vanhemmuus

Viikon väite on tällä kertaa kysymys, miksi nuorisososiologin on niin vaikea antaa rakentavia kasvatusvinkkejä, vai onko?

Isyystutkimusraportissa nostetaan esiin yksi vanhemmuuden sukupuolittunut muoto eli isyys ja sen tutkimus. Mielestäni nimenomaan miesten vanhemmuudesta ja sen tutkimisesta on tärkeää keskustella erikseen, koska sukupuolineutraali termi vanhemmuus typistyy useimmiten tarkoittamaan vain äitiyttä. Olenkin ilahtunut perusideasta koota yhteen suomalaiset isyyden tutkimukset ja -tutkijat. Erityisesti arvostan Johanna Mykkäsen ja Ilana Aallon kirjoittamaa loistavaa raporttia isyyden tutkimuksesta Suomessa. Kyseessä on merkittävä askel suomalaisen isyystutkimuksen ja -keskustelun kentällä.

Suurkiitokset isyysraportin tuottamisesta. Tämä on oikopolku tutkitun tiedon lähteille. Tuotos mahdollistaa tietoperustaa vahvistavien ruohonjuuritason toimijoiden vaivattoman pääsyn tiedon lähteille. Tuotos lähentää käytännön toimijoita ja tiedon tuottajia. Raportti saattaa myös rohkaista tutkijoiden, kohtaamisten ja vuorovaikutuksen vuoropuhelua.

Mitä vanhemmiksi tulevat ajattelevat? Miten perhettä tuotetaan tai perhe syntyy ja tapahtuu sosiaalisessa mediassa?

Olenkohan nyt muistanut kaiken? Onhan minulla kaikki pakattuna? Onko kameran akut ladattu? Voinkohan ottaa evästä mukaan? Kai saan juoda edes pillimehua? Tarvitseekohan mieheni jotain evästä? Onkohan minulla aikaa lukea siellä? Pitäisiköhän leipoa pakastimeen jokin kakku valmiiksi ja koti siisti, jos vieraita tulee? Sohva pitäisi kyllä vielä pestä. Kysymykset pyörivät hurjaa vauhtia mielessä. Teen tarkistuksen tarkistuksia ja olen jokseenkin jännittynyt. Onneksi näennäisesti rauhallinen mieheni vakuuttaa, ettei sohvaa tarvitse pestä juuri nyt.

Kun luin joulun alla Viikissä tapahtuneesta joukkokiusaamisesta, ensimmäinen reaktioni oli vihastuminen.

Media ja erityisesti internetin tarjoama virtuaalitodellisuus ovat julkisen keskustelun suosikkiaiheita – syystäkin. Ne esiintyvät niin huolipuheessa kuin uusia sosiaalisen kanssakäymisen resursseja tuottavina lupauksina. Miten ihailtu ja uhkaava ”virtuaalikylä” sijoittuu unelmaan ”perinteisestä kyläyhteisöstä” – paikasta, jossa yhteisöllisyys on ihanan luonnollista ja kaikki ovat osallisia yhteisön jäseniä?

Kaukana Euroopan koillisessa sijaitsevassa harvaanasutussa Suomessa eräs vanha kulttuurinen piirre on vahva usko yksilössä piileviin voimavaroihin ja selviytymiskykyyn. Paitsi perinteinen talojen hajasijoittuminen maaseudulla myös kansainvälinen menestymisemme yksilöurheilulajeissa sekä eräillä taiteen ja kulttuurin alueille ilmentävät tätä kulttuurista piirrettämme.

Nykyajan nuoren elämää ja toimimista värittävät välillä synkilläkin väreillään kiire, huonot valinnat, vastuuntunnottomuus ja nuoriin kohdistuvat suuret odotukset. Asioihin ei tuo helpotusta yhteiskunta, jossa vaaditaan koko ajan parempaa, suurempaa, hienompaa. Omat ratkaisut tuntuvat aivan liian usein riittämättömiltä, sellaisilta, joita ei jaksa kauaa. Tämä koskee nuoren kohdalla niin vapaa-aikaa kuin opiskeluvalintojakin. Kiire heijastuu joskus myös perheen sisäisiin väleihin.