Yksilöllinen vai yksilöllistävä?

Olin torstaina 31.8.2006 eliitin seassa. (Eihän silloin itse kuulu eliittiin?) Sitran Tulevaisuusfoorumissa, Hyvinvoinnin murros -paneelissa. Onpa vaikea selittää mitä tämä on, kuitenkin Sitran niin sanotun ennakointiverkoston päätöstilaisuudessa. Tarkoituksena oli keskustella Timo Hämäläisen kokoamasta raportista. Sen nimi on "Kohti hyvinvoivaa ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa".

Löysin jatkumon edellisen postaukseni alkoholipoliittisten havaintojen ja Sitran dokumentin visiointien välille. Eliitti pohtii tilannetta, jossa valtiollinen sääntely korvautui 80-luvulla syntyneeseen ja 90-luvn alun laman oloissa nopeasti omaksuttuun paradigmaan, joka perustuu markkinamekanismin hyödyntämiseen ja teknologisten sovellusten laajamittaiseen käyttämiseen. Samasta valinkauhasta kirjoitimme Petri Pajun kanssa vuonna 2002 ilmestyneessä Heikki Silvennoisen toimittamassa nuorisopolitiikkakirjassa. Tulokulma ja johtopäätökset Petrillä ja minulla kuitenkin "vähän" toiset kuin tässä kommentoitavassa sujuvasti kirjoitetussa raportissa.

Linkki edellisen postauksen ajatukseen tulee siis sääntelyn dilemmasta. Esimerkiksi hintaruuvilla alkoholioloja säännöstelevä valtiollinen alkoholipolitiikka oli vanhan Suomen sääntelevän yhteiskuntapolitiikan peruskauraa. Kauraa josta kirjoitin 29.8.2006 ehkä liiankin absolutisoivasti ja ihannoivasti. Toki ihailen 70-lukua, etenkin kun intoudun nostalgiseen höyryyn [(ah: Piirpauken Konevitsan Kirkonkellot, Risto Jarvan Loma tai Markku Alen Fiat Mirafiorin ratissa (tehdaskuskina: ei tarvitse sanoa kuin Abarth), KOM-teatteri laulamassa Hiski Salomaan Vapauden kaihoa, punakone jääkiekossa, Atik Ismail fudiksessa, Jokerit Aimo Mäkisen hoteissa ja vaimoni häissämme (3.9.1976)] mutta haluaisinko todella tuon alkoholipolitiikan takaisin? Ken uskoo. Ja miten sen saisi takaisin? Mutta väitän, että sen avulla paljastuu yksi nykymenon kipupisteistä ja absurdiuksista.

Monet uuden Suomen pohdiskelijat esimerkiksi Sitrassa tai vaikka torstaisessa tilaisuudessa (ks. dokumentaatio Sitran sivuilta http://www.sitra.fi/) näyttävät ajattelevan että valtiollisen sääntelyn huvettua kaikki sääntely on kadonnut. Vapauden valtakunta on koittanut. Ihmisten elämä yksilöllistyy, vallitsee Aleksi Neuvosen sanoin superdiversifikaatio. Piirtyy myös kiintoisa kaksinaisuus. Hämäläinen muotoilee raportissaan, että tilanne mahdollistaa parhaimmillaan erittäin korkean hyvinvoinnin, mutta luo samalla valtavan haasteen yksilöiden elämänhallinnalle. Sitaatti: ?(l)ukemattomat vaihtoehdot voivat helposti johtaa sellaisiin päätöksiin ja käyttäytymiseen, joka tyydyttää yksilön tarpeita lyhyellä aikavälillä, mutta aiheuttaa pitkällä aikavälillä ongelmia sekä hänelle itselleen että koko yhteiskunnalle?. Kaikenlaisista addiktioistahan tässä on kyse, mutta ei vain niistä. Hämäläisen PP-dioissa viitataan myös lasten hankkimisen lykkäämiseen, avioeroihin, autojen moottorikoon kasvuun. Osa Hämäläisen nostamista asioista olisi ?ennen?, vanhassa Suomessa hoidettu järkevällä universalistisella ja sääntelevällä yhteiskuntapolitiikalla. (Miettikö Jorma Ollila samaa nähdessään nuorten miesten juoppoutumisen liiallisen liberalisoinnin seuraukseksi. En usko, uskotko sinä?)

Nyt sääntely ei käy ideologisista syistä. Tarpeeksi monen tarpeeksi keskiluokkaisittain vauraan kansalaisen sisällä nimittäin asuu omia nautintojaan maksimoiva, aina itselleen lisää ahnehtiva kuluttaja. Ei kovin omaperäisesti sanottu, mutta ahneuden aika on keskiluokkaisen aikalaisuutemme määre. Tietysti on väärin puhua monikoissa, me-retoriikan avulla, koska uuden Suomen sosiaalinen stoori on hajaantumisen, fragmentoitumisen ja kasvavien tuloerojen stoori. Jopa siinä määrin että perustellusti voi kysyä yhteisen ja kollektiivisesti jaetun sosiaalisen suomalaisuuden perään. Lisäksi ovat maahanmuuttajat. Mihin heillä on jäsenyys? Ja samalla tavalla voi kysyä mihin Suomen köyhillä ja heidän lapsillaan on jäsenyys. Tämä dimensio on jotenkin taiottu pois Hämäläisen raportista. Terveisiä vaan eliitille: voisitte paljon nykyistä enemmän miettiä köyhyyttä ja sosiaalisen hajoamisen, siis syrjäytymisen ongelmaa. Nuorisososiologian setä neuvoo lisää. Teidän näkemyksenne yhteiskunnallisten asioiden sukupuolittumisesta on oudosti himmeä. Sama koskee sukupolvia. Siis suomeksi: visiot täytyy asettaa sukupuolten ja sukupolvien näkökulmaan. Ei ole arkea noiden kategorioiden ulkopuolella. Tai jos on jotain niin se on sitten tukevasti äijälandiaa.

Välillä äidyn miettimään, uskotaanko siellä eliitissä kirjailija Jari Järvelän keskiolut-indeksiin. Se tarkoittaa, jos olen oikein ymmärtänyt - ja oliko se Järvelä vai liian varhain kuollut Arto Salminen - mäyriksen sellaista hintaa että marginaalissa ei synny revolttia. Revolttia ei synny jos tuet ovat tasolla, joka mahdollistaa päivittäisen tietoisuutta sumentavan keskarilatauksen hankkimisen ja juomisen. Ei tietenkään kukaan tällaista ole suunnitellut. Yhteiskunta vain on sellainen kone, että siihen eri politiikoilla ja niiden ratkaisuilla tehdyt ja aikomalla aiotut asiat tuottavat omien logiikkojensa kautta ei-toivottuja seurauksia. Mutta tajuavatko oman elämänsä uusliberaalit tämän?

Ajanhenkeen on linjassa se, että riippuvuuksien sosiaalisiin seurauksiin käydään yksilöllistävin keinoin käsiksi. Timo Hämäläinen kirjoittaa: "Suomalaisten hyvinvoinnin kehittäminen tulevaisuudessa vaatii tämän uuden tilanteen tiedostamista, kansalaisten elämänhallinnan tukemista sekä vastuullisten valintojen ja käyttäytymisen kannustamista." Moralismin monia hyökyaaltoja on odotettavissa, siis mediapaniikkeja tai hysterioita, joissa riippuvuuksien yhteiskunnallisia tai kulttuurisia syitä ei käsitetä ollenkaan edes olevan. Olisiko nuorista miehistä tällaiseksi moraalihysterian potkuriksi?

Jos valtiollinen välillinen elämäntapasääntely on epäsuosittu sääntelyn muoto, se ei tarkoita sääntelyn katoamista. En aina ymmärrä miksi tupakointia säädellään kovastikin, mutta juomista ei. Sääntely siirtyy myös arkeen, ihmisten sosiaalisten suhteiden tapahtumiksi, yhteisöllisyyden puitteisiin. Jos alkoholista puhutaan, väitän että toisten juomiseen puuttuminen ei kovin helposti käy toteen. Alue kuuluu yksityisyyden piiriin. Suomessa on kauan ajateltu, että on jokaisen oma asia miten juo. Esimerkiksi kutsuilla oletetaan että vieras itse tai korkeintaan puolisoineen säätelee juomisensa määrän. Suomalailla kutsuilla ei ole sopivaa, että isäntä tai emäntä kehottaa vierastaan hiljentämään tahtia, jolla juomaa nautitaan. Ulkomailla, Saksassa, Ranskassa tai vaikka Italiassa kuulemma ihan pokkana puututaan vieraan tahtiin, jos humaltuminen alkaa näkyä. En tiedä, onko tämä totta, mutta miksipä kasvokkaisen vuorovaikutuksen tavat eivät vaihtelisi kulttuurisesti. Kun ei ole hintaruuvia käyttävää alkoholipolitiikkaa, on yhä enemmän yhteisölliseen sääntelyyn tähtäävää preventiota. Joku semmoisessa tökkii. Paljonko itse juot?

Tämmöinen kappale on syytä kirjoittaa kokonaisuutena. "Julkishallinto joudutaan tulevaisuudessa organisoimaan uudelleen. Yritysmaailma on jo pitkän aikaa siirtynyt pois suurista hierarkkisista organisaatioista kohti uutta visiojohtoista, ohuempaa ja verkostomaista organisaatiomallia. Tämä muutos on johtunut yritysten toimintaympäristön dynamiikan ja monimutkaisuuden kasvusta, lisääntyneistä tehokkuusvaatimuksista sekä yritysten omien toimintaprosessien erikoistumisesta ja monimutkaistumisesta. Nämä muutokset vaikuttavat vahvasti myös julkisen sektorin organisaatioihin. Julkishallinnolla onkin paljon opittavaa parhaiden suuryritysten toimintamalleista ja organisointitavoista."

Tässä on ilmaistu erittäin tiiviisti New Public Managementin perustelu. Se kertoo miltä suunnalta tuuli puhaltaa. Yritysmaailman toimintaympäristöjen niin sanottu dynaamisuus on oltava myös kaikkien muiden organisaatioiden toiminnan kriteeri. Kunnantalosta, pesäpalloseuran kautta pitsinnyplääjien nettikerhoon. En saata koskaan olla ällistelemättä tarpeeksi hegemoniaa, jolla yrityslogiikka tunkeutuu alueille ja elämänsfääreille joille se ei kuulu. Eniten ällistelen sitä, että tuollainen management-logiikka löytää tiensä myös arkeen ja perhe-elämään.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla