Lasten ja nuorten oikeudet verkossa

Marcus Lundqvist

Monissa kunnissa ollaan siinä onnellisessa asemassa, että nuorten ääni tulee kuulluksi - tavalla tai toisella. Nuorilla on monia mahdollisuuksia kertoa mielipiteensä ja kantansa asioihin, esimerkiksi nuorisotiloilla tai kouluissa. Kaikille nuo kanavat eivät kuitenkaan ole luonnollisia tai helppoja tapoja vaikuttaa ja saada äänensä kuuluviin. Lisäksi koulun ja nuorisotilojen ulkopuolella tapahtuu paljon sellaista, mihin nuorilla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa tai kertoa omat mielipiteensä. Millaiset mahdollisuudet nuorilla on vaikuttaa oman kuntansa asioihin ja saada oma äänensä kuuluviin internetissä? Huomioidaanko nuorten oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan asioihin myös verkossa? 


Mukana kunnallisessa päätöksenteossa ja vaikuttamisessa 


On lapsia ja nuoria, jotka ovat todella aktiivisia ja tekevät paljon sen eteen, että heidän äänensä tulisi kuulluksi. Heille on luontevaa olla mukana oppilaskunnissa, nuorisovaltuustossa tai muissa vastaavissa vaikuttajaryhmissä. Heidän äänensä tuleekin varmasti kuulluksi, ainakin jollain tasolla. Mutta hyvin paljon on niitä nuoria, jotka eivät ole edellä mainitulla tavalla aktiivisia. Heilläkin on paljon sanottavaa ja paljon mielipiteitä asioista. Näiden nuorten kuuleminen ja heidän perusoikeutensa tulla kuulluksi luo monenlaisia haasteita. Onneksi meillä on internet, joka mahdollistaa sen, että kaikkia lapsia ja nuoria voidaan kuulla ja antaa heille mahdollisuus tuoda omat mielipiteensä julki. Internetin vahvuutena on se, että nuori voi sanoa sanottavansa ajasta ja paikasta riippumatta.

Lapsi ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa sekä nuorisolaissa määritellään, että nuorilla tulee olla mahdollisuudet osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Verkon uudet palvelut ovat sellaisia, joilla nuoria voidaan aktivoida osallistumaan päätöksentekoon, ja erityisesti mahdollistaa se, että nuorten ääni tulee kuulluksi. Meillä on jo nykyisellään monia välineitä ja kanavia kuulla lapsia ja nuoria, mutta osaammeko hyödyntää niitä tarpeeksi? Ja mikä tärkeintä; osaammeko suhtautua lasten ja nuorten mielipiteisiin tarpeeksi suurella vakavuudella? Helposti käy niin, että vähättelemme heidän sanomisiaan. Internetissä lasten ja nuorten ääniä ja viestejä kantautuu sieltä sun täältä, mutta miten rakentaa sellainen kanava, missä äänet tulisi oikeasti kuulluksi ja huomioiduksi? 


Kuulemisen välineitä on useita 

Aloitekanava.fi on tehokas keino kuulla lapsia ja nuoria verkossa. Palvelussa nuoret voivat kirjoittaa omat ideansa, kommentoida muiden kirjoituksia ja äänestää uusien aloitteiden puolesta tai vastaan. Aloitteet voivat olla mitä vain uusien penkkien hankkimisesta vaikkapa uuden rock-kuoron perustamiseen. Palvelu toimii täysin läpinäkyvästi ja kaikki aloitteet, niiden kommentit ja äänestykset, ovat kenen tahansa tarkasteltavissa. Yhdessä tekemällä ja yhdessä pohtimalla saadaan jalostettua toimivia ideoita. Aloitekanava on kuitenkin vain yksi keino kuulla lapsia ja nuoria. 

Lasten ja nuorten kuuleminen ei saisi jäädä pelkästään yhden tai kahden palvelun varaan. Ideaalitilanne olisi se, että lapsilla ja nuorilla sekä samalla kaikilla kuntalaisilla, olisi mahdollisuus osallistua kunnalliseen päätöksentekoon helposti ja yksinkertaisesti.   Yksi tie tähän voisi olla se, että kuntien työntekijät pitäisivät vaikka blogia, jossa kertoisivat tekemisistään ja kunnan asioista. Näitä blogeja olisi kaikilla mahdollisuus kommentoida ja saada sitä kautta äänensä kuuluviin. Nettipalvelut asettavatkin päättäjät aivan uudenlaiseen asemaan, heidän tulee kertoa avoimemmin päätöksistään, perustella ne ja rohkeasti seisoa niiden takana. Samalla heidän tulee olla valmiita ottamaan vastaan kommentteja tekemistään päätöksistä. Ottamalla käyttöön uusia sosiaalisen median palveluita kunnissa takaamme samalla lapsille ja nuorille paremmat mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa verkossa.

Usein pelätään, että jos jotain asiaa on mahdollisuus kommentoida avoimesti, niin se tuottaa pelkästään asiattomia kirjoituksia. Tämä vaara on tietysti olemassa, mutta se on pientä siihen verrattuna, mitä etuja avoimuudella saavutetaan. Avoimuuden laiminlyönti on samalla kommentoijien aliarviointia. Kyllä jokainen osaa sanoa sanottavansa asiallisesta ja rakentavasti, myös nuoret. Avoimuutta voidaan edistää monilla sosiaalisen median työkaluilla, mutta paljon on tekemistä omissa asenteissa ja ajattelutavoissa. 

Ei kuitenkaan riitä, että otamme käyttöön uusia ja hienoja palveluita, vaan niiden käyttöön täytyy sitouttaa aikuisia. Kun kuulemme lapsia ja nuoria verkossa, on meidän tehtävämme myös huolehtia siitä että heidän äänensä menee perille asti. Lasten ja nuorten oikeuksien ajaminen verkossa on haastavaa työtä. Yksi iso kynnys mikä pitää ylittää, on saada päättäjät vakuuttuneiksi siitä, että lasten ja nuorten äänellä on merkitystä. Ovatko sosiaalisen median keinot niitä, joilla saadaan lasten ja nuorten ääni paremmin kuuluville, ja taattua heille ne oikeudet, jotka heille kuuluvat? Luottamusta ja toveruutta voidaan rakentaa sosiaalisen median keinoilla, ja samalla voimme huolehtia siitä, että lasten ja nuorten oikeudet tulevat huomioiduiksi. Asenne ratkaisee: se miten me suhtaudumme lapsiin ja nuoriin, vaikuttaa siihen millaiset oikeudet heillä on verkossa. Olkaamme vastuullisia aikuisia ja kuulkaamme lapsia ja nuoria - ja mikä tärkeintä - toimikaamme sen mukaisesti, että lasten ja nuorten oikeudet tulevat toteen.

Kirjoittaja toimii erityisnuorisotyöntekijänä Porin kaupungissa, vastuualueenaan verkkonuorisotyö.
marcus.lundqvist@pori.fi
www.tiaksaa.fi
044
 701 1417


www.nuorisotutkimusseura.fi | webmaster@kommentti.fi