Hipstereiden joukossa

Berliinissä jos missä on helppo huomata olevansa tyylitietoisten ja persoonallisesti pukeutuvien nuorten aikuisten ympäröimänä. Näihin nuoriin viitataan sekä mediassa että kadunmiehen puheessa usein termillä hipsteri. Jokaisella tuntuu olevan käsitys siitä, mitä tai kuka hipsteri on, mutta paradoksaalisesti vain harva haluaa vapaaehtoisesti myöntää kuuluvansa tähän joukkoon. Hipsteriyttä onkin vaikea yksiselitteisesti määritellä, sillä kyse ei ole selkeärajaisesta nuorten alakulttuurista.

Käsite juontaa juurensa 1940- ja 1950-lukujen Yhdysvaltoihin, jolloin termillä viitattiin vapaamielisiin valkoisiin nuoriin, jotka ihailivat mustien jazz-kulttuuria ja tämän innoittamina tekivät irtiottoja niin tyylillisesti kuin ideologisestikin vanhempiensa keskiluokkaisesta elämäntavasta. Myös tänä päivänä hipsteriyteen liittyy olennaisena osana erottautuminen valtavirran tyylistä ja autenttisuuden tavoittelu. Toisaalta ideologisempien piirteiden kuten kierrätyksen ja kirpparivaatteiden suosimisen, luomutuotteiden kuluttamisen, yksityisautoilun vastustamisen, kasvissyönnin tai vaihtoehtomusiikin kuuntelun katsotaan myös olevan osa hipsterikulttuuria.

Berliinissä hipsteriyteen suhtaudutaan railakkaan ironisesti. Verkosta on mahdollista löytää useita hipsteriyttä parodisoivia videoita. Niiden mukaan berliiniläisen hipsterin tunnistaa seuraavista piirteistä: Hipsteri asuu Neuköllnissä. Hän omistaa jarruttoman fiksipyörän ja MacBookin. Vaatteensa hipsteri ostaa vintage-liikkeestä tai kirpputoreilta, ruokansa puolestaan bio-marketeista. Hipsterin lempijuoma on Club-Mate . Hipsteri työskentelee median parissa tai on luovan alan moniosaaja, joka viettää päivänsä ”työskentelemällä” kahviloissa lattea siemaillen – usein vanhempiensa taloudellisella tuella – ja suuntaa illalla muille tuntemattomien indie-bändien keikoille. Viikonloppuisin hipsterin voi bongata tanssimassa Berliinin trendiklubeilla kuten Berghainissa tai KaterHolzigissa.

Hipstereiksi halajaville on myös myynnissä erillisiä opaspakkauksia, joissa ei ainoastaan kerrota A:sta Ö:hön, kuinka tulla yhdessä yössä Berliinin hipsteriksi vaan annetaan tähän myös tarvittavat välineet (siirtotatuoinnit, paperiset nörttirillit, huonon musiikin vinyyli jne.). Menneenä kesänä järjestettiin myös ensimmäiset hipsteri-olympialaiset, joissa kilpailtiin muun muassa kangaskassijuoksussa, vinyylien pyörittämisessä ja Club-Maten juonnissa.

Berliinissä suhtaudutaan hipstereihin myös kriittisesti. Hipstereistä kirjoittaneiden Mark Greifin ym. (2012) mukaan hipsteri on kiinnostunut luovasta alasta, mutta ei ole itse varsinaisesti taiteilija, vaan ennen kaikkea kuluttaja. Hipsterin tulee olla aina askel muiden edellä määrittääkseen tyylillisiä ja kulttuurisia koodeja toisille ja erottuakseen massasta. Tästä syystä hipstereita ei pidetä välttämättä kovin sympaattisina. Saksassa hipstereitä onkin kuvattu sanalla ”Schnösel”, joka viittaa sekä ylimielisyyteen, tyylitietoisuuteen että vaikeasti lähestyttävyyteen.

Sanomalehdissä hipstereistä on viime aikoina kirjoitettu etenkin gentrifikaatio-keskustelun yhteydessä. Esimerkiksi Süddeutsche Zeitung julkaisi viime vuoden puolella ison artikkelin, jossa kuvattiin Neuköllnin kaupunginosan muuttumista ongelmalähiöstä kansainväliseksi hipstereiden urbaaniksi leikkikentäksi. Hipstereitä pidetään gentrifikaation pioneereina, jotka muuttavat uusille, nouseville asuinalueille boheemien taiteilijoiden perässä ja sysäävät alkuun muutoksen: kulmapubit vaihtuvat trendikahviloiksi, vuokrat nousevat ja vähävaraisimmat joutuvat muuttamaan pois yhä kauemmas kaupungin laidoille. Tämä on nostattanut Berliinissä myös niin sanottua hipsteri-vihaa paikallisten keskuudessa. Leimautuminen hipsteri-kuppilaksi ei ole välttämättä hyvää mainosta bisnekselle. Tämän seurauksena joidenkin Neuköllnin kahviloiden ikkunapöydät on pyhitetty MacBook-vapaiksi alueiksi ja osassa ravintoloita Instagram-kuvien ottaminen on kielletty. Lisäksi baarien ikkunoihin on alkanut ilmestyä hipstereitä parjaavia kylttejä, kuten "Sorry, no entry for hipsters from the US" tai katukuvaan tarroja ”Berlin doesn't love you”.

Hipstereistä, etenkin ulkomaalaisista sellaisista, näyttääkin tulleen hyviä vihollisia, joita on helppo syyttää kaupunkikulttuurin negatiivisista muutoksista kuten gentrifikaatioista, kaupallistumisesta tai underground-klubien muuttumisesta turistipaikoiksi. Toisten mielestä asiassa on menty askel liian pitkälle. Hipsteri-vihamielisyyden nähdään tekevän hallaa Berliinin maineelle - onhan kaupunkia totuttu pitämään rentona, monikulttuurisena, vapaamielisenä ja etenkin kaikille avoimena. Vastareaktiona onkin syntynyt esimerkiksi Hipster Antifa Neukölln-liike, joka vastustaa niin hipsteri- kuin turistivastaisuutta. Liikkeen mukaan sormella osoittelun sijaan tulisi miettiä uusia ratkaisuja esimerkiksi gentrifikaatioon liittyviin ongelmiin, joista ei voida syyttää vain ulkopuolelta tulijoita. Osa puolestaan olisi valmis heittämään koko hipsteri-käsitteen romukoppaan, sillä se on käsitteenä epämääräinen sekä luo tiedostavista kaupunkilaisnuorista kovin yksiulotteista kuvaa.

Heidi Villikka

Lähteet
Mark Greif, Kathleen Ross, Dayna Tortorici & Heinrich Geiselberger (2012) Hipster. Eine transatlantische Diskussion.

Sarjan edelliset kolumnit:
Mikko Piispa & Heidi Villikka: Berliinin gentrifikaatiosta (29.1.2013)
Mikko Piispa: Berliini ei ole urheilukaupunki? (1.3.2013)

***

Mikko Piispa ja Heidi Villikka ovat Berliinissä asuvia nuorisotutkijoita. Kolumneissaan he kirjoittavat yhdessä ja erikseen tekemistään nuorisotutkimuksellisista havainnoista Berliinissä. Mikko on asunut Berliinissä syyskuusta 2012 alkaen ja hänelle varsinkin Kreuzberg ja Neukölln ovat tuttuja kaupunginosia. Heidi puolestaan on asunut Prenzlauer Bergissä tammikuusta 2012 lähtien.