Kunta kouluun

Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski (toim.): Demokratiaoppitunti – Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 118. Sarja: Hybridit.

Tavoite on kunnianhimoinen: eritellä lasten ja nuorten osallistumisen tilaa kunnissa ja esittää tarkkoja parannusehdotuksia. Tavoite pohjautuu lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan 2007–2011 sekä Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelmaan. 

Demokratiaoppitunti on 24 kirjoittajan yhteinen ponnistus, joka pureutuu vaikuttavasti lasten ja nuorten asioiden hoitoon yhteiskunnassa.

Ulkoasultaan kirja näyttää ala-asteen matematiikankirjalta. Mutta siinä piileekin nerokkuus: kirjassa on eritelty selkeästi nuorten osallisuutta, demokratiaa ja kansalaisuutta. Kirjoittajat toteavat että “sammaltamisen ja mutinan välttäminen on haasteellinen tehtävä, sillä mitä vaikeampia asiat ovat, sitä suurempi on houkutus käsitellä niitä epäselvästi”. Päättäjät laitetaan kouluun, asiat käsitellään läpikotaisin ja selkeästi. Termit on määritelty tarkkaan, sivut vilisevät case-esimerkkejä ja haastattelunpätkiä. Kuulostaa sellaiselta kirjalta, joka tekee hiljaista vallankumousta, sellaiselta jota poliitikot tarvitsisivat mutteivät halua.

Kirja tutkii lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia kunnan päätöksenteossa, hyvinvointipalveluissa, kansalaistoiminnassa ja yhteiskunnassa. Erityisen ansiokkaasti se pureutuu lasten asemaan koulujärjestelmässä. Koulu on kasvuyhteisö, demokraattinen yhteisö, oppimisen paikka, nuorisokulttuurinen näyttämö, eri palvelujen risteyskohta ja kunnan ja yhteiskunnan osa. Viime aikojen syrjäytymiskeskustelun valossa tämä osio on kirjan oleellisin.

Opettajien on tunnustettava koulussa vallitsevien hierarkioiden muodostuminen ja myös tehtävä oppilaat tietoisiksi niistä. Koulussa ryhmäytymiseen vaikuttaa eniten juuri se, miltä joku näyttää ja mitä tämä harrastaa, minkä takia myös kiusaaminen lähtee liikkeelle yleensä niistä. Kun hierarkioituminen on tiedostettu ja oppilaita rohkaistu kiertämään se, voidaan parantaa kouluelämän yhteisöllisyyttä. 

Kiusaamista vähentäisi myös oppilaiden ihmissuhdetaitojen parantaminen. Se voitaisiin integroida uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen. Yksi hyvä esimerkki kirjassa tästä on vertaissovittelun menetelmä, jossa sovittelijoiksi koulutetut vanhemmat oppilaat auttavat konfliktin osapuolia ratkaisua kohti.

Lapsia ja nuoria koskevat asiat ovat yleensä mediaseksikäs vaaliteema. 
Se on helppo ja tehokas. Tunteisiin vetoamalla saa tukea niiltäkin äänestäjiltä, joilla ei ole lapsia. Lasten asiat eivät koskaan ole heidän omansa: joko niitä käytetään poliittiseen imagon kiillottamiseen tai niitä johdetaan ylhäältä päin vailla lasten ja nuorten todellista osallistumista. Kirja toteaakin lasten ja nuorten osallisuuden edistämisen olevan keskeinen osa hyvinvointityötä.

Pohjimmainen ongelma lapsia ja nuoria koskevissa asioissa on aina se, kuinka paljon vastuuta heille voi antaa. Mistä asioista he ovat valmiita päättämään itse? Pitäisi tyytyä ohjailemaan, mutta toisaalta samalla esimerkiksi kiusaamiseen puuttumattomuus aiheuttaa yhä lisää väkivaltaa. Demokratiaoppitunti on merkittävä teos osallisuuden kehityksessä. Tulevat kuntavaalit ja seuraava valtuustokausi näyttävätkin kuka on lukenut läksynsä ja kuka jää luokalle.

Laura Luoto
Kirjoittaja on valtio-opin opiskelija Helsingin yliopistossa.

Lue myös nämä kaksi lukukokemusta Demokratiaoppitunnista:
Mikko Virta: Vuosisataisia vaikeuksia.
Hanna-Kaisa Hämäläinen: Oppitunti aikuisille