politiikka

Kenenkään, joka haluaa päästä kansanedustajaksi, ei kannata sotkea itseään europolitiikkaan. Missään Euroopan unionin jäsenmaassa ei arvosteta europolitiikan tekemistä. Erityisen alhaalla kiinnostus osallistua eurooppalaiseen päätöksentekoprosessiin on maissa, joissa ei ole käytössä listavaalit.

Suomen valtakunnassa ei ole järjestöpolitiikkaa. Järjestöjen ohjausvirrat perustuvat vastuuttomaan haasteiden välttelyyn ja kinasteluun. Paikallisessa järjestötoiminnassa ohjaus näyttäytyy skitsona sekoiluna: samalla kun yksi kannustaa ja antaa, toinen kiristää ja ottaa.

Kari Paakkunainen jatkaa Nuorisotyöttömyysseminaarissa esittelemäänsä tematiikkaa laajalla esseellä "Työttömien omat ja systeemin työllistämisvastuut eivät kohtaa: Oman arkensa loihtivat sosiaalivihreät ja pakkorutiineista ahdistuvat 'totalisoivat' nuoret työttömien politiikassa".

Lataa PDF tästä! Ote avauskappaleesta:   

Havahdun lauantaiaamuna kello kymmenen helikopterin propellien huminaan. Nousen nopeasti ylös sängystä ja katson hätääntyneesti ikkunasta alas: en kai ole nukkunut pommiin? Joko ne ovat täällä? Helpottuneena huomaan ettei uusnatseja näy vielä missään. On aika nousta ylös ja siirtyä parvekkeelle.

Äskettäin julkaistiin opetusministeriön joulukuussa 2009 asettaman työryhmän esitys lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiosta. Sen aiheena on Lastensuojelulain ja nuorisolain lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia edistävien yleisten säännösten kehittäminen ja yhteensovittaminen.

Kun rakenteen osia vähitellen uudistetaan, ei hajamielinen huomaa mitään muutosta ennen kuin koko rakenne ja sen osat sitten ”yhtäkkiä” ovatkin kokonaan uusia. Kiteytetty aikalaishuomioni on seuraava: paljon muutoksia on käynnissä ja vastarintaa huomattavampi uhka niissä ovat väsymys ja välinpitämättömyys. Yllättävän vähälle huomiolle yleisessä keskustelussa ovat jääneet kysymykset vallan uudelleenjakautumisesta eri hallinto- ja organisaatiomuutoksissa. Niitäkin tärkeämpi kysymys on sukupolvien välinen vuorovaikutus, kun suuri joukko kokeneita henkilöitä siirtyy pois työelämästä.

Kolumnisarjan on toimittanut Petri Cederlöf. Hän toimii opetusministeriön rahoittamana nuorisotyön tutkijana Humanistisessa Ammattikorkeakoulussa ja tutkimuksensa lomassa hän houkuttelee alan toimijoita ruohonjuuritasolta hallinnon portaille tarttumaan kirjoittajakutsuun ja kirjoittamaan oman näkemyksensä tälle areenalle! Jos olet kiinnostunut kirjoittamaan kolumnin tai kaipaat kirjoitusta tietystä näkökulmasta, ota rohkeasti yhteyttä (petri.cederlof (at) humak.fi)!

Nuorisotyön asema lainsäädännössä, rahoituksessa ja arvostuksessa on valtakunnallisella tasolla selvästi parantunut, mutta todellisuus ja kokemus paikallisella käytännön tasolla vaihtelevat sekä jakautuvat ehkä aiempaakin enemmän. Tähän liittyen ikuisuuskysymyksenä näyttäytyy nuorisotyön arvostus: paikallisten tilanteiden vaihtelusta siihen ei löydy yhtenäistä näkökulmaa.

Nuorisotyön ja sosiaalityön jaetut kentät -kirjassa käsitellään näiden ammattialojen yhteistä työkenttää nuorten parissa. Kirja avaa keskustelua nuorisotyön ja sosiaalityön yhteisyydestä, yhteistyöstä ja erillisyydestä. Pohdin tässä kirjoituksessa erityisesti ammattialojen eroavuuksia. Itse en ole saanut nuorisotyön enkä sosiaalityön koulutusta, vaan olen sosiologi ja tutkija. Sosiologin ei tarvitse työskennellä ”oikeissa töissä” ja pitää siten yllä ”kenttätuntumaa”, koska sosiologi-ammattia ei ole olemassakaan. Toisaalta ei kannata leijua jossain käsiteavaruudessakaan, vaan tutkimusta tehdään pitkälti reaalimaailman puitteissa. Tutkimukseni lasten ja nuorten parissa tehtävästä moniammatillisesta auttamistyöstä sekä lapsi- ja nuorisopolitiikasta ovat kuljettaneet minua sosiaalityön ja nuorisotyön ytimiin ja laitamille. Tällaisesta näkökulmasta siis kirjoittelen.