Lukukokemuksia

Pakotettuna puolustamassa isänmaata

Vilho Kankareen postuumisti ilmestynyt omakohtainen romaani on virkistävä poikkeus suomalaisen sotakirjallisuuden valtavirtaan. Nyt 70 vuotta jatkosodan alkamisen jälkeen ei julkisessa keskustelussa vieläkään ole liiemmin tilaa kriittiselle pohdiskelulle.

Occupy Wall Street: Amerikan muutosvoima vai valkoisen keskiluokan poispilatun jälkikasvun väninää?

Yhdysvaltalainen kansalaisliike Occupy Wall Street esittäytyi maailmalle 17. syyskuuta, kun noin tuhat mielenosoittajaa marssi New Yorkissa Manhattanin kaupunginosan halki. Kanadalaisen Adbusters-aktivistiryhmän järjestämän mielenilmauksen osanottajista 150 myös yöpyi Zucotti-puistossa, vain korttelin päässä WTC-iskujen tapahtumapaikasta.

Chilen vihaiset nuoret ja kauppasuhdanteet

Viimeisen puolen vuoden aikana Chilessä ja eritoten sen pääkaupungissa Santiagossa on nähty paljon mielenosoituksia, joiden järjestäjätahoina ovat useimmiten olleet korkeakoulujen opiskelijajärjestöt. Ennen muuta mielenosoittajat ovat huolestuneita Chilen koulutusjärjestelmän yksityistämisestä. Korkeatasoisin koulutus onkin vain rikkaiden chileläisten ulottuvilla, kun vaatimattomammista oloista lähtevät nuoret joutuvat puolestaan tyytymään heikompiin, julkisin varoin ylläpidettyihin kouluihin.

”Heidän tietonsa siirtyy minun ruumiiseeni”

Kun he saapuvat, ei heillä useinkaan ole mukana muuta kuin kehonsa. Kehonsa muistissa he kantavat traumojaan: pelkoa, väkivaltaa, hengenuhkaa, jopa kidutuskokemuksia. Kun kaikki on epävarmaa, muuttuu liike katkonaiseksi. Vain vahvimmat selviytyvät tänne asti: nuoret aikuiset, useimmiten miehet – joskus kokonaiset perheet. Lapset ovat usein seuranneet vierestä vanhempiensa pahoinpitelyä – tai toisinpäin.

Mitä et tiedä, sitä et tiedä

”Suuri kaalihuijaus” viittaa urbaanilegendaan, jossa ilkeät byrokraatit antavat vähäpätöisiä asioita koskevia ylipitkiä säädöksiä. Alkutarinassa kyseessä oli USA:n liittovaltion viranomaisten määritelmä kaalinsiemenille. Tästä tarinasta Tommi Uschanov on ottanut nimen yhteiskunnallista tietämättömyyttä ja sen seurauksia käsittelevälle kirjalleen. 

Espanjalainen väliinputoajien sukupolvi

Vielä kymmenen vuotta sitten Espanja oli tasaisen talouskasvun menestyvä maa, jossa koulutetut nuoret löysivät paikkansa työmarkkinoilta. Tämä oli tilanne kun Eduardo Verdún espanjalaisia nuoria kuvaava kirja Adultescentes julkaistiin. Kirjan kirjoittaja kuuluu itsekin esittelemäänsä sukupolveen.
 

Iso paha internet tulee ja syö aivosi

Nicholas Carr (s.1959) käy kirjassaan Pinnalliset läpi kirjapainotaidon historiaa ja pääasiassa viime vuosikymmenellä tehtyä aivotutkimusta. Näiden tutkimusten mukaan aivot muuttuvat kun niitä käytetään eri tavoin. Neurotieteellistä aineistoa kirjoittaja peilaa historialliseen.

Hyvää ja huonoa häpeää

Satu Lidman tarkastelee kirjassaan Häpeä! Nöyryyttämisen ja häpeän jäljillä perusteellisesti häpeää ennen ja nyt erityisesti länsimaissa, mutta mukana on myös islamilaisten kulttuurien ja Kaukoidän, varsinkin Japanin, erityispiirteitä. Hän ottaa kantaa myös häpeän seurauksiin.

Pentinkulman pojat eksyksissä

Täällä Pohjantähden alla 2011 -näytelmä (Suomen Kansallisteatteri) kertoo kahden ohjaajan pyrkimyksestä tuoda Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogia näytelmäksi nykyaikaan. Lopputuloksena syntyy tutkimusmatka suomalaisuuteen, ja varsinkin suomalaiseen mieheen.

Näkymättömät lapset

Markus Nummi: Karkkipäivä. Otava, 2010.

Julkaise syötteitä