspeiliin, olisi tapahtunut. Siihen poliisilla oli massiivinen valmius. En hyväksy paikkojen hajottamista kansalaistoiminnan keinona. Tällaisia linjauksiani sijaitsee blogissani Kommentti.fi-sivustolla.

Mielenosoituksen piirityksessä näytti tapahtuneen merkittäviä kansalaisoikeuksien rikkomuksia poliisijohdon valitseman strategian seurauksena. Se on asia sinänsä. Kansalaisena minua karmaisee tämän absurdin episodin kutoutuminen kehkeytymässä olevaan kahteen yleisempään tendenssiin. Toinen on poliittisen tilan muutos, jonka juonteita ovat julkisuuden pinnallistuminen, pelkistyminen, henkilöityminen ja nopeutuminen. Tämä alamaistaa meitä. Kansalaiset, tai pitäisikö muotoilla kuluttajakansalaiset, passitetaan tässä prosessissa katsomoon, dramaattisten tapahtumien ahmijoiksi, ohuen seurannan asemiin. Prosessi on kuitenkin ristiriitainen, kansalaisvalvonnan kannalta myös mahdollisuuksia tarjoava. Kun jotain uhkaavaa on tulossa, mediarummutus takaa tapahtumien läpinäkyvyyden. Dramatiikkaa suosiva media-agenda tuo toimittajat paikalle, mutta myös monet oman elämänsä ja ympäristönsä dvd-dokumentoijat. Kaiken tuloksena kaikki on hetkessä toimitettu nettiin. Tila on jollain tavoin läpinäkyvä. Emme ehkä olekaan niin alamaisia.

Toinen tendenssi koskee poliisitoiminnan trendejä. On väitetty, että suomalaisen poliisin toiminnassa on selvästi tapahtunut paradigman vaihdos. Ollaan siirtymässä sensitiivisestä hyvinvointivaltion malliin kuuluvasta poliisitoiminnasta terrorismin vastaisen sodan virittämään kovan poliisitoiminnan malliin. Ja tämän mallin demonstraatiosta oli kyse Kiasman edessä 9.9.2006. Vai oliko? Tämä ei ole mitätön kysymys demokratian kannalta, koska monet tiedustelutoimenpiteet tai ylimitoitetulta näyttävät reaktiot on helppo perustella viittaamalla terrorismin uhkaan. Voiko poliisia valvoa, voiko supoa valvoa?

Poliisin ylin johto ja Sisäministeri Rajamäki ovat toistuvasti kieltäytyneet tulemasta keskustelemaan näistä tendenssistä julkisen ryhmämme järjestämään tilaisuuteen. Aikamoisia äijiä. Millä tavoin aktiivinen kansalainen voi silloin päätellä, onko poliisin toiminnassa tapahtunut paradigman vaihdos?

Tommi Hoikkala
Kansalainen

Mitä tämä on? Ehdotin kainosti, että siirryttäisiin keskustelemaan väitetystä poliisitoiminnan strategian muutoksesta ja demokraattisesta valvonnasta, sen kapeutumisesta, mahdollisesta hallintatavan muutoksesta. Tämä olisi se asia - ei poliisin pahuus/hyvyys, josta joku feministi Nuotta-listalla veisteli.

Olivatko poliisin ylin johto ja sisäministeri kieltäytyneet tulemasta keskustelemaan tilaisuuteemme?

---HMM: Poliisin valtakunnallinen johtaja Markku Salminen ilmoitti sihteerinsä välityksellä minulle ettei pääse tilaisuuteemme (niillä aikatauluvaihtoehdoilla joita tarjosin) ja ettei hän myöskään määrää tilaisuuteen (useita aikatauluvaihtoehtoja) ketään alaistaan.
--- Rajamäki ilmoitti erityisavustajan sihteerin kautta ensin ettei pääse viime viikolla tai tällä viikolla pidettävään tilaisuuteen ja myöhemmin ettei ylipäätään tule meidän järjestämään tilaisuuteen (siis: me tarjosimme tilaisuutta ajankohtaan jonka Rajamäki valitsee ja Rajamäki ilmoitti sihteerin välityksellä ettei hän ole kiinnostunut).
Rajamäki vastasi kielteisesti myös toiseen kutsuun tulla journalistiliiton tilaisuuteen pressiklubilla tiistai-iltana 19.9.
-- Helsingin poliisin komentaja Jukka Riikonen siirsi asian käsittelyn Helsingin poliisin vastaavalle tiedottaja, joka ilmoitti ettei Helsingin poliisista kukaan ole kiinnostunut osallistumaan eiliseen keskusteluumme.
- joten: toistuvasti ylin johto + rajamäki ei ole kieltäytynyt: ongelmana kuitenkin haluttomuus, rajamäen tapaus kiinnostavin: mikään aika ei siis sovi.

Thomas Wallgrenin meilinpätkän perusteella väitteeni ei ollut semanttisesti vallan tyhjä.

Ryhmä järjesti keskustelutilaisuuden Taidehallin klubilla 20.9.2006. Mika Turkian nauhoitus - kiitos - on haettavissa täältä: http://www.cs.helsinki.fi/u/turkia/200906/

Jännite katosi. Valtajulkisuus menetti kiinnostuksensa asiaan. Toiset teemat nousivat otsikoihin, esimerkiksi Budapest. Siellä mellakoitiin. Kiasman edessä 9.9. ei.

Miksi kukaan ei kutsu rapujuhlille?

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

Kari Saaren tutkimus joukkojen hallinnasta

Kovan poliisitoiminnan trendi, jota pohdiskelin 17.9.06 plokissani Suorannan Juhan kommentin virittämänä, saa tietyn vahvistuksen Kari Saaren tärkeässä väitöskirjatutkimuksessa. Laitan Karin meilin sellaisenaan tähän plokiini. Arvoisa lukija, pankaa merkille myös dokumentaatio (Karin artikkelit).

Hei Tommi!

Kuulin tänään huomisesta keskustelutilaisuudesta, jonne en valitettavasti pääse/ehdi huomiseksi Kuopiosta näin lyheyellä varoituksella. Samoin en avuttomuuteni vuoksi saanut vastausta lähtemään uuteen blogiisi. Olisin halunnut kommentoida toteamustasi JOUHA-toiminnan tutkimuksesta ja puutteesta.

Itse olen vuodesta 2001 saakka tehnyt sosiologian väitöskirjaa työnimellä: "Poliisi ja joukkojenhallinta Suomessa. Joukkotilanteet ja niihin liittyvä poliisitoiminta suomalaisten poliisien näkökulmasta tarkasteltuna". Työn pitäisi valmistua ensi vuoden aikana. Työssäni käsittelen myös suomalaisen sinänsä - ainakin tähän saakka - varsin omalaatuisen poliisitoimintaperinteen suhdetta kansainvälisiin kehityksiin - myös EU:n puitteissa lisääntyneen poliisiyhteistyön ja harmonisoimisen näkökulmista. Tutkimusta siis on ollut ja on edelleen, mutta ehkä se ei ole saanut yhteiskuntatieteilijöiden huomiota laajemmin kuin vasta nyt. Itse koen olleeni varsin marginaalissa jo vuodesta 2001 tämän tutkimusaiheen kanssa, vaikka olenkin siitä ajoittain kirjoitellut keskustelunavaus yrityksiä. (ks. viestin loppu)

Sinänsä Smash-Asemin poliisitoiminta oli suomalaisittain hyvin yliampuva ja poikkeuksellinen. En omien kokemusteni pohjalta osannut odottaa tällaista Suomessa - ainakaan pelkästään suomalaisten poliisien aikaansaamana. Sinänsä tämä kovan poliisitoiminnan trendi ei kansainvälisesti ole yllättävä viimeaikaisten kehityskulkujen valossa (ks. Policing and Society 15(2005):3/teemananumero: Policing Political Protest after Seattle).

Terveisin,
Kari Saari
tutkija, Kuopion yliopisto

Lopussa on myös minun kirjoituksiani, jotka sivuavat aihetta:

(2001) "Poliisi pamputtaa, aate elää ja toimittajat raportoivat". Tapaustutkimus vuoden 1998 Mustavihreistä päivistä. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopisto.

(tulossa syyskuu 2006) "Katujen poliittinen kansalaisuus muutoksessa? - Näkökulmia mielenosoituksiin ja niiden kontrollointiin". Artikkeli teoksessa Pekka Kuusela ja Mikko Saastamoinen (toim.): "Kansalaisuuden ääriviivoja. Hallinta ja muodonmuutokset myöhäismodernilla ajalla". Palmenia-sarja. Helsinki: Yliopistopaino.

(2004) "Sosiologisia näkökulmia poliisiin ja joukkojenhallintaan: poliisi aktiivisena toimijana joukkotilanteissa". Oikeus 33(2004):1, s. 38-54.

(2003) "Onko mielenosoitusten kontrollointi matkalla kohti poikkeavuuden normalisointia?". Nuorisotutkimus 21(2003): 2, s.43-47.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

Kommentti kommentista

(Pistän nämä tähän. Plokikone ei hyväksynyt plokkerinsa viestiä, koska en muka ollut avannut jotain tiliä. Tyhmä kone. Mulla on kaksi tiliä Sampo-pankissa. Hehe.)

Erittäin skarppia ruoskaa Juhalta, joten kiitos. En ollut ostamassa koko Apusen pakettia. Häneltä oli kuitenkin otettavissa tietty mediakriittinen juonne, jota voi käyttää, jos pohtii spektaakkeliyhteiskunnan dramatiikkataloutta. Siis miksi tiedotusjulkisuuden toimijoilla on obsessio konfrontaatiohin ja dramatisointeihin. Sillä on myös efektinsä siten, että kehkeytyy kummallinen katsomon omainen rakenne. Media panee meidät tavikset aina seuraamaan asioita sivusta, olipa sitten kyse jääkiekosta tai politiikasta tai mielenosoituksesta: ollaan lehtereillä ja diggaillaan sitä tai tätä puolta. Kiasman piiritysympyrän sisällä oli max 300 ihmistä ja ympärillä vallan sankasti jengiä, puhumattakaan millainen määrä draamaa seurasi tv:stä, netistä, palstoilta. Paradoksaalisesti kuviosta syntyy myös kantaa ottamisen foorumi (vrt. tuhannet nettikeskustelut viime viikolla) eli mun kriittinen pointti siitä, että kuluttajakansalaiset asemoidaan vain katsomoon. Eli tässä on käsillä uusi tila politikoinnille, väitteille, argumenteille!

Toi uusi kovan kapitalismin voimankäyttödoktriini on tärkeä kommentti. Sen sukulaisversiota on minulle jankutettu sunnuntailenkillä (kiitos, Riehunkankaan Risto).

Olisikin kiinnostavaa ja tärkeää, että joku heittäisi hihastaan sensitiivisen analyysin poliisien oikeuksien laajenemisesta ja niiden realisoinnista vertailevassa näkökulmassa, sanotaan vaikka akselilla Suomi, Ruotsi, britit, Saksa, Italia ja vaikka Ranska. Olettaisin, että on kansallisia eroja, koska on kansallisia eroja mielenilmausten repertoaareissa näissä maissa. EU:lla on joukkojenhallinnan yhteistyötä ja koulutusta. Mutta mitä? Kuka tällaista on tutkinut?

Ehkä tarkkailuryhmämme keskustelutilaisuudessa 20.9. klo 15 Taidehallin klubi, Helsingissä saadaan lisää valoa myös tähän ongelmaan. Mukana ovat Arja Alho, Annika Lapintie, Kimmo Tiilikainen, Rosa Meriläinen, lakimies Ville Hoikkala - jonka poliisi feidasi avustamasta Smash Asemista kiinniotettuja, koska olisi epäilty mellakoitsijoiden avustamisesta. Vaikka jätkä ei ollut edes paikalla. Plus Tapani Ruokanen, Sampo Villanen sekä Thomas Wallgren. Join the gang!

Toiseksi Mari anymous kysyi, "(o)letko ajatellut lisätä rss-feedin blogiisi". Kiitti kysymästä. Osaavammat tahot ovat ilmoittaneet, että tuollainen säätö tehdään plokiini.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

After 136

Kuten tiedotusvälineet ovat kertoneet, eilinen miekkari Kiasman edessä sujui rauhallisesti. Thomin laskujen mukaan paikalla oli noin 140 osallistujaa. Yksi maija ja kaksi poliisia. Rajamäen eroa vaativaan adressiin oli kerääntynyt eilisiltaan mennessä reilut 2000 nimeä, Pro Rajamäki -adressiin noin 400 vähemmän. Itse en allekirjoittanut Rajamäen eroa vaativaa adressia, vielä vähemmän Pro-adressia. Vihreä Liitto ja Vasemmistoliitto ovat puoluepolitisoineet kysymyksen. Mikäs siinä. Kansalaistarkkailuryhmässämme mietitään mitä tehdä, ainakin keskustelutilaisuus Taidehallilla 20.9.2006 klo 15 on tulossa.

Kollega Tampereelta, Kuuren Tapsa lähetti meilin:

Kansalaisinterventio näyttää saaneen aika myönteisen vastaanoton - Aamulehdessä päätoimittaja Matti Apunen käytti aika tavalla tilaa alakerrassaan, vinoili osuvasti tapansa mukaan, mutta antoi anarkisteille Hoikkalan ohjeen (jonka Hoikkala on hänen mukaansa lainannut Leniltä, eli "... vallatkaa keskisuuri puolue".

Vaikka olen vain F-luokan julkkis, näemmä tämän tarkkailuryhmän rivistöissä tulen kommentoiduksi uutisjournalismin suorastaan ykköstoimijoiden foorumeilta! Shokeeraavaa, olen todellakin olemassa, kuten jo 28.8. lähetyksessäni tälle sivustolle totesin.

Mutta siis, Lenin. Toki luin nuorena Leniniä, kerrassaan aivan saatanasti. Tämä nimenomainen lainaus ei ole tuolta vallankumouksen teoreetikko-taktikolta vaan Paakkunaisen Karilta varastettu. Silloin kun minulta kysytään. Kari kommentoi nuorten politiikkasuhdetta toukokuussa Radio ykkösessä joku aamu. Omaksuin ajatuksen sieltä ja olen sen jälkeen toitottanut sitä sopivaksi katsomissani tilanteissa. Se on myös kirjoitettu Prekaariruoskan johdantoartikkelin loppuun. Se on naurattanut ja myös ärsyttänyt joitain aktivisteja. Mun pointti on, että jos perustuloa tähän valtakuntaan (Eurooppaan) tahdotaan, on puoluejärjestelmä ja siihen kytkeytyvä vaikuttamisen koneisto sivuuttamaton taho, olkoonpa se kuinka depolitisoitunut tahansa. Myönnän, ei kauhean raikas ajatus.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

Stop 136?

Vai meneekö tämä niin, että koko rälläkkä on tulosta pienen anarkistiporukan taitavasta (?) vedätyksestä? Saivat median polvilleen, valtavan huomion tapahtumalle ja poliisin hermostumaan tiedotusstrategiassaan kuluneen viikon keskustelussa. Poliisin johto on kieltäytynyt enää kommentoimasta asiaa (Timo Harakka, Pressiklubi 15.9.2006, jonne eivät tulleet vastaamaan syytöksiin.) Tämän ajatusmallin mukaan Suomessa ei koskaan tapahdu mitään kiinnostavaa, dramaattista eikä kärkevää, jonka vuoksi journalistinen kynnys on erittäin matalalla haistelemassa säpinää kaupunkitilasta. Jos vedätysteoria pitää kutinsa, ainoa fiksu tapa reagoida olisi panna jäitä hattuun ja hiilihappoa mukaan, jotta jäät eivät sulaisi. Tai pitäisikö suorastaan asentaa kokonainen jääkone päähänsä?

Tämä teoria - Aamulehden Matti Apusen Pressiklubissa eilen lanseeraama - avaa hyvän kysymyksen. Lehtitalot ja muut journalistisen tuotantokoneiston aktorit ovat todellisuuden suhteen pysyvässä dramatiikkapaniikissa rakenteellisessakin mielessä. On pysyvä tilaus vastakkaisuuksien keskinäisille peleille. Niistähän journalismi elää etenkin, kun vastakkaisuudet kiteytyvät kategorioiden ja henkilöiden välisiksi draamoiksi.

Jos samaa linjaa edetään, voidaan pohtia, olivatko kaikki matot ihan suorassa yläkerrassa kaikilla nuorisotutkijoilla, jotka hyppäsivät EuroMayDay-prosessiin viime keväänä. Oltaisiin vastattu/Olisin vastannut Olli Saarelalle vapunjälkeisenä tiistaina, että aktivistien vedätystä koko homma. Mediapörinää, joka aikansa kaikuu vaietakseen uusien pörinöiden alle. Keväällä tuollainen uusi pörinä oli Lordin Euroviisuvoitto.

Jännittävä ajatus. Mutta se ei selitä poliisien toimien massiivisuutta. Vai onko poliisikin harhaisen ja spektaakkeleita tuottavan journalistisen skriptin sokaisema. Entä tutkijat? Hyvän farssin ainekset käsillä, vai?

Teesiä depolitisoituvasta poliittisesta tilasta en kuitenkaan hylkää. On siis syytä vielä heilua ja toimia virittävän valistuksen mallin mukaan. Vaikka se olisi köyhän miehen versio.

Apropos Rajamäki-adressi: reilut 900 allekirjoitusta ei ole paljon.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

136: Joku Raja Rajamäellekin

Lenkillä (10 km 51 min 34 sek, 535 kcal, 4 tunnin yöunen jälkeen) mieleni askarteli edelleen akselilla kansalaistoiminnan syke, mediayhteiskunnan poliittinen tila, poliisin demokraattinen valvonta. Tapani Ruokasen viiltävä heitto oli/on että poliisin lisääntyneet oikeudet ja kasvavat terrorismintorjunta resurssit ovat uhka demokratialle. Rantasen Tuomas toi eilen hyvän aspektin pikku ryhmämme sähköpostittelussa esiin:

Tiesittekö muuten että samaan aikaan valtionvarainministeriössä ollaan leikkaamassa perinteisten rauhanjärjestöjen ja mielipide/kulttuurilehtien avustuksia...demokratian reiluihin pelisäätntöihin sitoutunut mielipidekenttä saa huutia samaan aikaan kun pelätään anarkistien uhkia...

Minusta nyt olisi käyttöä sellaiselle faktapaketille, jossa verrattaisiin poliisin kasvaneita terrorismintorjuntaresursseja esimerkiksi Tuomaksen mainitsemiin perinteisten rauhanjärjestöjen ja mielipide/kulttuurilehtien avustuksiin. Toki tarkasteluun mukaan olisi otettava myös kaikki kansalaistoimintaan myönnetyt budjettivarat sekä arpajaislain piiriin kuuluvat varat. Opm:n nuorisoyksikön kvootissa nuo fyrkat eivät ainakaan ole vähentyneet 2000-luvulla. Tulee myös muistaa että Vanhasen hallituksen yksi politiikkaohjelma koskee suoraan kansalaistoimintaa, jonka liepeillä elää aito pyrky kohentaa kansalaistoiminnan mahdollisuuksia Suomessa. Siis kuvio on paradoksaalinen, samaan aikaan voidaan nähdä demokratian kaventamista, mutta myös sen puffaamista. Silti olen Thomin (Wallgren) kanssa samaa mieltä että Suomen valtiollisen politiikan tilaa luonnehtii jonkinlainen depolitisaatio. Talouspoliittinen eliitti jyllää - tavoite on ollut jyrätä (jo vuodesta 1987 lähtien) esteet talouden vapaalta toiminnalta, sitähän kaiken sääntelyn purku, josta Sitra-postauksessa taannoin puhuin, tarkoittaa. (Sitra-postauksen se kohta jossa väitin että dynaaminen, globaali, tahokas, verkostuva, kilpailukykyinen yritystoiminta on kaiken institutionaalisen toiminnan ideaali Suomen eliiteille, puhuvatpa sen kolportöörit sitten kunnista, yliopistoista, kouluista, sairaaloista, urheiluseuroista tai perheestä.) Ja tämä on tendenssi joka karkottaa politiikkaa politiikasta.

Kysymys poliisin demokraattisesta valvonnasta on säie samassa depolitisaation vyyhdessä. Toinen säie voisi olla kansalaiskeskustelussa tapahtuvan poliittisen artikulaation ja puolueiden toiminnan suhde. Kärjistäen: puolueet ovat vaalikoneistoja. Vaalit ovat henkilökeskeisen populaarikulttuurisen politiikkakäytännön kliimakseja. Ne vetävä jengiä, meitä oman elämämme yksilöllistyneitä taviksia mukaan sikäli mikäli mediatilat täyttyvät elämänpoliittisista ja/tai viihteellisistä materiaaleista. Eikä sinne saa messagea singottua ilman rahaa, eikä ilman mainostoimisto Bobia. Puolue on tuote ja markkinointi on metodi, jolla kuluttajakansalaisten mielet valloitetaan. Rationaali (jopa habermasilainen) porvarillisen julkisuuden ylevä agora on valovuoden päässä iltapäivälehtien dominoimasta juoruilevasta huomiotaloudesta. Näin on näreet. Yritä siinä sitten esittää argumenttia jos ja kun pääministerin naisystävän rintojen mahdollinen silkonipitoisuus on The Issue siinä missä EU:n demokratiavajekin.

Puolueista piti vielä saarnata. Kaukana on aika siitä jolloin puolueet toimivat kansalaismielipiteen, etujen ja intressien hissinä, pumppuna tai kuljettimena poliittisen koneiston tai systeemin eri tahoille. Tässä katsannossa puolueet ovat pikemminkin hallinnan välineitä, olemassa olevan linjan legitimaation vipuvarsia. Suomalaisista 2 prosenttia kuuluu johonkin puolueeseen ja heistäkin valtaosa on passiivista rivijengiä. Vain keskusta lienee enää aidossa mielessä joukkopuolue. Korjatkaa jos olen väärässä. Voivatko puolueet näissä oloissa täyttää klassista tehtäväänsä demokraattisessa järjestelmässä? Ja miten Smash Asem -jupakka olisi kirkas prisma depolitisaation lajeihin. Kysyi Innocent Bystander.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

Smash Asem, part two

Ällistyttävä kiemura. Poliisin massiivinen sekasorrolla uhkaavien anarkistien 9.9. mielenosoituksen tukahduttaminen alkuunsa tuotti prosessin, jonka jälkipeli on kesken vielä pitkään. Kirjoitan tätä lauantaina paljon ennen 136: Joku Raja Rajamäelle -aktiota (Kiasman aukio, 17.45). Viime torstaina avattiin sisäministeri Rajamäen eroa vaativa adressi. Siinä oli eilen (ap) yli 900 allekirjoitusta. Eilen avattiin myös Pro Rajamäki -adressi. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt tekee tutkinnan poliisin toimista Smash Asemissa.

Joku aikalaisuuden punnitsija voisi käyttää tätä esimerkkinä äärimmäisyyksien ajan tavanomaisesta poliittisesta prosessista tai spektaakkelista. Se tapahtuu mediassa ja erityisesti netissä. Sen lähtökohta on konfrontaatio, mikä tuottaa kiihkeän kollektiivisen tunnestruktuurin ja intensiivisen latauksen, johon eri toimijat voivat heittäytyä. Poliittisen systeemin tavanomainen agenda virittyy uudella tavalla. Voi vain miettiä miksi kansalaisjärjestöjen 9.9. rauhanomainen ja radikaaleinkin tunnuksin läpiviety yli 2000 osanottajan mielenosoitus jäi Smash Asemin varjoon. Voi myös perustellusti kysyä mitä järkeä tämmöisessä rakenteessa on, kuten Leena Suurpää Kommentti.fi:n keskustelussa viime viikolla näytti toteavan. Sama ajatus oli esillä Allianssin julkilausumassa Euro MayDay:n keissistä viime toukokuulta.

Ymmärrän, tämä on tärkeä näkökulma. Väitän kuitenkin että konfrentaatiot eivät tyhjene pintaansa. Ne myös tarjoavat tarttumapinnan tuottaa keskustelun kentälle syviäkin teemoja sekä substansseja. Makasiinihösselistä virittyi tärkeä nuorten - mutta ei vain nuorten - epävarmuuksia ja perustuloa koskeva keskustelu, mikä jatkuu edelleen. Smash Asemista on kansalaisoikeuksia ja poliisin toiminnan legitiimisyyttä uumoileva puheavaruus. (Nyky)ajalle ahnas, utelias ja innokas tarkkailija voi ehkä aistia mahdollisuuksia kiihkeidenkin tilanteiden puhemaailmoissa. Juha Partasen, Matti Virtasen, Marja Holmilan - ja oli siellä joku muukin - sekä myöhemmin Mikko Salasuon ja Markku Soikkelin valistuksen virittävyys, on teoria ja malli myös mediayhteiskunnan politiikan tiloihin puuttumiseksi.

Mutta yhtä hyvin tuo juuri mainittu aikalaistarkkailijan ahnas uteliaisuus voi rispaantua. Medioituneen politiikan syklit ovat nopeita. Teemat kuluvat. Naamat kuluvat. Aina pitää saada uutta. Vasta kun kysymys on asetettu, se on usein jo ohitettu. Virittävän valistuksen näkökulmasta: teemoihin on helppo tarttua, mutta miten on suventämisen laita. Jos Prekaariruoska oli hyvä kahva jolla nuorisotutkijat(kin) tarttuivat ajankohdan kuumiin asioihin, voi nyt kysyä millä mekanismilla ote pysyy. Miten nuoren sukupolven politiikka tästä oikein jäsentyisi? Etenkin jos nuoret muodostavat atomisoituneen sukupolven (Mikko Salasuo)?

Takasin Smashiin. Että konfrontaatioissa kaikki kuvataan ja pannaan nettiin, on tuonut yllättävääkin läpinäkyvyyttä ja totaalista dokumentaatiota. Jokainen astalon tai mellakkavarusteisen poliisin pampun heilahdus on kuvattu moneen kameraan ja merkittävä osa kuvista ja materiaalista myös siirretään nopeasti nettiin, johon ns. kaikilla on pääsy. Tämä on kansalaistoiminnan kannalta myönteistä, viranomaisten tietomonopoli kyseenalaistuu. Tässä katsannossa poliisin ja Rajamäen tiedotustilaisuus viime tiistailta osoitti huonoa tilannetajua. Arroganssi, jolla poliisi pitää kiinni toimiensa oikeudellisuudesta kylmäsi. Ja oliko pääministeri Vanhasen selkeäsanainen asettuminen liioiteltujen toimien taakse loppuun asti harkittua? Että ei vain tulisi silmille.

Edellisessä plokissani kyselin mitä oikein heiluin tuolla mukana. Viittasin Wallgrenin Tomin kokoamaan tutkijoiden ja aktivistien tarkkailuryhmään. Niin. Alain Tourainella on sosiologinen interventioteoriansa. Pekka Sulkusen pitkäaikaisen seminaarin nimi taisi olla (on?) interventioryhmä. Ehkä tässä meidän touhussa on piirteitä toiminnallisesta interventiosta. Ei siis pelkkää teoriaa vaan yritystä johonkin käytännönkin suuntaan? Mutta ei ole juurikaan ollut aikaa teorioida tai luoda yhteistä tietoisuutta hankkeelle. Viis siitä - olkoon tämä löyhä porukka, jonka osallistujien motiivit voivat olla yksilölliset.

Ja mistä tämän touhun miehisyys? Poliisit olivat miehiä siinä massiivisessa ketjussaan, anarkistien enemmistö oli nuoria miehiä, tarkkailijaryhmämme koostuu miltei vain miehistä. (Toimittajien segementissä sukupuolten kirjo on tässä yhteydessä ollut hieman monipuolisempi.) Jos yrittäisi huonoa vitsiä. Paikalla ovat oman liikuntauransa drop outit, ne jotka on sysitty fudiksen, pesiksen ja hokin ikäluokkaurheilunsa herkässä vaiheessa vaihtopenkille. (Salasuota tämä ei koske. Mutta minua koskee.) He ovat nyt saaneet toisen mahdollisuutensa. (Tosi huono puujalka :)

Tapani Ruokanen, Suomen Kuvalehden pääkirjoituksessaan, heitti toistaiseksi riuskimman arvion poliisin touhusta. Taisi ohittaa vasemmalta! Jos ryhmämme paperissa haettiin poliisin toimien poliittisuutta, samassa asiassa Ruokanenkin on kiinni. Miten tätä syventäisi.

Selvyyden vuoksi toistan vielä seuraavan. En hyväksy pullojen, kivien, tavaroiden heittämistä, astaloiden käyttämistä vahingoittamistarkoituksessa, ikkunoiden, paikkojen rikkomista, väkivaltaa kansalaistoiminnan tai väentoiminnan keinoina. Enkä noilla uhkailua. 9.9. Kiasman aukiolla ei ollut mellakkaa. Poliisin toimet olivat ylimitoitetut. Mitä sanoisi vielä että homma ei menisi jankutukseksi.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

Smash asem

Jälleen olin niin puutarhassa kuin vain voi olla. Siis väärässä, virhearvioiden vallassa. Opetusministeriön nuorisoyksikön pomo Olli Saarela soitti minulle 6.9.2006 tiedustellakseen tulevan viikonlopun yhteydessä järjestettävistä Asemin vastaisista mielenosoituksista. Olin palannut edellisenä myöhään edellisenä iltana Petroskoista ja jotenkin vielä siihen liittyvän tematiikan pyydystämä. Kontupohjassa oli vierailumme aikana etnispohjainen konfrontaatio, rasismin venäläinen versio liippasi erittäin läheltä. Annoin Saarelan Ollille varsin välttelevän lausunnon ja arvelin että tokko mitään suurempaa rähäkkää syntyy. Zero points.

Toisin kävi ja jälleen istumme keskellä kuumaa kuviota, mikä hyvinkin vertautuu vapunjälkeiseen tilanteeseen EuroMayDay-verkoston mielenosoituksen jälkeen. Jo keväällä syntyi näyttävä mediaspektaakkeli suomalaiseen poliittiseen tilaan. Etenkin iltapäivälehdet laativat poskettomia lööppejään. Tällä kertaa tuntuu poliisi toimineen harkitun (media)strategian turvin. Tiistain, keskiviikon ja torstain iltauutiset välittivät kritiikkittä poliisin mediastrategian mukaista materiaalia tulevasta anarkistien Smash Asem -mielenosoituksesta. Kehkeytyi käsinkoskeltava odotusrakenne lauantain suhteen.

Erittäin onnistuneen perjantaisen prekaariruoska-keskustelutilaisuuden jälkeen Salasuon Mikko soitti ja informoi Thomas Wallgrenin kokoamasta Helsingin Smash ASEM -mielenosoituksen kansalaistarkkailuryhmästä (tutkijoita, mm. Wallgren, Tuomas Ylä-Anttila, Leo Stranius, Sampo Villanen, Mikko ja minä). Pienesti oudoksuin mielessäni nimikettä tarkkailuryhmä. Naureskelinkin: vertaa kahdenkymmenen vuoden takainen sosiologien "Keskiluokkakomitea", jonka slogani kuului: "tarkkailkaa naapureitanne ja raportoikaa poikkeavuuksista".

Lauantai-iltapäivänä tsekkasin nopeasti Dongzhou koalitio, anarkistinentoiminta [at] anarkismi.net:in sivuston (Kutsu protesteihin Helsingin ASEM-huippukokousta vastaan 9.-11. syyskuuta). En ollut eri mieltä julkilausuman tästä kohdasta: Tämän päivän maailmanlaajuista kapitalismia on vaikeaa kuvitella ilman kahden kerroksen järjestelmää, jossa massatuotanto hoidetaan maissa joissa autoritäärinen hallinto takaa työvoimakulujen alhaisuuden. Sen sijaan seuraavan statementin lopetus, vihjaus sekasorrosta on hölmö, eikä istu ollenkaan minunkaltaisen käpyläläisen pikkuporvarin pirtaan: "Kansainvälisen moninkeskeisen systeemin ylläpitäminen käy yhä vaikeammaksi. Eri puolilla Kiinaa pienviljelijät ja hikipajojen työläiset mellakoivat lähes päivittäin. Vähintä mitä me yhdessä voimme tehdä heidän tukemisekseen on tuoda edes hieman sekasortoa myös Helsingin kaduille." Arvelin, että siinä on annettu poliisivoimille syy, peruste ja legitimaatio panna anarkistit nippusitein kiinni poliisidösän kädensijoihin. Niin kuin kävikin.

Saavuin fillarillani 17.35 Kiasman eteen. Paikalla oli käsittämätön määrä toimittajia, kuvaajia, aika paljon uteliaita kansalaisia ja ehkä 30 tummiin pukeutuneita anarkistia. Ja poliiseja helvetisti. Miekkarin piti alkaa 17.45, nuoria valui paikalle hissukseen. Hetkessä Kiasman edusta oli poliisien saartama. Ja minä rivistön sisäpuolella. Ei minua pelottanut, toimittajia ja kuvaajia oli paikalla enemmän kuin anarkisteja, ja poliisin ja anarkistien yhteenotot aika pienimuotoista provosointia. Mutta poliisin massiivinen läsnäolo oli ällistyttävä. Saartorenkaan sisällä olevat kuvattiin, kasseja kaivettiin, kulkua estettiin. Erittäin outo kokemus kansalaistoiminnan näkökulmasta. Jälleen saan aiheen miettiä, kenen tila tuo seutu oikein on. Tiedotusvälineet ovat raportoineet tarkasti tapahtumia, ja esimerkiksi Ylen nettisivuilla on hyvä dokumentaatio koko illasta, myös poliisin tämänaamuisesta tiedostustilaisuudesta. Tällä haavaa on jo jälkipyykki menossa. Poliisin puhe mellakasta on semanttista manipulaatiota, mikä tietysti tähtää poliisin liioiteltujen toimien legitimointiin. Liioittelulla tarkoitan saarto-operaation massiivisuutta. Paikalla oli ainakin 200 poliisia, anarkisteja maksimissaan 50; kiintoisaa kyllä, valtaosa nuorehkoja jannuja. Kuten ennenkin, poliisithan ovat vain töissä ja tässä tapauksessa turvaamassa Asemin kokouksen rikkumattomuutta. Kansalaistoiminnan näkökulmasta johtopäätökset eivät ole kovin mairittelevat. Aivan liioiteltu operaatio.

Linkitän tämä postauksen yhteyteen tarkkailijaryhmämme julkilausuman, josta järjestämme tiedotustilaisuuden huomenna, 11.9.2006, klo 14, todennäköisesti Allianssi-talolla.

Miksi minä tuolla heiluin? Eikö minunlaiselle sovinnaiselle ja soputuneelle herralle olisi sopinut paremmin istua tuohon aikaan rapujuhlissa skoolailemassa. Parahin lukija, olin Kiasman edessä samasta syystä kuin poliisitkin. Olin vain töissä. Vedän nimittäin ?Suomalaisen nuorisotyön ja kansalaistoiminnan identiteetit? -tutkimushanketta ja tämä kevyt kenttätyö tuo oivaa materiaalia hankkeemme käyttöön. Tutkijoiden tarkkailuryhmä on sitä paitsi esimerkki toimivasta interventiosta yhteiskuntaan.

Ehkä olin liikkeellä yhtä paljon kansalaisena. Lisäksi: olen kansalaisyhteiskunta 2006 -toimikunnan jäsen. Sen konteksti on hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa. Se ei ole sisäministeri Kari Rajamäen lempiohjelma. Tässä katsannossa, kun minulla on tällaisia jäsenyyksiä, oli oikeastaan hölmöä, että en roikkunut loppuun asti Kiasman edessä. Lähdin sieltä noin 19.40. Olisi ollut momentum päästä nippusiteisiin. Ei olisi tarvinnut muuta kuin kieltäytyä poistumasta paikalta.

Salasuon Mikko tekstalikin tänä aamuna: "Poliisin mukaan saartorenkaan sisään joutui useita sivullisia", joutuipa, vois lisätä hoikkala vangittiin tuulitakissaan renkaan sisään;). Vastasin: "(j)oo, vähän harmitti että laabailin ja lähdin veke kun palelin ja mediaseuranta kutsui. Tapaisellani bystanderilla olisi pitänyt olla ursuit-kelluntapuku".

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

Yksilöllinen vai yksilöllistävä?

Olin torstaina 31.8.2006 eliitin seassa. (Eihän silloin itse kuulu eliittiin?) Sitran Tulevaisuusfoorumissa, Hyvinvoinnin murros -paneelissa. Onpa vaikea selittää mitä tämä on, kuitenkin Sitran niin sanotun ennakointiverkoston päätöstilaisuudessa. Tarkoituksena oli keskustella Timo Hämäläisen kokoamasta raportista. Sen nimi on "Kohti hyvinvoivaa ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa".

Löysin jatkumon edellisen postaukseni alkoholipoliittisten havaintojen ja Sitran dokumentin visiointien välille. Eliitti pohtii tilannetta, jossa valtiollinen sääntely korvautui 80-luvulla syntyneeseen ja 90-luvn alun laman oloissa nopeasti omaksuttuun paradigmaan, joka perustuu markkinamekanismin hyödyntämiseen ja teknologisten sovellusten laajamittaiseen käyttämiseen. Samasta valinkauhasta kirjoitimme Petri Pajun kanssa vuonna 2002 ilmestyneessä Heikki Silvennoisen toimittamassa nuorisopolitiikkakirjassa. Tulokulma ja johtopäätökset Petrillä ja minulla kuitenkin "vähän" toiset kuin tässä kommentoitavassa sujuvasti kirjoitetussa raportissa.

Linkki edellisen postauksen ajatukseen tulee siis sääntelyn dilemmasta. Esimerkiksi hintaruuvilla alkoholioloja säännöstelevä valtiollinen alkoholipolitiikka oli vanhan Suomen sääntelevän yhteiskuntapolitiikan peruskauraa. Kauraa josta kirjoitin 29.8.2006 ehkä liiankin absolutisoivasti ja ihannoivasti. Toki ihailen 70-lukua, etenkin kun intoudun nostalgiseen höyryyn [(ah: Piirpauken Konevitsan Kirkonkellot, Risto Jarvan Loma tai Markku Alen Fiat Mirafiorin ratissa (tehdaskuskina: ei tarvitse sanoa kuin Abarth), KOM-teatteri laulamassa Hiski Salomaan Vapauden kaihoa, punakone jääkiekossa, Atik Ismail fudiksessa, Jokerit Aimo Mäkisen hoteissa ja vaimoni häissämme (3.9.1976)] mutta haluaisinko todella tuon alkoholipolitiikan takaisin? Ken uskoo. Ja miten sen saisi takaisin? Mutta väitän, että sen avulla paljastuu yksi nykymenon kipupisteistä ja absurdiuksista.

Monet uuden Suomen pohdiskelijat esimerkiksi Sitrassa tai vaikka torstaisessa tilaisuudessa (ks. dokumentaatio Sitran sivuilta http://www.sitra.fi/) näyttävät ajattelevan että valtiollisen sääntelyn huvettua kaikki sääntely on kadonnut. Vapauden valtakunta on koittanut. Ihmisten elämä yksilöllistyy, vallitsee Aleksi Neuvosen sanoin superdiversifikaatio. Piirtyy myös kiintoisa kaksinaisuus. Hämäläinen muotoilee raportissaan, että tilanne mahdollistaa parhaimmillaan erittäin korkean hyvinvoinnin, mutta luo samalla valtavan haasteen yksilöiden elämänhallinnalle. Sitaatti: ?(l)ukemattomat vaihtoehdot voivat helposti johtaa sellaisiin päätöksiin ja käyttäytymiseen, joka tyydyttää yksilön tarpeita lyhyellä aikavälillä, mutta aiheuttaa pitkällä aikavälillä ongelmia sekä hänelle itselleen että koko yhteiskunnalle?. Kaikenlaisista addiktioistahan tässä on kyse, mutta ei vain niistä. Hämäläisen PP-dioissa viitataan myös lasten hankkimisen lykkäämiseen, avioeroihin, autojen moottorikoon kasvuun. Osa Hämäläisen nostamista asioista olisi ?ennen?, vanhassa Suomessa hoidettu järkevällä universalistisella ja sääntelevällä yhteiskuntapolitiikalla. (Miettikö Jorma Ollila samaa nähdessään nuorten miesten juoppoutumisen liiallisen liberalisoinnin seuraukseksi. En usko, uskotko sinä?)

Nyt sääntely ei käy ideologisista syistä. Tarpeeksi monen tarpeeksi keskiluokkaisittain vauraan kansalaisen sisällä nimittäin asuu omia nautintojaan maksimoiva, aina itselleen lisää ahnehtiva kuluttaja. Ei kovin omaperäisesti sanottu, mutta ahneuden aika on keskiluokkaisen aikalaisuutemme määre. Tietysti on väärin puhua monikoissa, me-retoriikan avulla, koska uuden Suomen sosiaalinen stoori on hajaantumisen, fragmentoitumisen ja kasvavien tuloerojen stoori. Jopa siinä määrin että perustellusti voi kysyä yhteisen ja kollektiivisesti jaetun sosiaalisen suomalaisuuden perään. Lisäksi ovat maahanmuuttajat. Mihin heillä on jäsenyys? Ja samalla tavalla voi kysyä mihin Suomen köyhillä ja heidän lapsillaan on jäsenyys. Tämä dimensio on jotenkin taiottu pois Hämäläisen raportista. Terveisiä vaan eliitille: voisitte paljon nykyistä enemmän miettiä köyhyyttä ja sosiaalisen hajoamisen, siis syrjäytymisen ongelmaa. Nuorisososiologian setä neuvoo lisää. Teidän näkemyksenne yhteiskunnallisten asioiden sukupuolittumisesta on oudosti himmeä. Sama koskee sukupolvia. Siis suomeksi: visiot täytyy asettaa sukupuolten ja sukupolvien näkökulmaan. Ei ole arkea noiden kategorioiden ulkopuolella. Tai jos on jotain niin se on sitten tukevasti äijälandiaa.

Välillä äidyn miettimään, uskotaanko siellä eliitissä kirjailija Jari Järvelän keskiolut-indeksiin. Se tarkoittaa, jos olen oikein ymmärtänyt - ja oliko se Järvelä vai liian varhain kuollut Arto Salminen - mäyriksen sellaista hintaa että marginaalissa ei synny revolttia. Revolttia ei synny jos tuet ovat tasolla, joka mahdollistaa päivittäisen tietoisuutta sumentavan keskarilatauksen hankkimisen ja juomisen. Ei tietenkään kukaan tällaista ole suunnitellut. Yhteiskunta vain on sellainen kone, että siihen eri politiikoilla ja niiden ratkaisuilla tehdyt ja aikomalla aiotut asiat tuottavat omien logiikkojensa kautta ei-toivottuja seurauksia. Mutta tajuavatko oman elämänsä uusliberaalit tämän?

Ajanhenkeen on linjassa se, että riippuvuuksien sosiaalisiin seurauksiin käydään yksilöllistävin keinoin käsiksi. Timo Hämäläinen kirjoittaa: "Suomalaisten hyvinvoinnin kehittäminen tulevaisuudessa vaatii tämän uuden tilanteen tiedostamista, kansalaisten elämänhallinnan tukemista sekä vastuullisten valintojen ja käyttäytymisen kannustamista." Moralismin monia hyökyaaltoja on odotettavissa, siis mediapaniikkeja tai hysterioita, joissa riippuvuuksien yhteiskunnallisia tai kulttuurisia syitä ei käsitetä ollenkaan edes olevan. Olisiko nuorista miehistä tällaiseksi moraalihysterian potkuriksi?

Jos valtiollinen välillinen elämäntapasääntely on epäsuosittu sääntelyn muoto, se ei tarkoita sääntelyn katoamista. En aina ymmärrä miksi tupakointia säädellään kovastikin, mutta juomista ei. Sääntely siirtyy myös arkeen, ihmisten sosiaalisten suhteiden tapahtumiksi, yhteisöllisyyden puitteisiin. Jos alkoholista puhutaan, väitän että toisten juomiseen puuttuminen ei kovin helposti käy toteen. Alue kuuluu yksityisyyden piiriin. Suomessa on kauan ajateltu, että on jokaisen oma asia miten juo. Esimerkiksi kutsuilla oletetaan että vieras itse tai korkeintaan puolisoineen säätelee juomisensa määrän. Suomalailla kutsuilla ei ole sopivaa, että isäntä tai emäntä kehottaa vierastaan hiljentämään tahtia, jolla juomaa nautitaan. Ulkomailla, Saksassa, Ranskassa tai vaikka Italiassa kuulemma ihan pokkana puututaan vieraan tahtiin, jos humaltuminen alkaa näkyä. En tiedä, onko tämä totta, mutta miksipä kasvokkaisen vuorovaikutuksen tavat eivät vaihtelisi kulttuurisesti. Kun ei ole hintaruuvia käyttävää alkoholipolitiikkaa, on yhä enemmän yhteisölliseen sääntelyyn tähtäävää preventiota. Joku semmoisessa tökkii. Paljonko itse juot?

Tämmöinen kappale on syytä kirjoittaa kokonaisuutena. "Julkishallinto joudutaan tulevaisuudessa organisoimaan uudelleen. Yritysmaailma on jo pitkän aikaa siirtynyt pois suurista hierarkkisista organisaatioista kohti uutta visiojohtoista, ohuempaa ja verkostomaista organisaatiomallia. Tämä muutos on johtunut yritysten toimintaympäristön dynamiikan ja monimutkaisuuden kasvusta, lisääntyneistä tehokkuusvaatimuksista sekä yritysten omien toimintaprosessien erikoistumisesta ja monimutkaistumisesta. Nämä muutokset vaikuttavat vahvasti myös julkisen sektorin organisaatioihin. Julkishallinnolla onkin paljon opittavaa parhaiden suuryritysten toimintamalleista ja organisointitavoista."

Tässä on ilmaistu erittäin tiiviisti New Public Managementin perustelu. Se kertoo miltä suunnalta tuuli puhaltaa. Yritysmaailman toimintaympäristöjen niin sanottu dynaamisuus on oltava myös kaikkien muiden organisaatioiden toiminnan kriteeri. Kunnantalosta, pesäpalloseuran kautta pitsinnyplääjien nettikerhoon. En saata koskaan olla ällistelemättä tarpeeksi hegemoniaa, jolla yrityslogiikka tunkeutuu alueille ja elämänsfääreille joille se ei kuulu. Eniten ällistelen sitä, että tuollainen management-logiikka löytää tiensä myös arkeen ja perhe-elämään.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla