Kuka oli kuulolla?
Ajatuksia maahanmuuttohallinnon ja Maahanmuuttoviraston kehittämistä koskevasta kuulemistilaisuudesta
Perjantaina 13. päivänä kesäkuuta Tieteiden talolla käytiin värikäs keskustelu selvitysmies Ole Norrbackin laatiman maahanmuuttopoliittisen selvitystyön pohjalta. Olin itse paikalla Nuorisotutkimusseuran edustajana noin satapäisen järjestötoimijajoukon keskellä. Tarkoitukseni on seuraavassa katsoa kuulemistilaisuutta ja koko selvitystyötä kriittisten linssien läpi ja nostaa esille neljä tärkeäksi kokemaani seikkaa, joihin tulisi mielestäni puuttua tarmokkaasti: 1) monikulttuurisuuden valtavirtaistaminen, 2) rasismin ja syrjinnän torjuminen, 3) kotoutumisen näkeminen moniulotteisena prosessina sekä 4) koko kuulemistilaisuuden merkitys. Tätä tekstiä luettaessa on syytä pitää mielessä, että kirjoitan tutkijan toiveikkaasta näkökulmasta, johon ei sisälly virkamiesmäistä ”talouspoliittista realismia”, tehokkuusvaatimuksia tai valtiovarainministeriön asettamaa tulosvastuuta.
Kenties keskeisin selvitystyön ehdotus on, että maahanmuuttohallinto tulee keskittää yhteen virastoon (maahanmuuttovirasto). Tällaisen keskusviraston perustaminen sai jo kuulemistilaisuudessa voimakasta kritiikkiä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin ja Amnestyn edustajat näkivät keskittämisen ongelmallisena. Heidän mielestään vastuu maahanmuutosta ja etenkin etnisistä suhteista tulisi olla kaikilla virastoilla. Tässä kritiikissä voi nähdä yhtymäkohtia myös viimeaikaisiin monikulttuuristen nuorten vapaa-aikaa koskevien tutkimusten tuloksiin. Ajoittain näyttää siltä, että vastuu ”monikulttuurisesta nuorisotoiminnasta” tai ”maahanmuuttajatyöstä” kasautuu asiaan omistautuneille ”hörhöille”, jolloin ”perusnuorisotyön” lähtökohtia ei tarvitse problematisoida monikulttuurisuuden näkökulmasta lainkaan. Monikulttuurisuuden valtavirtaistaminen – muutosvastuun ja kulttuurisen sensitiivisyyden sysääminen jokaisen virkamiehen, opettajan tai nuorisotyöntekijän vastuulle – tulisi nähdä tavoittelemisen arvoisena päämääränä.
On tunnustettava, että jonkin tahon on maahanmuuttohallinnointia ainakin tällä hetkellä Suomessa johdettava. Liika keskittäminen saattaa kuitenkin johtaa eettisiin ongelmiin. Maahanmuuttovirastossa (ent. Ulkomaalaisvirasto) on tunnetusti tehty aikaisemmin kyseenalaisia turvapaikkapäätöksiä, ja toiminnassa on paljastunut vakavia puutteita. Miten toiminnan ulkopuolinen valvonta toimii, jos kaikki maahanmuuttohallinnon ohjakset ovat samojen seinien sisällä? Selvitystyössä ehdotetaan esimerkiksi vastaanottokeskusten siirtämistä maahanmuuttoviraston alaisuuteen. Tämä saattaisi vaarantaa turvapaikkaprosessin riippumattomuuden ja vähentäisi eri tahojen toisiinsa kohdistamaa epävirallista valvontaa. Toisaalta palvelujen rakentaminen siten, että turha ”luukulta luukulle” juokseminen vähenee, on suotavaa. Tällainen kehitystyö ei kuitenkaan koske pelkästään ulkomaalaistaustaisten ihmisten asioiden edistämistä.
Keskittämistä voidaan kyseenalaistaa myös virkamiesmäisemmästä näkökulmasta. Selvitystyössä, kuten myös julkisessa keskustelussa, tuodaan voimakkaasti esille Suomea uhkaava työvoimapula ja siitä seuraava ulkomaisen työvoiman tarve. Tästä huolimatta maahanmuuttoasioita ollaan viemässä kauemmaksi työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä TE-keskuksista, joiden voisi ajatella olevan tämän hetken parhaimpia asiantuntijoita maahanmuuttajien työllistymisen suhteen. Selvitystyössä maahanmuuttajilla tarkoitetaan ensisijaisesti työperäisiä maahanmuuttajia eikä esimerkiksi turvapaikanhakijoita tai pakolaisia. Nämä ryhmät ja niihin kohdistuvat toimenpiteet pidetään selvitystyössä jyrkästi erillään. Olisi kuitenkin suotavaa, että myös turvapaikanhakijat, pakolaiset ja Suomessa jo olevat ulkomaalaistaustaiset ihmiset nähtäisiin potentiaalisena työvoimana.
Toisena seikkana nostan esille arjen rasismin ja syrjinnän torjumisen tärkeyden. Nämä teemat eivät olleet selvitystyön eivätkä kuulemistilaisuuden keskiössä, mutta koen ne erityisen tärkeiksi myös ulkomaalaistaustaisten ihmisten työllistymisen kannalta. Kuulemistilaisuutta edeltävänä päivänä Helsingin Sanomissa julkaistiin mielipidekirjoitus, joka oli otsikoitu seuraavasti: ”Koulutettu maahanmuuttaja ei kiinnosta Suomea”. Maahanmuuttajataustainen, Lappeenrannassa diplomi-insinööriksi kouluttautunut kirjoittaja kertoo lähettäneensä lähes 500 työhakemusta vailla tulosta. Työnantajat olivat toistuvasti perustelleet kielteisiä päätöksiä rasistisin argumentein. Tällaisen syrjinnän vastainen kamppailu tulisi asettaa maahanmuuttopolitiikan päämääriä pohdittaessa huomattavasti korkeammalle jalustalle. Mikäli maahanmuuttovirasto haluaa profiloitua suunnannäyttäjäksi ja antirasistiseksi organisaatioksi, voisi yksi tärkeä merkkipaalu olla maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden järjestelmällinen palkkaaminen.
Selvitystyössä puhutaan ”kotouttamisen palveluverkosta”, jonka piiriin kaikkien maahanmuuttajien tulee kuulua muuton syistä riippumatta. Tämä on hyvä lähtökohta, sillä kaikkien työhön tulevien maahanmuuttajien ei voi olettaa asettuvan Suomeen automaattisesti ilman minkäänlaista tukea. Kotoutumisen tai integraation prosessit tulisikin nähdä mahdollisimman laajasti; niiden tulisi läpäistä työmarkkinoiden ja koulutuksen kenttien lisäksi myös informaalimpi kansalaisyhteiskunnan taso. Keskeinen kansalaisuuteen ja yhteiskunnalliseen jäsenyyteen kasvamisen tilat ovat – etenkin nuorten kohdalla – vapaa-ajan toiminta ja harrastukset. Monikulttuuriset ystävyyssuhteet ja tutustuminen valtaväestöön ovat oleellisia keinoja pyrittäessä rikkomaan rajoja ”omien” ja ”vieraiden” välillä. Toiseksi, yksilö ei kotoudu irrallaan läheisistään: työhön tulevalla maahanmuuttajalla on usein perhe mukanaan. Mahdollinen puoliso ja lapset on otettava yhtä lailla kotouttamisen palveluverkon piiriin. Kolmanneksi kotoutumisen tulee olla kaksisuuntaista. Kuten edellä on jo vihjattu, kotoutumisen ajatus kattaa koko yhteiskunnan muutosvastuun, minkä yhtenä ulottuvuutena on rasismin ja syrjinnän vastainen toiminta.
Kuulemistilaisuuteen oli kerääntynyt huomattava joukko monikulttuurisuuden tai etnisten suhteiden asiantuntijoita. Osalle heistä oli varattu noin kymmenen minuutin mittainen puheenvuoro. Ääneen pääsivät Kuntaliitto, Helsingin kaupunki, SPR, EK ja SAK. Lisäksi ääntään paneelikeskustelussa käyttivät lukuisat muut asiantuntijat maahanmuuttajajärjestöistä alkaen. Puheenvuorot ja kommentit olivat varsin kriittisiä lukuun ottamatta työmarkkinajärjestöjä. Tästä huolimatta jäin tilaisuuden jälkeen miettimään, kuka oli kuulolla ja kuka kuunneltavana. Oliko tarkoituksena tiedottaa selvitystyöstä vai kuunnella asiantuntijoiden näkemyksiä? Ymmärtääkseni kuulemistilaisuuksien tarkoitus pitää sisällään lähinnä jälkimmäisen. Ilmapiiri ei kuitenkaan ollut kovin vastaanottavainen, ja aistittavissa oli perinteinen vastakkainasettelu viranomaisten ja järjestökentän välillä. Sekin vaihtoehto on olemassa, että selvitystyön ehdotuksia – joista suinkaan kaikki eivät ansaitse kritiikkiä – aletaan pohtia valmistelevissa työryhmissä huomioimatta kuulemistilaisuuden keskusteluja.
Antti Kivijärvi
tutkija, Joensuun yliopisto & Nuorisotutkimusseuran hallituksen varajäsen
