Tutkimus

Siellä ne sijaitsevat, nuorisotilat, ostoskeskuksissa, koulujen yhteydessä, kerrostalojen alakerroissa, monitoimitaloissa, omissa rakennuksissa tai vuokratiloissa. Ne vetävät sisäänsä vaihtelevan määrän nuoria. Niistä saattaa muovautua kiistakohteita, kun joku nuorisotalo pitäisi perustaa tai toinen nuorisotalo haluttaisiin sulkea. Ilta- ja viikonlopputöistä pitävät ohjaajat saattavat olla niissä vuosia.

Yli kaksi vuotta jatkunut yhteistyöhanke Suomen ja Saksan ministeriöiden välillä on päättynyt. Kahdenvälinen hanke liittyi nuorten osallistumisen vahvistamiseen paikallistasolla. Ministeriöiden välisten kontaktien lisäksi myös nuoret, nuorisojärjestöt ja tutkijat kohtasivat. Syntyi kirjoituksia, vaatimuslistoja, kehittämisaihioita ja Valitusfestarit-tyyppisiä sosiaalisia innovaatioita.

Olen kevään aikana tutustunut monen kaupungin nuorisotoimen rakenteisiin ja toimintaan. Tutustuminen on tapahtunut niin paikan päällä vierailemalla kuin verkon ja puhelimen välityksellä. Tekemäni hankemuotoinen työ pyrkii kehittämään kunkin kaupungin monikulttuurista nuorisotyötä, tai ehkä osuvammin ilmaistuna kyse on nuorisotyön monikulttuurisuuden kehittämisestä (ks. www.nuorisokanuuna.fi).

”Tutkittavan hyvinvointi on aina etusijalla kaikkiin muihin etuihin nähden.” On ehkä helppo ajatella, että tuo Helsingin julistuksen keskeinen lähtökohta on ollut ajankohtaista vain joskus muinoin toisen maailmansodan jälkimainingeissa tai että se on oleellista vain tutkittaviin fyysisesti kajoavilla tieteenaloilla. Kuitenkin on tutkittua myös tietoa siitä, että ”henkinenkin kajoaminen” voi olla tutkittaville ahdistavaa (Ellonen & Pösö 2010) tai muuten vaikuttaa ennalta arvaamattomalla tavalla. Tutkimuksen vaikutukset eivät kohdistu vain aineistonkeruuvaiheeseen, vaan myös raportointiin – ”kirjoitetuksi tuleminen” voi olla osallistujille ahdistavaa joko siksi, että heitä on tulkittu heidän mielestään väärin tai siksi, että oikeaan osuva tulkinta tekee kipeää (Josselsson 2004). ”Kun kirjoitamme pyytämättä toisen ihmisen elämästä, viemme häneltä osan hänen vapauttaan, olipa kokemus hänelle kuinka avartava tahansa.” (Josselson 2004.)

Ranskalainen sosiologia on kriisissä. Tähän väitteeseen olen törmännyt useasti Pariisin tutkimusvuoteni aikana.

Vanhempainvapaani kaksi ensimmäistä kuukautta ovat kuluneet siihen, että olen harjoitellut joutilaana olemista oikein urakalla. Ja harvinaisen vaikeaa se on ollut. Vauvan syntymää edeltävästä työputkesta on ollut vaikeaa ryömiä pois.

Tieteen avoimuus on koskenut käytännössä vuosikymmenet vain tiedejulkaisuja, mutta tietoteknisen kehityksen myötä periaate on ulotettu vähittäin myös tutkimusaineistoihin. Konkreettisimmin tilanteeseen ovat vaikuttaneet tiedejulkaisujen ja tutkimusrahoittajien aineistopolitiikat (data policies).

Helsingin Sanomissa on viime kuukausien aikana ollut muutamia näyttäviä reportaaseja, joissa on kysytty lapsilta suoraan heidän mielipiteitään ja kokemuksiaan eri asioista. Yhdestä viimeisimmistä oli teemana kiusaaminen päiväkodissa, jossa lapset itse kertoivat kiusaamisesta. Reportaasista välittyi kuva, että kaikki on yhtä kiusaamista.

Viimeksi kuluneina vuosikymmeninä on korostettu lasten autonomiaa. Tärkeä virstanpylväs oli YK:n yleissopimus lasten oikeuksista vuodelta 1989. Lapsitutkijat korostavat myös ehtimiseen, miten tutkimusote muuttui 1900-luvun lopulla: alettiin kiinnostua lapsista aktiivisina toimijoina ja lasten omista mielipiteistä. Tätä taustaa vasten on yllättävää, että samaan aikaan on kavennettu alaikäisten oikeutta osallistua tutkimuksiin huoltajasta riippumatta. Tämä johtunee ennen kaikkea siitä, että ennakkosäätely on yleisesti tiukentunut. Aikaisemmin alaikäiset saivat monissa maissa osallistua yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellisiin tutkimuksiin ilman tarkkoja muotovaatimuksia. Vanhempien päätösvallan korostaminen on toiminut monessa tapauksessa lasten etuja vastaan. Ennakkosäätelyn ulottuminen myös muihin kuin lääketieteellisiin tutkimuksiin on johtanut entistä tiukempiin suostumusta koskeviin sääntöihin. Lopputulema on ollut, että lasten omaehtoista päätäntävaltaa on supistettu.

Minä väitän, että poikakulttuurissa rakentuva lojaliteettilaskelmointi harjaannuttaa työelämän pelisääntöihin.