Berliiniläinen kaupunginosaelämä

Berliiniläiset ovat tunnettuja siitä, että he viihtyvät hyvin omissa kaupunginosissaan. Voi kulua pitkiä aikoja, etteivät he poistu oman lähikorttelinsa ulkopuolelle. Luultavasti jokainen pidempään Berliinissä asunut on jossain vaiheessa maleksinut viikkotolkulla vain oman kaupunginosansa sisällä. Ja miksipä ei, kun omasta naapurustosta löytyy kaikki olennainen, ruokakaupasta päiväkotiin ja fillarikorjaamosta pelikasinoon. Toki unohtamatta sitä Berliinin parasta lähileipomoa, joka sattumoisin sijaitsee juuri oman kotikorttelin kulmilla.

Arkipuheessa omaan asuinalueeseen viitataan usein käsitteellä kiez. Kiezit eivät perustu kaupungin viralliseen hallintoaluejakoon, vaan termillä viitataan suppeampaan alueeseen, omaan lähinaapurustoon, jonka rajat ovat pitkälti asukkaiden itsensä määrittämiä. Berliinissä lasketaan olevan noin 20 epävirallista Kiez-aluetta. Yleensä ne sijaitsevat kantakaupungin alueella - esimerkkinä voi mainita Helmholtzkiezin Prenzlauer Bergissä, Wrangelkiezin Kreuzbergissä tai Reuterkiezin Neuköllnissä.

Kiez-keskeisyys on tyypillinen berliiniläinen ilmiö, eikä käsite ole muualla Saksassa yhtä vakiintuneessa käytössä. Käytännön kannalta tämä on helposti ymmärrettävissä, sillä välimatkat kaupungin sisällä ovat pitkiä ja lähes kaikki tarpeellinen löytyy kävelymatkan päästä. Ilmiö ei kuitenkaan ole vain käytännöllinen, vaan siihen liittyy myös kulttuurisia ja historiallisia piirteitä sekä vaihtelevuutta ainakin iän ja etnisen taustan mukaan. Yksi selittävä tekijä lienee se, että Berliini koostuu useista pienemmistä pikkukaupungeista ja kylistä, joista viimeisimmät liitettiin osaksi kaupunkia vasta 1920-luvulla.

Vireällä kaupunginosaelämällä on luonnollisesti kaksisuuntainen vaikutus. Lähistön pienliiketoiminta pysyy elossa ja kattavana, kun sille on kuluttajia. Pienet kaupat pysyvät pystyssä ja tarjonnaltaan monipuolisina sekä edullisina, eikä kukaan koe tarvetta ajella automarketteihin. Vahvana elävät myös "eckkneipe" eli kulmakuppilat, joita löytyy yleensä erityyppisille kävijäkunnille: hipstereille, urheiluhulluille, erilaisille maahanmuuttajaväestöille ja sellaisille, joita voisi ainakin meidän näkökulmastamme luonnehtia "saksalaisiksi".

Kaupunginosaelämä pitää luonnollisesti myös itse itseään yllä luoden samalla kaupunginosakulttuuria ja -identiteettiä. Siten kaupunginosien välillä voi olla suuriakin eroja. Tässäkin jo yli 23 vuotta sitten kaatuneen muurin vaikutus on yhä läsnä: se muodosti kaupungin molemmille puoliskoille taskuja, joiden omaleimaisuus elää yhä. Siten esimerkiksi kaupunginosien etniset kokoonpanot ja arkkitehtuuri vaikuttavat vahvasti niiden ominaisluonteisiin. Berliinissä asuva saattaakin usein puheessaan viitata "toiseen Berliiniin", joka saattaa esimerkiksi monikulttuurisessa Neuköllnissä asuvalle tarkoittaa Charlottenburgin perinteistä porvarikaupunginosaa tai DDR:n vanhaa ja nykyisin varsin turistoitunutta keskustaa Mitteä. Tarkasti ottaen kyse onkin lukuisista "toisista Berliineistä", ja jaottelua voidaan tehdä aina vain pienemmässä skaalassa: esimerkiksi Kreuzberg jakautuu läntiseen ja itäiseen Kreuzbergiin ja niiden sisällä oleviin eri kiezeihin. Varsinkin Itä-Kreuzbergissä asuville länsi on se "toinen Kreuzberg", jossa ei välttämättä käydä kuin hyvin harvakseltaan.

Globalisaation myötä on puhuttu paikan merkityksen vähentymisestä ja yhteisöllisyyden murenemisesta. Erityisesti modernia suurkaupunkielämää on luonnehdittu hektiseksi, yksilölliseksi ja anonyymiksi. Berliinissä on helppo havaita myös toisensuuntaista kehitystä. Vaikka Berliinillä on oma vahva kaupunki-identiteettinsä, identifioituvat sen asukkaat usein paikallisesti omaan kaupunginosaansa tai naapurustoonsa. Monilla alueilla on myös aktiivista kaupunginosa- tai asukasyhdistystoimintaa. Oman kiezin alueella tapahtuvat muutokset, kuten luksusasuntojen rakentaminen tai vuokrien korotukset, saavat asukkaat herkästi barrikadeille. Paikallisyhteisön voima näkyy myös muunlaisena aktiivisuutena kuin protestointina. Erilaiset kaupunginosatapahtumat, kuten kirpputorit, keskustelutilaisuudet ja katujuhlat ovat tyypillisiä esimerkkejä vireästä kaupunginosaelämästä.

Lopuksi on syytä esittää eräs keväinen ja – kolumnin teeman mukaisesti – nuorisokulttuurinen huomio: säiden parantuessa kaupunginosien rajat liukenevat. Berliinin nuorempi väestö, kuten ne kuuluisat hipsterit, kaivautuvat kiezeistään, hyppäävät pyöriensä selkään ja kulkevat sujuvasti kaupunginosista toisiin. Yhtäkkiä muidenkin kaupunginosien puistotapahtumat, kirpputorit ja bailausmahdollisuudet tuntuvat tulevan lähemmäksi. Talvi kangistaa kotinurkille, mutta kesän saapuessa berliiniläinen nurkkapatrioottisuus tekee tilaa berliiniläiselle hedonismille.

Sarjan edelliset kolumnit:
Mikko Piispa & Heidi Villikka: Berliinin gentrifikaatiosta (29.1.2013)
Mikko Piispa: Berliini ei ole urheilukaupunki? (1.3.2013)
Heidi Villikka: Hipstereiden joukossa (8.4.2013)

Mikko Piispa ja Heidi Villikka ovat Berliinissä asuvia nuorisotutkijoita. Kolumneissaan he kirjoittavat yhdessä ja erikseen tekemistään nuorisotutkimuksellisista havainnoista Berliinissä. Mikko on asunut Berliinissä syyskuusta 2012 alkaen ja hänelle varsinkin Kreuzberg ja Neukölln ovat tuttuja kaupunginosia. Heidi puolestaan on asunut Prenzlauer Bergissä tammikuusta 2012 lähtien.