Vastakkaisten, limittäisten ja jännitteisten vaatimusten ja toiveiden rönsyilevä mosaiikki

Nuorisolain uudistamisen aluekierros Oulussa 16.1.2015.

Oulun aluetilaisuus pidettiin 16.1. Oulujoen läheisyydessä. Joki oli jäässä, kuten se aina talvella on. Aluetilaisuudessa käsiteltiin opetus- ja kulttuuriministeriön puheenvuoron ohella esimerkiksi työpajojen näkökulmaa, etsivää nuorisotyötä, nuorten osallisuutta ja valtakunnallisia nuorisokeskuksia sekä järjestötoimintaa. Nuorisolakiin oltiin verrattain tyytyväisiä, mutta sitä kohtaan osoitettiin myös monia uudistamistoiveita. Puheenvuoroista ei muodostunut selkeärajaista kokonaisuutta vaan rönsyilevä mosaiikki, jossa eri näkökulmasta esitettiin nuorisotyöstä erilaisia tulkintoja ja nuorisolaille erilaisia vaateita.

Jaana Walldén esitteli omassa puheenvuorossaan opetus- ja kulttuuriministeriön näkökulmia lakiuudistukseen. Puheenvuoro noudatteli samoja kulkuja kuin muissa tilaisuuksissa. Etsivästä nuorisotyöstä todettiin, että etsivän nuorisotyön kartta on ulottunut kattamaan lähes koko Suomen. Myös työpajatoiminnalla on laaja kattavuus. Vuonna 2014 toiminnassa oli 14 100 alle 29-vuotiasta nuorta. Selkeä kasvu selittyy nuorisotakuun vaikutuksella. Toivottavaa olisi, että toiminnalle saataisiin rahoitusta myös seuraavalla hallituskaudella. Alustuksessa pohdittiin myös etsivän nuorisotyön eetosta, ja siellä syntyviä menestys- tai sankaritarinoita. Pohdinnassa oli, miten nuorisotyön kokonaisuus hahmottuu vai käykö niin, että yksi nuorisotyön lohko alkaa näyttäytyä oikeana nuorisotyönä.

Työpajojen näkökulmasta alusti Terho Jaakola. Hän toi tilaisuuteen Työpajayhdistyksen työpajatiimin alustavia ajatuksia ja teemoja. Työpajojen asema sekä suhteessa palvelujärjestelmään että nuorisotyön kokonaisuuteen olisi määriteltävä. On tärkeää, että määritelmä tapahtuu nuorisotyön eetoksen pohjalta, siten että myös nuorisotyö on mukana. Nuorisolain haluttiin täyttävän kaksoistehtävää. Yhtäältä lain tulisi tarjota toiminnalle selkänoja, jolla julkinen valta osoittaisi tukevansa nuorisotyötä. Toisaalta lain haluttiin jättävän myös väljyyttä. Työpajatoiminnan ominaisuudeksi nähtiin joustavuus ja reagointi tarpeiden mukaan.  Alustuksessa haluttiin non-formaalin oppimisen vahvistamista sekä korostettiin nuorten osallisuutta. Myös yhteistyö oppilaitosten kanssa nähtiin tärkeäksi.

Laille asetettiin monia vaatimuksia. Sen haluttiin olevan rakennelaki, jossa määritellään rakenteita ja pääsyvaatimuksia; kumppanuuslaki toimintojen välisiin rajapintoihin; tasa-arvolaki – järjestelmän on tarjottava myös mahdollisuuksia, ei vain rajoituksia. Lisäksi kysyttiin, pitäisikö laissa määritellä nuorisotyö peruspalveluksi. Pohdittiin myös, pitäisikö laissa määritellä työpajoja. Erikseen nousi esiin nuorisotyön ja peruskoulun yhteistyö.

Lailla nähtiin olevan myös keskeinen rahoitustehtävä. Valtionapurakennetta pidettiin välttämättömänä toiminnan ylläpitämiselle jatkossakin. Avustuksen tulisi olla yhdenmukainen riippumatta saajan organisaatiomuodosta (esimerkiksi yhdistyksistä tai yrityksistä). Työpajojen arviointia ja vaikuttavuuden osoittamista pohdittiin. Todettiin, että työpajoilla on useita erilaisia nuoria, jolloin myös toiminnan tavoitteet asettuvat erilaisiksi. Oletettiin, että nuorilla tulee olemaan entistä enemmän erilaisia tarpeita, jolloin myös työpajojen toimintaa täytyy uudistaa tämän mukaan.  Pitäisikö painotusta siirtää työ- ja koulutuspaikkoihin ohjaamisen sijaan enemmän yleisen elämänhallinnan ja työ- ja toimintakyvyn tukemiseen ja kasvattavaan suuntaan?

Sotkamon sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen kuvasi oman kuntansa tilannetta. Sotkamossa sosiaali- ja terveysasiat on siirretty kuntayhtymälle. Tämän seurauksena sivistystoimen osuus kunnan budjetista on kolme neljännestä. Tämä tuo paineita kunnan budjettiin. Valtionosuudella ei Sotkamon kokoisessa kunnassa vielä työllistetä yhteään nuorisotyöntekijää (Sotkamossa summa on noin 14 000 €), mutta kumppanuuksien kautta voidaan tehdä paljonkin. Tietynlainen korvamerkintä on tärkeää, ettei rahoitus katoa kunnan pohjattomaan kassaan. Esiin nousi myös se, että korjaavaan toimintaan on helppo saada rahoitusta, mutta ennaltaehkäisevällä työllä saataisiin enemmän aikaan.

Alustuksessa Kilpeläinen pohti nuorisotyön asemaa, ja nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa. Myös tässä alustuksessa nousi esiin koulun ja nuorisotyön yhteistyö, perinteisemmän talotyön, leirien tai etsivän nuorisotyön ohella. Kilpeläinen toi esille Kainuun tilannetta, jossa nuorten osuus väestöstä on laskussa Kajaania ja Sotkamoa lukuun ottamatta. Kylillä ja keskuksissa asuvien nuorten asema on erilainen. Erityisesti kaukana keskuksissa asuvien nuorten tilanne mietitytti. Nuorten osallisuuden lisääminen on myös syrjäytymisen vastaista työtä. Aktiiviset nuoret vaihtavat paikkakuntaa nopeasti, Sotkamossa lukio on ainoa oppilaitos, jonka kautta nuoret on mahdollista tavoittaa. Alustus toi esiin nuorten alueellisen eriarvoisuuden ja herätti kysymyksiä, miten lainsäädännössä on reagoitava urbaanin nuoruuden ja syrjäkylien nuoruuden välisiin eroihin palveluntarjonnassa, osallistumismahdollisuuksissa ja kasvuolosuhteissa.

Nuorisokeskusten asemaa käsitteli omassa puheenvuorossaan Eija Pietilä. Hän pohti, miten lähipalvelut kehittyvät jatkossa nuorisotyössä.  Hänen mukaansa palvelujen luonteen on muututtava, jotta voidaan vastata esimerkiksi myös etäällä asuvien nuorten tarpeisiin. Pietilä toi esiin, että palvelu- ja kehittämisverkoston toimijat tulee kirjata uuteen nuorisolakiin selvästi. Toimijoiden työn valtakunnallisuus tulee myös kirjata lakiin. Toimijoita tulee ohjata tai velvoittaa yhteistyöhön. Tämäkin tulee kirjata lakiin.

Järjestönäkökulmaa valotti Maria Isolahti 4H:sta. Hänen mukaansa järjestöjen rahoitus on murroksessa. Oman rahoituksen tarve korostuu jatkuvasti, millä on osin hyviäkin vaikutuksia, sillä se saattaa viedä pois rahoittaja–suorittaja-tyyppisestä suhteesta kohti vuoropuhelua ja yhteistyötä. Varainhankinnan ja perustoiminnan välinen suhde on ongelmallinen, sillä iso osa järjestöjen työntekijöiden ajasta saattaa mennä rahoituksen turvaamiseen. Nuorisolakia koskien Isolahti ehdotti, että ennaltaehkäisevää työtä korostetaan ja järjestöjen roolia vahvistetaan. Järjestöjen toimintaa ei saa kaventaa, jotta tilaa jää myös vapaaehtoistoiminnalle.

Lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkoston puheenjohtaja Juha Holappa Pudasjärveltä piti nykyistä verkoston toimintaa säätelevää pykälää 7a toimivana. Verkoston etuja on se, että se on lisännyt asioiden käsittelyn intensiteettiä, edistänyt tietojen vaihdon sujuvuutta ja parantanut tietoisuutta toimenpiteistä, joilla voidaan edistää nuorten hyvinvointia. Mahdollisia haittoja taas voi tulla siitä, että se on lisännyt alati paisuvaa työryhmien määrää, lisännyt paperityötä ja verkoston tarkoitus on kaupunkitasolla jäänyt hämäräksi.

Etsivä nuorisotyöntekijä Minna Rautioaho piti nuorisolakia omalle työlleen vieraana. Nuorisotyön vahvuutena hän piti sen joustavuutta ja muuntautumiskykyä.  Hänen mukaansa nuorisolaki antaa vapauksia toimia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että etsivässä nuorisotyössä on itse luotava työnkuva. Jatkossa etsivä työ tulee todeta osana nuorisotyötä, ei omana kokonaisuutenaan.  Työ perustuu vapaaehtoisuudelle. Etsivän työn tehtävänä on puolustaa nuorten oikeuksia yhteiskunnassa. Lakiin tarvitaan Rautioahon mukaan jämptimpi ote etsivän työn määrittelyyn, mutta joustavuuden pitäisi edelleen säilyä. Lain tulisi olla työkalu, joka turvaa nuorisotyöntekijöiden toimintaa.

Henna Peräaho käsitteli nuorten kuulemista ja vaikuttamista nuorisolaissa. Hän pohti nykyisen lain kuulemisvelvoitetta kysyen, miten määritellään nuoria koskevat asiat sekä miten kunta takaa nuorten kuulemisen. Hänen mukaansa jokaisessa kunnassa tulisi olla toimiva nuorten vaikuttajaryhmä. Kunnalla tulisi olla velvollisuus lähestyä nuorten vaikuttajaryhmää, kun käsitellään nuorille läheisiä asioita. Ellei nuorilla ole tietoa kunnassa vireillä olevista asioista, ei heillä ole tosiasiallista mahdollisuutta ottaa kantaa. Peräaho halusi nuorille puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginhallituksen kokouksiin sekä vaikuttajaryhmille oman budjetin.

Puheenvuorot lainehtivat monen aiheen ympärillä. Toivottiin kansalaisille muitakin sähköisiä palautteenantomahdollisuuksia kuin Facebook tai Twitter ja nuorisolautakunnan palauttamista pakolliseksi kaikkiin kuntiin. Painotettiin nuorisotyön resursoinnin tärkeyttä. Kommenteissa kiinnitettiin huomiota siihen, ettei nuorisotaloista oltu puhuttu mitään. Jaana Wallden korosti, että nuorisolaki tulee säilymään puitelakina. Nuorisotyöntekijöiden pätevyysvaatimuksien tiukentamista on vaadittu, ja laissa tultaneen ottamaan tähän kantaa.

Oulun tilaisuus heijasti, kuten yllä olevasta voi lukea, monia nuorisotyön piirteitä. Kenttä on epäselvästi rajautunut eikä kokonaisuutta ole helppoa hahmottaa. Nuorisotyössä on rinnan useita toimintamuotoja. Jokaisen toimintamuodon edustaja pitää omaa työtään tärkeänä ja haluaa sen aseman sekä rahoituksen tulevan turvatuksi. Eri näkemykset heijastuvat erilaisina vaatimuksina toimialan lainsäädännölle. Nuorisolaille asettuukin monia tehtäviä. Sen olisi tehtävä näkyväksi nuorisotyön toimintaa, ja legitimoitava sitä eli annettava sille hallinnollinen oikeutus. Sen tulisi aukaista nuorisotyön luonnetta, mutta jättää moni asia avoimeksi, jotta nuorisotyölle luonteenomainen reagointikyky säilyy. Sen tulisi antaa nuorisotyölle oikeus toimia oman eetoksensa varassa, mutta samalla velvoittaa sitä yhteistyöhön muiden kanssa. Nuorisolaille asettuu tehtävä antaa työlle ohjata toimintaa, mutta ei liikaa. Kun nuorisolakia laaditaan, näiden vastakkaisten, limittäisten ja jännitteisten vaatimusten ja toiveiden suhde joudutaan ratkaisemaan.

Kaisa Vehkalahti & Tomi Kiilakoski

Vehkalahti työskentelee erikoissuunnittelijana ja Kiilakoski tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa.