Tommi Hoikkala (s.1953), Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtaja, kaksoisdosentti, ei byrokraatti. Monien nuoria koskevien tutkimusaiheiden kautta päätynyt nuorisotyön, kansalaistoiminnan ja sukupolvien tutkijaksi. Venyvän nuoruuden asiantuntija. Pitkänmatkan juoksija.

11.1.07

Sumea ensemble

Kirjoitin viime vuonna jossain plokissani nuorisotutkimuksen määritelmistä. Ehdotin, että nuorisotutkimus tarkoittaa nuoria koskevaa tutkimusta ties millä tieteenalalla ja tutkimussuuntauksen sisällä. Sain ainakin kommentin, että lisää murrosikä ja sosiobiologiaa. Itse huomasin että päihdetutkimus puuttui listauksesta. Niin puuttuu myös hoitotiede ja sosiaalityön tutkimus. Helppo lisätä nuo kaikki listaan.

Larissa Shvets, sosiologikollega Petroskoista määritteli syyskuisessa (2006) Petroskoin nuorisotutkimuskonferenssissa venäläisen nuorisotutkimuksen jotenkin näin: Contemporary russian sociology of youth research is a multiparadigm discipline orientated to complex research combing quantitative and quantitative methods including other interdisciplinary projects in Russia. Eli että nuorisososiologian sisällä on eräänlainen monitieteinen, moniteoriainen ja moniotteinen mylly, josta muodostuu disipliini, siis kiteytynyt tieteenala. Kiteytynyt? Tarkoittanee ainakin yliopistollisia oppituoleja sekä muita niihin liittyviä heimomenoja.

Suomessa ei ole nuorisotutkimuksen tieteenalaa, vaikka täällä on esimerkiksi tieteenala nimeltään hoitotiede. Sen sijaan Suomessa tutkitaan nuoria vireästi. Niin vireästi, että vastasin kollega Larissalle mainitussa Petroskoin konferenssissa muistiinpanojeni mukaan seuraavasti (tosin hävettää tämä nationalistinen paatos, mutta kumminkin): In Finland we have a dimmy and foggy collection of approaches - theories, methodologies, concepts, practices of research - which form a interdisciplinary or transdisciplinary space and field of youth research, an entire ensemble of approaches with a searching spirit. Tästä siis tämän jutun otsikko - sumea ensemble.

Vesa Puuronen on tuoreimmassa Nuorisotutkimus-kirjassaan (Vastapaino 2006) jollain tavoin huolissaan Nuorisotutkimusverkoston instituutioluonteesta. Hänestä on valitettavaa, että massiivisin suomalaisen nuorisotutkimuksen tutkimuspanostus on peräisin Opetusministeriön nuorisoyksiköstä. Emme muka kykene tekemään riippumatonta, itsenäistä ja kriittistä nuorisotutkimusta. Noinkohan on?

En juurikaan halaja sumeaa orkesteriamme - vai pitäisikö sanoa sumussa soittavaa orkesteriamme - tieteenalaksi, juvenologiaksi, nuorisologiaksi, nuorisotieteeksi. Mikä olisi sen kohde ja aito tiedeperusta? Luonnehtivatko sitä vain sille itselleen ominaiset menetelmät? Mihin yliopistoon se sijoitettaisiin? Ja suoraan sanoen, yliopistot eivät juurikaan tänään houkuttele. Vireys, verevyys ja rakentava kriittisyys kukkii muualla. Vai kukkiiko?

Onko nuorisoikäisiin kohdistuva hoitotieteen toiminto nuorisotutkimuksen alaa? On jos nuorisotutkimus määritellään laajasti. Hullunkurista. Päädyn ristiriitaan. Nuorisotutkimuksen määritteleminen laajasti - että se tarkoittaa kaikkea, monitieteistä nuoriin kohdistuvaa eri tutkimussuuntausten muodostamaa kokonaisuutta - laittaa määrittelijänsä löysään tunnelmaan. Sen sijaan että se asettaisi määrittelijänsä terävänä todellisuuden äärelle. Olisiko nuorisotutkimuksella sittenkin positiivinen ja vain sille ominainen ytimensä?

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla