Tommi Hoikkala (s.1953), Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtaja, kaksoisdosentti, ei byrokraatti. Monien nuoria koskevien tutkimusaiheiden kautta päätynyt nuorisotyön, kansalaistoiminnan ja sukupolvien tutkijaksi. Venyvän nuoruuden asiantuntija. Pitkänmatkan juoksija.

23.2.07

Perkele osa 2

Viimeistä edellinen plokini käsitteli juoksujeni suoritustasoa. Koska unohtelen tallentaa kirjoituksiani ennen tiedostojen sulkemista, positiivinen loppuhuipennus oli jäänyt tiedostosta pois. Tätä kirjoitan Lammilla, Helsingin yliopiston biologisella asemalla, jossa olen hiihtolomakansalaisena. Siksi en tarkkaan tiedä mitä loppuhuipentumassa oli.

Joka tapauksessa voin väittää, että juoksijana suuntani on kaikesta huolimatta hyvä. Vaikka syksyllä kertyi odotettua vähemmän kilometrejä juoksuvihkoon, pohja on luotu tulevien aikojen hyville ponnistuksille. Säännöllisyys on palannut kuntoiluuni, kertyihän syksyllä kuitenkin yli 50 lenkkiä plakkariin. Lokakuun 14:s vedin 10 kilometrin testijuoksun aikaan 46.14. Ja tammikuiset sunnuntailenkit Riehunkankaan Riston kanssa antavat odottaa hyvien käytäntöjen paluuta ainakin kahden patuikäisen miehen harrasteisiin. Sunnuntaisin, jos olemme Helsingissä, vedämme joko pätkän, se on 18 km, tai pitkän, se on 21 km, lenkin. Tämä on 15 vuoden mittainen tapa. Tehtävänä on juosta taival sikahitaasti, 6.00-6.30 kilometrivauhtia. Ja jos maratoni häämöttää lähiaikoina, vedämme treenin loppukuudenneksessa 15 minuutin intervallin niin sanotusti täysillä. Olemme vetäneet tänä vuonna jo neljänä sunnuntaina 14 km lenkkejä; määrällinen hyppy kohti 18 kilsan pätkää antaa jo odottaa itseään. Kaiken tämän seassa teimme Pajun Petrin kanssa korkean paikan leirin tammikuisen Smolenicen eläkeläisseminaarin yhteydessä. Tarkkaavainen blogiemme lukija on voinut huomata viitteen tähän sessioon myös Petrin mainioissa Vantaa/Nissan-blogiproosassa.

Mutta miksi reilusti keski-ikäinen mies juoksee? Tässä en ajattele Petriä, joka on nelikymppisenä vasta nuori keski-ikäinen, vaan Riehunkankaan Ristoa ja minua. Toinen täyttää 57 ja toinen 54 huhtikuussa. Juokseminen on tapa muokata ikäänsä. Juokseminen on myös tapa todeta todellinen ikänsä ja rajansa.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla