1990-luvun lopusta alkaen vaalien jälkeisissä otsikoissa on kerta toisensa jälkeen pohdittu samaa asiaa: kuinka saada nuoret kiinnostumaan äänestämisestä ja yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamisesta? Viime aikoina onkin entistä enemmän alettu kiinnittää huomiota siihen, kuinka erilaisten hankkeiden avulla voidaan lisätä lasten ja nuorten osallisuutta yhteiskunnan eri sektoreilla.