"Lasten vuoksi me vaan..." Lapsilähtöisyyden ja lapsen edun käsitteistä
Lapsilähtöisyys on keskeinen hyvän lapsuuden määrittelemisessä käytetty käsite samoin kuin "lapsen etu" ja "lapsen paras". Lapsilähtöisyyttä toteutetaan noudattamalla lapsen etua, ja vastaavasti lapsen etu toteutuu toimimalla lapsilähtöisesti. Näitä käsitteitä käytetään yhteiskunnan eri tasoilla monenlaisissa yhteyksissä. Lapsia koskevan keskustelun retoriikalla ja argumentaatiolla vaikutetaan niin päättäjiin poliittisella tasolla kuin lasten vanhempiinkin jokapäiväisen elämän valinnoissa. Käsite sisältää voimakkaan tunnelatauksen – kukapa haluaisi toimia lapsen etua vastaan. Tämän vuoksi se on vaikuttamisen ja kontrollin keinona tehokas. Eri mieltä oleva vastapuoli on melko helppo saada näyttämään itsekkäältä, lapsen edun vastaisesti käyttäytyvältä toimijalta.
Anu Kantola on todennut, että nykypäivän poliittisissa ohjelmissa keskeisiä käsitteitä ovat kilpailukyky, innovatiivisuus ja osaaminen. On mahdollista, että yhteiskunnan tehokkuusvaatimuksien ja teknokratian vastapainona lapsiin kohdistuvaan kirjoitteluun keskittyy romantiikka ja ”pehmeiden arvojen” nostalgia yhtenä harvoista tämänkaltaisen retoriikan esittämisen mahdollistavista forumeista. On helppoa olla yhtä mieltä siitä, että lapsilähtöisen ajattelutavan pitäisi olla perustana lapsi- ja perhepoliittisissa keskusteluissa. Vaikeampi kysymys on kuitenkin se, kuinka tätä positiivista ajatusta sovelletaan käytäntöön niin, että ”lapsen hyvä” toteutuu todellisessa elämässä, erilaisissa tilanteissa. Käsite ei saisi siirtyä tarkoittamaan pelkästään tiettyjä yksinkertaistettuja merkitysketjuja poliittisesta päätöksenteosta jokapäiväiseen elämään ja ihmissuhteisiin. Esimerkiksi kolmen vuoden mittaisen hoitovapaan siirtyminen äitiyden normiksi ”hiekkalaatikkoparlamenteissa” ei ole tavaton ilmiö.
Artikkelissaan "Lasten mukaan ottamisen ja poissulkemisen paikat – suomalaisten sukupolvisuhteiden siirtymät ja lasten asema" Mirja Satka ja Johanna Moilanen (2004) kiinnittävät huomiota lasten esiintymiseen mediassa sosiaalisina ongelmina, yhteiskunnan ulkopuolella tai ainakin sen reunoilla olevina ihmisinä. Tämä näkökulma sisältää potentiaalisen haasteen niille, jotka tuntevat kuuluvansa yhteiskuntaan; mukana olevien on järjestettävä tämän ajan lapsuuteen ilmaantunut "taakka". Monet kokeilut, joihin halutaan mukaan kaikki lapset, ovat käytännössä tarkoittaneet lasten arjen järjestämistä sulkemalla heidät uudelleen aikuisten organisoiman vastuullisen vapauden piiriin. Satka ja Moilanen korostavat, että perhe on silti lasten arjen ensisijainen toimintareviiri. Heidän mukaansa yksinomainen perhelapsuus on kuitenkin käynyt nykyään harvinaiseksi, ja perheissäkin eletään pitkälti ”verkostolapsuutta”, jossa lasten päivään kuuluu perheen ohella toimintaa monilla eri kentillä. Lapsilähtöisissä työtavoissa tämän tilanteen huomioiminen on tärkeää.
Yhtenä tärkeänä lasten toimijuutta korostavana innovaationa voi mainita sadutuksen, joka ainoana suomalaisena on valittu EU:n lasten mielenterveyttä edistävien mallitoimintojen joukkoon (ks. esim. Karlsson 2003, 2007). Sadutus tuottaa kuuntelevaa ja osallistavaa toimintatapaa hyvin yksinkertaisin menetelmin ja sopii menetelmänä kaikenikäisille. Sillä voidaan tavoittaa myös pienten lasten kokemusmaailmaa. Sadutuksen avulla voidaan tuoda yhteen lasten toimijuutta ja vanhempien tarpeita, vaikka ottamalla tilojen suunnittelussa huomioon lastenvaunujen säilytykseen ja esteettömyyteen liittyviä asioita. Lapsia koskevien hankkeiden käytännön suunnitteluvaiheessa lasten ja heidän perheidensä ääni onkin ikäryhmästä riippumatta tärkeää saada kuuluviin. Vain tätä kautta lapsilähtöisyyden ja lapsen edun käsitteet voivat muuttua retorisista korulauseista ja aikuisten välisistä valtasuhteista lapsia ja lapsuutta todellisesti koskettaviksi käytännöiksi.
Sanna Heikkilä
Helsigin yliopisto
http://www.blogger.com/profile/18295003642183941376
Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:
Karlsson, Liisa (2003) Sadutus. Avain osallistavaan toimintakulttuuriin. Jyväskylä: PS-kustannus.
Karlsson, Liisa (2007) Mediamatkaan saduttamalla. Teoksessa Leena Pentikäinen & Anu Rauhala & Hanna Niinistö: Mediametkaa! Osa 2 – Kasvattajan matkaopas lasten maailmaan. Helsinki: Mediakasvatuskeskus Metka ry.
Satka, Mirja & Moilanen, Johanna (2004) Lasten mukaan ottamisen ja ulosjättämisen paikat – suomalaisten sukupolvisuhteiden siirtymät ja lasten asema. Teoksessa Tuula Helme & Sakari Hänninen & Jouko Karjalainen: Seis yhteiskunta – tahdon sisään! Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy, 125– 148.
