Berliinissä opin syömään puikoilla, saksaa en oppinut

Yhdeksän Berliinissä vietetyn kuukauden jälkeen Mikko ei oppinut paljoakaan saksaa. Sen verran, että sai falafelin sellaisena kuin halusi. Berliinissä Anna-Sofia oppi syömään puikoilla. Molempien opit ja oppimattomuudet yhdistyvät kiinnostavalla tavalla siihen, että Berliini muodostaa oman maailmansa. Mahdollisuuksien ja virikkeiden määrässä mitattuna se on valtavan iso. Siitä syystä se myös rajautuu yksilötasolla pienemmäksi, maailmaksi, jossa kaikki on mahdollista, mutta kaikkea ei voi yhden ihmiselämän aikana ehtiä tekemään.

Anna-Sofia: Opin, että varsinaista saksalaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa on vaikea löytää. Sen sijaan vietnamilaista, turkkilaista, kiinalaista, japanilaista, intialaista, korealaista, italialaista, libanonilaista ja ties mitä muuta kyllä löytyy ja helposti. Opin erilaisten sushien nimet ja sisällöt (ainakin saksaksi). Suomessa olin syönyt sushia vain kerran, vietnamilaista en koskaan. Molempia opin syömään puikoilla, hieman eri tavoin. Opin, että falafelia tilatessa myyjä kysyy tarkkaan, mitä kastikkeita ja vihanneksia laitetaan. Opin vastaamaan "komplett", sillä haluan aina kaikki mahdolliset täytteet. Ja opin, että libanonilaisessa falafel-paikassa ei kannata vahingossa tilata turkkilaista teetä.

Berliinissä on helppo elää mukavaa ja hyvää elämää vähällä rahalla. Riittää kun astuu ovesta ulos. Yksi ilmeinen esimerkki on se, kuinka paljon on erilaisia ruokapaikkoja ja kuinka hyvää ja halpaa niiden ruoka keskimäärin on. Berliinissä tottuu siihen, että nälkä ei milloinkaan vaivaa kauaa, sen voi koska tahansa tyydyttää hyvällä ruoalla, ja aina kun haluaa maistaa jotain uutta, se on mahdollista. Ruoan moninaisuus ja halpa saatavuus ovat lyömättömissä mittasuhteissa verrattaessa oikeastaan mihin tahansa muuhun kaupunkiin maailmassa.

Opin asioimaan turkkilaisissa lähikaupoissa, leipomoissa ja markkinoilla. Opin tunnistamaan hedelmäkojujen turkkilaisten myyjien aksentit, heidän erilaisia myyntilorujaan, jotka ikään kuin lauletaan tai toistetaan mantran tavoin: "eine-kiste-zwei-euro, eine-kiste-zwei-euro, eine-kiste-zwei, eine-kiste-zwei" (laatikollinen kaksi euroa). Opin myös, että sieltä missä turkkilaiset mummot parveilevat vilkkaimmin, löytyvät parhaat tarjoukset. Opin, ettei heidän lävitseen välttämättä pääse apajille monenkaan minuutin odottelun jälkeen ja että he useimmiten ostavat kyseiset tarjoustuotteet loppuun.

Berliinin lukuisat maahanmuuttajaväestöt elävät sikin sokin toistensa ja paikallisten kanssa, toki joihinkin kaupunginosiin painottuen. Esimerkiksi Neuköllnissä muualta länsimaailmasta tulleet hipsterit elävät (yleensä) sovussa muun muassa turkkilaisten, puolalaisten, syyrialaisten ja bulgarialaisten kanssa. Mutta vaikka kadut, puistot ja korttelit ovat yhteisiä, sosiaaliset maailmat ovat vahvasti omia. Näin yhden kaupungin ja sen kaupunginosien sisälle muodostuneita lukuisia mikromaailmoja. Jokainen tulokas asettuu omaansa ja näkee muut vain ulkoa, jos siis vaivautuu ylipäätään katsomaan. Ja jokaisen oma mikromaailma piirtyy sosiaaliseksi kartaksi, pisteiksi ja niiden välisiksi viivoiksi kaupunkitilassa.

Opin, että berliiniläisillä klubeilla eivät bileet lopu. Viikonloppuisin useimpien baarien tai klubien aukioloajoissa ilmoitetaan vain alkamisaika. Sulkemisajaksi ilmoitetaan esimerkiksi "till end", eli käytännössä siihen saakka, kun asiakkaita ja juhlintaa riittää. Suurilla klubeilla voi bailata vuorokauden ympäri: halutessaan bailaamisen voi aloittaa vaikkapa perjantai-iltana ja poistua kotiin maanantaiaamuna. Opin myös, että useimmille potkua jaksamiseen antaa muukin kuin alkoholi tai paikallinen energiajuoma Club Mate.

Yksi mikromaailma on teknon ja housen ympärille keskittynyt valtava klubikulttuuri. Sen napa on Berliini, mutta se koostuu merkittävissä määrin muualta tulleista: lukuisat DJ:t, levy-yhtiöpomot ja promoottorit valuvat Berliiniin kaikkialta maailmasta. Monille Berliiniin tulleille luovan alan työntekijöille vireä klubielämä on yksi houkuttimista. Ja tekno vetää joka viikonloppu puoleensa myös suunnattoman määrän muualta tulevia turisteja. Klubikulttuuri on oma maailmansa myös siinä mielessä, että itse klubit ovat usein kuin teknon katedraaleja, joista poistuminen havainnollistaa epätodellisen kontrastin sisään jäävän ja ulkoisen maailman välillä.

Vastaavanlaisia mikromaailmoja löytyy myös kaikkien kuviteltavissa olevien taiteenalojen sisältä ja väliltä. Berliinissä varsin harvat ovat kuitenkin täydellisesti omaan alaansa keskittyneitä sisäpiiriläisiä. Kun on mahdollisuus sukkuloida erilaisten virittävien maailmojen välillä, milloin tekijänä, kuluttajana tai hengailijana, elämää on helppo rikastuttaa. Jälleen palaamme siihen, mitä jo aiemmin totesimme: Berliinissä on helppo elää kulttuurisesti rikasta elämää. Riittää, kun astuu ovesta ulos.

Opin, että Berliinissä kaikki ovat aina vähän myöhässä. Ja että ulkomaalaiset vitsailevat: "mikä se stereotypia on, että saksalaiset olisivat aina ajoissa?" Opin, että saksalaisiin ei tutustu niin helposti kuin muualta tulleisiin. Osittain siksi, että koko ikänsä Saksassa asunut on jo luonut kaveripiirinsä ja verkostonsa, eikä niinkään etsi uusia. Osittain siksi, että Berliinissä vain yksinkertaisesti on niin paljon muualta tulleita.

Voi kulua lukuisia päiviä ilman, että keskustelee tai edes asioi kenenkään saksalaisen kanssa. Berliinissä ei opi saksaa, ellei itse yritä, sillä ilmankin saa yösijan ja mahan täyteen. Se ei myöskään ole millään tavalla välttämätöntä tässä jutussa kuvatun helpon ja kulttuurisesti rikkaan elämän elämiseksi. Ja juuri siinä lienee villakoiran ydin. Elämä on helpolla hyvää, eikä se ole riippuvaista paikallisen pääkielen osaamisesta. Täten elämä voi tuntua silloin tällöin jopa varsin absurdilta, aivan kuin se tapahtuisi kuplassa, jossa pätevät omat lakinsa ja jossa hengitellään erilaista ilmaa, mutta jonka rajat ovat hyvin epäselvät. Kaikki – ihmiset ja ajatukset – virtaavat helposti sisään ja ulos, mutta vasta ulkona huomaa, miten epätavallinen kuplan sisus onkaan.

Loppuun on myös lohdullista huomata, että aivan kaikkea ei Berliinissäkään voi tehdä:

Muuttaessamme haaveilin aloittavani synkronoidun uinnin harrastamisen eli niin sanotun kuviokellunnan. Sain kuitenkin paikallisilta seuroilta harmillisen vastauksen: aikuisten kuviokelluntaa ei ole koko Berliinissä. Uusia otetaan vain kuusivuotiaiden ryhmään.

Mikko Piispa & Anna-Sofia Sysser

Sarjan edelliset kolumnit:
Mikko Piispa & Heidi Villikka: Berliinin gentrifikaatiosta (29.1.2013)
Mikko Piispa: Berliini ei ole urheilukaupunki? (1.3.2013)
Heidi Villikka: Hipstereiden joukossa (8.4.2013)
Mikko Piispa & Heidi Villikka: Berliiniläinen kaupunginosaelämä (20.5.2013) 

Mikko Piispa on Berliinissä yhdeksän kuukautta asunut nuorisotutkija ja sosiologi. Kolumneissaan hän kirjoittaa tekemistään nuorisotutkimuksellisista havainnoista Berliinissä. Tällä kertaa Mikon kanssahavainnoitsijana toimii esitystaiteilija ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Anna-Sofia Sysser. Berliini-kolumneja kirjoittaa myös toinen nuorisotutkija, Heidi Villikka.