Globalisaatio, kansainvälisyys, siirtolaisuus

Minkälaisille nuorten poliittisen toiminnan muodoille EU-politiikassa on tilaa?

Me nuoret emme muista sota-aikaa. Siksi meidän on helppoa luottaa integraatioon ja nähdä tulevaisuus, jossa on yksi yhteinen Eurooppa. Tämä ei tarkoita välttämättä Euroopan Yhdysvaltoja, mutta valtaosa nuorista eurooppalaisista haluaa unionin, jonka toimivalta laajenee koskemaan muun muassa sosiaaliturvan tasoa.

Nuori Euroopan kansalainen – nuori maailman kansalainen?

Eurooppa mielletään sivistyksen maanosaksi ja meitä pidetään jo historiamme vuoksi kansainvälisinä. Eurooppa on tunnetusti yhdistänyt uteliaiden matkaajiensa välityksellä mantereet toisiinsa. Olemmeko siis automaattisesti kansainvälisiä ja maailman kansalaisia, kun olemme eurooppalaisia? Vastakkaisista toiveistani huolimatta epäilen, ettemme ole.

Nuori Euroopan kansalainen – nuori maailman kansalainen?

Suomalaisilta europarlamentaarikoilta kysytään usein, miten nämä ajavat EU:ssa Suomen – tai Pirkanmaan tai Rovaniemen – etua. Mitä pienemmän joukon etua pitäisi ajaa, sitä absurdimmaksi kysymys käy. Euroopan unioni ei ole syntynyt siksi, että jokainen siihen kuuluva valtio voisi onkia sieltä mahdollisimman suuren hyödyn itselleen toisten kustannuksella. Se on syntynyt rauhanprojektiksi, jota tehdään yhdessä koko Euroopan voimin. Nuori Euroopan kansalainen ajattelee näin. Hän ei koe olevansa sen tärkeämpi, ihmeellisempi tai vähemmän ihmeellinen kuin virolainen tai espanjalainen nuori.

Nuori Euroopan kansalainen – nuori maailman kansalainen

Olemme olleet EU-jäseniä jo vuodesta 1995. Vuodesta 2013 alkaen äänioikeusikään tulevat suomalaisnuoret ovat jo syntyneetkin EU:n kansalaisina. Silti luulen, että aika harva nuori kokee itsensä kovin voimakkaasti Euroopan kansalaiseksi, eivätkä kaikki edes muista sellaisia olevansa – vaikka ovatkin, halusivat tai eivät.

Aktiivisesti ympäri maapalloa kiertävä nuorten vapaa-aika – ja tutkijan työ

Helsingin yliopiston yliopistoliikunta tarjoilee ohjattua liikuntaa – tai liikkumattomuutta – moneen makuun, mukaan lukien rentoutustunteja. Väitöstutkimustyön ja pienen lapsen hoidon arkiyhtälöitä ratkovalle nämä tunnit antavat aikaa oman kehon kuuntelulle ja itsereflektiolle.  Seuraavaa harjoitusta voin suositella kaikille – vapaa- tai työajalla kokeiltavaksi:

Digitaalista etnografiaa Maailman sosiaalifoorumista

Nuoret omaksuvat ikäryhmänä edelleen nopeimmin uuden teknologian, vaikka aikuiset kurovat kaulaa kiinni koko ajan (ks. Darko Buldioskin kirjoitus Kommentissa). Erityisesti Maailman sosiaalifoorumista tutkija löytää paljon kuvaa ja videokuvaa tapahtumista You Tube -internetsivustolta, joka on erityisesti nuorten globaalisti suosima videoiden tallentamisen avoin sivusto. Sen lisäksi, että videokuvauksen teknologia on kehittynyt, kamerat pienentyneet ja tulleet helpompikäyttöiseksi, myös kameroiden hinnat ovat laskeneet ja yhteensopivuus tietokoneiden kanssa yksinkertaistunut. Yhä useammalla (varsinkin länsimaalaisella) on mahdollisuus ottaa videokuvaa sekä taitoa tallettaa kuvaamansa kotitietokoneelle ja sieltä internetiin kenen tahansa nähtäväksi.

WSF Belém – patience and perseverance – and responsibility

Marion Brulport provides us with a pessimistic outlook on the World Social Forum, which she describes as being an "annual meeting first organised in 2001 by two Brazilian activists and Bernard Cassen, president of ATTAC-France..." The WSF of Belém is however but one instance in the WSF process which is made up of national, regional, global and thematical forums. Even if only looking at the WSF global event, this is not anymore an annual event. In 2008 there was no WSF, but instead global days of action, which are felt by many to be complementary, strengthening the local backbone of the WSF process.

New Ways of Youth Participation based on Information and Communication Technologies

Last month, the Directorate of Youth and Sports of the Council of Europe brought together approximately 40 policy-makers, practitioners, and researchers from all over the Europe and organized a three-day (16.-18.3.2009) seminar at the European Youth Centre in Strasbourg. The aim of the seminar was to search for answers required to develop democracy, inclusion, and prosperity of the societies by the means of information and communication technology. Promoting the access to informal, formal, and non-formal education and e-participation among the young at all levels (local, national, and international) is therefore seen vitally important. In this excellent and very intensive seminar participants introduced existing best practices and processes and strategic recommendations in order to efficiently implement the Agenda 2020 (2), a declaration on “the Future of the Council of Europe Youth Policy”, in practice.

“Another World is Possible”

 Between 27 January and 1 February, around 93,000. met in Belém, the gateway to the Brazilian Amazon, for the eighth World Social Forum (WSF). Associations, unions and other movements from more than 150 countries – from threatened indigenous peoples to vegetarians via the Hare Krishnas – gathered together to promote a new world order. This annual meeting was first organised in 2001 by two Brazilian activists and Bernard Cassen, president of ATTAC-France, the French Association for the Taxation of Financial Transactions for the Aid of Citizens.

Image of minorities designed for the western audience

Review of Viscult festival, Joensuu, Finland 2.–5.10.2008

Benjamin needs to claim his right as a member of Roma minority in Finland, as youth and as a homosexual. Although he lives in a fairly tolerant and equal society, due to his ethnicity, sexuality and age he is not able to benefit from it. Instead he experiences double or even triple marginalization which poses on him the need to grow up much earlier than his Finnish peers normally do. (For more information about the film You Live and Burn, clic here.)

Julkaise syötteitä