”Tiedän paikan armahan…” Diginatiivien sukupolvi ja yhteisöllisyys virtuaalikylässä
Media ja erityisesti internetin tarjoama virtuaalitodellisuus ovat julkisen keskustelun suosikkiaiheita – syystäkin. Ne esiintyvät niin huolipuheessa kuin uusia sosiaalisen kanssakäymisen resursseja tuottavina lupauksina. Miten ihailtu ja uhkaava ”virtuaalikylä” sijoittuu unelmaan ”perinteisestä kyläyhteisöstä” – paikasta, jossa yhteisöllisyys on ihanan luonnollista ja kaikki ovat osallisia yhteisön jäseniä? ”Hyvässä kylässä” kyseessä on pitkälti menneisyyteen ja maaseuturomantiikkaan sijoittuva nostalgia. Siitä hippusia nykyiseen elämänmenoon haettaessa voidaan luoda parempaa tulevaisuutta siinä mitassa kuin unelmat ja romantiikka sitä ylipäätään voivat tuottaa.
Benedict Anderson (1991) on käyttänyt käsitettä ”kuviteltu yhteisö” kuvaamaan kansakuntaa. Tämä käsite sopii kuvaamaan myös internetin yhteisöllisyyttä. Yhteisö on kuviteltu, koska sen jäsenet eivät voi tuntea suurinta osaa muista jäsenistä, ja silti mielessä elää ajatus yhteisyydestä. Tällainen kuvitelma ei yleisesti jaettuna ole kuitenkaan sen vähempää aito kuin mikään muukaan asia sosiaalisesti rakentuvassa todellisuudessa. Ja aikaansaannoksiltaan nämä kuvitelmat ovat erityisen tosia. Lapsille ja nuorille internet ei ole erillinen paikka tai tila, vaan itsestäänselvyys. Koulupäivä voi jatkua netissä samalla tavalla kuin se jatkuisi jos nuoret tapaisivat toisensa kaupungilla tai jonkun kotona. (Tuovila 2008.)
Tämä diginatiivien sukupolvi on netinkäyttäjänä usein vanhempiaan sujuvampi. Sukupolvisuhteisiin liittyvissä kontrollikuvioissa tällaiset tilanteet ovat herkästi kipupisteitä. Onhan vanhempi sukupolvi loogisesti nuorempien lähtökohtainen opastaja, kontrolli ja jatkuvuus sosialisaatioprosessin osia. Entisaikojen Suomessa oppivelvollisuuskoulun sivistämät koululaiset kantoivat koteihinsa taitoja, joita vanhemmat eivät välttämättä vielä hallinneet (ks. Tuomaala 2004). Tänä päivänä maahanmuuton yhteydessä kohdataan tilanteita, joissa lapset omaksuvat uuden kotimaan käytäntöjä vanhempiaan nopeammin. Asetelma ei saisi haitata lasten kompetenssia siten, että lapset hidastaisivat tahtia vanhempiaan odotellakseen. Sama pätee internetiin, jonka hallintaan tuntuu olevan vaikea kehittää toimivia menetelmiä.
Yhteisöllisyyttä netin ulkopuolella sen sijaan peräänkuulutetaan paljon. ”Entisaikojen kylään” liittyy kuitenkin piirteitä, joita nykyiset ”puutarhakylien” peräänkuuluttajat eivät yleensä julkilausumissaan mainitse. ”Kylähulluna” kasvava ”outo lapsi” jää kokemaan puutteita yhteisön täysivaltaisessa jäsenyydessä. Osallisuus ”erilaisena” on rajallista osallisuutta. Netti tarjoaa osallisuuden sekä ulospääsyä toiseuden kokemuksista niille, jotka lähiyhteisössään ovat jääneet marginaaliin. Eivätkö koulusurmaajatkin tulleet melko ”hyvistä kylistä”? Ainakaan he eivät olleet huolipuheen keskeisiä Toisia, vaikkapa narkomaaneja tai suurten kaupunkien lähiöissä kasvavia maahanmuuttajanuoria. Oikein ”hyvässä kylässä” luontevia harrastusvaihtoehtoja löytyy erikoisemmillekin tyypeille yhteiskuntajärjestyksen sallivissa puitteissa. Eristämällä kiusaaminen on mahdollista myös netissä, mutta teknisillä kikoilla aikuiset voivat halutessaan estää suljetut nettiyhteisöt.
Lasten ja nuorten yhteisöllisyyttä tukevia medianlukutaitoja on peräänkuulutettu paljon, jotta lapsilähtöinen osallisuus turvallisessa ”virtuaalikylässä” voisi toteutua. Haasteita riittää – yksi suurimmista on aikuisten tietotaito. Monista viattomilta kuulostavista osoitteista löytyy aivan muuta välineistöä kuin My little pet shop -tuotteita tai Braz-nukkien tarvikkeita. Nettisulkujen käyttökelpoisuus rajoittuu siihen, kuinka vikkeliä ja ahkeria surffaajia lapset ovat suhteessa vanhempiensa medialukutaitoihin. Nettikiusaamisesta kertominen voi myös olla hankalaa samasta syystä (ks Tuovila 2008). Aikuisuuden ja vanhemmuuden osoituksena voimme sentään kääriä hihat ylös: oppia ja sinnitellä mukana internetin maailmassa lasten osallisuutta tukien. Sillä se ainakin lienee varmaa, että nettipeikkoa vierestä kauhistelemalla saamme jäädä seuraamaan sivusta sen itsellemme hallitsematonta valtaannousua.
Sanna Heikkilä
Helsingin yliopisto
Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:
Anderson, Benedict (1991) Imagined Communities. Reflections on the Origin and Spread of Nationalism. London-New York: Verso.
Toukonen, Liisa (2008) Kiusa se on pienikin kiusa – netissäkin -selvitys nettikiusaamisesta. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri.
Tuomaala, Saara (2004) Työtätekevistä käsistä puhtaiksi ja kirjoittaviksi: Suomalaisen oppivelvollisuuskoulun ja maalaislasten kohtaaminen 1921–1939. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
