Tommi Hoikkala (s.1953), Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtaja, kaksoisdosentti, ei byrokraatti. Monien nuoria koskevien tutkimusaiheiden kautta päätynyt nuorisotyön, kansalaistoiminnan ja sukupolvien tutkijaksi. Venyvän nuoruuden asiantuntija. Pitkänmatkan juoksija.

11.10.07

Yhden päivän saivartelu

Kirjoitin vastikään, mutta hieman myöhään, esipuheen Reetta Pietikäisen tärkeään, ajankohtaiseen ja säpäkästi koottuun tutkimusinventaariin Palveluiden väliin putoamisesta yhtenäisiin palvelupolkuihin?. Kyse on yli kuukausi sitten ilmestyneestä nettijulkaisustamme. Jälleen törmäsin nettijulkaisemisen hyviin ominaisuuksiin. Hidas ja laiska tutkimusjohtaja voi lisätä korvaamattoman kontribuutionsa tuotokseen myöhässäkin. Aika armollista.

Esipuhe jäi epähuomiossani pois. Havahduin vasta hankekumppanin, Päivi Haavisto-Vuoren (Työministeriö) kyseltyä esipuheen perään. Rehellisesti sanottuna esipuheet ovat minulle allergisoivaa genreä. Kuulin kerran tutkimuslaitoksen johtajasta, joka ilmoitti cv:ssään kaikki laatimansa esipuheet. Mahtoi miehellä olla pulaa julkaisuista, kun moiseen käytäntöön piti turvautua, naureskelin kerran. En naureskele enää, vaan kateellisena bongailen ukon titteliä. Se on nykyisin tutkimusprofessori. Minä en ole, enhän ole ilmoittanut cv:lle yhtään esipuhettani. Toisaalta nauttisiko enemmän yhteisönsä arvostusta, jos kaikki tietäisivät, että "tuossa tulee Esipuhe-Professori"? Ehkä, pitäväthän suomalaiset - myös minä, kai (?) - titteliherroja niin tärkeinä. Äitini, 79 v. tykkäisi ainakin. Hän voisi veteraanitapaamisissa kehua poikansa saaneen uuden nimityksen, "Förord-Professor".

Esipuhe on joutava genre. Sanotaanko niissä koskaan mitään sisällöllistä? Luetaanko niitä edes? Sen ymmärrän, että kiitosten lähettäminen hankekumppanien suuntaan on tärkeää ja kohteliasta. Niistä en tietenkään tahdo laistaa. Kritiikkini ei koske sitä, vaan esipuheen pakkopullaisuutta.

Kerran ratkaisin aiheessa lymyävän mystisen ahdistukseni latomalla kiitokset noin 50:lle ihmiselle kirjoittamalla heidän nimensä kirjani ensilehdelle. Toisen kerran kutsuin esipuhetta näin: "(e)väs lukijalle", kolmanteen panin moton: "No teacher, no method, no guru". Se oli väärään järjestykseen muistettua Van Morrisonia (rock-heebo, katso Google -toimisto).

Mutta minulla on suunnitelma. Koska kukaan ei lue esipuheita, niissä voi sanoa tai niihin voi kirjoittaa mitä tahansa. Esipuheensa vaikuttavuutta voisi testata pamauttamalla sinne jonkun kunnon provokaation. Väittäisi esipuheessa jotain ihan posketonta. Keksisi teoreetikon tai filosofin jota ei edes ole. Tekisi siis eräänlaiset köyhän miehen Sokalit. Ja seuraisi sitten, huomaako kukaan mitään. (Alan Sokal, New York Universityn fysiikan professori sai julkaistua artikkelinsa "Yli rajojen: kohti kvanttipainovoimateorian transformatiivista hermeneutiikkaa" Social Text -lehden vuoden 1996 kevään-kesän numerossa. Artikkeli oli puhdas ja tietoinen postmodernin tekstualismin parodia.)

Toisaalta tämä suunnitelma on hylättävä, koska en tahdo tulla liitetyksi pois muodista menneeseen laiskan ajattelun postmodernismiin. En halua olla juuttunut 1990-lukuun. Joten miten olisi tällainen idea. Arvostan suuresti Rosa Liksomin kirjoista tuttua - tai tuoreena esimerkkinä Kari Hotakaisen Finnhits-teoksesta löytyvää - tiukan ilmaisun minimalismia. Yhdessä-parissa sivussa sanotaan taivaita ja kokonaisia tarinoita. Isoja asioita elämästä pienessä tilassa ja kiitokset päälle. Ne kehtaisi ilmoittaa CV-toimistoonkin. Ehkä joskus, vaikkapa suunnitteilla olevassa teoksessa "Munkki armeijassa." Who knows?

Reetan hieno ja huolella tehty tutkimusinventaari käsittelee nuorten nivelvaiheen tutkimuksia. Taitaa olla OPH:n Juhani Pirttiniemen oivallus ruveta nimittämään opintoväylien siirtymiä nivelen kielikuvan avulla. Saivartelijana pärähdin niveliin täysin. Vieläkin mietin, onko juurimetafora tässä tekniikan sanaston kardaaninivel? Siis liitos, joka sallii yhdistämiensä osien kääntyä toistensa suhteen. Vai botaniikan termi, nivel: varren ja lehtiruodin kohta, josta kasvi taipuu. Vai fysiologiassako seilataan, jossa nivel on kahden tai useamman luun tai ruston liittymäkohta? Niin tai näin: koulutuksen putkien ääressä on hyvä kysyä, liikkuvat vai jäykät nivelet?

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla