Etusivu   

Kolumnit   

Blogit   

Tilastokettu   

Viikon väite   

Lukukokemuksia   

Keskustele   

Vierasblogi * Kuulumisia ja pohdintaa miesten maailmasta


Antti Ervasti on päätyössään järjestömaailmassa. Hän on koulutukseltaan sosionomi (AMK), auktorisoitu seksuaalineuvoja sekä pari- ja seksuaaliterapeutti. Sivutyönään hän tekee seksuaalineuvontaa, seksuaaliterapiaa, koulutuksia ja luentoja. Antti on tehnyt töitä laaja-alaisesti erityisesti seksuaaliterveyteen liittyvien teemojen parissa sekä Suomessa että ulkomailla. Viimeisin kuuden kuukauden ulkomaan ”komennus” oli Väestöliiton lisääntymis- ja seksuaaliterveysprojektissa Intiassa Madhya Pradeshin osavaltiossa. Työn lisäksi voimaa ja energiaa Antin elämään tuovat aviopuoliso, koira sekä puutalossa asuminen.

24.8.2010 * blogi 15
Antti Ervasti
Stigma, negatiivinen leima ja perusoikeudet

Seta ry:n järjestämää Pride-kulkuetta vastaan tehty väkivaltainen hyökkäys on synnyttänyt runsaasti keskustelua kuluneen kesän aikana. Tässä kirjoituksessani haluan pohtia tapahtuneen pohjalta syntyneiden keskustelujen, sekä niissä esitettyjen mielipiteiden mahdollisia vaikutuksia.

Erityisesti HLBTI-nuoret - homo, lesbo, bi, trans ja intersukupuoliset - ovat väkisinkin joutuneet seuraamaan ajoittain asenteiltaan vihamielisiä ja mitätöiviä kannanottoja. Nämä kannanotot on kohdistettu osaksi näiden nuorten identiteetin osa-aluetta, eli seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiä. Kannanotoissa on vähätelty kyseisen väkivaltaisen teon motiiveja ja sen vaikutuksia. Niissä on pyritty syyllistämään teon kohteeksi joutuneita eli uhreja. Voikin miettiä, mitä vaikutuksia kaikella tällä on kaikkien omaa identiteettiä pohtivien nuorten hyvinvointiin.HLBTI-nuoret, mutta myös aikuiset, kohtaavat elämänsä varrella useita tilanteita, joissa heitä pyritään lokeroimaan tiettyyn muottiin. Valitettavan usein leimaaminen pitää sisällään yksilöllisen identiteetin kehittymisen kannalta vahingollisia piirteitä. Negatiivisen leiman, eli stigman, vaikutusta ei tulisikaan sivuuttaa tai vähätellä. Stigman kantajalle negatiiviset vaikutukset ovat lähes poikkeuksetta hyvin kokonaisvaltaisia. Nuori ei voi halutessaan palauttaa automaattisesti takaisin ulkoapäin tulevaa stigmaa.

Stigman kohteeksi joutuneet kantavatkin usein sen mukanaan tuomaa taakkaa kohtuuttoman pitkään. Nuoren identiteetin kehitys on aina monitasoinen ja vaativa prosessi, jossa tulisi olla yksilöä ympäröivän sosiaalisen verkoston tuki. Stigman vaikutus ei ole positiivisen minäkuvan ja itsetuntemuksen rakentumista edesauttava, päinvastoin. Pahimmillaan stigman kantaminen lisää nuoren epävarmuuden ja pelon tunteita, jotka voivat johtaa syrjäytymiseen sosiaalisista kontakteista. Jos nuorella ei ole kykyä tai uskallusta olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa, niin vertaistuesta hyötyminen on mahdotonta. Tällöin ei ole mahdollisuuksia jakaa kokemuksia muiden samankaltaisia läpikäyvien tai läpikäyneiden kanssa. Tämä on erityisen harmillista, koska nimenomaan vertaistuki on HLBTI-nuorille merkittävä tuen muoto.

Nuorten stigmatisoituminen synnyttää haasteita heidän parissaan työskenteleville ammattilaisille. Voi jopa käydä niin, että tukea tarvitsevien nuorten tavoittaminen tulee aiempaa vaikeammaksi. HLBTI-nuoret kertovat usein negatiivisista kokemuksistaan, joita he ovat oman seksuaali- ja sukupuoli-identiteettinsä vuoksi kohdanneet. Kielteiset kokemukset lisäävät heidän epäluottamustaan ja epäluuloisuuttaan. Negatiivisen leiman tiedostaminen ja ymmärtäminen onkin oleellisen tärkeää, jotta nuorille tarjottavia tukipalveluita voidaan tuottaa heitä aidosti hyödyttävästi.

Mielestäni olisi toivottavaa, että ammatilliset tahot osallistuisivat entistä enemmän näitä aiheita käsitteleviin keskusteluihin. Tällä tavoin he osoittaisivat riittävästi rohkeutta ilmaista oman ammatillisen kantansa. Tämän seurauksena nuorten luottamus heitä kohtaan voisi kasvaa.  On tosiasia, että stigmaa kantava asiakas ei välttämättä kykene toimimaan assertiivisesti. Tämän vuoksi heille kuuluvat perusoikeudet, kuten seksuaalioikeudet, eivät välttämättä toteudu.         

Lisätietoa
Pride-iskut herättivät seksuaalivähemmistöjen puolustajiksi.
YLE, kotimaan uutiset  17.8.2010.

Amnesty Internationalin HLBTI-ryhmä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

*

17.8.2010 * blogi 14
Antti Ervasti

Sosiaalinen media

Olen aiemmissa kirjoituksissani sivunnut teemaa sosiaalinen media. Tässä kirjoituksessa ajattelin keskittyä nuorten suosimiin tapoihin soveltaa sosiaalisen median käyttöä. Kokemusteni mukaan nuoret käyttävät sosiaalista mediaa useisiin eri tarkoituksiin. Näitä tarkoituksia ovat sosiaalisten tarpeiden tyydyttämisen lisäksi oppiminen, tiedon hankinta sekä jakaminen. Yksisuuntaisen tiedon hankinnan lisäksi nuoret mieltävät sosiaalisen median mielekkääksi kanavaksi, joka mahdollistaa oman tiedon ja kokemusten jakamisen.

Sosiaalista mediaa hyödyntävät nuoret eivät tyydy pelkästään sähköisten julkaisujen lukemiseen tai tiedostojen lataamiseen, vaan osallistuvat hyvinkin innokkaasti tietojen muokkaamiseen. Voikin sanoa, että nämä nuoret opettavat omalla panoksellaan heitä ympäröivää yhteiskuntaa, ja pyrkivät tällä tavoin uudenlaiseen kontaktiin ympäristönsä kanssa. Tällöin heidän motiivinsa ei ole useinkaan perinteinen tiedon välittäminen, vaan halu ja tarve ilmaista muille jotain merkityksellistä itsestään. Sosiaalisen median ominaispiirre onkin, että sen avulla käyttäjät pyrkivät olemaan vuorovaikutuksessa useiden kanssa, eikä kommunikointi rajoitu näin ollen pelkästään kahden yksittäisen käyttäjän väliseen vuorovaikutukseen. Onkin oleellisen tärkeää nähdä nuorille merkittävät motiivit, kun tutustuu heidän virtuaalisiin tuotoksiinsa. He rakentavat tuotoksensa usein tavalla, jossa valmis ”lopputuote” heijastaa nuoren omaa kädenjälkeä ja persoonan eri piirteitä. Esimerkiksi heidän statustaan koskevat päivitykset Facebookissa, uudet viestit Twitterissä ja chat-huoneissa pitävät sisällään sen hetkisiä mielenliikkeitä henkilökohtaisine tarpeineen ja toiveineen.

Parhaimmassa tapauksessa sosiaalinen media voi muodostaa aikuisten ja nuorten välille kaksisuuntaisen kanavan, jossa vuorovaikutuksessa oppiminen voi toteutua. Aikuisten sosiaalisen median käyttö ja verkostointi liittyy usein uusien, ammatillisten verkostojen luomiseen ja oman osaamisensa markkinointiin. Nuoret puolestaan käyttävät usein sosiaalista mediaa vuorovaikutukseen heille entuudestaan tuttujen ihmisten kanssa, eikä uusien verkostojen luominen ole heille se kaikkein oleellisin motiivi. Toisin sanoen, virtuaalisessa ympäristössä harrastetaan enemmänkin sosiaalista oleskelua, hengailua. Onkin mielestäni tärkeää nähdä tässä oleskelussa positiivisia piirteitä. Tehokkaaseen ja päämäärätietoiseen verkostojen luomiseen on nuorilla koko elämä aikaa. Kun nuoret alkavat omaksua aikuisuuteen kuuluvaa vastuuta esimerkiksi työelämään siirtyessään, ei positiiviseen joutenoloon ole aina mahdollista investoida riittävästi aikaa ja sosiaalista energiaa.

Mediakasvatus on mielestäni aina ajankohtainen aihe, ja sitä tulisikin tarjota ammatillisesti huomattavasti nykyistä monipuolisemmalla ja dynaamisemmalla otteella. Jos ajatellaan pelkästään sosiaalisen median ja virtuaalisen kanssakäymisen sisältämiä uhkakuvia ja riskejä, on merkittävänä riskinä, että ajattelu kapenee tarpeettoman ongelmakeskeiseksi. Hyvinvointikeskeinen ajattelutapa edesauttaisi positiivisen toimintakulttuurin rakentumista. Kun mediakasvatuksessa otetaan tasapuolisesti huomioon riskitekijöiden lisäksi riittävästi myös sosiaalisen median positiiviset vaikutukset, kykenevät käyttäjät näkemään sen sisältämät mahdollisuudet. Näin sosiaalinen media voi parhaimmillaan toimia käyttäjien välistä tasa-arvoa lisäävästi.    

***

17.6.2010 * blogi 13
Antti Ervasti

Nuorten tulevaisuuden näkymistä

Kesäkuu on aikaa, jolloin monet nuoret aloittavat kesätyön merkeissä työuransa ja saavat myös tiedon pääsevätkö opiskelemaan syksyllä. Nämä nuoret elävätkin henkilökohtaisen ja ammatillisen kehityksensä kannalta merkittävää aikaa. He elävät tietynlaista välitilaa nuoruuden ja aikuisuuden kynnyksellä. Tämä välitilassa eläminen voi aiheuttaa odottavan jännityksen lisäksi myös epävarmuutta ja nuoren omaa identiteettiä koettelevia pettymyksen kokemuksia. Työ- ja opiskeluympäristö, jossa nuoret elävät, on muuttumassa entistä vaativammaksi ja kuormittavammaksi. Herääkin kysymys, kuinka ne nuoret, joille työ- ja opiskelumahdollisuudet eivät avaudu, kykenevät muodostamaan ja säilyttämään oman yksilöllisen tulevaisuuden orientaationsa. Mistä he löytävät tarvittavan selviytymisluottamuksen ja kuinka he kykenevät tiedostamaan oman potentiaalinsa vahvuuksineen ja heikkouksineen?

Se miten elämän vaativissa tilanteissa kyetään toimimaan, riippuu pitkälti siitä mitkä taidot on opittu omassa kasvuympäristössä. Tämä kasvuympäristö voi parhaimmillaan antaa kehittyville nuorille riittävästi luottamusta heidän omiin kykyihin ja positiivisen pärjäämiseen. Ne nuoret, jotka ovat aikuisten mallin avulla oppineet ajattelemaan ratkaisukeskeisesti, kykenevät vaikeistakin tilanteista huolimatta toimimaan päämäärätietoisesti. Nämä nuoret eivät lamaannu vastoinkäymisten edessä. Nuorten parissa työskennellessä näkee usein niitä yksilöitä, jotka lamaantuvat pienimmistäkin vastoinkäymisistä ja pettymyksistä. Usein näiden henkilöiden kyky suhteuttaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin on vähäinen. Tämä voi puolestaan johtaa siihen, että esimerkiksi opiskeluun tai työhön liittyvät pettymykset koetaan kohdistuvan omaan kokonaisvaltaiseen identiteettiin. Näiden tilanteiden toistuessa nuoren elämässä, on mahdollista että luonnolliset pettymyksen ja mielipahan kokemukset mielletään automaattisesti osaksi omaa identiteettiä. Jos nämä nuoret eivät saa riittävästi korjaavia kokemuksia, voi heidän luottamuksensa omaan pärjäämiseen hiipua olemattomiin. Näin ollen negatiivinen sisäinen dialogi voi huomaamatta saada lisääntyvässä määrin tilaa heidän ajatusmaailmassaan.

Nuoria kohtaavien vastuullisten aikuisten tehtävänä onkin usein toimia näille nuorille korjaavia kokemuksia mahdollistavana tahona.  Nuoret sekä aikuiset tarvitsevat läpi elämän toisten ihmisten tarjoamaa peilaamispintaa, jonka kautta on mahdollista reflektoida ja saada uudenlaisia katsontatapoja. Luotettavan aikuisen kautta asioiden peilaaminen voi merkittävästi tukea nuorten omaa kasvua, sekä mahdollistaa vaihtoehtoisia tapoja hahmottaa heidän tiedostettua ja tiedostamatonta potentiaalia. Suurin osa ihmisistä on henkilökohtaisten ja ammatillisten kokemusten kautta kohdannut tilanteita, joissa heidän selviytymisluottamusta on koeteltu. Ne, joilla on ollut mahdollisuus jakaa turhautumisen ja epäonnistumisen tunteita, eivät välttämättä koe pienenevänsä omien taakkojensa alle.

Opiskelemaan ja työelämään hakeutuville nuorille pyritään tarjoamaan erilaisia tukipalveluita. Näiden tukipalvelujen tarkoituksena on auttaa nuoria löytämään heille mahdollisemman sopivia opiskelu- tai työmahdollisuuksia. Näitä palveluita ei mielestäni ole riittävästi, eivätkä ne aina vastaa nuorten yksilöllisiä tarpeita. Merkittävän ongelmana onkin, että nämä kyseiset palvelut eivät riittävästi tavoita nuoria. Mielestäni näitä palveluita tulisikin tarjota paljon nykyistä monimuotoisemmin. Opinto-ohjauksen ja työvoimapalveluiden lisäksi olisi erittäin oleellista tarjota nuorten elämänhallintataitoja kehittäviä erilaisia tukitoiminnan muotoja. Tukipalveluiden sijoittuminen nuorten elämään ei tulisi keskittyä pelkästään opiskelu- ja työuraa edeltävään ajankohtaan, vaan niiden tulisi kulkea pitkäkestoisesti nuorten arjen mukana.  

***

11.6.2010 * blogi 12
Antti Ervasti

Etsivästä työstä

Nuorten tavoittaminen ja aidon kontaktin luominen on jatkuva haaste sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoaville ammattilaisille. Erityiset haasteet tulevat vastaan kun tehdään töitä erinäisistä syistä syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevien nuorten parissa. Omien ammatillisten kokemusten perusteella voin todeta, että tämän kohderyhmän tavoittamisessa toimiva työmuoto ja menetelmä on ammatillinen etsivä työ. Etsivällä työllä tarkoitetaan asennetta ja käytännön palveluita, jotka viedään kohderyhmän, eli asiakkaiden omaan toiminta- ja elinympäristöön. Etsivää työtä voidaan tehdä esimerkiksi katualueilla, baareissa, ostoskeskuksissa, internet-ympäristössä, sekä muissa nuorten suosimissa kohteissa. Ammatillinen etsivä työ toteutetaan niin sanotulla ’matalalla kynnyksellä’ eli asiakkaalta ei vaadita tiukkaan määriteltyjä ennakkoehtoja, kuten päihteettömyyttä tai erilaisen riskikäyttäytymisen lopettamista jotta hänellä olisi oikeus hänen tarpeiden mukaisiin palveluihin.

Ammatillinen etsivä työ tehdään aina asiakaslähtöisesti. Tämä tarkoittaa että tarjottavat palvelut räätälöidään asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Etsivän työn kohderyhmällä voi usein olla viranomaisia kohtaan erilaisia ennakkoluuloja. Nämä ennakkoluulot voivat perustua heidän aiempiin negatiivisiin kokemuksiin, ja ovat näin ollen heidän näkökulmastaan ymmärrettäviä. Etsivässä työssä pyritäänkin minimoimaan kontrolliasetelman muodostuminen työntekijän ja asiakkaan välille. Kontrollin sijaan pyritään ammatillisin keinoin vahvistamaan asiakkaan kykyjä ja luottamusta heidän omiin elämänhallintataitoihin liittyen. Tehdessä työtä ammatillisista lähtökohdista käsin, onkin pidettävä mielessä että asiakkaat ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Etsivän työn tekijöillä tulee olla työskentelyssä nöyrä asenne ja kyky aitoon asiakkaiden kohtaamiseen. Etsivä työn prosessi etenee huomattavasti hitaammalla tahdilla kuin niin sanotun perinteisen sosiaali- ja terveystyön prosessit. Tämä puolestaan tarkoittaa että myös tulokset ovat haastavampia mitata. Tulosten mittaamisen vaikeuteen vaikuttaa myös se että etsivä työ perustuu usein anonyymien palveluiden tarjoamiseen.

Aiemmin mainitsin eri ympäristöjä joissa etsivää työtä tehdään. Erityisesti Internet-ympäristössä tehtävä etsivä työ voi konkreettisesti hyödyttää niitä nuoria joilla ei välttämättä ole pääsyä muiden palveluiden piiriin. Ympäristönä internet on usein täysin anonyymi, jonka vuoksi kynnys kontaktien syntymiseen työntekijän ja asiakkaan välille on erityisen matala. Internetin välityksellä on myös mahdollista kommunikoida asiakkaiden kanssa ilman, että maantieteelliset rajat muodostuisivat työtä estäväksi tekijäksi. Juuri edellä mainittujen tekijöiden vuoksi internet-ympäristö sopii erinomaisesti ammatillisen etsivän työn ympäristöksi. Internet-ympäristössä käytävissä keskusteluissa on mahdollista päästä kiinni myös niihin teemoihin, joita asiakkaat eivät kykene ottamaan puheeksi kasvokkain tapahtuvassa vuorovaikutuksessa.

Esimerkiksi reaaliaikaiset chat-keskusteluhuoneet voivatkin parhaimmassa tapauksessa toimia täydentävänä palveluna palveluntarjoajan muihin peruspalveluihin, kuten matalan kynnyksen käyntipäivystyksiin. Esimerkiksi seksuaaliseen väkivaltaan ja kaltoin kohteluun liittyvät kokemukset voivat olla teemoja joita asiakkaan on helpompi ottaa puheeksi chat-keskusteluissa. Tämä puolestaan mahdollistaa sen, että ammattilainen voi ottaa tilanteesta ”koppia” ja tarjota asiakkaalle asiantuntevaa tietoa ja tukea. On tärkeää myös tiedostaa että työskentely verkkoympäristössä voi tuoda työskentelyyn muita ammatillisia haasteita. Eräs näistä haasteista on työn rajaamiseen liittyvä. Koska chat-keskustelut eivät useinkaan sisällä kasvokkain tapahtuvaa kontaktia, on työntekijälle erittäin haastavaa kyetä arvioimaan asiakkaan sen hetkinen mielentila ja kyky käsitellä hänelle annettavaa tietoa. Etsivän työn kontaktit ovat usein myös kertaluontoisia, eikä näin ollen palveluohjaus tai jatkoseuranta asiakkaan prosessin edetessä ole aina mahdollista. Työntekijän on erityisesti näissä tilanteissa kyettävä ammatillisesti rajaamaan keskustelun taso sellaiseksi, että se aidosti hyödyttää asiakasta. Näidenkään keskustelujen tarkoituksena ei ole tarpeettomasti vauhdittaa asiakkaan prosessia, eli asiakaslähtöinen työtapa on oleellista pitää mielessä. Työntekijältä vaaditaankin kykyä sietää epävarmuutta ja hyväksyä se tosiasia, että se mitä itse pitää oleellisena, ei välttämättä ole millään lailla tärkeää asiakkaalle.

***

27.5.2010 * blogi 11
Antti Ervasti

Lähisuhdeväkivallasta

17. toukokuuta uutisoitiin laajasti tapauksesta, jossa hätäkeskuksen päivystäjä oli hoitanut päivystyspuhelu-tilanteen asiattomasti ja epäammatillisesti. Tässä tapauksessa kyse oli miehestä, joka soitti hätäpuhelun hätäkeskukseen saadakseen apua akuutissa tilanteessa, jossa häneen kohdistui lähisuhdeväkivaltaa. Mainitun hätäpuhelun aikana apua tarvinneen miehen avuntarvetta ja inhimillistä hätää vähäteltiin merkittävällä tavalla. Ajatellen medianäkyvyyttä, lähisuhdeväkivaltaan liittyvissä tapauksissa ei automaattisesti ole uutiskynnyksen ylittävää uutisarvoa. Tämän nimenomaisen tapauksen uutisarvo tuli siitä, että väkivallan tekijä oli hätäpuhelun soittaneen miehen naispuolinen ex-puoliso. Naisen väkivaltainen käytös siis vaikutti olennaisesti uutiskynnyksen ylittymiseen. Hätäpuhelun soittanut mies teki asiasta valituksen, ja kun asian tarkempi selvittely alkoi, tuli ilmeisen selväksi hätäpuhelua hoitaneen puhelinpäivystäjän asenteellisuus. Tiedusteltaessa kyseiseltä puhelinpäivystäjältä syitä hänen työtehtävän, eli hätäpuhelun epäasialliseen hoitamiseen, oli hänen selityksensä se, että hänen kokemustensa ja uskomustensa mukaan nainen ei voi pahoinpidellä miestä. Tätä mielipidettään kyseinen puhelinpäivystäjä tarkensi selostamalla, että miehen fyysisen koon oletetun ylivoimaisuuden vuoksi ei väkivalta edellä mainitun kaltaisessa tilanteessa ole mahdollista.

Asenteellinen suhtautuminen lähisuhdeväkivallan sukupuolierityisiin piirteisiin ei ole valitettavasti millään tavalla harvinaista. Lähisuhdeväkivaltaan liittyvän keskustelun asetelma on usein miehen ja naisen välistä vastakkainasettelua keinotekoisesti vahvistava. Perinteisten käsitysten mukaan miehet nähdään kategorisesti väkivallan tekijöinä ja naiset väkivallan uhreina. Todellisuus on tässäkin asiassa oletettua monimuotoisempi. Tätä vastakkainasettelua käytetään tehokeinona, jonka avulla huomio ohjautuukin olennaisesta keskustelusta muualle. Tämänkaltainen keskustelu estää pohtimasta tarkemmin lähisuhdeväkivallan monitahoisia syitä ja vaikutuksia. Väkivalta on aina vahingoittavaa, eivätkä väkivallasta kärsi ainoastaan sen kohteet, eli uhrit. Kun on kyseessä lähisuhdeväkivalta, niin kokonainen perhesysteemi joutuu kohtaamaan sen aiheuttamat negatiiviset vaikutukset.

Mielestäni olisi erittäin oleellista tiedostaa eräs merkittävä tosiasia. Tämä tosiasia on, että väkivallan kohteeksi joutuneiden lisäksi myös väkivallan tekijät kärsivät usein omista teoistaan. Monet tekijöistä hakeutuvat erilaisten tuki- ja hoitopalveluiden piiriin, jotta he pystyisivät vähentämään ja lopettamaan väkivaltaisen käyttäytymisensä. Naisen väkivaltaista käyttäytymiseen keskittynyt Vaiettu Naiseus-projekti toteutettiin Ensi- ja turvakotien liiton toimesta vuosina 2004-2008. Kyseisen projektin tarkoituksena oli tunnistaa, nimetä ja hoitaa naisen väkivaltaisuutta. Vaiettu Naiseus-projektin raportissa on onnistuneesti avattu tätä tärkeää teemaa. Raportin mukaan on tosiasia, että yleisesti väkivallan tekijä nähdään miespuoliseksi. Kuitenkin eri tilastot antavat myös toisenlaista pohjaa asian monimuotoisempaan pohdintaan. Esimerkkinä tässä kohtaa voikin mainita, että vajaa puolet lähisuhteissa tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä on naisten tekemiä.

Suomessa väkivaltaisten henkilöiden parissa tehtävä työ rajoittuu pääasiallisesti väkivaltaisten miesten kanssa tehtävään työhön. Tämän työn avulla väkivaltaisen miehen on mahdollista saada tukea väkivaltaisen käyttäytymisensä muuttamiseksi. Samaa ei valitettavasti voi sanoa väkivaltaisten naisten parissa tehtävästä työstä. Voikin kysyä millaisen mallin tämä antaa kaikille kasvaville nuorille miehille ja nuorille naisille? Millaiset edellytykset tämä luo väkivallasta kärsiville tekijöille ja uhreille saada heitä kokonaisvaltaisella tasolla hyödyttävää tukea ja apua?

***

17.5.2010 * blogi 10
Antti Ervasti

Miesten syömishäiriöt

Toukokuun alussa on ollut eri medioissa esillä aihe, joka on aiemmin ollut puheenaiheena enemmänkin keskusteltaessa tyttöjen ja naisten ulkonäköön liittyvistä ulkoisista paineista. Tämänkertaisen keskustelun on aktivoinut uutisoinnit erään englantilaisen muotiketjun selkeästi alipainoista nuorta miestä esittävistä mallinukeista, sekä niiden mahdollisesta negatiivisesta vaikutuksesta nuorten poikien ja miesten ulkonäköpaineisiin. Asian tiimoilta käydyn keskustelun myötä on jälleen kerran tullut esille ulkopuoliset, median mahdolliset negatiiviset vaikutukset poikien, tyttöjen, miesten ja naisten ihannekäsityksiin heidän omasta kehonkuvastaan. Aiheen ympärillä käyty keskustelu on aktivoinut myös syömishäiriöiden parissa työskenteleviä järjestöjä ottamaan kantaa asiaan. Painopisteenä on näissä keskusteluissa ollut erityisesti poikien ja miesten syömishäiriöt, sekä heidän omaan kehonkuvaan liittyvät vääristyneet käsitykset ja pohdinnat. Oli mielipide tämän aiheen ympärillä käydystä keskustelusta mikä tahansa, on tästä aiheesta käytävä keskustelu aina erittäin ajankohtainen ja tärkeä.   

Erilaiset syömishäiriöt, kuten anoreksia ja bulimia mielletään usein tyttöjen ja naisten erityisongelmaksi. Todellisuudessa asia ei ole kuitenkaan näin mustavalkoinen. Arvioiden mukaan noin 5-10 prosenttia anoreksiaan sairastuneista alle 14-vuotiaista nuorista on poikia. Näiden lukujen varjossa tulisikin olla selvää, että samat epävarmuudet ja vääristyneet käsitykset omasta kehonkuvasta ja ulkonäöstä koskettavat tyttöjen ja naisten lisäksi myös poikia ja miehiä.

Syitä vääristyneisiin sekä potentiaalisesti haitallisiin käsityksiin omasta kehosta yhdistettynä epäterveellisiin ruokailutottumuksiin on useita. Erääksi olennaiseksi syyksi on arvioitu eritasoiset ulkopuoliset, kuten sosiaalisen verkoston ja median asettamat ulkonäköön liittyvät paineet. Pojilla ja miehillä nämä paineet voivat aiheuttaa erityisesti ylitreenaamista tai pakonomaisia pyrkimyksiä kasvattaa lihasmassaa, ilman että tähän olisi liitettynä oikeanlaisia ravitsemustottumuksia tai painon terveellistä hallintaa.

Anoreksiaan ja muihin syömishäiriöihin sairastuneilla pojilla ja miehillä on selkeästi lisääntynyt riski jäädä tämän vakavan terveydellisen ongelman kanssa yksin, ilman tarvittavaa hoitoa ja tukea. Yksi merkittävä syy tähän on se, että syömishäiriötä ei terveydenhuollon ammattilaisten parissa kyetä riittävän usein mieltämään poikien ja miesten ongelmaksi. Syömishäiriöiden, kuten anoreksian ja bulimian hoidossa oleellista on ongelman varhainen tunnistaminen ja oikeanlaisen hoidon, kuten lääkärin hoidon ja terapian tarpeen määrittäminen.

Hoitoon hakeutumisen ja siihen sitoutumisen eräs estävistä tekijöistä on usein syömishäiriötä sairastavien poikien ja miesten haluttomuus leimautua tyttöihin ja naisiin liitettyyn sairauteen. Syömishäiriöön sairastuminen voikin horjuttaa sitä sairastavien poikien ja miesten maskuliinista identiteettiä.

Kaikilla poikien ja miesten parissa työskentelevillä on oleellinen rooli ongelman varhaisessa tunnistamisessa, koska nämä nuoret tarvitsevat erityistä tukea ja apua ongelman nimeämisessä ja hoitoon hakeutumisessa. Tietoisuus siitä, että syömishäiriöt voivat koskettaa myös poikia ja miehiä on merkittävä askel tässä prosessissa. Alkuvaiheen tunnistamis- ja tiedostamisvaiheessa ei välttämättä tarvitse omata terveydenhuollon koulutusta. Kuka tahansa nuorten parissa työskentelevä voi mitä suuremmalla todennäköisyydellä kohdata työssään syömishäiriötä sairastavia henkilöitä. Tiedostamis- ja tunnistamiskyvyn lisäksi näiden ammattilaisten on myös suositeltavaa omata eritasoisia valmiuksia verkostotyöhön syömishäiriötä sairastavien perheiden ja heidän muun sosiaalisen verkoston kanssa.         

Suomessa syömishäiriöön on erikoistunut julkisen ja yksityisen sektorin toimijoita. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tarjoama hoito syömishäiriötä sairastaville on keskitetty HYKS:n psykiatrikeskuksen syömishäiriöpoliklinikalle sekä lasten- ja nuorten sairaalaan. Molemmat tahot tarjoavat avo- ja sairaalahoitoa. Yksityisellä sektorilla syömishäiriöihin on erikoistunut Elämän Nälkään ry:n Syömishäiriökeskus ja heillä on toimipisteet Helsingissä, Turussa ja Vaasassa.  

Hyödyllisiä tahoja

Elämän Nälkä ry:n Syömishäiriökeskus
Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin Syömishäiriöpoliklinikka
Syömishäiriöliitto – SYLI ry

***
10.5.2010 * blogi 9
Antti Ervasti

Nuorten miesten seksuaaliterveydestä 

Turvallisemmasta seksistä puhuminen nuorten miesten kanssa on jatkuva haaste ammattilaisille. Poika- ja mieserityisiä palveluita Suomen mittakaavassa ei tarjota mielestäni riittävästi. Muutamia avaintoimijoita työskentelee näiden teemojen ympärillä, esimerkkeinä Aids-tukikeskus ja Väestöliitto. Näissä kummassakin organisaatiossa on tarjolla miesten seksuaaliterveyteen liittyviä erityispalveluita, niin ennaltaehkäisevän työn näkökulmasta, kuin muun tukityön muodossa. Väestöliiton kokemukset nuorten miesten parissa tehtävästä seksuaaliterveystyöstä ovat käytännön tasolla osoittaneet sen, että näille palveluille on runsaasti kysyntää. Poika- ja mieserityisyyden huomioiminen erimuotoisissa neuvonta- ja tukipalveluissa on oleellinen osa ammatillisen ja asiakaslähtöisen työn kehittämistä. Tämä on erityisesti mainittu myös Sosiaali- ja terveysministeriön seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelmassa vuosille 2007-2011.

Pitäisi olla siis ammatillisille tahoille selvää, että myös yleisemmällä taholla nuorten miesten seksuaaliterveyteen liittyvien asioiden käsittely seksuaalikasvatuksessa kaipaa enemmän suunnitelmallista kehittämistä.
Nuorten ja aikuisten miesten parissa tekemäni työn kautta on minulle tullut selväksi, että näillä asiakkailla on usein merkittäviä aukkoja turvallisempaan seksiin liittyvässä tietämyksessä. Erilaisten seksitautien ei välttämättä koeta koskettavan henkilökohtaisella tasolla, vaan se on joku toinen joka on riskissä saada tartunta. Aukot tietämyksessä liittyy usein aivan perusasioihin, kuten mitä seksitauteja on olemassa, kuinka ne tarttuvat ja mitä oireita eri seksitauteihin liittyy.

Eräs mielestäni huolestuttava piirre on myös se, että nuoret miehet, jotka asiasta jo jotakin tietävät, eivät useinkaan sovella sitä heidän seksuaalikäyttäytymiseen. Jokaisen näiden teemojen parissa työskentelevän ammattilaisen olisikin oleellista kysyä miksi näin on? Mitä osa-alueita nykymuotoisessa seksuaali- ja terveyskasvatuksessa tulisi tehokkaammin kehittää? Samat kysymykset pätevät, sekä poikiin, että tyttöihin. Mielestäni poikiin verrattuna tytöt ovat eri asemassa. Tytöille kehittyy jo varhaisessa nuoruudessa tarkkanäköisempi kyky tunnistaa ja tiedostaa omassa kehossa tapahtuvat muutokset, sekä mahdolliset terveyteen liittyvät ongelmat. Tämän vuoksi tytöt ovatkin motivoituneimpia hakemaan ongelmiinsa apua ja tukea jo varhaisessa vaiheessa, ennen ongelman muuttumista krooniseksi.

Seksuaaliterveyteen liittyvien palveluiden painopiste on usein naisten lisääntymisterveyteen painottuvaa. Turvallisemman seksikäyttäytymisen huomioiminen myös mieserityisestä näkökulmasta vaatii jonkintasoista asennemuutosta. Seksuaalisella kanssakäymisellä on muitakin tehtäviä kuin lisääntyminen. Pojille ja miehille suunnatussa seksuaalikasvatuksessa tulisikin entistä enemmän painottaa seksuaalisuuden merkitystä positiivisia voimavaroja lisäävänä tekijänä. Itsensä huolehtimisesta ja rajojen kiinnipitämisestä tulisi keskustella nuorten miesten kanssa jo varhaisessa vaiheessa. Näin voitaisiin kenties ennaltaehkäistä näitä nuoria miehiä ajautumasta riskitilanteisiin myöhemmissä elämän vaiheissa.

Oleellista on myös painottaa jokaisen omaa vastuuta yksilöllisestä hyvinvoinnistaan. Harvoin tilanteisiin vain ajaudutaan, vaan henkilökohtaisilla valinnoilla ja päätöksillä on oleellinen merkitys. Mitä enemmän kokee pystyvänsä vaikuttamaan omaan hyvinvointiin, sitä enemmän motivaatio tehdä positiivisia valintoja lisääntyy. Nuorten miesten voimauttaminen tässäkin asiassa vaatii, että heidät kohdataan kokonaisvaltaisesti ja heitä kuunnellaan. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla tulee olla halu oppia näiltä nuorilta, koska nämä nuoret elävät 24/7 omassa arjessaan ja ovat näin ollen oman elämänsä asiantuntijoita. Heidän tarinoitaan, kokemuksiaan ja tunteitaan tulisikin kuulla nöyrällä asenteella, ja kyetä mukauttamaan omia toimintatapoja joustavasti kunkin tilanteen mukaan.

***
28.4.2010 * blogi 8
Antti Ervasti 

Verkostotyön merkityksestä 

Tässä kirjoituksessa en suoranaisesti käsittele mieserityisiä kysymyksiä, vaan enemmänkin yleisellä tasolla pohdin moniammatillisen verkostotyön merkitystä palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa. On tosiasia, että jokainen ammattilainen työskentelee uransa aikana samanaikaisesti useissa eri verkostoissa. Nämä verkostot voivat olla moniammatillisia verkostoja tai asiakkaan omia verkostoja. Mielestäni on oleellisen tärkeää aktiivisesti tiedostaa verkostojen merkitys. Tämä ei ole riippuvaista siitä, tekeekö pääasiallisesti asiakastyötä yksilötyön vai verkostotyön muodossa.

Työntekijän kohdatessa haastavia tilanteita on tärkeää olla rohkea ja tehdä aloitteita verkostojen koolle kutsumisessa. Tähän toki tarvitaan myös taitoja. Pyyntö verkostotapaamiselle sisältää aina jonkintasoisen avunpyynnön asiakkaan tilanteen selvittelyn suhteen. Työntekijät, jotka ymmärtävät verkostotyön merkityksen, tekevätkin pääsääntöisesti työtä asiakkaan lähtökohdat ja itsemääräämisoikeuden huomioon ottaen. Pelkästään aloite verkostotyön toteutumiseksi tuo muutosta työhön. Mitä moninaisimpia verkostossa mukana olevat toimijat ovat, sitä tehokkaammin tietoisuus eri palveluista jakautuu. Asiakkaan ääni, toiveet sekä tarpeet tulevat usein kokonaisvaltaisesti esille viimeistään verkostotyön yhteydessä. Koko prosessia ajatellen tästä hyötyvät ammattilaiset ja asiakkaat.

Työskennellessä marginaalissa elävien tai marginalisoitumisriskissä olevien parissa, on usein vaarana se että ammatillinen maailmankatsomus muuttuu tarpeettoman kapeaksi. Valtavirrasta poikkeavien teemojen parissa työskennellessä on erityisen tärkeää ylläpitää toimivia, vuorovaikutukseen perustuvia ammatillisia suhteita muihin toimijoihin. Tämä mahdollistaa yhteisten asiakastyön rajapintojen tiedostamisen ja näkyväksi tulemisen.

Erityisosaamisen ja tietämyksen jakamisesta hyötyvät ammattilaisten lisäksi ennen kaikkea asiakkaat, eli ne joita varten palveluita yleensä ottaen tuotetaan. Jokainen palveluita tarjoava taho kohdentaa palveluitaan oman organisaationsa tavoitteiden ja ideologian mukaisesti. Tästä huolimatta asiakkaan kokonaistilanne ja hänen moninaiset palveluntarpeensa on otettava huomioon. Asiakas on loppujen lopuksi kiinnostunut vain siitä, kuinka hän mahdollisimman vaivattomasti ja laadukkaasti saa tarvitsemansa palvelut. Hyvin harvat asiakkaat asioivat vain yhden palveluntarjoajan palveluissa. Todennäköisesti heillä on useita asioita, joiden selvittämiseksi he tarvitsevat myös verkostojen yhteistyönä tuotettuja kohdennettuja erityispalveluita. Kun verkostojen väliset suhteet ovat toinen toistaan kunnioittavia, on mahdollista kommunikoida kaikkia osapuolia arvostavasti. Vastakkainasettelun vallitessa dialoginen vuorovaikutus verkoston osapuolten välillä ei toteudu, ja palveluiden käyttäjät eli asiakkaat väistämättä kärsivät verkostossa vallitsevista ristiriidoista. Asiakkaan ääni yksilöllisineen tarpeineen ja toiveineen hukkuu helposti näiden ristiriitojen alle.

Kuten tämän kirjoituksen alussa mainitsin, on verkostokumppanin yhteydenotto aina jonkintasoinen avun- ja tuenpyyntö. Aloitteen teon motiivina voi olla yksittäisen työntekijän joutuminen tekemisiin itselleen vieraan ja kenties hämmentävänkin teeman kanssa. Näissä tilanteissa työntekijältä voi puuttua kyseiseen erityisteemaan liittyvää substanssiosaamista. Työntekijältä vaaditaankin kykyä ammatilliseen itsensä tarkasteluun, jotta voi itselleen myöntää tämän hämmennyksen. Äärimmäisissä tapauksissa kyseessä voi olla työskentelyyn lamaannuttavasti vaikuttava hämmennys, joka vaikuttaa väistämättä työntekijän ja asiakkaan väliseen työskentelyyn. Jos olotilaa ei lähde työstämään esimerkiksi konsultoimalla verkostoa, on olemassa merkittävä riski tulla kykenemättömäksi nähdä asiakkaan todellinen tuen tarve. Näissä tilanteissa on riski alkaa työskennellä asiakkaan kanssa ongelmakeskeisesti keskittymällä vain epäkohtiin näkemättä asiakkaan todellisia syitä ja motiiveja, jotka ovat saaneet hänet alun perin hakeutumaan palveluiden piiriin.
 

* * * 
7.4.2010 * blogi 7
Antti Ervasti

Miesryhmätoiminta

Olen aiemmissakin kirjoituksissani käsitellyt miesten tunnetaitoja. Koen tämän aiheen erityisen tärkeäksi, joten päätin keskittyä aiheeseen myös tässä kirjoituksessani. Tämän kevään aikana on ollut paljon kirjoittelua ja keskustelua suomalaisen miehen kyvyistä sekä valmiuksista puhua omista tunteistaan. Aiheesta on ohjannut ja käsikirjoittanut Miesten Vuoro -nimisen dokumentin kaksi suomalaista dokumentin tekijää, Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen. Kyseisen dokumentin perusidea on yksinkertainen: suomalaiset miehet keskustelevat elämäänsä liittyvistä iloista, suruista, onnistumisista ja vastoinkäymisistä varsin tyypillisessä suomalaisessa ympäristössä, saunassa. Dokumentissa tuleekin selkeästi esille se, että suomalaiset miehet ovat varsin kykeneviä sanoittamaan tunteitaan, ja kokevat tärkeäksi mahdollisuuden tulla omana itsenään kuulluksi sekä nähdyksi. Jotta tämä mahdollistuisi, on edellytyksenä oikeanlainen ilmapiiri, jossa tunteiden jakaminen on hyväksyttävää ja sallittua.

Miehille tarkoitettujen ryhmätoimintojen kysyntä on selkeästi lisääntynyt. Useat eri palveluntarjoajat ovat käynnistäneet omalle asiakasryhmälleen suunnattuja miesryhmiä. Kysyntää on sekä ammatillisesti ohjatuille ryhmille että vertaistoimintaan pohjautuville ryhmille. Ryhmiin osallistujilla on yhteisesti jaettu motiivi osallistua ryhmiin. Heillä on tarve puhua sekä lisätä omaa tietämystä miehenä olemisesta. Ryhmän tarkoitus on luottamuksellisen tilan lisäksi toimia peilinä omille kokemuksille. Peilaaminen ryhmän kautta mahdollistaa yksittäisen ryhmän jäsenen saamaan uudenlaista näkökulmaa siihen, miten on itse tottunut käsittelemään elämässä vastaan tulleita eritasoisia haasteita. Useimmille osallistujille ryhmään meneminen sekä ryhmässä paikkansa löytäminen vaatii rohkeutta. Ryhmätoimintaan mukaan hakeutuvien yksilöllinen tarve käsitellä asioita on siinä vaiheessa, että niiden työstäminen yksin ilman ryhmän tukea on erityisen haastavaa ja energiaa vievää. Yksilöllisten motiivien ollessa riittävän vahvat koetaan ryhmätoimintaan osallistuminen tärkeäksi.

Siinä vaiheessa, kun osallistuja pohtii ryhmätoimintaan osallistumista, on hänellä käsiteltävänä monenlaisia tunteita. Nämä tunteet vaihtelevat epävarmuudesta varsinaiseen pelkoon. Tämä on ymmärrettävää, koska ryhmässä tulee väistämättä tilanteita, joissa jäsenten odotetaan jakavan ja tuovan näkyväksi omia hyvinkin intiimejä ajatuksia sekä tunteita. Ryhmän alussa onkin erityisen olennaista painottaa jäsenille, että he voivat itse päättää, mitä tuovat ryhmään. Jokaisella jäsenellä on oikeus pitää omista rajoistaan kiinni. Ohjaajan olennainen rooli on luoda sekä ylläpitää turvallista ilmapiiriä, jossa ryhmän jokaiseen jäseneen suhtaudutaan kunnioituksella. Ohjaajan on myös kyettävä käsittelemään ryhmässä esiin nousevia erilaisia tunteita, myös negatiivisia.    


Ohjatusti ja turvallisesti keskeneräiset prosessit loppuun

Omat erityishaasteensa miesryhmätoimintaa suunnitteleville tahoille tuovatkin ryhmän oikeanlainen profilointi. On valitettavan yleistä, että suunniteltaessa erimuotoisia tukipalveluita on usein lähtökohtana ongelmakeskeinen ajattelu. Tällöin oletetaan, että ryhmätoimintaan osallistumista harkitsevilla on automaattisesti syynä jokin ongelma. Jos perusoletus on tämä, niin ryhmän jo käynnistyttyä voi olla liian haastavaa ”ohjata” laivaa uudelle kurssille. Ennakkoasetelmia on toki mahdollista muuttaa, mutta tämä vaatii usein erityistoimenpiteitä. Onkin vaivattomampaa ottaa jo varhaisessa suunnitteluvaiheessa lähtökohdaksi hyvinvointikeskeinen ajattelu. Tässä ajattelutavassa lähtökohtana on, että ryhmän jäsenet kokevat jo ennen varsinaista ryhmätoimintaan osallistumista sen tukevan olennaisesti heitä heidän henkilökohtaisessa kehittymisessään. Ennakkokäsitykset ovat näin pääasiallisesti myönteisiä ja positiivista jaksamista edistävää. Kun ajatellaan ryhmätoiminnan ydintä, on pohjimmiltaan kyseessä vuorovaikutuksellinen oleminen, joka mahdollistaa erilaisia asioita eri ihmisille. Ryhmän yhdessä muodostama voima on parhaimmillaan yksilön voimaantuneisuuden tasoa lisäävää ja eheyttävää. Ryhmässä onkin mahdollista saattaa ohjatusti ja turvallisesti loppuun keskeneräisiä prosesseja.

* * *
17.3.2010 * blogi 6
Antti Ervasti

Miehenä sosiaalialalla – hyöty vai haitta?

Olen useasti työurani aikana pohtinut omaa miehenä olemistani ja toimimistani sosiaalialalla. On yleisesti tiedossa, että sosiaalialalla työskentelevien ammattilaisten joukossa miestyöntekijät ovat vähemmistönä. Sosiaalialan työssä on selkeästi ollut jo pitkään havaittavissa sukupuolten mukainen kahtiajako. Suurin osa sosiaalialan ammattilaista on naisia, ja tämä on ollut jo useiden vuosien ajan vallitseva olotila. Tähän on varmasti olemassa monia syitä, mutten tässä kirjoituksessa aio käsitellä niitä. Haluan tuoda esiin niitä ajatuksia ja pohdintoja, joita itse olen sosiaalialalla työskentelevänä miehenä ammatillisen urani aikana muodostanut.

Olen vahvasti sitä mieltä, että sosiaalialalla työskentelevä mies tuo useasti lisäarvoa asiakkaille tarjottaviin palveluihin täydentämällä omalla työpanoksellaan naisvaltaisia työyhteisöjä. Sosiaali- ja terveysalan työstä puhutaan usein kutsumusammattina, ja tämä osin pitääkin paikkansa. Kuitenkin ammatin mieltäminen ainoastaan kutsumustyöksi väheksyy opiskelun, ammatillisen kehittymisen sekä kasvun merkitystä. Työskentely sosiaalialalla tai muunlaisessa auttamistyössä tarkoittaa sitä, että työntekijä käyttää usein asiakastyössään omaa persoonaansa työkaluna. Työntekijän sukupuoli-identiteetti ja henkilökohtainen mieheyden kokemus ovat olennaisia osia persoonaa. Työntekijän sukupuoli ei kuitenkaan takaa sitä, onko työntekijänä hyödyksi asiakkaalle, tai tuoko sukupuoli automaattisesti lisäarvoa palveluihin. Oleellista asiakastyössä on työntekijän ja asiakkaan välinen henkilökemia.

Olen oman työurani aikana tehnyt töitä, niin nais- kuin miesasiakkaidenkin parissa. Koen vahvasti, että minulle itselleni miehenä olemisesta on ollut usein ammatillista hyötyä. Tämä on tullut erityisen näkyväksi niissä tilanteissa, joissa asiakas on erinäisistä syistä kokenut tarpeelliseksi peilata miespuolisen työntekijän avustamana omia elämänkokemuksiaan. Naisasiakkaalle voi olla merkittävää se, että hänen kanssaan työskentelevä työntekijä on mies, joka pyyteettömästi pyrkii tukemaan häntä valinnoissaan. Tämä on tullut esille erityisesti työskennellessäni lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten parissa. Kokemukseni mukaan miesasiakkaille puolestaan on tärkeää peilata omaa miehen identiteettiään miestyöntekijän kanssa. Näiden miesasiakkaiden kasvuympäristössä positiiviset miehen mallit ovat olleet vähäisiä, tai ne ovat puuttuneet heiltä kokonaan. Näillä asiakkailla on usein ollut konkreettinen tarve hetkellisesti pysähtyä pohtimaan omaa miehenä olemista, identiteetin muodostumista ja kehittymistä tulevaisuudessa. Näissä asiakastilanteissa olen kokenut, että sukupuolestani on ollut hyötyä, ja se on tuonut lisäarvoa asiakkaille tarjottaviin palveluihin. Kun työyhteisössä on mies- ja naistyöntekijöitä, asiakkailla on halutessaan mahdollisuus hyödyntää tätä omassa prosessissaan.     

Keskustelua miehenä olemisesta sosiaalialalla käydään mielestäni turhan harvakseltaan, ja olisikin virkistävää huomata teemaa käsiteltävän entistä enemmän etenkin miestyöntekijän kokemuksiin pohjautuen. Miehet sosiaalialalla joutuvat usein asettamaan oman miesidentiteettinsä kerta toisensa jälkeen, sekä kollegoidensa, että asiakkaidensa arvioitavaksi. Kuten kirjoitukseni alussa mainitsin, miehet sosiaalialalla ovat vähemmistöä. Fakta on, että vähemmistön edustajat joutuvat usein eri tilanteissa käyttämään enemmän voimaa ja ponnistelua saadakseen oman äänensä, ajatuksensa ja näkemyksensä kuuluviin ja näkyviin. Olisikin hedelmällisempää oppia arvostamaan yksilöllisiä eroavaisuuksia mies- ja naisammattilaisten ammatillisessa työskentelyssä. Miesten roolia sosiaalialan ammattilaisena ei tulisi määritellä ns. perinteiseksi koettujen miesten roolien kautta, kuten turvaajan tai kurinpitäjän roolin perusteella.  

* * *  

9.3.2010 * blogi 5
Antti Ervasti  

Kuinka paljon virtuaalinen ympäristö vaikuttaa nuoren käyttäytymiseen?

Omassa työssäni olen usean vuoden ajan tehnyt töitä eri-ikäisten miesten parissa, sekä kasvokkain tapahtuvissa henkilökohtaisissa tapaamisissa, että virtuaalisessa Internet-ympäristössä. Olen selkeästi havainnut, että Internetissä tehtävä työ tuottaa varsinkin miesten kohdalla enemmän tuloksia, erityisesti silloin kuin keskusteluissa ovat teemoina miesten intiimeiksi koetut ongelmat, kuten seksuaalisuuteen, sukupuoli-identiteettiin tai ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset. Olen kokenut, että Internetissä käytävä kommunikointi madaltaa entisestään miesten kynnystä ottaa puheeksi heidän elämäänsä liittyvää ajankohtaista pohdintaa. Matala kynnys mahdollistaa myös palveluita tarjoaville tahoille (joihin itsekin siis kuulun) tehokkaan mahdollisuuden varhaisempaan puuttumiseen.

Monen nuoren miehen kohdalla virtuaalinen ympäristö voi olla ainoa ympäristö, jossa he kokevat kykenevänsä elämään oman näköisenä, hyväksyttynä yksilönä. Perhe- ja kouluympäristö, jossa he elävät päivittäistä elämäänsä, ei välttämättä tarjoa heille riittävästi puitteita joissa on mahdollista tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Virtuaalinen ympäristö mahdollistaa sen, että nämä nuoret miehet voivat muodostaa reaalimaailman identiteetin rinnalle täysin erilaisen identiteetin - virtuaalisen identiteetin. Rajoitukset, velvollisuudet ja oikeudet jotka ovat voimassa reaalimaailmassa, eli arkielämässä, eivät välttämättä pädekään virtuaalisessa ympäristössä. Tämä voi luoda vääränlaista, haitallista välinpitämättömyyttä. Tämä välinpitämättömyys liittyy usein näiden henkilöiden omiin rajoihin, sekä heitä ympäröivien henkilöiden rajoihin. Mitä laajemmaksi rajattomuus kasvaa, sitä haastavampaa on heidän rajojen palauttaminen ilman, että se tuottaisi heille lisääntyvässä määrin kipuilua ja konfliktialttiutta.    
  
Yleinen väite on, että nettipornon katsominen, väkivaltaisten pelien pelaaminen tai seksuaalisävytteisten keskustelujen käyminen eivät vaikuttaisi merkittävästi nuorten miesten käyttäytymiseen. Verrattuna edelliseen ajattelutapaan, työni myötä olen yhä enenevässä määrin muuttanut suhtautumistani päinvastaiseksi. Vaikka virtuaalisessa ympäristössä vapaa-aikaansa viettävät nuoret miehet eivät kokonaisuudessaan siirrä kyseisessä ympäristössä koettua ja opittua ”oikeaan” elämään, ei tämä tarkoita, ettei jäämiä omaksutuista vaikutteista jäisi. Erityisesti silloin, kun pohditaan nuorten miesten seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvää riskin ottoa, on syytä omata riittävästi tietämystä ja tuntemusta siitä, millainen näiden nuorten reaalimaailman rinnalla kulkeva virtuaalinen maailma on. On tärkeää kyetä tunnistamaan näiden kahden erilaisen ympäristön väliset eroavaisuudet, yhtäläisyydet, sekä millaiset käyttäytymismallit näissä ympäristöissä pätevät.

Nuorten miesten kanssa käymissäni keskusteluissa tulee usein esille se, että tietty käyttäytyminen on heillä tullut pintaan vasta virtuaalimaailmassa. He kertovat, että virtuaalisessa ympäristössä omien seksuaalisten rajojen etsiminen on tuntunut heistä helpommalta. Kun kasvokkain tapahtuvaa kommunikaatiota ei ole, eikä toisia henkilöitä fyysisesti näe tai tunne, voi heistä tämän vuoksi tuntua helpommalta käyttäytyä vain omaa mielihyväänsä ajatellen. Tämänkaltaisesta itsekkäästä nautintohakuisuudesta on usein muodostunut näille nuorille miehille käyttäytymismalli, jossa muiden ihmisten tunteita, toiveita tai tarpeita ei katsota tarpeelliseksi ottaa huomioon. Näkemättä toista henkilöä ei tule ajatelleeksi, että kyseessä on todellinen tunteva ja kokeva ihminen. Asiat joita ei olisi mahdollista tehdä reaalimaailmassa, muuttuvat virtuaalimaailmassa entistä houkuttelevimmiksi ja täysin mahdollisiksi. Nämä nuoret miehet eivät useinkaan olisi halukkaita toteuttamaan tämänkaltaista äärikäyttäytymistä reaalimaailmassa, jossa fyysinen kanssakäyminen usein sisällytetään ihmissuhteisiin. Tämänkaltainen rajojen hämärtyminen usein aiheuttaa näiden nuorten miesten elämään monenlaisia fyysiseen sekä henkiseen terveyteen liittyviä ongelmia. Erimuotoisen väkivallan ja kaltoin kohtelun kokeminen, sekä seksiteitse tarttuviin tauteihin sairastuminen ovat vain muutamia esimerkkejä näistä negatiivisista seurauksista.

Miettiessäni mahdollisia keinoja vaikuttaa, mieleeni tulivat palvelut, jotka toimivat mahdollisimman matalalla kynnyksellä.  Matalan kynnyksen palveluja voivat olla esimerkiksi nuorten tapaamispaikat, joiden käyttämiseen ei edellytetä ajanvarausta, ja palveluita voi halutessaan käyttää myös anonyymisti. Erityisen tehokas työmuoto nuorten tavoittamiseksi on etsivä työ, eli palveluiden vieminen siihen ympäristöön, jonka kohderyhmä kokee omakseen.  Ammatillista etsivää työtä nuorten parissa tekevät Suomessa muutamat tahot. Moniammatillista yhteistyötä etsivää työtä tekevien tahojen välillä tulisi kehittää, jotta palveluiden käyttäjät, eli tässä tapauksessa nuoret, hyötyisivät näistä palveluista mahdollisimman tehokkaasti. Mielestäni on hyödytöntä keskittyä pelkästään yhteen kohderyhmään, ilman että on olemassa aitoa vuoropuhelua muiden palvelun tarjoajien välillä. Kaikilla nuorten parissa työtä tekevillä tahoilla on asiakkaita koskettaviin teemoihin liittyvää yhteistä rajapintaa.


* * *
3.3.2010 * blogi 4 
Antti Ervasti 

Miesten kokema seksuaalinen väkivalta ja tukipalvelut

Väkivaltaan ja erityisesti seksuaaliseen väkivaltaan liittyvä keskustelu on pääosin naiskeskeistä. Miehet nostetaan usein näissä keskusteluissa esiin tekijöinä, ei väkivallan kohteina eli uhreina. Mielestäni olisi erittäin tarpeellista muokata aiheeseen liittyvää keskustelua sukupuolisensitiivisempään suuntaan, jotta myös seksuaalista väkivaltaa kokeneiden miesten kokemukset nostettaisiin avoimesti ja arvottamatta näkyviin. Tätä kirjoitusta varten pyysin Tiina Rantasta jakamaan hänen kokemuksiaan liittyen erityisesti miehille suunnattujen tukipalveluiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tiina Rantanen toimii Rikosuhripäivystyksen, Lounais-Suomen aluetoimiston aluejohtajana. Hänelle on vuosien saatossa kertynyt kokemusta työskentelystä rikoksen kohteeksi joutuneiden miesten parissa. Hän on ollut jäsenenä Turun seksuaaliväkivallan ehkäisytyöryhmässä, joka on toiminut Turussa jo viisi vuotta. Rantanen kertoo työryhmän saaneen alkunsa yhteistyössä hänen ja Turun kriisikeskuksen Minna Nousiaisen kokemuksista seksuaalista väkivaltaa kokeneille naisille tarkoitetun ryhmän ohjauksesta. Rantanen ja Nousiainen järjestivät muutama vuosi sitten aiheesta moniammatillisen koulutuksen, johon osallistui yli 200 ihmistä. Koulutuksesta syntyi heille ajatus organisoida Turun seksuaaliväkivallan ehkäisytyöryhmä. Rantanen kertoo työryhmän järjestäneen seksuaalisesta väkivallasta neljä koulutuspäivää, ohjanneen erilaisia ryhmiä, sekä välittäneen tietoa naisten kokemasta seksuaalisesta väkivallasta, ja sitä kokeneiden kohtaamisesta Turussa. Kyseinen työryhmä on myös ollut mukana terveyden huollon Hoitoreitit-hankkeessa. Kyseisessä hankkeessa on suunniteltu erityisesti raiskauksen kokeneen hoitopolkua terveydenhuollossa.

Rantanen kertoo, että Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikka teki vuonna 2006 kyselyn noin 50 prosentille Suomen 8-luokkalaisista pojista ja tytöistä (yhteensä 33 819 henkilöä). Kyselyyn vastanneista pojista 10,3 prosenttia ja 11,5 prosenttia tytöistä kertoi kokeneensa seksuaalista kaltoin kohtelua eli intiimialueiden koskettelua vastoin tahtoa tai seksiin pakottamista. 10,3 prosenttia 14-vuotiaista pojista on Rantasen mukaan valtava määrä. Rantanen kysyykin, miten nämä pojat ja tytöt näkyvät eri auttamisjärjestelmissä. Hänen mukaansa sen vuoksi, että seksuaalinen väkivalta on mitä suurimmassa määrin piilorikollisuutta, ovat edellä mainitut luvut mahdollisesti aivan liian pieniä.

Seksuaalisen väkivallan kokeneen kohtaaminen voidaan kokea usein haasteellisena. Jos tyttöjen ja naisen kohtaaminen on haasteellista, niin miten on asia poikien ja miesten kohdalla. Rantanen kertoo muutaman viime vuoden aikana pohtineensa seksuaalista väkivaltaa kokeneiden miesten vähyyttä asiakkaina. Seksuaalista väkivaltaa kokeneille miehille on järjestetty Rikosuhripäivystyksen Turun aluetoimiston toimesta vuosina 2009 ja 2010 erityinen vertaistukiryhmä. Osanottajamäärät näihin ryhmätapaamisiin ovat tähän asti olleet erittäin vähäistä. Vain muutamat seksuaalista väkivaltaa kokeneet miehet ovat ottaneet yhteyttä ja tämä on puolestaan vaikeuttanut ryhmien käynnistymistä. Syyksi tähän Rantanen arvioi sen, että miesten kokema seksuaalinen väkivalta on erityisen piilossa oleva ilmiö. Näille miehillä ovat häpeän tunteet vahvasti sisäistyneet, ja omilla kasvoilla kokemuksiin liittyvä esiintulo on erityisen vaikeaa. Seksuaalista väkivaltaa kokeneet miehet eivät välttämättä kykene puhumaan kokemuksistaan kenellekään, eivät edes omille puolisoilleen. Tämä estää heitä saamasta kokemuksiin liittyvää vertaistukea, ja tämä puolestaan lisää erillisyyden ja yksinäisyyden tunnetta.

Rantanen kysyykin, että muistetaanko pojilta ja miehiltä usein edes kysyä mahdollisesta seksuaalisesta väkivallasta, tai mahdollistetaanko keskusteluihin luottamuksellista ja luvan antavaa tilaa seksuaaliseen väkivaltaan liittyvien kokemusten esiintuomiselle. Harvoilla väkivaltaa kokeneilla henkilöillä on rohkeutta ottaa asia oma-aloitteisesti puheeksi, mutta suoraan kysymykseen voi hyvin todennäköisesti saada suoran vastauksen. Vasta siinä vaiheessa, kun seksuaalisen väkivalta otetaan puheeksi, voi työskentelyn asian tiimoilta aloittaa. Rantanen painottaakin, että on tärkeää työtekijän omata riittävästi uskallusta ottaa asia puheeksi. Myytti, että miehet eivät puhu, ei pidä Rantasen mukaan paikkaansa. Jokaisella on tarve puhua, ja on oleellista tiedostaa, ettei ole yhtä oikeaa tapaa käsitellä asioita. Tapahtumien nimeämisellä, sekä sanojen antamisella kokemukselle, on myös seksuaalista väkivaltaa kokeneille miehille suuri merkitys toipumisen kannalta. Näillä miehillä on lupa olla pettynyt, vihainen, surullinen, sekä lupa käsitellä näitä tunteita. Rantasen mukaan kaikkein tärkeintä on toivo. On lupa myös iloita, suunnitella tulevaisuutta, olla onnellinen ja toipua. Seksuaalisen väkivallan ei tule antaa määrittää miestä ja mieheyttä tiettyyn muottiin.

Lisätietoa asiasta:
Tiina Rantanen
p. 050 551 5055
tiina.rantanen@riku.fi
Aluejohtaja, Rikosuhripäivystys, Lounais-Suomen aluetoimisto
www.riku.fi

* * *

16.2.2010 * blogi 3
Transnuoren sukupuoli-identiteetistä

Työssäni olen usein miettinyt sitä, kuinka yksipuolinen ja jäykkä käsitys sukupuoli-identiteetistä voikaan olla. Esimerkiksi ammatillisia tukipalveluja tarjoavien tahojen keskuudessa vallitsee liian usein perinteinen käsitys naiseudesta ja mieheydestä. Sukupuoli-identiteetti on sisäinen kokemus, joka ei kaikilla vastaa heidän ulkoista, biologista sukupuolta. Nämä henkilöt voivat identifioida itsensä niin mieheksi, naiseksi tai joksikin näiden kahden vaihtoehdon välillä. Perinteinen kaksijakoinen käsitys sukupuolesta ja sukupuoli-identiteetistä ei ole automaattisesti sovellettavissa transmiesten tai transnaisten kohdalla. Sukupuoli-identiteetin muodostumiseen vaikuttavat useat eri tekijät, ja esimerkiksi sosiaalisten tekijöiden vaikutus on tässä prosessissa merkittävä. Henkilön itsensä käsitys omasta sukupuolestaan on vahvasti sidoksissa vuorovaikutukseen ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Transsukupuolinen ihminen kokee usein että hänen yksilöllinen sisäinen sukupuolen kokemuksensa ei vastaa hänen ulkoista, biologista sukupuolta. Transihmiset kertovat usein heidän transkokemustensa tulleen esille jo varhaisessa vaiheessa. Usein fyysisen murrosiän alkaminen on vaihe, jonka aikana hämmennys ja ahdistus omaan sukupuoli-identiteettiin liittyen muuttuvat vahvemmaksi. Kokemuksen kypsyminen siihen pisteeseen, että sen osaa nimetä transsukupuolisuudeksi, on pitkä ja voimia vaativa prosessi. Usein transsukupuolisten ihmisten kohdalla ratkaisu sisäisen ja ulkopuolisen sukupuolen yhdistämiseksi on sukupuolen korjausprosessi. Myös sukupuolen korjausprosessi edellyttää intensiivistä tukea ja apua eri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta. Pelkkä lääketieteellinen hoito ja tuki eivät useinkaan riitä näiden henkilöiden elämänlaadun parantamiseksi.

Sukupuolen korjaushoitoihin hakeutuvien nuorten transmiesten ja transnaisten osuus on heitä hoitavien tahojen mukaan ollut viime vuosina kasvussa. Tähän ovat vaikuttaneet useat eri tekijät. Asiaan liittyvä yleinen tietoisuus on lisääntynyt, ja myös asenneilmapiiri on menneisiin vuosiin verrattuna kokenut hiukan muutosta positiivisempaan suuntaan, mutta tilanne vaatii edelleen huomattavasti parannuksia. Asiallista ja ajan tasalla olevaa tietoa tulee tuoda kuuluviin entistä enemmän. Asiallisen ja ajantasolla olevan tiedon lisäksi transnuoria kohtaavien ammattilaisten asenteita tulee systemaattisesti kehittää. Transnuoria kohtaavat useat eri tahot, kuten opettajat, kouluterveydenhoitajat, koulukuraattorit, koulupsykologit ja nuorisotyöntekijät. Edellä mainitut ammattiryhmät ovat vain muutamia esimerkkejä. Mitä todennäköisemmin kuka tahansa nuorten parissa työskentelevä kohtaa jossain vaiheessa omassa työssään nuoren, jonka sukupuoli-identiteetti ei vastaa ns. perinteistä käsitystä. Transnuoren sukupuoli-identiteetti vaatii näiltä nuorilta ja heidän lähellään olevilta tahoilta paljon voimavaroja ja energiaa. Näiltä nuorilta ja heidän läheisiltään puuttuukin valitettavan usein heidän kaipaamansa ja tarvitsemansa tuki.

Eräs transsukupuolinen poika kertoi kauniilla tavalla esimerkin omasta lapsuudestaan. Huolimatta siitä, että hän syntyi biologiseltaan sukupuoleltaan tytöksi, hänen isänsä opetti hänet luistelemaan miesten luistimilla. Tällä yksinkertaiselta kuulostavalla esimerkillä oli merkittävä vaikutus hänen kasvunsa kannalta. Kyseisen henkilön kohdalla hänen vanhemmillaan ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä tarkoittaa kun oma lapsi on transsukupuolinen poika. Tästä huolimatta he luottivat omaan intuitioonsa ja pyrkivät antamaan lapselleen sitä tukea, josta kokivat hänen eniten hyötyvän. Läheskään kaikilla transnuorilla ei ole asiat näin hyvin.

Suomessa toimii Transtukipiste, joka on transihmisten ja heidän läheistensä parissa työskentelevä asiantuntijataho. Siellä ammattilaiset tuottavat ammatillisia psykososiaalisia tukipalveluja transihmisille ja heidän läheisilleen. Kaikki heidän palvelunsa ovat asiakkaille maksuttomia. Ammatillisen keskusteluavun lisäksi Transtukipiste tarjoaa vertaistukea niin transmiehille kuin transnaisille. Edellä mainittujen palveluiden lisäksi he järjestävät säännöllisesti koulutuksia ja luentoja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. 

Transtukipisteen johtavan sosiaalityöntekijän ja perhetyön koordinaattorin yhteystiedot:
Maarit Huuska, johtava sosiaalityöntekijä, 09 6812 5840 ti klo 14-16
Katriina Aamunkajo, perhetyön koordinaattori, 09 6812 5842

* * *


27.1.2010 * blogi 2
Antti Ervasti

Ensimmäisessä blogissani käsittelin tunnetaitoja ja tunnekyvykkyyttä erityisesti miesten näkökulmasta. Käsittelin kirjoituksessani myös sitä, että miehet joutuvat valitettavan usein kamppailemaan heitä vaivaavan asian kanssa ilman tarvittavaa tukea ja apua. Tunneasioista puhuminen voidaan kokea vaikeaksi tai jopa turhaksi. Työni kautta olen huomannut sen, että joissain tilanteissa puhumisen merkitystä voidaan korostaa myös liikaa. Tarkoitus ei ole että (siitäkään) tulee pakollista suorittamista. Pelkkä tunteista puhuminen ei vie automaattisesti eteenpäin, jos siihen ei liity minkään tasoista kokemuksellisuutta. Olisi hyvä pysähtyä miettimään mistä tunne on lähtöisin, ja onko tunne oma vai ulkopuolelta tuleva. Koetut tunteet ovat joka tapauksessa todellisia, ja niillä on tärkeä merkitys.

Entistä enemmän miehiä ja naisia kyllästetään esimerkiksi mediassa seksiin ja ihmissuhteisin liittyvillä erilaisilla toimintaohjeilla. Tarjolla on mitä erilaisimpia neuvoja ja ohjeita kuinka onnistua (ja etenkin menestyä) parisuhteissa. Nuorille suunnatuissa lehdissä ja erilaisilla keskustelupalstoilla käsitellään teemoja, jotka edellyttävät tietyn kehitystason ylittymisen, ennen kuin ne voi todella ymmärtää ja sisäistää. Usein nämä teemat ovat sellaisia että varsinaiseen kohderyhmään kuuluvat nuoret eivät niitä kykene omaksumaan. On tiettyjä kehitysvaiheita, joita nuoret eivät pysty jättämään välistä ilman, että se vaikuttaa heidän kykyynsä muodostaa läheisiä ihmissuhteita myöhemmissä elämänvaiheissa. Kenelläkään ei ole oikeutta millään tavalla pakottaa nuoria ylittämään heidän rajojaan ja mukavuusalueitaan. Yleisimmin ajatellaan, että rajojen rikkojat ovat yksittäisiä henkilöitä, mutta olisi oleellista tunnistaa myös muiden toimijoiden, kuten median merkitys. Nuorten aikuisten matka erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sisältävään aikuisuuteen edellyttää koko sosiaalisen verkoston kollektiivista tukea. Elämme tällä hetkellä sosiaalisen median kukoistuskautta. Sosiaalisen median merkitystä ”kasvattajana” ei tule missään nimessä aliarvioida. Nuorille suunnatun mediakasvatuksen tulisi entistä enemmän painottua myös sisällön ymmärtämiseen pelkän luku- ja kirjoitustaidon kehittämisen sijaan.              

Parisuhde ja seksuaalisuus miehille suorituskilpailu?

Tärkeään elämän osa-alueeseen, kuten parisuhteisiin ja seksuaalisuuteen, liittyvässä keskustelussa suorittaminen korostuu usein liiallisesti. Ulkoa tulevat paineet osata ja menestyä seksuaalisuuden osa-alueilla vaikuttavat väkisinkin yksilöiden ajatteluun, asenteisiin sekä suhtautumiseen. Vaikuttaa siltä kuin parisuhde ja seksuaalisuus rinnastetaan kilpailulajiksi, jossa pitää olla parempi ja menestyksekkäämpi kuin toiset. Ulkoisia suoritusvaatimuksia kohdistetaan yhä enenevässä määrin miehiin. Miehisyyden ja toimivan parisuhteen malli ei periydy kenellekään pojalle ja miehelle äidinmaidon kautta, vaan malli alkaa muodostua kasvuympäristön kautta. Perhemuodot ovat muokkautuneet yhteiskunnan muutosten myötä entistä moninaisempaan suuntaan. Kaikkien kasvuympäristöön ei automaattisesti kuulu mallia miehisyydestä ja vastavuoroisesta parisuhteesta, jolloin mallia ei opita lapsesta alkaen. Tämä voi tuottaa nuorille miehille paineita ”päntätä” parisuhteiden rakennustaitoja. Spontaanisuudelle ja ilolle parisuhdetaitojen opettelussa ei liiallisen suorittamisen vuoksi ole aina riittävästi tilaa.

Myös miesten on rakentavassa ja vastavuoroisessa parisuhteessa sallittua ja suotavaa kommunikoida tunteita, ajatuksia, toiveita ja myös pelkoja yhdessä kumppanin kanssa. Toimivassa parisuhteessa tulisi aina olla kaksi itsemääräämisoikeuden omaavaa vastuullista yksilöä. Parisuhteessa hyvinvointi ei ole vain toisen kumppanin vastuulla, vaan molempien kumppaneiden on kannettava, sekä erikseen, että yhdessä vastuunsa. Nuorten miestenkin olisi hyvä saada mahdollisuus pohtia millaiseksi kokee oman vastuun ottamisensa parisuhteessa, ja jakautuuko parisuhteessa vastuu tasavertaisesti? Jos on tottunut olemaan ohjaaja, niin hyväksyykö sen, että on joskus valmis vaihtamaan ohjaajan roolista ohjattavan rooliin.

Kouluillakin on oma roolinsa toimivan parisuhteen rakentamisessa

Olisi mielestäni tärkeää, että koulujen terveys- ja seksuaalikasvatuksessa keskityttäisiin enemmän myös sukupuolierityisiin kysymyksiin liittyen parisuhteisiin ja seksuaalisuuteen, erityisesti kasvavien nuorten tunne-elämän huomioon ottaen. Tämä voisi mahdollistaa sen, että nekin pojat ja tytöt, joilla ei missään vaiheessa ole ollut toimivien parisuhteiden mallia, saisivat työkaluja ja eväitä toimivien parisuhteiden rakentamiseen ja ylläpitämiseen.

 * * *

12.1.2010 * blogi 1
Antti Ervasti

Aloitan tällä kirjoituksella alkuvuodesta julkaistavan kirjoitusteni sarjan, jossa tarkoituksenani on käsitellä mieserityisiä teemoja eri näkökulmista katsottuna. Toivonkin että aiheet herättäisivät erilaisia ajatuksia ja synnyttäisivät pohtivaa keskustelua.  

Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa nostan esille mielestäni tärkeän aiheen eli miesten hakeutumisen erilaisten tukipalveluiden piiriin. Olen työurani aikana kohdannut säännöllisesti asiakkaina miehiä, joille on vaikeaa ja vaivaannuttavaa puhua ja ilmaista omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Usein nämä miesasiakkaat hakevat erilaisia tukipalveluita vasta siinä vaiheessa, kun ongelma on muodostunut sellaiseksi, että se haittaa elämää kokonaisvaltaisesti. Asiakastyössäni olen huomannut että miesasiakkaille on usein myös helpompaa esittää tapaamiseen syyksi jokin konkreettinen ongelma. Kun olen työntekijänä lähtenyt tätä ongelmaa työstämään, ja luonut samalla luottamuksellista ilmapiiriä, on tästä avautunut pääsy muihinkin asiakkaan kannalta merkittäviin kysymyksiin. Näitä kysymyksiä asiakas ei ole syystä tai toisesta kyennyt sanoittamaan ymmärrettävässä muodossa itselleen tai läheisilleen.  

Miesasiakas joutuu valitettavan usein kamppailemaan ongelmansa synnyttämän negatiivisen olotilan kanssa ilman riittävää tukea, ja on näin ollen suuremmassa riskissä jäädä yksin ongelmansa kanssa. Samalla myös syrjäytymisriski kasvaa. Työssäni tämä tulee esille erityisesti silloin, kun kyseessä on on miehen tunne-elämään liittyvä asia. Usein kun miesasiakkaalta kysyy suoraan hänen tuntemuksistaan, on kysymyksen herättämä hämmennys usein käsin kosketeltavaa. Näissä tilanteissa on tärkeää, että teemaa käsitellään asiakkaan kanssa mahdollisemman paljon konkreettisten esimerkkien ja tilanteiden kautta. Näin voi kyseisessä tilanteessa olla asiakkaalle helpompaa päästä taustalla olevaan tunteeseen kiinni. Työskentelyä voi näin viedä eteenpäin ilman, että tilanne jää "junnaamaan” paikalleen.  

Tunteista puhuminen voisi olla myös "miesten juttu”

Tunnetaidoista puhutaan paljon eri yhteyksisssä. Eroja tunnetaidoissa sukupuolten välillä on ahkerastikin dokumentoitu. Työntekijän näkökulmasta voin sanoa, että joitain eroja miesten ja naisten tunnetaitojen ja tunnekyvykkyyden välillä on. Eroista huolimatta on hyvä muistaa, että tunteet kuuluvat mitä suurimmassa määrin sekä miesten että naisten elämään. Tunnetaitoja opitaan jo varhaisesta lapsuudesta asti. Se, miten elämän eri rakenteet tukevat tunnetaitojen kehittymistä ja muokkautumista, on vaikeaa täysin ennakoida. Monissa elämän rakenteissa tuen muoto on erilaista naisille ja miehille. Ajatellen ammatillisia tukipalveluita, sukupuolisensitiivinen työote ei aina toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Olenkin vahvasti sitä mieltä, että tunnetaitoja tulisi opettaa huomattavasti nykyistä enemmän. Tunteista puhuminen voi aivan hyvin olla myös "miesten juttu”. Tämä tulisikin ottaa entistä vahvemmin huomioon poika- ja mieserityisessä työssä. Kun ongelmiin puututaan mahdollisemman varhaisessa vaiheessa, sitä lyhytkestoisempaa niiden käsittely voi olla. Näin voidaan välttää ongelman muuttuminen krooniseksi.   

Tukipalveluita suunniteltaessa ja toteuttaessa on tärkeää ottaa huomioon sukupuolisensitiivinen lähestymistapa, ja innovatiivisesti kehitettävä uudenlaisia tapoja lähestyä näitä teemoja. Koen tärkeänä, että dialogisuutta eri ikäisten ja eri taustan omaavien miesten välillä tuettaisiin erilaisilla konkreettisilla toimenpiteillä. Näitä toimenpiteitä tulisi kehittää usealla tasolla samanaikaisesti. Varhainen puuttuminen ongelmiin on sekä inhimillisesti että taloudellisesti kannattavaa. Auttamistyötä tekevänä työntekijänä koen oleelliseksi erityisesti inhimillisyyden, mutta ymmärrän toki myös arjen faktoja liittyen taloudellisiin resursseihin.


www.nuorisotutkimusseura.fi | webmaster@kommentti.fi