Kolumnit

Nuorisotutkimuslehden 2/2011 teema on Väkivalta ja kiusaaminen. On kulttuuriamme kuvaavaa, että traumojemme keskeisenä syynä on kiusatuksi ja pahoinpidellyksi tuleminen, ja ehkä tätäkin vielä yleisemmin laiminlyövässä ja vähättelevässä vuorovaikutuksessa kituminen. Suomalaisten kiintymyssuhteiden on todettu olevan keskimääräistä välttelevämpiä, ja vuorovaikutuksen haavoittavuus onkin kulttuurimme kipukohtia.

Kommunikointitaito, nopea oppiminen ja tilannetaju ovat työelämän keskeisimpiä menestyksen mittareita, kun taas koulussa arvostetaan enemmän akateemisia taitoja. Nykyään yritykset vaativat työntekijöiltään ammatillisen osaamisen lisäksi myös sosiaalisia taitoja. Tätä ei erityisesti opeteta koulussa, vaan odotetaan, että ihmiset tulevat toimeen erilaisten ihmisten kanssa luonnostaan.

Matkalla kohti rasismista ja syrjinnästä vapaata yhteiskuntaa jokaisen olisi tärkeää pohtia omia ennakkoluulojaan. Sen sijaan, että näkee uudet ihmiset jonkin ryhmän edustajana, stereotypiana, joilla ei ole omia mielenkiinnon kohteita tai persoonallisuutta, heidät pitäisi kohdata yksilöinä. Ihmisten tulisi vapautua ajattelumallista kaikki nuo ovat tietynlaisia.

Leonardo Custódio writes that in the Rio de Janeiro's slum youth can be paradoxically discriminated if they refuse criminal life and leave the favela for better job and educational opportunities.

Antti Kivijärven kolumnissa Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus annetaan neljä vinkkiä siitä, kuinka vastustaa rasismia käytännössä. Rasismin voima piilee usein siinä, että sen takana seisoo hiljaisesti hyväksyvä yhteisö. Tämä asetelma olisi syytä kääntää päälaelleen.

Eliisa Kylkilahti kirjoittaa Turussa järjestetystä pohjoismaisesta nuorisotutkimuskongressista. Vaikka NYRIS-konferenssista on tullut kansainvälinen ja entistä suurempi tapahtuma, on sen hengessä silti säilynyt pohjoismainen rentous – ja ennen kaikkea nuorisotutkimuksen ilo.

Mielenkiintoisuus ei tunnu vähenevän tällaiselle yhteiskunnallista seurantaa tekevälle tutkijalle. Kysymys nuorisotyön asemasta ja sen merkityksen hahmottumisesta näyttää virittyvän erilaisten mahdollisten kehityskulkujen asetelmassa. Samalla kontekstina ovat Suomen rauhanajan historian suurimmat uudistukset monissa rakenteissa.

Matkalla kohti rasismista ja syrjinnästä vapaata yhteiskuntaa olisi jokaisen tärkeää pohtia omia ennakkoluulojaan. Sen sijaan, että näkee uudet ihmiset jonkin ryhmän edustajana, stereotypiana, joilla ei ole omia mielenkiinnon kohteita tai persoonallisuutta, heidät pitäisi kohdata yksilöinä. Ihmisten tulisi vapautua ajattelumallista kaikki nuo ovat tietynlaisia.

Seksuaalisuus on erityisen haavoittuva osa-alue. Kaikenlainen väkivalta vaikuttaa negatiivisella tavalla nuoren hyvinvointiin. Hoitamattomana lapsuudessa ja nuoruudessa koetut väkivallankokemukset kasaantuvat ja voivat muuttua ylisukupolvisiksi.

Vuoden 2008 kuntavaalien jälkeen minulta on melkein jokaisessa maahanmuuttoaiheisessa tilaisuudessa kysytty, onko rasismi lisääntynyt. Joudun kerta toisensa jälkeen tuottamaan pettymyksen: en tiedä.