Nuorisotyö verkkoympäristössä

Tämä blogi tarjoaa kokemuksia ja havaintoja verkkoympäristössä tapahtuvasta nuorisotyöstä. Kirjoitukset on suunnattu kaikille nuorisotyön parissa toimiville. Ideana on tarjota moniääninen foorumi verkkoympäristöissä tapahtuvan nuorisotyön kehittämiseen. Kehittämistyöhön toivotaan kaikkien nuorisoalan toimijoiden panosta – nuorisotyöntekijöistä hallinnon viranomaisiin ja opiskelijoihin, tutkijoista nuoriin ja verkkoaktiiveihin. Blogin sisällönsuunnittelusta vastaavat Netarin työntekijät. Lisäksi kommenttipuheenvuoroja antavat tutkijat sekä kuntien, järjestöjen ja hallinnon edustajat. (Katso myös Nuorisotiedon talon Virtuaalinen nuorisotyö -osio.)

Teknisistä ongelmista johtuen blogi on tauolla. Uuden järjestelmän käyttöönoton (elokuu 2010) myötä blogi jatkaa toimintaansa entistä ehompana! Toiveita tulevasta voi esittää tauon aikana sekä Netariin että Kommenttin.

Elokuun 2010 teema: Etsivä nuorisotyö verkossa
17.8.2010. Toni Hynninen: Lahden etsivä työ verkossa

Tammi- ja helmikuun 2010 teema: Yhteinen työ verkossa
23.2.2010. Irmeli Korhonen: Poliisityö osana moniammatillista nuorille suunnattua työtä verkossa
23.2.2010. Heli Parikka: Sosiaalipalvelut osana moniammatillista nuorisotyötä verkossa
23.2.2010. Pihla Ruuskanen: NoRa (NoRacism) -hanke: Rasisminvastainen työ verkossa
23.2.2010. Ville Nikola: Yhteisöpedagogi moniammatillisessa verkkonuorisotyössä

Marras- ja joulukuun 2009 teema: Lasten ja nuorten oikeudet verkossa
8.12.2009. Marcus Lundqvist: Lasten ja nuorten oikeudet verkossa
25.11.2009. Leena-Kaisa Pantsu: Mulla on oikeuksia! - Lasten ja nuorten oikeudet verkossa
26.11.2009. Airi Lampinen: Esteetöntä kulkua tiedon valtateillä

Lokakuun 2009 teema: Verkko nuorisotyön välineenä
18.11.2009. Eeva Järvi: Toimintakeskus Happi, tiistai-iltapäivä. Netari-tiimi kahvitunnilla
18.11.2009. Juho Talja: MLL:n verkkotukioppilaat – vertaistukea nuorilta nuorille
18.11.2009. Marcus Lundqvist: Verkko nuorisotyön välineenä

Syyskuun 2009 teema: Verkkopelaaminen ja nuorisotyö
18.11.2009. Kirillos Tadrous-Attia: Vuodet verkossa
30.10.2009. Joni Hägg: Nappiksista näppikseen - Verkkopelaaminen nuoren näkökulmasta
30.10.2009. Bettina Kanninen: Pelitalo
9.9.2009. Eeva Järvi & Bettina Kanninen: Nuoriso-ohjaaja Assemblyssä agentoimassa

Elokuun 2009 teema: Rasisminvastainen nuorisotyö verkossa
28.8.2009. Emmi Safar: Ajatuksia rasisminvastaisen verkkonuorisotyön haasteista
15.8.2009. Emilia Solares & Tuuli Anna Mähönen: Verkko asennemuutoksen välineenä
15.8.2009. Satu Kanninen & Heli Markkula: Rasisminvastaisuus verkossa – kenen vastuu?

Kesä- ja heinäkuun 2009 teema: Nuoret ja media
14.8.2009. Jenni Raivio: Media ja sen vaikutus nuoriin
6.8.2009. Solja Järvenpää: Hamaskeijut
16.6.2009. Kati Holstikko: Nuoret digitaalisen median sokkeloissa
15.6.2009. Anniina Lundvall: Sosiaalinen ja osallistava ihmemaa. Lasten ja nuorten mediamaailma muuttuu mobiiliksi.

Toukokuun 2009 teema: Verkkonuorisotyön tulevaisuus
29.5.2009. Jani Merikivi: Tulevaisuudenvisioita verkkonuorisotyöhön
29.5.2009. Tanja Hiltunen, Inga Klen & Tiina Markkula: Terveydenhoitajana verkossa
14.5.2009. Hannes Pasanen: Moniammatillinen verkkonuorisotyö – nyt ja tulevaisuudessa
14.5.2009. Tero Huttunen: Verkkonuorisotyön tulevaisuus  

Huhtikuun 2009 teema: Contacting Youth through Internet
23.3.2010. Jose Gomez Corio: Changing the communication tools means changing society
14.5.2009. Darren Sharpe: The Young Researcher Network (YRN)
22.4.2009. Darko Buldioski: What adults need to know about youth and Social Media?

Maaliskuun 2009 teema: Kohtaaminen verkossa
17.4.2009. Maria Rouvali: Epäluuloista kohti luottamusta
17.4.2009. Emma Vista: Ajatuksia nuoriso-ohjaajan kohtaamisesta verkossa nuoren kannalta ja nuorten kohtaamisesta apuohjaajan kannalta
13.3.2009. Maija Kuokkanen: Reflektoivaan vuorovaikutukseen
5.3.2009. Mika Joensuu: Onnistumisia ja turhautumisia verkossa

Tammi- ja helmikuun 2009 teema: Ruotsinkielinen nuorisotyö verkossa
19.2.2009. Sofie Stenman: Tutkimus yläkoulun oppilaiden vapaa-ajan vietosta (på svenska här)
15.1.2009. Tim Karike: Ruotsinkielinen nuorisotyö verkossa, kaukainen haave vai nykyaikaa?

Marras- ja joulukuun 2008 teema: Verkkonuorisotyön tutkiminen ja kehittäminen
1.12.2008. Jani Merikivi: Tähän mennessä tutkittu
20.11.2008. Juha Makkonen: Tarvitaan tutkimusta, jotta voidaan tehdä tutkimusta, jotta voidaan tehdä työtä.

Lokakuun 2008 teema: Monikulttuurinen verkkonuorisotyö
6.11.2008. Lotta Haikkola: Monikulttuurisia kohtaamisia netissä.
28.10.2008. Sini Perho: Rasisminvastaisuuden haasteista verkossa tehtävässä nuorisotyössä
24.10.2008. Jukka Mattila: Verkossa näkymään monikulttuurinen työote
15.10.2008. Veronika Honkasalo: Monikulttuurista verkkonuorisotyötä, onko sitä? 

Syyskuun 2008 teema: Nuorten osallisuus verkossa
8.10.2008. Mirja Määttä: Lasten ja varhaisnuorten verkkovaikuttaminen ja osallistuminen
6.10.2008 Sofia Laine: Tekstiviestiskandaalista YK:n johtamaan maailmanvaltioon 
29.9.2008 Kirsi Karttunen: Nuorten osallisuus verkossa – onko sitä ja mitä se on?
29.9.2008 Eero Nerelli: Lasten Parlamenttitoiminnassa lapsia ei tarvitse aktivoida, mutta kenties aikuisia?
18.9.2008. Pirjo Mattila: Sosiaaliset hetket yhteisöllisyyden taustalla

Elokuun 2008 teema: Verkkopelaaminen
31.8.2008. Kirsi Pauliina Kallio: Verkkopelit elettynä tilana
25.8.2008. Miikka Vento: Erään pelaajan näkemys
15.8.2008. Tero Huttunen: Tietokoneharrastajat kunnallisen nuorisotyön kohderyhmänä

Kesäkuun 2008 teema: Moniammatillinen verkkonuorisotyö
15.8.2008. Tuula Kauppinen: Terveydenhuollon paikka moniammatillisessa verkkonuorisotyössä
23.6.2008. Maria Kahila: Sosiaalityön paikka moniammatillisessa verkkonuorisotyössä
18.6.2008. Jaakko Rautavaara: ”Toi sano, et mun pitäis tulla juttelemaan sun kanssa”
6.6.2008.  Virpi Palviainen: Moniammatillinen verkkonuorisotyö keinona varhaiseen puuttumiseen

Toukokuun 2008 teema: Yhteisöllisyys verkossa 
6.6.2008. Leevi Auer: Minun nettiyhteisöllisyyteni ja Netari
29.5.2008. Sonja Kangas: Verkkoyhteisöllisyys rakentuu sattumanvaraisista kohtaamisista
21.5.2008. Ella Sihvonen: Uusheimojen virtuaalinen yhteisöllisyys
14.5.2008. Elina Mattila: Netissä puolet elämästäni
6.5.2008.Mika Joensuu: Nuoret ja ohjaajat – yhdessä ja erillään verkon yhteisöissä

Huhtikuun 2008 teema: Verkkonuorisotyön haasteet koulutukselle
28.4.2008. Roosa Murto: Nuoret mukaan verkkonuorisotyön suunnitteluun
21.4.2008. Anna Vuolanto & Henna Jokela: Verkkonuorisotyö – miten sitä opiskellaan?
14.4.2008. Juha Makkonen: Opettajatkin oppimaan
1.4.2008. Suvi Kuikka: Verkko haltuun 

Maaliskuun 2008 teema: Muuttuva nuorisotyö
26.3.2008. Outi Cavén-Pöysä: Paimentolaisuutta verkossa – tuokiokuva verkkonuorisotyön matkasta nutalta netarille
17.3.2008. Mika Joensuu: Verkkonuorisotiedotus ja verkkonuorisotyö
10.3.2008. Jani Merikivi: Muuttuvan nuorisotyön vaikutuksia
2.3.2008. Sebastian Sihvola: Sama sisältö uudessa ympäristössä

Helmikuun 2008 teema: Erilaiset näkemykset ja kokemukset verkkonuorisotyöstä
25.2.2008. Jani Merikivi: Verkossa nuoriso-ohjaajalla on vetoa
18.2.2008. Kim Ahonen: Esimiehen näkemys netissä tehtävästä nuorisotyöstä
12.2.2008. Juho Kirvesniemi: Jännittääkö?
6.2.2008. Leena Tuuttila: Keskustelu alkakoon!

Elokuun 2010 teema: Etsivä nuorisotyö verkossa

Lahden etsivä työ verkossa

Toni Hynninen

”Ei v…., mikä stalkkeri sä oot!” totesi eräs 17-vuotias tyttö, kun keskustelu Lahden etsivän työn iltakahvilassa johti hänen uuteen poikaystäväänsä. Olin osannut tilanteessa muitta mutkitta kertoa tytön uuden poikaystävän nimen. Mistäpä minä muuten sen olisin tiennyt, mutta IRC-Galleria ja Facebook paljastavat yllättävän hyvin, missä tällä hetkellä elämässä mennään. Lahden etsivä työ on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama projekti, joka alkoi kesäkuussa 2008. Kohderyhmänä ovat 17 – 25-vuotiaat lahtelaiset ammattikouluttamattomat ja työttömät nuoret, jotka ovat jääneet palvelujärjestelmien ulkopuolelle. Etsivällä työllä ei ole lähettävää tahoa, joka toimittaisi meille asiakkaita, vaan asiakkaat on etsittävä itse. Siihen perinteiseen tyyliin, että jalkaudumme nuorten keskuuteen keskustan kauppakeskuksiin, puistoihin, lähiöihin, nuorisoasunnoille ja erilaisiin tapahtumiin, olemme myös muutaman hiirenklikkauksen päässä netissä.

Ajat ja nuoret muuttuvat, joten on pysyttävä ajan hermoilla. Enää ei kokoonnuta suurina massoina torille ja Hakkapeliittapatsaan juurelle, oli keli mikä tahansa. Sinne mekin suuntaamme nokkamme, missä mahdolliset asiakkaat ovat. IRC-Galleriassa ja Facebookissa emme ole sitä varten, että voimme kytätä, mitä kukakin nuori tekee ja kenen kanssa. On helppo astua netin maailmaan ja kysyä esimerkiksi tuttujen nuorten kuulumisia ja välittää nuorille tietoa joistain asioista, kuten avoimista työpaikoista. Tavattuamme uuden asiakkaan kysymme häneltä saammeko lisätä hänet Facebookissa ystäväksi. Syynä tähän ei ole se, että haluamme profiiliimme mahdollisimman paljon kavereita, vaan se, että näin pystymme olemaan nuoreen yhteydessä. Nuorten puhelinnumerot vaihtuvat useasti, puhelin katoaa ja prepaid-liittymien numerot eivät tallennu mihinkään numerotiedusteluihin, jolloin on melko mahdotonta saada heihin muuten yhteyttä. Nuoren ollessa työtön ei rahaakaan ole kauheasti käytössä, eikä puhelimeen puheajan lataaminen ole välttämättä se ensimmäinen hankinta tukien tullessa tilille. Tällöin nuori voi ottaa meihin yhteyttä joko Facebookin tai IRC-Gallerin kautta. Facebookissa ja IRC-Galleriassa nuori näkee, kun olemme kirjautuneet sisään ja voimme käydä hänen kanssaan reaaliaikaista keskustelua ja nuori voi kysyä sillä hetkellä mieltään askarruttavista asioista meiltä.

Miten me sitten mahdollisesti löydämme niitä uusia asiakkaita? Yhtenä esimerkkinä voisin kertoa tapauksen keväältä 2009. Kävin IRC-Galleriassa katselemassa erilaisia Lahden kaupunginosayhteisöjä. Siinä selaillessa eräs henkilö näytti kuvassa tutulta ja muistimmekin työparini kanssa, että hänet oli nähty useasti viettämässä aikaa Lahden keskustassa. Heräsi kysymys, onko hän tällä hetkellä missään opiskelemassa tai töissä, vai kuluuko aika kaupungilla hengaillessa. Ei muuta kuin ruksin kohtaan "laita viesti yksityisenä" ja viestiä menemään, että mikä mahtaa olla hänen elämäntilanteensa.

Seuraavana päivänä olikin tullut vastaus takaisin, että hän oli päättänyt peruskoulun toukokuussa, muttei ollut saanut opiskelupaikkaa yhteishaussa. Ehdotimme, että hän voisi antaa puhelinnumeronsa meille ja voisimme jatkaa keskustelua puhelimitse. Saimme hänen numeronsa, ja hän oli valmis ottamaan vastaan tarjoamamme avun. Ammattistartille oli vielä muutama päivä erillishakua jäljellä, joten ehdotimme hänelle sinne hakemista ja hän oli asiaan myöntyväinen. Hakemus ammattistartille oli tehtävä kirjallisena ja postitettava, joten sitä ei voinut tehdä sähköisenä. Kiireelliseksi asian teki se, että hän oli lähdössä seuraavana päivänä lomamatkalle ja oli palaamassa sieltä vasta parin viikon päästä. Puhelimen välityksellä täytimme yhdessä hakupaperia ja neuvoimme tarvittavien liitteiden hankkimisessa. Elokuussa kun palasimme kesälomalta töihin, olimme häneen Galleriassa yhteydessä ja selvisikin että hän oli päässyt opiskelemaan.

Facebook ja IRC-Galleria eivät ole enää pelkästään nuorien käyttämiä kohtaamispaikkoja netissä. Kuin ihmeen kaupalla ovat monet vanhemmat löytäneet sieltä myös meidät ja kysyneet apua ja neuvoa oman lapsensa asioiden hoidossa.

IRC-Galleriassa toimimme nimimerkillä Etsin ja Facebookissa Lahden Etsivä Työ. Molemmista profiileissa löytyy kuvaus työstämme, mitä me teemme ja ketä varten me siellä olemme.

Kirjoittaja toimii Lahden kaupungin nuorisopalveluissa Etsivän työn projektissa.
toni.hynninen@lahti.fi
http://www.nuorilahti.net

*

Marraskuun 2009 teema: Lasten ja nuorten oikeudet verkossa

Mulla on oikeuksia! – Lasten ja nuorten oikeudet verkossa

Leena-Kaisa Pantsu
Nuorisokoordinaattori, Pelastakaa Lapset

Tänä vuonna on vietetty lapsen oikeuksien juhlavuotta. Juhlavuosi huipentui 20.11.2009, kun YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen hyväksymisestä tuli kuluneeksi 20 vuotta. Suomi on ollut sopimuksen osapuolena vuodesta 1991, josta lähtien yleissopimus on ollut valtiotamme oikeudellisesti velvoittava.

Lapsen oikeudet ovat yhdessä sovittuja asioita ja ne koskevat kaikkia alle 18-vuotiaita. Kaikilla lapsilla on samat oikeudet. Sopimuksen takaamia oikeuksia ei voi ottaa eikä antaa pois. Oikeudet liittyvät toisiinsa, eikä niitä voi laittaa hierarkkiseen järjestykseen. Lapsen oikeuksien sopimus koostuu 54 artiklasta ja niiden läpikulkevina periaatteina ovat syrjinnän kielto, lapsen edun periaate, lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten huomioon ottamisen periaate. Sopimuksen toteutumista valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea.

Juhlavuoden pääteemana on kaikkien alle 18-vuotiaiden lasten oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Tästä lähti ajatus Mulla on oikeuksia! -kampanjalle, joka toteutettiin kokonaisuudessaan lasten ja nuorten suosimassa verkkoympäristössä, Habbossa. Kampanjan toteutuksessa olivat mukana Elämä On Parasta Huumetta, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus & Netari.fi-hanke, MLL, Pelastakaa Lapset ja UNICEF yhteistyössä Sulake Corporation Oy:n kanssa.

Kampanjan tavoitteena oli saada mahdollisimman moni lapsi ja nuori tietoiseksi omista oikeuksistaan ja osallistumaan dialogiin, jota käydään heidän ehdoillaan. Tavoitteena oli myös saada aikuiset kuulemaan lasta aidosti hänen omassa ympäristössään ja kiinnostumaan lasten itsensä valitsemasta kanavasta, Habbosta.

Kampanja käynnistyi lokakuun puolivälissä lapsen oikeuksien kyselyllä, johon vastasi 3220 Habbon ja IRC-Gallerian alle 18-vuotiasta käyttäjää. Taustakysymyksenä kysyttiin, kuuluuko vastaaja esimerkiksi oppilaskuntaan, nuorisoyhdistykseen tai -valtuustoon. Suurin osa, lähes 80 % vastaajista ei kuulunut mihinkään näistä. Kampanjan avulla tavoitettiinkin lapsia ja nuoria, jotka eivät ole perinteisellä tavalla aktiivisia ja joiden äänen kuuluviin saaminen voi olla erityisen hankalaa. Kampanja mahdollisti myös näiden lasten ja nuorten omaehtoista osallistumista ja heidän kuulemistaan.

Kyselyn tärkeimpinä tuloksina nähtiin, että vastaajat itse tuntevat lapsen oikeuksien sopimusta melko hyvin, mutta kokevat, että vanhemmat ja muut aikuiset eivät. Lapsille ja nuorille tärkeistä oikeuksista esiin nousivat muun muassa oikeus osallisuuteen, päätöksentekoon ja mielipiteen ilmaisuun. Nämä oikeudet eivät vastaajien mukaan kuitenkaan aina toteudu. Parhaiten vastaajien mielestä omaa mielipidettään saa ilmaistua netissä: kuulumalla yhteisöpalveluihin, osallistumalla keskusteluihin, vastaamalla kyselyihin tai allekirjoittamalla adressin. Tämä vahvisti osaltaan järjestäjien kokemusta, että kampanjan toteutukselle oli valittu oikea ympäristö. Kampanjan Mulla on oikeuksia! ryhmäsivu avattiin Habbossa lokakuun lopussa. Ryhmäsivulle on liittynyt lähes 2300 käyttäjää ja siellä käydään aktiivista keskustelua lasten oikeuksiin liittyen. Käyttäjät keskustelevat itse aloittamissaan viestiketjuissa muun muassa koulukiusaamisesta sekä lasten oikeuksien tärkeydestä. Ryhmäsivulta löytyy myös tietoa lapsen oikeuksien sopimuksesta, juhlavuoden tapahtumista sekä kampanjan toteutuksesta. Ryhmäsivun hyödyntämistä kampanjan jo päätyttyä pohditaan.

Kampanja huipentui Lapsen oikeuksien päivänä habbolaisten ja eduskunnan puhemies Sauli Niinistön väliseen online -keskusteluun sekä Palefacen, Jyrki69:n ja Signmarkin tähdittämiin julkkisbileisiin. Molemmat chatit keräsivät runsaasti osallistujia ja habbolaisten huomiota. Myös media oli kiinnostunut lapsen oikeuksien eteenpäin viemisen uusista keinoista ja varsinkin puhemiehen ja nuorten välinen chat keräsi runsaasti osumia eri viestintävälineissä. Tämä osaltaan edisti kampanjan tavoitetta saada aikuisia kiinnostumaan lasten ja nuorten verkkoympäristöistä.

Kampanjan kokemusten perusteella voidaan sanoa, että lapset ja nuoret ovat kiinnostuneita omista oikeuksistaan, omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon osallistumisesta sekä vaikuttamisesta. Puhemiehelle esitetyt kysymykset osoittivat, että lapset ja nuoret ovat huolissaan tulevaisuuden haasteista: Tuleeko taantuma vaikuttamaan lasten koulunkäyntiin? Paljon kiinnosti myös, mitä poliittiset päättäjät itse ovat valmiita tekemään lasten oikeuksien parantamiseksi: Tarkistatko Sinä vaatteidesi alkuperän? Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminenkin puhutti: Miksei äänestysikärajaa voisi laskea 15-vuoteen?

Verkko mahdollistaa lasten ja nuorten kuulemista uudella tavalla ja antaa uusia keinoja niin vaikuttamistoiminnalle kuin viestin viemisellekin. Yli kaksi kolmannesta (70 %) nuoresta kokee internetin helpoimmaksi väyläksi saada tietoa omista oikeuksistaan (Flash Eurobarometer 235: The Rights of the Child 2008). Aikuisten tehtävä on kuitenkin huolehtia, että lapsen oikeudet toteutuvat verkossa ja lapsi saa ohjeistusta, tukea ja turvaa niin verkon käytön opettelussa kuin siellä liikkuessaankin. On myös tärkeää muistaa, että lapsella on oikeus osallistua ja vaikuttaa kaikilla elämänalueillaan: perheessä, koulussa, muissa yhteisöissä ja yhteiskunnassa ylipäätään. Me aikuiset emme voi kuitata lapsen oikeutta osallisuuteen toteutuneeksi pelkästään verkkokyselyn avulla.  


Syyskuun ja lokakuun 2009 teema: Verkkopelaaminen ja nuorisotyö
30.10.2009

Nappiksista näppikseen - Verkkopelaaminen nuoren näkökulmasta

Joni Hägg
Hallituksen Jäsen - The Group ry

Hei kaikille! Minä olen Joni Hägg 20-vuotias tradenomiopiskelija Porvoosta. Olen itse osa sitä nuorisokulttuuria, joka viettää suuren osan vapaa-ajastaan verkkopelaamisen parissa ja haluasinkin jakaa ajatuksiani tältä kannalta. Aluksi voisin tarkentaa, että verkkopelaamisella tarkoitetaan tässä kirjoituksessa verkon ylitse pelattuja tietokonepelejä joihin sisältyvät eri muodoissaan erilaiset räiskintäpelit ja massiivimoninpelit sekä lukemattomia muita erilaisia peligenrejä. Esimerkkejä verkossa pelattavista peleistä ovat muun muassa räiskintäpelit kuten Counter-Strike sekä massiivimoninpelit kuten World of Warcraft. Kysyttäessä mikä nuoria siinä verkkopelaamisessa oikein kiinnostaa, vastaisin itse seuraavaa:

Ensinnäkin verkkopelaaminen vetoaa pitkälti perinteiseen kilpailuviettiin ja se tarjoaakin monelle mahdollisuuden kilpailla ja pärjätä ilman perinteisiä fyysisiä ominaisuuksia kuten hyvää kuntoa ja juoksulenkkiä. Ja etenkin nuorille kilpailu muiden kanssa on usein joka päiväistä ja täten täysin luonnollista. Toiseksi tärkeäksi seikaksi on nostettava yhdessäolo kavereiden kanssa. Ala-asteella saattoi olla hurjan tärkeätä päästä näkemään kavereita koulun jälkeen esimerkiksi jalkapalloharjoitusten yhteydessä. Itse pelaaminen ei ollut yhtä tärkeää kuin se, että sitä pelattiin parhaiden kavereiden kanssa. Muistan hyvin yläasteella tulleeni koulusta kotiin ja kohdanneeni ne parhaat kaverini verkossa muutaman tunnin Call Of Duty pelihetken yhteydessä. Siinä sai samalla nauttia pelaamisesta ja viettää laatuaikaa kavereiden kanssa. Verkkopelaaminen tarjoaa siis nuorille tilaisuutta harrastaa yhdessä muiden kanssa lähes mistä ja milloin tahansa.

Itse kuulun pääkaupunkiseudulla vaikuttavaan The Group ry:hyn, joka järjestää vuosittain kaksi LAN-tapahtumaa sekä edistää nuorten tietokone- ja pelikulttuuria. Yhdistyksellämme on meneillään oma nuorten peliseurahanke, joka toimii yhteistyössä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Verkkopelaaja-projektin kanssa. Projekti näkyykin parhaiten Nuorisoasiainkeskuksen Toimintakeskus Hapen Pelitalolla, joka on pelikulttuurin harrastajille suunnattu nuorisotalo.

Palataan LAN-tapahtumiin hetkeksi, sillä etenkin laneilla verkkopelaamisen kirjo on täydeltä skaalalta edustettuna. Paikalle saapuu sadoittain nuoria tietokoneharrastajia pelaamaan viikonlopun ajaksi yhden katon alle. Laneilta löytyy niin ammattipelaamista harrastavia konkareita kuin niin sanottuja sunnuntaipelaajia, jotka pelailevat omaksi ilokseen pelejä laidasta laitaan. Verkkopelaaminen on pohjimmiltaan suhteellisen hankala kohde perinteiselle nuorisotyölle, mutta juuri LAN-kulttuurista voitaisiin saada se jalansija josta ponnistaa.

Syytä onkin mainita, että Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus on ollut jo pitkään aktiivinen tukija yhdistyksellemme muun muassa tapahtumatilojen kanssa. Tämä onkin helppo tapa tukea verkkopelaamista konkreettisella tavalla myös muualla Suomessa. Myös muu apu käytännön järjestelyissä tietotaidon ja henkilökohtaisen panoksen kanssa on varmasti monessa paikassa kaivattua. Myös järjestetty toiminta itse tapahtuman aikana olisi tervetullutta esimerkiksi nuoriso-ohjaajan tapaaminen tai keskusteluryhmien järjestäminen.

Verkkopelaamisella on nuorten keskuudessa niin syvät juuret jo tänä päivänä, että on oikeastaan tyhmää jättää tämä huomioimatta nuorisotyössä. Itse olen kohdannut jo nuorisotyön tahoja joilla on toimiva mesepäivystys. En pitäisi edes mahdottomana ajatuksena, jos joskus vastaan tulisi nuorisotyötä itse pelien keskuudessa. Nuorisotyön omista klaaneista tai killoista on ehkä vielä turha puhua, mutta mahdollisuus iltapäiväiseen pelailuun nuorisotalolla on jo osaksi toteutunut ja toivottavasti nyt nostamassa päätään myös suuremmassa mittakaavassa. Tilaisuus päästä koulun jälkeen juomaan kahvia nuorisoporukassa sekä pelailla vaikka muutama ottelu kavereiden kanssa ja jutella samalla nuokkarin työntekijöiden kanssa kuulostaa houkuttelevalta ajatukselta. Verkkoa on osattu ottaa käyttöön nuorisotyön parissa jo jonkin aikaa, mutta milloin vastaava mullistus kohdataan verkkopelaamisen kanssa?

30.10.2009

Pelitalo 

Bettina Kanninen
nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja

Muistattehan Tero Huttusen (2008) kirjoituksen Tietokoneharrastajat kunnallisen nuorisotyön kohderyhmänä? tässä samassa blogissa noin vuosi takaperin (15.8.2008) Siinähän luotiin kuvaa tietokoneharrastajille suunnatusta toimintatilasta - nyt sellainen todella on olemassa!

Kyseessä on Nuorten toimintakeskus Hapessa sijaitseva Pelitalo, joka avasi ovensa toukokuussa 2009. Pelitalo on 15-25-vuotiaille nuorille suunnattu tietokonepelaamiseen keskittynyt Nuorisoasiankeskuksen avoin tila, jossa on tällä hetkellä tarjota 25 tietokonepaikkaa. Pelitalon tavoitteena on tukea omaehtoista tietokoneharrastamista ja luovaa pelaamista sosiaalisessa ympäristössä. Toiminnan tarkoituksena on luoda laaja kontakti verkkopelaamisesta ja tietokoneharrastamisesta kiinnostuneisiin nuoriin sekä tarjota ja mahdollistaa mielekästä toimintaa heille. Tavoitteena on syventää toiminnassa mukana olevien nuorten tietoteknistä osaamistaitoa ja -kenttää. Pelitalossa työskentelee ammattitaitoisia nuoriso-ohjaajia ja tietotekniikan ammattilaisia.

Pelitalon suunnittelussa ja toiminnassa on aktiivisesti ollut mukana nuorisojärjestö The Group ry. Tällä hetkellä järjestöllä on palkattuna projektirahoituksella Pelitalolla yksi työntekijä. Järjestö toteuttaa tietokonetapahtumia, kehittää verkkopelitoimintaa ja vastaa Pelitalon lauantain avoimista illoista. Tulevana syyslomaviikkona The Group ry järjestää Nuorten toimintakeskus Hapessa yli 200 hengen LAN-tapahtuman, Solid X: Vaultpartyn, vain yhtenä esimerkkinä järjestön toiminnasta.

Toiminnan alkaessa Pelitalo oli avoinna yhtenä arki-iltana, mutta kasvavan kävijämäärän takia talon aukioloaikoja on lisätty resurssien sallimissa rajoissa kahteen arki-iltaan viikossa ja kahteen lauantai-iltaan kuukaudessa. Jatkossa tarkoituksena on pitää taloa auki kuutena päivänä viikossa. Kävijöitä on ollut alusta asti, vaikka varsinaista markkinointia ei ole tehty muutamaa Internetistä löytyvää linkkiä lukuun ottamatta. Hyväksi havaittu puskaradio on jälleen osoittanut toimivuutensa. Syksyn myötä koulujen alettua kysyntä on jo ylittänyt tarjonnan - Pelitalon tilat ovat käyneet ahtaiksi! Pelitaloon onkin jo tilauksessa lisää nuorille tarkoitettuja tietokoneita. Koneilta löytyy kymmenittäin pelejä esimerkiksi urheilupeleistä roolipeleihin, joita on mahdollista pelata yksin tai yhdessä julkisessa tai lähiverkossa.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti Pelitalon konsepti ja tekniset ratkaisut ovat kopioitavissa muihin nuorisotaloihin ja toimintaa ollaankin parasta aikaa laajentamassa sekä Pasilan nuorisotalon uusittuihin tiloihin että Arabian täysin uuteen nuorisotaloon yli 10 koneen voimin. Myöhemmin vastaavanlaista toimintaa on tarkoitus saada myös muualle Suomeen. Sekä Oulun että Tampereen suunnalla on ilmaistu mielenkiintoa konseptia kohtaan.

Huttusen kaavailema toiminta muulta kuin pelaamisen osalta on myös toteutunut, ja osa toiminnasta kehitteillä. Syyskuussa Pelitalossa aloitti peliohjelmointiin ja pelien toteuttamiseen keskittyvä kurssi. Pelitaloon on myös suunnitteilla pajatyöskentelyyn tarkoitettu "puuhanurkkaus", joka mahdollistaa aiheeseen kuuluvaa välineistön kasailun ja korjailun. Pelitalon tilat ovat jatkuvasti hyötykäytössä mm. koulutus- ja kokouskäytölle.
Itse olen päässyt mukaan Pelitalon toimintaan vuoden 2009 heinäkuussa aitona keltanokkana. Verkkopelaaminen oli minulle jo itsessään vieras ilmiö, mitä nyt sukulaispojilta olin kerran tai kaksi kuullut CS:sta. Koin etenkin nuorisotyön ja verkkopelaamisen yhdistelmän uudeksi. Mielenkiinnolla ja perehdytyksellä, josta ehdottomasta iso kiitos kuuluu Pelitalon nuorille, olen päässyt sisälle tähän maailmaan. Kuten Huttunenkin rinnasti musiikki- ja pelikulttuurin toisiinsa, olen nähnyt itse pelikulttuurin olevan tasavertainen kilpailija suosiossa nuorten keskuudessa. Käsitykseni verkkopelaamisesta on saanut positiivisen valon nähdessäni sen voivan olla sosiaalinen ja osallistava harrastus muiden joukossa. Näen ilmeisenä, että tämän harrastuksen parissa toimivat nuoret on yhtälailla otettava huomioon eripuolella Suomea toteutettavassa nuorisotyössä.

9.9.2009

Nuoriso-ohjaaja Assemblyssä agentoimassa

Eeva Järvi, nuoriso-ohjaaja, Netari.fi, Helsingin nuorisoasiainkeskus
Bettina Kanninen, nuoriso-ohjaaja, Pelitalo, Helsingin nuorisoasiainkeskus

Hartwall Areena 6.-9. elokuuta 2009. Monta tuhatta tietokonetta, yhtä monta nuorta miestä. Onpa mukaan eksynyt myös muutama naispuoleinenkin. Kolaa ja energiajuomia, sekä hätäisesti näppäimistön äärellä syötyjä varsin rasvaisia pikaruoka-aterioita. Ei, se ei ole mediaseksikkään mainostoimiston kiireinen iltapäivä, vaan kyseessä on Assembly Summer - tai tuttavallisemmin Assyt - kesän viilein tietokonetapahtuma. Koska nuoriso-ohjaaja ei halua olla pihalla kuin lumiukko, suuntaa hän tietokone kainalossa ottamaan selvää, mitä Hartwall Areena on syönyt sisäänsä.

Pinkki paikalleen
Ensiksi pitää tietenkin asettua paikalleen ja koota kone edustuskuntoon. Koska vaaleanpunainen miniläppäri on helposti koottu, voi alkaa tutkailla naapureitaan. Koneen vieno puna hiipii myös nuoriso-ohjaajan hipiään, kun hän näkee naapureidensa virityksiä. On valokaapelia, bassovahvistinta, tuunattua koppaa, liikennemerkkejä, vilkkuvaloja ja äänentoistolaitteita joka lähtöön. Pöytien päälle voi rakentaa tarvittaessa ylemmän tason, jos tila uhkaa loppua. Eikä mikään ihme, jos loppuu, sillä pitkässä pöydässä istuu ihmisiä kuin sillit purkissa. Ja tavaraahan on kaikilla paljon. Pieni ei ole kaunista täällä. Kyllä tässä yhteishenkeä vaaditaan!

Kill All Audio and Lights!
Mutta mitä ihmettä? Areenan päässä olevalle screenille eli valkokankaalle ilmestyy päivän ohjelma ja ilmoitus pian alkavasta composta. Assemblyillä kaikki kilpailut ovat compoja, se on lyhenne englannista, valistaa nuoriso-ohjaajan paikallisopas. On musiikkicompoja, grafiikkacompoja ja democompoja. Osassa pääosassa on musiikki, osassa kuva, useimmissa molemmat. Pian alkaa monivuotinen ja suosittu ohjalmanumero, "Kill All Audio and Lights", kertoo paikallisopas. Ensin tulee valkokankaalle kyseinen teksti ja pian samasta aiheesta informoiva hilpeä video, tietenkin jonkun täällä paikalla olevan itse tekemä. Ja samalla hetkellä kun video loppuu, alkaa kuulua katsomoista huutoja: "Quake kerpele!*" "Wowi vimpeliin!*" ja "Nyt loppuu se pelaaminen!". Tämähän tarkoittaa sitä, että areenatasossa olevien olisi aika sulkea näyttönsä, jotta päästään katsomaan, mitä tuleman pitää. Paatuneimmat pelaajat siirtyvät jatkamaan pelaamistaan peittojensa alle, koska eihän sitä voi kesken raidin lopettaa. Kun katsomot ja salista vastaavat järjestäjät ovat viimein saavuttaneet väsytystaktiikalla erävoiton, voi 4k intro -compo alkaa. Ne ovat upeita siellä salin hämärässä isolta screeniltä yhdessä katsottuina.

Ja takaisin oman pöydän ääreen. Siellä omat tavarat ovat edelleen paikallaan, onhan tapahtumaa mainostettu todella turvalliseksi. Tosin nuoriso-ohjaajan mielenrauha järkkyy pahasti, kun selän takaa alkaa kuulua kielenkäyttöä, jossa äidinkieleemme ilmestyneellä aggressiivilla on varsin merkityksellinen osa. Onneksi nuo yläasteikäiset menettävät ensimmäisen yön läpensä huudettuaan äänensä. Olisi muuten nuoriso-ohjaaja joutunut sormi ojossa nuhtelemaan poikia ja paljastunut näin tapahtumaan lähetetyksi agentiksi.

Sitä on ilmassa
Jatkuvasti ympärillä tapahtuu jotakin. Paikalla on yrityksiä markkinoimassa tuotteitaan, korkeakouluja opintolinjojaan tulevien opiskelijoiden toivossa, ja erilaisia yhdistyksiä esittelemässä toimintaansa. Lavalla on menossa ilmakitaraskaba ja samaan aikaan yhdellä koneella katsotaan muumeja, toisella taas on internet auki. Kolmannen kerroksen Oldskool-alueella myös nuoriso-ohjaajan miniläppäri löytää seuraa. Täällä sen ei tarvitse hävetä, irkkaukseen kun hyvin riittää miniläppäri. Onpa paikalle tuotu myös vanha Commodore 64. Nurkassa porukka koodaa eli tekee jotain hienoa tietokonejuttua. Käytävillä nukutaan vuorokaudenajasta piittaamatta. Tai läpi yön voi valvoa vaikka kitarasankaripeliä pelaten.

Ja se pelaaminen, sitä ei voi ohittaa. Varsin useilla näytöillä pyörii Wowi** ja varmasti yhtä useilla räiskitään CS:a***. On verkkopeliä, toimintapeliä, roolipeliä, tanssipeliä ja vaikka mitä nippeliä. Pelejä pelataan niin yksin, kavereiden kesken muilta suljetussa verkossa kuin internetin välitykselläkin. Ja turnauksia löytyy vaikka mistä peleistä. Voittamalla voi päästä vaikka Kiinaan. Ihan oikean hienkin voi hankkia vaikka tanssimatolla jortsuamalla, perinteistä jalkapalloa potkimalla tai cd:tä heitellen. Varsin monesti pelejä pelataan hyvin äänekkäästi, ainakin nuoriso-ohjaajan naapurissa.

Näppäimistö poskea vasten
Nuoriso-ohjaajan luomet rupeavat painamaan raskaasti, pitäisi päästä nukkumaan. Paikkaa tähän vain on hieman vaikea löytää, sillä nukkuma-alueet sijaitsevat Areenan kolmannessa kerroksessa. Ja siellä ovat ne kamalat yläkatsomot, missä nuoriso-ohjaajaparkaa huimaa. Eivätkä nukkuma-alueet käytävälläkään suuresti houkuttele. Kun päänsä kallistaa käytävän lattian kovalle alustalle, alkaa alapuolella ravet ja käy nukkuminen vaikeaksi, kun lattia pomppii tanssijoiden tahtiin. Ainoaksi vaihtoehdoksi jääkin siis omalla konepaikalla nukkuminen, näppäimistö vasten poskea painautuen. Onneksi meitä on muitakin, jotka uuvahtavat koneensa ääreen. Nuoriso-ohjaaja tuntee kivasti kuuluvansa joukkoon.

Yöllä luulee nuoriso-ohjaaja näkevänsä näkyjä. Pitkin käytävää kulkee ilmielävä elefanttimarssi laulaen ja pitäen toisiaan harteista kiinni. Ja lisää ihmisiä liittyy mukaan letkan jatkoksi, aina kun pyytävät he mukaan yhden toverin. Pituutta marssilla on kuin tavarajunalla, kohta ensimmäinen voi ottaa kiinni viimeisen hartioista, kun letka kiemurtelee areenan ympäri. Välillä suuntaa marssi ulos viilentymään. Nähtävästi tällaisessa tapahtumassa voi pitää hauskaa tuntemattomienkin kanssa. Ja tuttujen kanssa myös.

Luovuutta vapaaehtoisvoimin
Tämä koko paketti tuotetaan vapaaehtoisvoimin. Erilaiset videot, mainokset, grafiikat, julisteet, tv-ohjelmat, verkon ylläpito ja kaikki muu neljän päivän ajan. Toteuttamassa oli yli 200 vapaaehtoista ja erilaisten demojen, materiaalin ja muun ohjelman tekijät siihen päälle. Kyllä tuntuu hyvältä katsoa tällaista tapahtumaa! Ei lopu ainakaan yritteliäisyys, eikä markkinatalous onnistu syömään kaikkea luovuutta täältä Pohjolan perukoilta.
Kun sunnuntai saapuu, on nuoriso-ohjaajan pää pumpulia ja ääni käheä. Onneksi on oma vedenkeitin mukana, ja voin mennä taloustavaranurkkaukseen keittämään itselleen teetä. Sen jälkeen ulos kuumaan aamuaurinkoon odottamaan kotiin pääsyä - ja mielessä vilkkuvaa Assembly Winteriä.

* Alkuperäiset sanat korvattu kielellisesti sivistyneemmillä ilmaisuilla.
** WoW; World of Warcraft, tietokonepeli.
*** CS; Counter-Strike, tietokonepeli.

Assembly Summer on vuodesta 1992 Suomessa vuosittain järjestettävä tietokonefestivaali ja demoparty, joka on lajissaan maailman suurimpia. Viimeisin Assembly pidettiin Helsingissä 6.-9. elokuuta 2009.

Elokuun 2009 teema: Rasisminvastainen nuorisotyö verkossa
28.8.2009

Ajatuksia rasisminvastaisen verkkonuorisotyön haasteista

Emmi Safar
yhteisöpedagogi -opiskelija
Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak)

Tutkin opinnäytetyössäni rasismin erilaisia ilmenemismuotoja nuorten suosimilla verkkofoorumeilla. Tutkimustani varten olen haastatellut useita verkkonuorisotyön ammattilaisia. Tässä kirjoituksessa käyn läpi haastattelujen tuloksia ja päätelmiä, joita ne tuottivat.

Vaikka väkivallantekoja ja fyysisen koskemattomuuden loukkauksia ei verkossa pääse tapahtumaan, eivät rasismin ilmenemismuodot nettifoorumeilla ole yhtään lievempiä tai harmittomampia. Turhan usein ajatellaan, että rasismia ovat vain räikeimmät ja vakavimmat teot, eikä pienimpiin epäkohtiin täten kiinnitetä mielestäni tarpeeksi huomiota.

Hiljaiset, toistelevat ja tietoiset

Tulevana yhteisöpedagogina kiinnitin eniten huomiota siihen, että helposti sivuutetaan ne rasismin ilmenemismuodot, joita ei nähdä vakavana toimintana tai rasismina ollenkaan. Esiin nousivat erityisesti vitsit, kommentit ja sanonnat, joissa viitataan joihinkin vähemmistöryhmiin. Nuoret, jotka toistavat tämänkaltaisia kommentteja, toimivat usein tahattomasti, eivätkä ymmärrä tekojensa rasistisia viitteitä. Vitsien ja kommentointien kohteena ovat usein tummaihoiset henkilöt ja ryhmät, joista käytetyt negatiiviset nimitykset ovat monelle osa päivittäistä puhekieltä. Verkkonuorisotyöntekijöiden kokemukset näiden nuorten kohtaamisesta olivat pääasiassa positiivisia, sillä heidän kanssaan keskusteltavuus oli helppoa. Näihin nuoriin kehottaisin kiinnitettävän erityishuomiota, sillä heille näiden asioiden kyseenalaistaminen kotona tai ystäväpiirissä saattaa olla vaikeaa, ellei täysin mahdotonta. Toinen ryhmä on selvästi rasistiset, tietoisesti ja harkiten toimivat nuoret. Tähän ryhmään kuuluvat nuoret ovat usein jo hieman vanhempia. He ovat muodostaneet itselleen selkeän maailmankuvan sekä käsityksen maahanmuutosta. Keskusteltavuus heidän kanssaan on haastavaa, sillä mielipiteet ovat mustavalkoisia ja vahvoja. Näiden nuorten argumentit, nimimerkit ja profiilikuvat viestivät räikeästi rasistisia mielipiteitä. Tämä ryhmä vaatii selvästi enemmän aikaa ja keinoja asennemaailman pohtimiseen sekä kyseenalaistamiseen. Näiden ryhmien lisäksi oman haasteen luovat ne hiljaiset nuoret, jotka hyväksyvät yllä mainitun toiminnan, mutta eivät itse sitä suoranaisesti toista.

Vaikka edellä mainitut ryhmät vaativat omanlaisiaan keinoja rasisminvastaisessa nuorityössä, tulisi kaikkien menetelmien pohjautua keskusteluun, oman toiminnan ja arvojen reflektointiin sekä kyseenalaistamiseen. Verkkonuorisotyöntekijöiden haastattelusta kävi selvästi ilmi, että työyhteisö on todennut keskusteluun pohjautuvan lähestymistavan keskeiseksi osaksi ammatillisuuttaan. Tuleville nuorisotyön ammattilaisille rasisminvastaisessa työssä tärkeää olisikin painottaa kyseenalaistamisen, keskustelun ja reflektoinnin tärkeyttä.

Nuorisotyöntekijänkin tunnistettava ennakkoluulonsa

Ohjaaminen kohti kriittistä ajattelutapaa ei yksin riitä. Nuorisotyöntekijän tulisi tuntea oma arvomaailmansa ja tunnistaa itsestään ne asenteet, jotka ovat samalla tavalla ennakkoluuloisia ja stereotyyppisiä kuin osalla nuoristakin. Nuorisotyöntekijän tulisi näyttää mallia omalla toiminnallaan. Mikäli nuoria kasvatetaan rasisminvastaisuuteen, ei pitäisi sivuuttaa kasvattajien omia ongelmakohtia ja sysätä vastuuta monikulttuurisuudesta sekä rasisminvastaisesta toiminnasta vain tietyille työntekijöille. Rasisminvastainen työ on meidän kaikkien yhteinen missio.

Kirjoittaja opiskelee yhteisöpedagogiksi.

15.8.2009 

Verkko asennemuutoksen välineenä

Emilia Solares & Tuuli Anna Mähönen
MONNI - Monikulttuurisempi koulu -hanke, sosiaalipsykologian laitos, Helsingin yliopisto

Suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa kulttuurisesti moninaisemmaksi on tärkeää kiinnittää huomiota nuorten asenteisiin toista etnistä taustaa edustavia ihmisiä kohtaan. Internet on muodostunut keskeiseksi vuorovaikutuksen välineeksi ja nuoret tapaavat toisiaan virtuaalisessa todellisuudessa päivittäin. Tämän vuoksi on aiheellista pohtia, kuinka verkko voisi toimia yhtenä kanavana pyrittäessä vaikuttamaan nuorten asenteisiin. 

Keinoja ryhmienvälisiin asenteisiin ja ennakkoluuloihin vaikuttamisen on tutkittu paljon sosiaalipsykologian parissa. Asennemuutoksen mekanismeja kuvaamaan kehitettiin 1950-luvulla kontaktihypoteesi-niminen teoria, jonka mukaan eri etnisistä ryhmistä tulevien ihmisten välisellä myönteisellä kontaktilla on keskeinen merkitys asennemuutoksessa. Kontaktihypoteesin mukaan ennakkoluuloisuus toisen ryhmän jäseniä kohtaan vähenee tehokkaimmin, mikäli kontaktitilanne täyttää seuraavanlaiset ehdot: Kontaktin jäsenten tulisi olla tasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden, ympäristön (esimerkiksi perheen tai koulun) normien tulisi tukea myönteistä kanssakäymistä ja kohtaamisen osapuolilla tulisi olla yhteisiä tavoitteita. Lisäksi olisi tärkeää, että kontaktitilanne mahdollistaisi ystävyyssuhteiden syntymisen. 

1950-luvulla ei voitu edes kuvitella nykyajan virtuaalisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksia. Kuitenkin kontaktihypoteesia voidaan soveltaa myös virtuaalitodellisuuteen. Verkkoyhteisöt voivat parhaimmillaan tarjota kaikille tasa-arvoisen ympäristön, jossa voi tutustua uusiin ihmisiin ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Verkkoyhteisöjen syrjinnänvastaiset säännöt luovat normit vuorovaikutukselle. Myös nuorisotyöntekijöiden oma toiminta verkossa, suhtautuminen eri taustoista tuleviin nuoriin ja selkeä puuttuminen epäasialliseen käytökseen luovat osaltaan myönteistä ilmapiiriä. 

Kontaktihypoteesia soveltavissa tutkimuksissa on huomattu, että eräs ongelmallinen myönteistä kontaktia ehkäisevä asia on epämukavuuden tai ahdistuneisuuden tunteet, jotka nousevat ryhmienvälisessä kontaktitilanteessa. Kielteisiä kokemuksia voidaan pelätä ja tämän vuoksi kontaktia saatetaan jopa tarkoituksella vältellä. Ahdistuneisuus voi myös estää kontaktin myönteiset vaikutukset asenteisiin. Internetin etuna on se, että sen kautta voidaan olla yhteydessä toiseen esimerkiksi turvallisesta omasta kodista käsin ja kynnys vuorovaikutukseen erilaisten ihmisten kanssa madaltuu. Nettikeskustelija tietää voivansa halutessaan katkaista yhteyden napin painalluksella, mikäli vuorovaikutus tuntuu liian epämukavalta. Koska monille nuorille on luontevaa solmia ystävyyssuhteita verkon välityksellä, heille voidaan tarkoituksella tarjota mahdollisuuksia tutustua eri etnisistä ryhmistä tuleviin nuoriin verkossa. Virtuaalimaailmassa välimatkat lyhenevät ja tutustuminen toisten kulttuurien edustajiin mahdollistuu, vaikka kontakteja ei olisikaan tarjolla omassa lähipiirissä.

Netissä avoin keskustelu saattaa tuntua helpommalta, ja ystävyyssuhteita eri etnisistä taustoista tulevien nuorten välillä saatetaan solmia helpommin kuin arkielämässä, jolloin vuorovaikutusta säätelevät netin keskustelupalstoja monisyisemmät tekijät, kuten vaikkapa sosiaalinen paine ja maantieteellinen etäisyys.

Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitos ja koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia ovat kehittämässä ESR-rahoitteista MONNI – Monikulttuurisempi koulu -hanketta. Sosiaalipsykologian laitoksen vastuulla on toteuttaa kontaktihypoteesiin perustuva interventio, jossa pyritään vaikuttamaan myönteisesti suomalaisenemmistöön ja etnisiin vähemmistöryhmiin kuuluvien nuorten asenteisiin toisia etnisiä ryhmiä kohtaan. Interventio toteutetaan kouluympäristössä ja sen vaikuttavuutta arvioidaan tieteellisin tutkimusmenetelmin. Internetin välityksellä tapahtuvan kontaktin vaikutusta asenteisiin ja ryhmienvälisiin suhteisiin on tutkittu toistaiseksi hyvin vähän. Tulevaisuudessa olisikin tärkeää kohdentaa tutkimukseen perustuvia interventiohankkeita koulun lisäksi myös toiseen nuorten keskeiseen elinympäristöön, verkkoon, ja selvittää, kuinka nuorten asenteisiin voidaan vaikuttaa tätä kautta. 

Lähteet
Liebkind, K. & McAlister, A. (2000): Suomalaisnuorten asenteisiin voidaan vaikuttaa. Teoksessa K. Liebkind (toim.) Monikulttuurinen Suomi. Etniset suhteet tutkimuksen valossa (s. 138–148). Helsinki: Gaudeamus.

Amichai-Hamburger, Y., & McKenna, K.Y. A. (2006): The contact hypothesis reconsidered: Interacting via the Internet. Journal of Computer-Mediated Communication, 11, 825–843.

Amichai-Hamburger, Y., & Furnham, A. (2007). The positive net. Computers in  Human Behavior, 23, 1033–1045.

15.8.2009 

Rasisminvastaisuus verkossa – kenen vastuu?

Satu Kanninen & Heli Markkula
NoRa – No Racism -hanke, Pelastakaa Lapset

Työskennellessämme nuorten suosimissa verkon yhteisöpalveluissa olemme havainneet rasismin ilmenevän siellä monin eri tavoin. Rasismiin puuttuminen verkossa on haastavaa, mutta ei mahdotonta. Ongelmana on se, että huomioimme liian usein vain selkeästi esiin tulevat rasismin muodot, vaikka rasistiset loukkaukset ilmenevät myös jatkuvina arkisina käytäntöinä kuten haukkumisena, viattomilta kuulostavina vitseinä, nimimerkkeinä tai ryhmästä poissulkemisena (Perho & Soto Godoy, 2009, 132–133).

Pelastakaa Lasten ja Helsingin Nuorisoasiankeskuksen uuden verkkonuorisotyön NoRa - No Racism -hankkeen suunnittelijoina olemme perehtyneet verkkonuorisotyön rasisminvastaisuuden haasteisiin, joita Veronika Honkasalo ja Sini Perho ovat ansiokkaasti eritelleet blogi-kirjoituksissaan (10/2008). Hanke toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, jotka ovat jo vuosia tehneet laadukasta rasisminvastaista työtä. Opetusministeriön rahoittaman NoRa -hankkeen avulla edistetään rasisminvastaisuutta, tuetaan rasismia kohdanneita nuoria verkkoympäristössä sekä tarjotaan koulutusta nuorten kanssa toimiville ja vapaaehtoisille.

Verkko tekee rasistisesta hyökkäyksestä helpon ja mahdollistaa rasististen loukkausten laajan levittämisen. Rasistisesti verkossa toimivat nuoret saattavat vedota sananvapauteen. He ovat kuitenkin ymmärtäneet sen väärin, sillä sananvapaudella on rajansa. Vähemmistövaltuutettu painottaa, etteivät sananvapauteen kuulu ihmisarvoa loukkaavat, kansanryhmää vastaan kiihottavat lausumat eivätkä kunnianloukkaukset. Rasismi on kielletty Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa ja vuonna 2004 astui voimaan yhdenvertaisuuslaki (21.1.2004/21, tiedosto: Nettirasismi_pdf.pdf), joka edistää syrjinnän kieltoa. Yhdenvertaisuus on meidän kaikkien oikeus. Lait ja sopimukset vahvistavat oikeutemme ja velvollisuutemme sekä antavat keinoja puuttua rasismiin ja ennaltaehkäistä sitä. Lainsäädäntö ei yksin riitä vaan on tärkeää, että pykäliä sovelletaan käytännössä. (The Swiss Institute of Comparative Law, 2009, 35–37.) Kouluttaminen, tiedon lisääminen ja puuttuminen rasismiin on tärkeää, sillä verkossa nuoren tulee tietää oikeutensa, sekä luottaa siihen, että oikeutta voi saada.

Verkko on paikka myös aktiiviselle rasismin vastustamiselle, kuten rasisminvastaisille ryhmille. Lisäksi verkko mahdollistaa rasismia kohdanneiden verkostoitumisen ja vertaistuen saamisen. Verkossa on rasistisia hyökkääjiä, mutta myös rasisminvastaisia toimijoita - ja näiden lisäksi sivustaseuraajia. Verkossa, kuten myös kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa, voi olla puuttumatta rasistiseen tilanteeseen. Välittyykö vaikenemisesta sellainen viesti, että rasismi on hyväksyttävää, vaikka kyse on ehkä välinpitämättömyydestä? Jos rasismi sivuutetaan, on sitä mahdotonta tuomita tai vastustaa.

NoRa kouluttaa nuorten kanssa toimijoita ja vapaaehtoisia rasisminvastaisuudesta verkossa. Mielestämme rasismia kohdatessaan ei saa jäädä sanattomaksi tai toimettomaksi. Rasisminvastaisuudessa tulee olla rohkea ja keskusteluissa on mentävä pintaa syvemmälle. On aktiivisesti kyseenalaistettava rasistista ajattelua sekä sellaisia kysymyksiä, joihin ei aina ole suoraa vastausta. Tarvitaan valppautta puuttua rasistisiin loukkauksiin ja epäasiallisiin materiaaleihin sekä tarvittaessa ilmoittaa niistä verkkosivuston ylläpidolle tai viranomaisille kuten poliisille tai vähemmistövaltuutetulle. Näihin tahoihin voi olla yhteydessä, vaikka ei olisi varma siitä, täyttääkö loukkaus rikoksen tunnusmerkistön. Vähemmistövaltuutetulle on tullut useita yhteydenottoja verkossa esiintyvästä rasismista sekä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Parhaillaan poliisi esimerkiksi tutkii erästä Facebook-ryhmää epäiltynä rasismista.

Pelastakaa Lasten Lapsen ääni -kyselyssä (2009) lähes puolet kyselyyn vastanneista lapsista kokee, etteivät vanhemmat ole kiinnostuneita heidän netin käytöstään. Tämä on mielestämme huolestuttavaa, sillä rasisminvastaisuuden ensimmäinen askel on kiinnostus lasten ja nuorten verkkotoimintaa kohtaan. Rasisminvastaisuus on meidän kaikkien tehtävä, josta ensisijainen vastuu on aikuisella. Rasismista vapaa verkkoympäristö on saavutettavissa, mutta mikään ei muutu itsestään.

Lähteet
Perho, Sini & Soto Godoy, Marisel (2009): Rasismi haasteena nuorisotyölle verkossakin. Teoksessa Päivi Harinen & Veronika Honkasalo & Anne-Mari Souto & Leena Suurpää (toim.) Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. 132–137.

The Swiss Institute of Comparative Law (2009): Legal instruments for combating racism on the Internet. Strasbourg: Counsil of Europe Publishing.
 

KESÄ- JA HEINÄKUUN 2009 TEEMA:
Nuoret ja media

14.8.2009 

Media ja sen vaikutus nuoriin

Jenni Raivio
apuohjaaja, Netari.fi

Nuorten median käyttö on lisääntynyt viime vuosina huomattavasti. Miksi lähteä ulos, kun televisiosta tulee hyviä ohjelmia, kavereille voi jutella tietokoneella ja radiosta tulee hyvää musiikkia? Kaikista näistä löytyvät myös ajankohtaiset asiat ja uutiset. Suurin osa nuorista sanoo, ettei ulkona ole tekemistä, vaikka ainahan sitä löytyisi! Median ääreltä löytyy kymmeniä, ellei jopa satoja keinoja viettää aikaa. Seuraavaksi kerron mediasta ja siitä mitä nuoret sen äärellä puuhaavat ja miksi.

”Joona! Laita radiota hiljemmalle, ei täällä kuule edes omia ajatuksia. Talokin ihan tärisee.”, Joonan äiti kajauttaa yläkerrasta. ”Mut tää on mun lempibiisi!”, Joona vastaa. Pian jatkuvat juontajien hauskat jutut ja Joona räjähtää nauruun niitä kuunnellessaan. Äiti painostaa Joonan pihalle, sillä hän on viettänyt koko päivän sisällä. ”Alan siivota, saat mennä ulos.”, äiti tokaisee. ”No okei, meen sitten.. huoh.”, Joona sanoo ja laittaa kännykkään kuulokkeet, jotta voi jatkaa radion kuuntelua matkalla kaverille.

Radio on nuorten mielestä mahtava tapa kuunnella kaikenlaista musiikkia ilman, että tarvitsee ostaa cd-levyjä tai etsiä sitä koneelta. On paljon erilaisia radiokanavia: iskelmää, rockia, poppia ja muuta musiikkia. Tarvitsee vain etsiä kanava, joka soittaa mieleistä ja kuunnella. Kuunnellessa saa tietää, mitä maailmalla tapahtuu ja radiojuontajien juonnot sekä julkkishaastattelut välissä ovat myös mieluista kuunneltavaa. Mikä parasta, radion voi ottaa mukaan minne vain!

Sanni rojahtaa sohvatuolille. Käsi yltää juuri ja juuri kaukosäätimelle, jolla 15-vuotias Sanni avaa television ja vaihtaa kanavan. ”Salatut Elämät! Tätä on ootettu.”, Sanni hihkaisee. Toiselta kanavalta tulisi myös hyvä ohjelma, mutta senhän voi nauhoittaa.

Tosi-tv-ohjelmia, chatteja, urheilua, sarjoja, elokuvia, musiikkia... Televisiosta tulee jokaiselle ainakin yksi mieluisa juttu. Pojille jääkiekkoa ja jännittäviä elokuvia ja tytöille romanttisia leffoja, unelmien poikamiehiä ja meikkimainoksia. Televisiosta oppii hauskuuden lisäksi myös uutta eikä tylsääkään tule, kun katsoo hyvää ohjelmaa. Varjopuolena tv-ohjelmissa ja mainoksissa on esimerkiksi niin barbien mitoissa olevia ihmisiä, että jopa normaalipainoisia ihmisiä katsotaan kummeksuvasti kaduilla, mikä on mielestäni väärin. Televisio: huvia, hyötyä, mutta joillakin myös sisälle jumittumista.

”Huomenta.”, Niko sanoo isälle herättyään. ”Viime yönä tuli valvottua, kun oli hyvä peli kesken. Mitäs tänään...”, hän miettii. Aamupalan popsittuaan Niko laittaa tietokoneen päälle. ”Niko, et nuku tänään enää, muuten valvot taas yön.”, isä mörisee huoneen ovella. ”Aina sama saarna, huoh.”

Avaa tietokone ja löydä tiesi sen saloihin. Tietokoneella voi opiskella, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvia ja mennä esimerkiksi internetiin. Suurimmaksi osaksi nuorten tietokoneen käyttö keskittyy internetiin. Oikeastaan, ilman internet-yhteyttä ei nuori tee koneella lähes mitään. Nuorista on tullut yhä laiskempia. ”En mä jaksa” – kaikki pitää tehdä helpoimman kautta. Miksi lähettäisit kirjeen, kun voit lähettää sähköpostia? Miksi lainaisit tietokirjan, kun voit etsiä Googlesta? Miksi menisit kaverille, kun voit pikaviestitellä, laittaa mikin ja webkameran päälle ja olla kuin samassa huoneessa. Osalla nuorista ei ole kavereita. Erilaisuutta ei hyväksytä, tai nuori on niin ujo, että hänen on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Näissä tapauksissa internet on hyvä keino saada kavereita. Tapaamisen suhteen on kuitenkin oltava varuillaan, sillä eihän sitä aina tiedä, kuka siellä toisessa päässä kirjoittaa. Pahimmassa tapauksessa tietokone ja todellisuus sekottuvat, eikä nuori enää tee muuta kuin on koneella ja internetissä.

Mielestäni media vaikuttaa nuoriin sekä positiivisesti, että negatiivisesti. Median käytöstä oppii paljon, tulee iloiseksi ja voi saada uusia ystäviä. Tärkeintä on kuitenkin käyttää kohtuudella, sillä riippuvaiseksi tultua unohtuu, että on sitä elämää ilman mediaakin ja kaverit odottavat myös ulkona.

6.8.2009 

Hamaskeijut

Solja Järvenpää
projektisuunnittelija, Netari.fi

16.6.2009 

Nuoret digitaalisen median sokkeloissa

Kati Holstikko
opiskelija

Media on varmasti lähes jokaiselle nuorelle tuttu käsite, suurelle osalle osa jokapäiväistä elämää. Digitaalinen media onkin muodostunut itsestäänselvyydeksi monille, mutta millaista elämä olisi esimerkiksi ilman internetiä?

Käytämme mediaa moniin eri tarkoituksiin: jotkut lukevat uutisia tai kommunikoivat ystäviensä kanssa, toiset hakevat tietoa tai tekevät työnsä tai opiskelevat sen avulla. Tähän sopii kysymys "miksi". Miksi käytämme digitaalista mediaa tähän kaikkeen, osaammehan kommunikoida ilman tietokonettakin, opiskella kirjoista ja lukea uutiset vaikkapa päivän lehdestä. Oma vastaukseni tähän olisi digitaalisen median helppo saatavuus ja muokattavuus. Tietokoneen kanssa ei tarvitse nähdä samaa vaivaa, joka muuten muodostuisi asioista. Vastaisin siis, että syynä on digitaalisen median helppous, vaikka muitakin vastauksia on totta kai olemassa.

Omakohtaisesti netti on minulle tärkeä väline tiedonsaantiin ja yhteydenpitoon, oikeastaan vähän kaikkeen mitä ikinä teenkin. Se on myös itselleni väline tai tie oppia uutta ja kehittää vanhaa opittua. Median merkitys on itselleni erittäin suurta, useilla tasoilla, sisällyttäen hyödyn ja huvin. Ovathan uutisetkin saatavana helposti reaaliaikaisesti, helpompaa ja halvempaa kuin kioskilla käynti ja päivän lehden osto, eikö? Nettipelitkin valtaavat alaa keskusteluohjelmien lisäksi, jääkö todellinen elämä virtuaalitodellisuuden taakse jo pikkuhiljaa?

Mutta voiko mediaa olla liikaa ja voiko se aiheuttaa riippuvuutta? Kyllä voi, tämä riippuvuus tunnetaan nettiriippuvuutena, jopa 10 prosenttia netin käyttäjistä altistuu kyseiselle addiktiolle. Medialta ei voi kovin helposti välttyä. Sitä tulee jokaiselle, joka suunnasta, halusi tai ei. Televisio, lehdet, Internet ja radio, nämä kaikki ovat mediaa, jota meille tarjotaan.

Annan sinulle haasteen: koita viettää erilainen päivä, päivä ilman mediaa. Joillekin tämä voi olla suuri haaste, mutta kokeilemisen arvoista silti. Jätä siis edes kerran päivän lehti väliin ja sähköpostit lukematta, kokeile havaitsetko riippuvuutta.
 

15.6.2009

Sosiaalinen ja osallistava ihmemaa. Lasten ja nuorten mediamaailma muuttuu mobiiliksi.  

Anniina Lundvall
Mediakasvatusseuran koordinaattori

Kun puhutaan lasten ja nuorten mediamaailmasta, on puhuttava ennen kaikkea netistä. Netti on jo ohittanut television nuorison suosituimpana mediana ja samalla se muuttaa myös koko mediakentän voimasuhteita. Sanomalehdet siirtävät aineistojaan verkkoon, televisio-ohjelmat ja elokuvat voi katsoa netistä. Nuoret kuuntelevat myös radiota aktiivisesti netin kautta.

Internet ei siis ole uusi media vaan alusta, jota voidaan hyödyntää vuorovaikutteisen median jakeluun. Median kuluttajat voivat osallistua sisällöntuotantoon ja suuri osa nykyisistä, nuorten suosimista palveluista perustuukin käyttäjien yhdessä tekemiseen. Paradoksaalisesti ihmisten seura, keskustelu ja sosiaalinen vuorovaikutus houkuttelevat ihmiset verkkoon istumaan, yleensä yksin, omaan huoneeseen.

Elisa Communicationin markkinointiosasto teki terävän havainnon yhdeksän vuotta sitten: haluamme olla kaiken aikaa kaikkialla kaikkien kanssa nyt ja aina. Filosofi Maija-Riitta Ollila kysyi luennossaan tämän vuoden Tietoyhteiskuntapäivänä, olemmeko toisaalta enää oikeastaan missään, kenenkään kanssa ja milloinkaan, kun keskitymme olemaan netissä ja kasvattamaan persoonallista profiiliamme yhteisöpalveluissa.

Nuoret ovat millenniaaleja, kansalaisia, jotka eivät tunne aikaa ennen nettiä, kännyköitä, iPodeja ja tallentavia digibokseja. Mahtaa 90-luku CD-romppuineen tuntua heistä kaikin puolin kankealle! Heille omaehtoinen tiedon hakeminen, vertaisverkostojen kautta tehtävä tiedon laadun arviointi, sirpaleisen tiedon keräily, yhdistely ja jakaminen netin välityksellä on mielekästä. Mielenkiintoista on, että ennen vain aikuisten käsissä ollut tieto on nyt myös lasten ja nuorten saatavilla. Äärimmillään lapsi ei enää tarvitse ”opettajaa” vaan voi opiskella vaikkapa soittamaan kitaraa YouTuben opetusvideoiden avulla.

Toki tiedon vapaa leviäminen tuo mukanaan myös lieveilmiöitä: porno, väkivaltakuvasto ja rasistiset aateryhmittymät ovat muutaman klikkauksen päässä. Pääasiassa verkkoa kuitenkin käytetään positiivisen luovasti ja nuoret järjestävät itse paljon omaehtoista toimintaa: perustetaan bändien faniryhmiä ja muotiblogeja, kirjoitetaan fanifiktiota, julkaistaan omat biisit, elo- ja valokuvat netissä. Ja voivatpa verkkoroolipelissä ruudulla sotahaarniskojaan kalistelevat pelihahmot valmentaa toisiaan vaikka ruotsin sanakokeisiin.

Ennustanpa, miten maailma muuttuu lähitulevaisuudessa: Nuoret kantavat mediamaailman mukanaan pieninä laitteina, joihin ladataan erilaisia mediasisältöjä: kirjoja, pelejä, lehtiä elokuvia ja podcasteja. Niiden avulla päivitetään koulutöitä oppimisympäristöihin ja kommentoidaan muiden töitä, ylläpidetään omaa blogia, valo- ja videokuvataan ympäristöä, tarkkaillaan muiden päivityksiä ja osallistutaan keskusteluun. Niin ja toimivathan ne myös puhelimena! Pöytäkoneille naureskellaan ja kenties niitä käytetään lähinnä toimistojen kirjoituskoneina. Printtaaminen ja paperille painaminen koetaan luonnonvarojen tuhlaamiseksi.

Mediamaailman uskotaan myös muuttuvan enemmän pelilliseksi ja kannettavat laitteet myös kommunikoivat keskenään. Näin ollen koulumatkalla voi hyödyntää medialaitteen paikannusominaisuuksia ja katsoa missä kulkevat muut koulukaverit ja pihaleikeissä laitetta voi käyttää dokumenttikamerana, tiedon tallentajana ja navigaattorina. Tässä vaiheessa myös mediakasvatuksen rooli korostuu kaikkien kasvattajien työssä. Emme voi ottaa välineitä pois tai suojella lasta pitämällä häntä erossa sisällöistä, nuo pienet medialaitteet ovat koulun ja sosiaalisen elämän kannalta niin tärkeitä. Tämä mediakasvatustyö vaatii kasvattajilta ja ohjaajilta luovuutta, rohkeutta ja maalaisjärkeä sekä jatkuvaa muistutusta siitä, että laitteita käyttävät ihmiset. Ja ihmisten maailmassa pätevät säännöt, lait ja sopimukset, joita on kunnioitettava myös verkkomaailmoissa.

Lähteet
Kangas & Lundvall & Sintonen (2008) Lasten ja nuorten mediamaailma pähkinänkuoressa. Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja.

Kangas & Lundvall & Tossavainen (2009) Digitaaliset pelit pähkinänkuoressa. Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja.

TOUKOKUUN 2009 TEEMA:
Verkkonuorisotyön tulevaisuus 

29.5.2009

Tulevaisuudenvisioita verkkonuorisotyöhön

Jani Merikivi
tutkija, Nuorisotutkimusverkosto

Mitkä ovat ne kunnallisen verkkonuorisotyön huomispäivän hahmotelmat, joita tänään tavoittelemme? Esimerkiksi lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman mukaan pyrkimyksenä on tarjota moniammatillinen ja valtakunnallinen verkkonuorisotalo tämän vuoden loppuun mennessä. Verkkonuorisotalon (Netari.fi) lisäksi mediakeskukset (Free Your Mind) ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelut (Nettinappi) vastaavat tarpeeseen kohdata nuoret internetin välityksellä ja tarjota heille sisällöntuotanto-, tieto- ja tukipalveluita.

Pohtiessamme tulevaisuuden kuvia tukeudumme tavallaan henkilökohtaisesti tai yhteisöllisesti hyväksymiimme jo olemassa oleviin päämääriin. Tiedämme siis ainakin suurpiirteisesti, mitä haluamme verkkonuorisotyöltä lähitulevaisuudessa ja miksi. Olennaisempaa lieneekin pyrkiä vastaamaan kysymykseen, miten saavutamme nämä tavoitteet. Sen vuoksi suunnittelussa ja toteutuksessa pitäisi muun muassa huomioida eri organisaatioiden autonomia ja niukat voimavarat, vaikkakin ne ovat viime kädessä merkitykseltään toisarvoisia suhteessa nuorten hyvinvointiin. Nuorten itsensä kertomien näkemysten unohtuessa ja riittävän tietotekniikan asiantuntemuksen puuttuessa vaarana tosin on, että organisointi muuttaa verkkonuorisotyön tavoiteltua luonnetta: tehokkaasta täydentäjästä tuleekin tehoton korvaaja. Huominen näyttää kaipaavan meiltä kelpoisuutta ymmärtää verkkonuorisotyön ainutlaatuisia ominaisuuksia ja niiden vaikutuksia.

Kilpailu niukoista voimavaroista rohkaisee tuomaan esiin sellaisiakin tunnuslukuja, joiden kokonaissummalla olisi nuorisotyön kokonaisuutta ajatellen ratkaisevampi arvo. Voisimme esimerkiksi olla ylpeitä siitä, että koko verkkonuorisotyön palveluiden kirjoa käytetään tällä hetkellä reilusti yli toista miljoonaa kertaa vuodessa. Vaikka tästä osuudesta lankeaa vain pieni osa Suomen Lasten Parlamentin verkon välityksellä ylläpitämälle vaikuttamistoiminnalle, saamme kiittää organisaatiota siitä, että sen toimintaan on sitoutunut kahdeksi vuodeksi kerrallaan yli 400 nuorta, jotka haluavat vaikuttaa heitä koskeviin asioihin. Toisin sanoen verkkonuorisotyö kysyy kokonaisuuden organisoimiseksi myös menetelmäkohtaisia tunnuslukuja, joiden avulla voisimme vaikuttavuutta mitata.

Samalla tavalla verkkonuorisotyössä on punnittava kustannuksia. Kävijämäärät eivät ole yhteismitallisia, minkä vuoksi niitä on ongelmallista suhteuttaa esimerkiksi työvoimakustannuksiin. Läsnä olevassa nuorisotyössä palvelua kun ei voi monistaa tai käyttää uudelleen. Lisäksi nuoren kohtaaminen verkon välityksellä vaatii ryhmätyötä, eikä työvoiman tarvetta voi siksi sivuuttaa. Tieto- ja neuvontapalveluissa painopiste taas on järjestelmien suunnittelussa. Ylläpitovaiheessa automaatio helpottaa tietojen keräämistä ja päivittämistä.

Välttyäksemme päällekkäisiltä työtehtäviltä ja hyödyntääksemme internetiä tehokkaasti meidän tulisi löytää ratkaisuja, jotka tekevät verkkonuorisotyön piiriin kuuluvien palveluiden löytämisen mahdollisimman helpoksi ilman että rajaamme tarjontaa tai kävijäkuntaa. Käytännössä tämä edellyttää verkkonuorisotyötä tekeviltä tahoilta avointa yhteistyötä osallistavaa ja läsnä olevaa nuorisotyötä sekä nuorten tieto- ja neuvontapalveluita tukevan, keskitetyn tietokannan ja hakupalvelimen toteuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Työvoimaa tarvitaan hajautetusti. Ihannetapauksessa järjestöt kuin kunnatkin voivat tarjota internetin välityksellä paikallisia ja moniammatillisia palveluja valtakunnallisesti, kunhan ne vain ovat keskenään toisiinsa yhteydessä.

Verkkonuorisotyön organisaatioiden rajat ylittävällä toimintakokonaisuudella on keskeinen sija jo sikälikin, että se helpottaa tulevaisuudessa yhä monipuolisemmaksi muuttuvien – vaikkakin entistä rajatumpia kohderyhmiä palvelevien – toimintamallien tarjonnan toteuttamista. Digitalisoitunut nuorisotyö on kehittymässä kohti monen pelaajan verkkopelejä hyödyntävän seikkailupedagogian, avoimeen lähdekoodiin pohjautuvien palvelujärjestelmien käyttäjälähtöisen kehitystyön (virtuaalisen työpajatoiminnan) tai sovelluksista riippumattoman (virtuaalisen) etsivän nuorisotyön menetelmiä. Nämä tai mitkä tahansa muut vielä ajatuksissamme olevat huomispäivän hahmotelmat jäävät toteutumatta, mikäli kehitystyöhön ei nykyisten palveluiden ylläpidolta jää voimavaroja.

Päätöksentekijät ja viranhaltijat joutuvatkin purjehtimaan nopeasti ja odottamattomasti vaihtelevissa olosuhteissa Skyllan ja Kharybdiksen välistä välttäessään kahta äärimmäistä mutta huonoa ratkaisua: kuinka organisoida verkkonuorisotyötä ilman, että tukahduttaa tai räjäyttää tulevaisuuden luovan hybridisaation?

Niin, ja mitä tehdä varsinaiselle verkkonuorisotyölle, internetin välityksellä tapahtuvalle järjestäytymistä tukevalle toiminnalle? Tai tietokonevälitteistä sosiaalista vuorovaikutusta halveksuvalle asenteelle, jotta toden totta kykenisimme yhdistämään verkon välityksellä toteutetun ja verkon ulkopuolisen nuorisotyön.
 

29.5.2009

Terveydenhoitajana verkossa

Tanja Hiltunen, Inga Klen, Tiina Markkula
terveydenhoitajia, Helsingin terveyskeskus, Verkkoterkkari-hanke

Nuorten hyvinvointi ja terveydenedistäminen ovat meidän kaikkien tavoitteina. Valtaosa nuorista voi hyvin, käy koulua/opiskelee tai on töissä. Arjessa on tietty toistuvuus, joka luo osaltaan elämänhallintaa. Nuorena omaksutut terveystottumukset jatkuvat aikuisuudessakin. Riittävä uni ja liikunta sekä monipuolinen ruokavalio ovat nuoren kehityksen fysiologiset ja biologiset kulmakivet. Myös sosiaaliset suhteet, ystävät ja kaverit sekä turvalliset aikuiset ovat välttämättömiä vuorovaikutuksen ja aivojen kehityksen kannalta. Nuoruusikä on uusi mahdollisuus. Silloin rakentuu käsitys itsestä, kuka oikein olen ja mitä elämältä haluan. Nuoren omien voimavarojen löytyminen, niiden tukeminen ja lisääminen ovat terveydenedistämisen keskiössä.

Verkkoterkkarit on osa moniammatillista Netari.fi-hanketta. Meillä on oma terveydenhoitajaksi tunnistettava hahmo Habbossa ja kevään aikana olemme olleet tavattavissa kerran kuussa. Yhden illan aikana Verkkoterkkari on kohdannut liki 80 nuorta. Keskustelu ja kysymykset ovat liittyneet muun muassa nuoren terveyteen ja perheeseen. Habbonuorten keski-ikä on ollut 13,9 vuotta (2008). Varhaisen tuen ja terveydenedistämisen näkökulmasta tässä ikävaiheessa voi tuttu aikuinen vaikuttaa nuoren elämään ja terveystottumuksiin eri tavalla kuin oma perhe, josta jo tehdään irtiottoa.

IRC-gallerian Netari-yhteisössä olemme työskennelleet kaikkina aukioloiltoina. Nuori näkee profiilistamme, että olemme terveydenhoitajia. Olemme osallistuneet yleiseen chat – keskusteluun sekä anonyymikeskusteluun. Huhtikuussa oli myös ensimmäinen teema-keskustelu, seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista. Netti tarjoaa tämän päivän nuorelle loputtoman mahdollisuuden löytää kaikkea mahdollista tietoa terveydestä. Me haemme yhdessä nuoren kanssa luotettavaa tietoa netistä ja vahvistamme samalla heidän terveydenlukutaitoaan. Galtsu-nuoret ovat pääsääntöisesti yli 15-16 v ja murrosikä alkaa olla jo takanapäin. Mielen kuohunta ja oman kehon muuttuminen on rauhoittumassa. Nuorilla on taas uutta kapasiteettia käytössä. Omien tapojen ja valintojen pohtiminen ja perustelu on mahdollista. Me kaikki Netari- yhteisössä olevat aikuiset voimme olla ohjaamassa ja viitoittamassa nuoren tietä kohti hyvää oloa ja terveellistä elämää.

Tavoitteena on, että kohdatut nuoret ohjataan reaalimaailman palveluihin. Usein nuoria motivoidaan ottamaan yhteyttä kouluterveydenhoitajaan. Myös opettajat, koulukuraattorit ja opinto-ohjaajat ovat lähiympäristössä olevia aikuisia, joiden puoleen voi kääntyä. Kynnys mennä kertomaan koulun terveydenhoitajalle omista asioista/vaikeuksista voi olla suuri. Verkossa nuori saa mahdollisuuden kertoa anonyymisti asioistaan ja kirjoittaminen voi tuntua helpommalta kuin puhuminen. Nuoren ajatuksissa asiat saattavat kääntyä niin, että he kokevat itse olevansa syypäitä esimerkiksi vanhempien päihdeongelmiin tai häpeää ja syyllisyyttä herättävään raiskauskokemukseen. Vieraan, turvallisen aikuisen kanssa asioiden jäsentäminen ja pohtiminen voi olla voimaannuttava kokemus. Kun nuori kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi, hän tuntee turvallisuutta ja luottamusta aikuista kohtaan. Tällöin avun hakeminen jatkossakin on luontevampaa. Usko siihen, että yhdessä löydetään apua ja ratkaisuvaihtoehtoja, vahvistuu. Elämän realiteetteihin kuuluvat jatkossakin erilaiset haasteet.

Moniammatillinen yhteistyö ja terveydenhoitajan konsultoiminen Habbossa ja Galtsussa toimii nykytekniikan avulla vaivattomasti. Haasteita meille ovat teknisten taitojen nopea omaksuminen ja nuorten verkkokielen ymmärtäminen. Reaaliaikainen terveydenhoitajatyö verkossa on uutta ja vaatii opettelua ja tottumista uudenlaiseen työtapaan.

Hankkeemme kestää vuoden 2010 loppuun ja tavoitteenamme on kehittää verkkotyöstä osa terveydenhoitajan työnkuvaa. Myös me ammattikuntana haluamme pysyä muutoksissa mukana ja vastata monimuotoisiin haasteisiin, joita muuttuva yhteiskunta ympärillämme asettaa. Verkkokohtaaminen on yksi sosiaalisen kontaktin muoto ja me haluamme olla mukana tässä työkulttuurin muutoksessa. Tässä hankkeessa meillä on mahdollisuus kehittää uudenlaista ja mielenkiintoista tapaa työskennellä verkossa terveydenhoidon kysymysten parissa. Samalla luomme uutta moniammatillista työkulttuuria yhdessä nuorisotyön ja poliisin kanssa.

Säännölliset eri alojen toimijoiden yhteiset tapaamiset, kokemusten vaihto sekä yhteisten pelisääntöjen luominen ovat tärkeitä tekijöitä onnistumisessa. Jo pelkästään eri toimijoiden tavassa toimia ja keskustella on eroja ja näiden oppiminen ja ymmärtäminen vaatii aikaa ja yhteistä keskustelua, jotta tavoitteet pysyvät yhtenäisinä. Voimavaroja yhdistämällä pystymme kuitenkin parhaiten auttamaan ja palvelemaan isoa joukkoa nuoria, jotka muuten saattaisivat jäädä syystä tai toisesta avun ulkopuolelle. Hyvien kokemusten ja käytäntöjen kautta mukaan lähtee varmasti muidenkin alojen toimijoita, esimerkiksi sosiaalitoimi ja opetustoimi. Mahdollisuuksiahan on lähes rajattomasti, sillä meidän kaikkien yhteinen tavoitehan pitäisi olla lapsen ja nuoren hyvinvointi.

Haasteena on eri hallinnonalojen mukaan saaminen ja yli rajojen tapahtuva yhteistyö. Valtakunnallisuus tuo omat haasteensa, kun työtä tehdään monen kunnan yhteistyönä. Työstä täytyy tulla osa normaalia perustyötä ja sen tulee olla selkeästi määritelty osa työkokonaisuutta. Uusissa terveydenhoitajakoulutuksen opetussuunnitelmissa tulisi tämä asia ottaa huomioon, jotta tulevien ammattilaisten valmiudet ovat riittävät, myös asennetasolla.

14.5.2009 

Moniammatillinen verkkonuorisotyö – nyt ja tulevaisuudessa

Hannes Pasanen
Projektisuunnittelija, Netari.fi  

Sosiaalityöntekijä, terveydenhoitaja, kuraattori ja poliisi. Jos muistelet omaa nuoruuttasi, ei edellä mainituille ollut helppoa mennä kertomaan huolistaan tai edes kysymään itseään askarruttavista asioista. Sosiaalityöntekijä on se, joka vie siskot ja veljet, terkkari kertoo kaiken äidille ja opettajille, kuraattori samoin ja poliisi on muuten vain pelottava. Vaikka nämä oletukset eivät pitäisikään paikkaansa, ovat nuorten mielikuvat tiukassa. Verkon mahdollisuudet ovat hyvät palveluiden tavoitettavuuden ja niihin hakeutumisen helpottamiseen sekä edellä mainittujen käsitysten lieventämiseen ja poistamiseen apua tarvitsevien nuorten keskuudesta.

Helsingin nuorisoasiainkeskuksen Netari.fi-hanke on lähtenyt vuoden 2008 alusta kehittämään moniammatillista yhteistyötä verkon välityksellä tehtävässä nuorisotyössä. Moniammatillista yhteistyötä tehdään, koska Netarissa käyvien nuorten keskuudessa on havaittu tarvetta tämänkaltaiselle toiminnalle. Netari kerää toiminnastaan tunnuslukuja työntekijäpäiväkirjojen muodossa ja näiden perusteella nuorten kanssa käydyissä keskusteluissa nousee esille usein teemoja, joissa tarvitaan muiden ammattikuntien asiantuntemusta. Nuorisotyöllinen tuki ei aina yksin riitä.

Nuorten maailmaan liittyvät asiat ongelmineen, ahdistuksineen ja vastaamattomine kysymyksineen ovat samanlaisia verkossa aikaansa viettävien nuorten keskuudessa kuin kaikilla muillakin. Nämä nuoret eivät kuitenkaan välttämättä harrasta esimerkiksi jalkapalloa, käy nuorisotaloilla tai vaikka soita musiikkiopistossa selloa, jolloin he saattavat jäädä vaille erilaisia tukiverkostoja ja aikuiskontakteja. Turvalliset aikuiskontaktit ja sitä kautta reitit tuen saamiseen voivat jäädä joidenkin nuorten osalta riittämättömiksi. Siksi tarvitaan luotettavia aikuisia ja nuorille suunnattuja palveluita siellä, missä nuoret yhä enemmän viettävät aikaansa, tässä tapauksessa verkossa.
Lisäksi verkko mahdollistaa ominaisuuksiltaan matalan kynnyksen kommunikoinnin, joka parantaa mahdollisuuksia varhaiseen puuttumiseen ja ehkäisevään työhön. Moniammatillisten palveluiden tuominen verkkoon lisää siis niiden tavoitettavuutta, madaltaa nuorien kynnystä hakeutua niiden piiriin ja vähentää niihin mahdollisesti liittyviä ennakkoluuloja.

Nuorten elämään liittyvät asiat iloineen ja suruineen eivät lähtökohtaisesti tule muuttumaan tulevaisuudessa. Sisällöt ovat samoja, mutta yhteiskunnasta johtuvat ilmiöt ja yleinen kurjuuden lisääntyminen tai vähentyminen saattavat vaikuttaa asiaan. Nämä eivät kuitenkaan ole kovin merkittäviä seikkoja, kun ajatellaan jonkin työmuodon kehittämistä, jos sille tällä hetkellä on huutava tarve.

Netarissa moniammatillista työtä ovat jo olleet mukana kehittämässä ja toteuttamassa Helsingin terveyskeskus ja Oulun poliisi. Terveyskeskuksesta Netarissa työskentelee projektikoordinaattori ja kaksi terveydenhoitajaa ja Oulun poliisista kolme nuorisorikosryhmän poliisia ja heidän esimiehensä. Kokemukset tästä yhteistyöstä ovat olleet erittäin positiivisia niin työtä tekevien kuin nuortenkin mielestä. Helsingin sosiaaliviraston kanssa ollaan käynnistämässä yhteistyötä, joka toivotaan saatavaksi alulle syksyllä 2009. Moniammatillisen työn kehittäminen ja yhteistyö Netarissa on syntynyt tarpeesta, joka on havaittu nuorten kanssa työtä tehdessä. Tästä samasta syystä ollaan tällä hetkellä suunnittelemassa mahdollisen yhteistyön aloittamista opetusviraston kanssa. Työssä on havaittu tarve oppilaanohjaajien ja kuraattorien läsnäololle.

Tällä hetkellä moniammatillinen yhteistyö keskittyy lähes täysin työn kehittämiseen ja toteuttamiseen Netarin verkkopalveluissa. Tulevaisuudessa kaikki toimijat eivät varmasti tee työtään samassa verkkopalvelussa, vaan Netarin yhteydessä olevien moniammatillisten kehittämishankkeiden tarkoituksena hakea kaikille toimijoille heille parhaiten toimiva työmuoto verkossa sekä tarjota nuorille mahdollisimman matala kynnys hakeutua palveluihin.

Haasteita moniammatillisen verkon välityksellä tapahtuvan nuorisotyön kehittämisessä kyllä löytyy. Valtakunnallisuus ja eri hallintokuntien mukanaolo eivät tee yhteistyöstä yksinkertaista. Kynnys kunta- ja hallintokuntarajojen välillä on perinteisesti ollut melko korkea. Tällä hetkellä yhteistyö perustuu resurssien osalta erilaisiin hankerahoituksiin, mikä helpottaa yhteistyötä, koska eri toimijoiden ei tarvitse satsata yhteistyöhön omia resurssejaan. Toivottavasti tilanne tulee muuttumaan ja löydetään sellaiset toimintamallit ja työmuodot, että omienkin resurssien satsaaminen tuntuu hyödylliseltä ja tärkeältä. Tällä hetkellä tietoisuus verkon välityksellä tehtävästä työstä on vielä niin vähäistä, että voi hyvin ymmärtää sitä kohtaan olevia ennakkoluuloja.

Yhteistyö kaikkien moniammatillisia palveluita nuorille verkon välityksellä tarjoavien välillä on keskeistä, jotta vältyttäisiin tekemästä samaa työtä päällekkäin. Netarin ollessa ainoa kunnallista verkkonuorisotyötä moniammatillisella otteella tekevä, ei tällä hetkellä sen osalta ole vaaraa päällekkäisyyksistä. Järjestöjen ja muiden organisaatioiden tapauksessa tilanne saattaa olla hyvin erilainen. Paikalliset toimijat tarjoavat eri paikkakunnilla samoja palveluita verkon välityksellä kohderyhmänä oman kunnan asiakkaat. Verkon riippumattomuutta alueellisista rajoista ja tämän ominaisuuden hyödyntämistä ei vielä ymmärretä riittävästi. Eri toimijat tulisi saada saman pöydän ääreen kehittämään ja organisoimaan työtä. Seudullinen yhteistyö ja yhteisten rakenteiden kehittäminen vähentäisi vaaraa päällekkäisen työn tekemisestä.

Nuorille suunnatun moniammatillisen verkon välityksellä tehtävän työn kannalta olisi tärkeää saada tulevaisuudessa tärkeimmät nuorille suunnatut palvelut verkkoon ja toimimaan yhteistyössä mahdollisimman hyvän ja toimivan palvelukokonaisuuden aikaansaamiseksi. Yhteistyön ja toimintakokonaisuuden mallit tulee suunnitella tarkkaan. Moniammatillisten palveluiden kehittämisessä on tärkeää miettiä, missä eri toimijoiden palvelut sijaitsevat ja miten ne kytketään toisiinsa.
 

14.5.2009 

Verkkonuorisotyön tulevaisuus

Tero Huttunen
suunnittelija, Netari.fi – Helsinki

Netari.fi-hanke on toteuttanut valtakunnallisen ja moniammatillisen verkkonuorisotalon, kuten hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan ohjelma edellyttää. Yhteistyöllä kaupallisten toimijoiden, kuntien ja eri hallintokuntien kanssa on saatu aikaiseksi hyvä kunnallinen sähköinen nuorisopalvelu, jonka rakenteen varaan on tästä eteenpäin kehitettävä sähköistä osallisuutta, osallistumista.

Internetissä tehtävä nuorisotyö on pikkuhiljaa muotoutumassa yhdeksi nuorisotyön muodoksi avoimen nuorisotalotyön, etsivän työn ja vaikkapa nuorisotiedotustyön rinnalle. Osaksi sitä kunnallisen nuorisotyön palvelua, jonka tavoitteet liittyvät sosialisaatioon ja ennaltaehkäisevään työhön. Verkkotyö tarvitsee omat resurssinsa, samoin kuin muut tärkeät nuorisotyön muodot kunnassa. Ne nuoret, jotka ovat jo kiinnittyneet johonkin toimintaan, hyötyvät myös siitä jos talon työntekijä on tavoitettavissa internetin kautta. Kuitenkin tässä yhteydessä verkkonuorisotyöllä tarkoitetaan sitä työtä, jolla tavoitetaan niitä nuoria, jotka eivät ole välttämättä kiinni missään muussa nuorisotyön palvelussa.

Verkkopalveluista nuoren ohjautuminen osallisuustoimintaan vaatii ajallisia resursseja, kuten esimerkiksi Netarin apuohjaajatoiminnassa on huomattu. Se vaatii Netarin nuorisotalon aukioloaikojen ulkopuolella tapahtuvaa kommunikointia ja pienryhmätoimintaa. Apuohjaajatoiminta onkin hyvä esimerkki siitä, miten osa verkossa tavatuista nuorista saadaan kontaktiin oman kuntansa nuorisotoimen kanssa.

Internetissä toimivien nuorten määrä ja aktiivisuuden taso toiminnassaan on huikeaa, olkoon toiminta chätissä läpättämistä, tietyn aiheen ympärillä toimimista tai vaikkapa pelaamista. Pelkästään tämä kriittinen massa puoltaa sitä ajatusta että jokaisessa keskikokoisessa ja isossa kaupungissa tulisi olla työpari tai työryhmä, joka alueen verkkotyöstä vastaa.

Mistä näiden työparien työaika koostuisi? Netarin verkkonuorisotilassa toimimisesta, aukioloaikojen ulkopuolella tapahtuvasta kommunikointia nuorten kanssa, apuohjaajatoiminnan tukemisesta ja ennen kaikkea läsnäolosta. Tämä aikaansaisi toimintaa, jossa nuoret tekevät nuorille toimintaa verkon ympäristöissä, oman lähialueen fyysisissä ympäristöissä sekä pienryhmälle erikseen varatussa tilassa. Tila voi olla forum, wikipedia, oma pieni blogosfääri tai mikrobloggausrinki ja se mahdollistaa nopean ja skaalautuvan vertaistuen ja -viestinnän. Mahdollisuuksia on hyvin paljon, rajoituksena on ainoastaan työhön käytettävän ajan määrä. Tilausta työlle on.

Tällä hetkellä nuori ja ohjaaja ovat kontaktissa toistensa kanssa kuitenkin fyysisesti ollessaan eri osoitteissa. Peruskansalaisen yleisin päätelaite tällä hetkellä on pöytätietokone tai kannettava tietokone ja se usein on tiettyyn paikkaan sidottu. Muutaman vuoden sisällä siirrytään verkossa tehtävästä nuorisotyöstä ubiikkiin nuorisotyöhön, joka puolella läsnä olevaan nuorisotyöhön. Tämä ei tietenkään tarkoita totalitaarista isovelimäistä palvelua, vaan sitä että nuori voi ottaa halutessaan kontaktin moniammatilliseen palveluun sieltä missä liikkuukaan. Käytetyn päätelaitteen ollessa esimerkiksi kannettava multimediatietokone, sellainen jota aiemmin sanottiin vaikkapa kännykäksi.

Kaikki tämä kuulostaa ylevältä ja joidenkin mielestä mediaseksikkäältä, mutta kun katsoo termien sisään, sieltä tuijottaa sama sosiaalisuus mitä ihminen toteuttaa välineestä huolimatta. Samalla tavalla nämä tekniikat ja välineet ovat työkaluja ammattikuntamme perusosaamisen toteuttamiseen. Oikein käytettynä ja oikeilla resursseilla mitoitettuna ne ovat mahdollisuuksia nuorisotyölle tavoittaa nuoria ja saada aikaan toimintaa taas uudelle kohderyhmälle sekä laajentaa kunnan tai muun toimijan kosketuspintaa omalla alueella siihen toimintaan, joka tällä hetkellä todennäköisesti on piilossa verkon erilaisissa ympäristöissä.

Otsikon mukaisesti verkkonuorisotyöllä on tulevaisuus ja se tuo mukanaan mahdollisuuksien mukana myös haasteita. Haasteisiin on lähdetty vastaamaan muun muassa nuoriso-ohjaajien koulutuksen osalta, pikkuhiljaa resursoinnissa sekä asenteissa työmuotoa kohtaan.

Kuten internetinkin kehitys, on myös verkkonuorisotyön kehitys tapahtunut nopeasti ja laajasti lyhyessä ajassa. Aluksi verkkonuorisotyöstä puhuttiin virtuaalisena nuorisotyönä, nyt verkkonuorisotyönä. Asiat tulevat kehittymään tästä myös eteenpäin ja todennäköistä on että tämänkin kuukauden teema kirjoitettaisiin muutaman vuoden päästä muotoon: Nuorisotyön tulevaisuus.

HUHTIKUUN 2009 TEEMA:
Contacting Youth through Internet

Changing the communication tools means changing society

Jose Gomez Corio
Golferichs Civic Center

The Origin

We are living a very special moment of change. The "open source" communities started some years ago something that we could name "e-communities": groups of people with a common commit working on Internet. They were mainly programmers, so they were able to create their own tools to communicate with other programmers around the world. At the beginning they built tools like mail lists or forums. But those tools were not only useful for programmers. After some time some more tools appeared: chats, messenger, and others that everybody started using. Actually, it is society the one that chooses how to use the communication tools, for example, for sure, you have sent a mobile text message to any of your friends, but, did you know that SMS text messages were created for deaf people to communicate through mobile technology? At the end there were not only programmers but all humanity (that small part that has internet access) participating in the development of the "new ways of communication". The results are: blogs, wikis, microblogging...

The Change

The main difference between the "old channels of communication" (press, phone, tv...) and the "the new channels of communication" is that the first ones were created as a tool for communication. In contrast, the "new tools" are meant for participation. Think on Wikipedia project, people is not just communicating, they are using a participation tool called wiki, to build the "free encyclopaedia".

The Result

Thanks to the "new ways of communication/participation" forming groups has become a lot easier. And nowadays there is an amazing growing of participants in all those e-communities. Think again on Wikipedia, you can easily join the project, therefore almost all humanity (that small part that has Internet access) has used wikipedia: reading, correcting, creating... With everybody participating, e-communities have unlimited possibilities to create, which holds an incredible power of productivity. In very few time Wikipedia has grown so fast, 2.9 million entries in English versus just 60,000 for Microsoft Encarta, one of the main Encyclopaedias, that actually has announced that this year is going to close. 

But how can this be? How in the world of today something created by volunteers can be more competitive than big companies products?
Maybe because:
- The commit of the project is clear
- there is open access to participate
- the tool for participation and the way to participate are easy to understand
- and basically there are more people working/testing/reading/correcting it.

The Future

The citizens’ presence online is a cornerstone to build a democratic and transparent society with the principles of: public participation, social justice and and guarantee of cultural and linguistic biodiversity. I firmly believe that is a moment of change especially for youth. In the old media landscape there weren't place for youth participation. In the "old channels of communication" the TV shows for children where made by adults, in the "new ways of participation" there could be place for everybody, check for example the Finnish Children's Parliament Project. Youth coming e-communities are going to propose new models for building society, and it is our responsibility to adequate that scenario where youth will be able to create that new reality.

*

14.5.2009 

The Young Researcher Network (YRN)

Dr. Darren Sharpe
NYA Researcher Officer

The Young Researcher Network (YRN) is a project of The National Youth Agency in the UK. We use online platforms to inform and work creatively with young researchers aged 11–25 interested in research to improve outcomes for children and young people. We provide specialist support in all aspects of peer led and participatory research and offer innovative services in consultancy and training to organisations wishing to establish or embed young researchers within their own organisation. We work with organisations in local and central government, health and social care, education, the media, the voluntary and private sectors.

In our experience of using new social media together with young researchers we have learnt a number of valuable lessons in its deployment and safeguarding. Our original aim was to broaden communication and support the generation of data using three central online platforms: broadcast (i.e. corporate NYA website, E-newsletter); interactive (i.e. Discussion group and Blog); and other elements (i.e. Del.icio.us social booking, and Facebook) meant for both adult support workers and young people.

In practice, support workers are reluctant to take on extra work and young researchers seldom want to change their behaviour from social to professional networking. Against this general reserve we experimented with new social media at each stage of the research process - where appropriate – for young researchers to share their problems, offer solutions, participate in real-time forums with policy and decision makers, and gather data and most importantly to disseminate key messages from their own research.

E-participation has enabled young people otherwise disconnected by geography, mobility and demands upon their time to become meaningfully involved in research. However not all young researchers have had access to the internet or will have the competencies to feel able to blog etc. The belief that all young people are proficient computer users and have easy access to high speed board band is not borne out in the YRN. In response the YRN has given-out nearly forty-five thousands pounds in research grants since 2007 to sufficiently equip research groups. We also provide training free of charge in social networking and using e-research tools.

Our use of new social media is underpinned by face-to-face contact. Virtual networking did not work if it was ‘cold’. It is easier to network face-to-face initially and maybe by text once people have established some sense of relationship before online platforms really take-off. Yet e-participation is not for everyone. You should try and create the circumstances where the internet is not the only means by which users can connect. The YRN four top tips for building a successful on-line community of practice are:

• Survey = identify current SNS.
• Safety = consider the safety implications of online social networking for young people.
• Skills = take active steps to develop the online social networking knowledge and skills for staff.
• Strategy = explore opportunities to use online social networking as a youth work tool.

Also, seek out websites that will host your link enabling others to reach your site. Encourage young people to contribute to the site, customize messages and guard against poor quality discussion to retain user interest. Young people change emails frequently so names rather than email supports social networking. To conclude, I found that the internet connects young people only once real-world relationships of sorts have been forged and you’ll go far with a practical, upbeat and dedicated web worker to maintain the site. 
 

22.4.2009 

What adults need to know about youth and Social Media?

Darko Buldioski
Darko is blogging on media related topics more than 4 years at komunikacii.net (in Macedonian). He is the founder of the Non profit New Media Center and a visiting lecturer at New York University Skopje.

The myths about the Google generation

We are all afraid of what’s new. When I say we, I mean we who are not so young anymore. It is in the human nature to be afraid of the new, especially when it comes to new ICT technologies. Young people are not. They embrace the new technologies and especially web services in seconds. They discover, modify and adopt their use and live with them. But this doesn’t mean that they fully understand or master them.

The hypothesis of a Google Generation that has distinctive and more advanced information technology literacy than older generations, dominantly presented in the popular media, fail to stack up fully against the evidence. What was apparent was that the Internet emerged as an important tool through which to obtain education-related information. In the past years numerous research studies have been done trying to find out how really young people use the information on the Internet. They have also discovered one more thing: We are all becoming part of the Google generation. The gap between different generations, when it comes to Internet and the use of Web 2.0 services, becomes smaller and smaller every day.

Listen, listen, listen

Despite the decreasing gap, still, there is a gap. So, when trying to communicate online with young people first of all, we the older ones, have to learn to listen. We have to take in consideration all available data on how young people use the Social Media today, and we have to update ourselves continuously. Every different social network has its own characteristics. It has its history, ups and downs, A-lists, fresh, old and top discussions. We are guests there, at least at the beginning. Patronizing is not a way to start a communication, behaving like a parent is not a way, too. One has to get to know the players/users, learn the talk, listen to the discussions and see how they evolve and only then take part in it.

Choose the right channel

What young people really want is to communicate. They are not really crazy about the almighty fancy mashups that can be of use for some school project. They don’t want to create too much content of their own. They adore their IM. According to surveys conducted among young people in EU the use of IM holds the second place, just after the use of search engines. Instant messaging is mainly used to keep in touch with friends, rather than with family. One of the big jumps in the amount of time spent using Facebook, the most known global social network, happened just after they introduced their chat feature.

Regardless of the fact what is the most used channel, when trying to establish direct communication with young people we have to find and choose the right channel. Not the one that suits us best, but the one where young people would expect and accept us to communicate with them.

Every region, every country has it own blogosphere, social networks and local or regional services where young Internet users spend their time. Each of these services has at least several different internal, public or private channels for communication. Conducting a small research before defining which channel is best for certain type of communication is highly important. Of course it doesn’t necessarily mean that all users can fit into the same strategy. Therefore an open approach is strongly needed, approach that will allow free development of personal communication driven by both communication ends.

Be a real person

Building presence in MySpace, Facebook or similar social networking sites by creating profiles can clearly bring dangers in trying to appear cool to the younger audience. But this does not mean that one should avoid it. As the word building says, it is a process and it needs time. Most of all it is a process in which you have to prove that you are a real person. That means that you have to respect the rules of the game and avoid talking in the name of institutions or in the name of all parents, teachers and educators.
However, online social networks are not only used to sustain friendships. They are also used for educational purposes with online communications being used to discuss school or college work, as part of both formal and non-formal education. Both parties (youngsters and adults) may have a creative role in finding and constructing content.

Therefore, building the individual presence transparently and with clear representation of positions and aims will bring far more positive results in the long run.

What can we expect?

Surely it is not easy to predict the future use of technology and the development of Social Media, but some thoughts can be noted without much hesitation.

• We, all together, need to work on decreasing the gap between generations.
• The speed and instantaneousness of the new ways of communication using the Social Media tools will get even faster and we need to expect and adopt them.
• There will always be something new, this process never ends, we all have to accept that and work and learn, and learn and work.

Food for thoughts.

References
Google Generation - The Joint Information Systems Committee (JISC)
Communications Market Reports - Ofcom
Mediappro Final Report (pdf document) - Mediappro
Social Network Sites: Public, Private, or What? - danah boyd

MAALISKUUN TEEMA:
Kohtaaminen verkossa

17.4.2009 

Epäluuloista kohti luottamusta

Maria Rouvali
apuohjaaja, Netari.fi

Ensikohtaaminen verkossa nuoriso-ohjaajan kanssa ei välttämättä ole niin yksinkertainen kuin voisi aluksi luulla. Netissä nuoren on helppo piiloutua nimimerkin taakse ja jutella ohjaajan kanssa vaikeistakin asioista. Kasvottomuus toimii silti myös toisinpäin, nuoriso-ohjaajatkin siis käyttävät netissä nimimerkkiä ja näin ollen nuorella ei ole varmuutta siitä, onko tietokoneruudun toisella puolella oikeasti koulutettu ja luotettava nuoriso-ohjaaja. Useimmiten ensimmäinen kohtaaminen tuo varmasti tullessaan myös hyvin positiivisen kokemuksen.

Hyvänä esimerkkinä haluan tuoda esille Habbo Hotelissa toimivan Netarin, jossa nuoriso-ohjaajat toimivat omanlaisina hahmoinaan. Netarissa nuori tunnistaa hahmon nuoriso-ohjaajaksi vain tiedoissa olevasta merkistä, joka on jokaisella Netarin nuoriso-ohjaajalla. Ohjaaja ei siis kerro oikeaa nimeään eikä nuorella ole mahdollisuutta nähdä ohjaajasta minkäänlaista kuvaa (toisin kuin IRC-galleriassa). Olen itse pannut merkille Netarissa ollessani, että monesti uudet kävijät suhtautuvat hieman epäluuloisesti nuoriso-ohjaajia kohtaan ja itsellänikin oli vähän samanlainen fiilis astuessani ensimmäistä kertaa Netari-tilaan. En oikein tiennyt miten suhtautua ohjaajiin ja lähinnä mieleeni tupsahti vain kysymyksiä itse ohjaajiin liittyen. Ensimmäinen kysymys nuoriso-ohjaajalle onkin yleensä: "Mikä toi merkki on!?!?". Ohjaaja kertoo olevansa Netarin koulutettu nuoriso-ohjaaja. Seuraava kysymys kuuluukin: "Ootko muka joku aikuinen??". Aivan. On varmasti vaikea ymmärtää ja uskoa, että nuorten suosimassa virtuaalimaailmassa työskentelee ihan oikeita koulutettuja nuoriso-ohjaajia meitä nuoria varten. Netissä on helppo esiintyä eri ihmisenä kuin on, eikä näin ollen ole ihme, että nuori saattaa olla aluksi epäluuloinen sekä ennen kaikkea varautunut nuoriso-ohjaajia kohtaan.

Harvemmin käyttäjä kuitenkaan jää pitkäksi aikaa epäluulojen partaalle. Alun hämmennyksen jälkeen käyttäjä yleensä pystyy jo luottavaisemmin juttelemaan ohjaajan kanssa esimerkiksi kuulumisista ja tavallisista arkipäivän asioista, aivan kuten tutustuisi keneen tahansa toiseen käyttäjään. Nuoriso-ohjaajaa on kuitenkin paljon helpompi lähestyä kuin tavallista käyttäjää. Nuori tuntee itsensä helpommin hyväksyttäväksi, kun ohjaaja sanoo heti aluksi moi ja yleensä kysyy perään kuulumisia. Keskustelun aloittaminen siis käy varsin luontevasti eikä käyttäjän tarvitse väkisin luoda keskustelua ohjaajan kanssa. Käyttäjä myös tietää, että hänet huomioidaan ja hänen kysymyksiinsä ja huoliinsa vastataan.

Nuoret suhtautuvat nuoriso-ohjaajiin kuitenkin hyvin eri tavoin. Osalle ensimmäinen kohtaaminen on iloinen yllätys. Käyttäjän on varmasti mukava törmätä nuorten suosimassa paikassa aikuiseen, jonka kanssa voi jutella mistä tahansa ilman, että tarvitsee hävetä itseään ja kysymyksiään. Ilman ihmeempiä epäluuloja mennään siis suoraan asiaan. Osa nuorista voi olla kiinnostunut itse nuorisotyöstä ja Netarista, osa taas haluaa kertoa omasta päivästään tai huolistaan. Kohtaaminen ei siis tuota suurempia ongelmia, päinvastoin nuori kertoo itsestään avoimen luottavaisesti.

Nuoriso-ohjaajan ja nuoren kohtaaminen verkossa saattaa siis hyvinkin olla nuorelle yhtä tärkeä kokemus kuin oikeassa elämässä kohtaaminenkin, vaikka tilanne aiheuttaisikin aluksi sekä hämmennystä että hämmästystä. On mielestäni äärimmäisen tärkeää, että nuorilla on mahdollisuus kohdata nuoriso-ohjaaja netissä. Monille on suuri kynnys astua sisään nuoriso-talon ovesta juttelemaan ohjaajalle, kohtaaminen verkossa ei vaadi paljoa. Kohtaamiset ja vuorovaikutus verkossa ovat siis tapauskohtaista, mutta yhä useampi nuori saa tukea ja turvaa netissä työskentelevistä "kasvottomista" nuoriso-ohjaajista yhtä lailla kuin oikeassakin elämässä työskentelevistä ohjaajista.

17.4.2009

Ajatuksia nuoriso-ohjaajan kohtaamisesta verkossa nuoren kannalta ja nuorten kohtaamisesta apuohjaajan kannalta

Emma Viista
apuohjaaja, Netari.fi

Aion ottaa kirjoituksessani esille kaksi erilaista näkökulmaa kohtaamisesta verkossa. Ensimmäinen kuvastaa nuoriso-ohjaajan kohtaamista nuoren kannalta ja toinen nuorten kohtaamista apuohjaajan silmin.

Nuoret suhtautuvat mielestäni nuoriso-ohjaajan tapaamiseen verkossa positiivisesti ja suurella mielenkiinnolla. Se, että nuorisotyötä löytyy jo vahvasti internetistä, on vielä melko uutta, joten nuori haluaa tutustua siihen syvemmin. Auttavan aikuisen kanssa keskustelu luonnistuu verkon välityksellä entistä sujuvammin, sillä jo lähes täydellinen ”anonyymiys” luo turvalliselta tuntuvan suojamuurin. Kynnys vakavampien ja synkempienkin asioiden paljastamiseen laskee. Nuori voi keskustella arkipäiväisistä tekemisistään ja päivän ilonaiheista, mutta myös mieltä painavista asioista. Hänellä on aina ihminen joka kuuntelee tarkasti, keskittyy ja antaa vastauksia. Kaikilla, vaikka pitäisikin, ei ole tätä mahdollisuutta kuin internetissä.
 
Myös itse koen helpommaksi kääntyä ohjaajan puoleen verkossa, kuin silmästä silmään. Voin kertoa niin pienemmistä kuin suuremmistakin painavista asioista ja yleensä saan myös kullanarvoisen neuvon tilanteeseen. Tai ainakin saan jaettua ongelmani jonkun siitä kiinnostuneen kanssa. Ja jo se keventää mieltä. En voisi itse oikeastaan henkilökohtaisesti kuvitella keskustelevani samalla tavalla ja samoista asioista kasvotusten nuoriso-ohjaajan kanssa, lähinnä ujouteni takia. En ehkä viitsisi vaivata heitä jollain lähes mitättömällä asialla, jonka voin netissä kuitenkin ottaa hyvin esille. Tämä mahdollisuus auttaa varmasti myös muita ujomman puoleisia ja heitä, jotka eivät syystä tai toisesta voi tai halua mennä tapaamaan ohjaajaa kasvotusten.

Toisen näkökulmani kohtaamiseen saan apuohjaajan työstäni Netari.fi:ssä. Olen nyt kertonut miltä minusta nuorena tuntuu kohdata nuoriso-ohjaajia, mutta entäpä millaista on kohdata ja kuunnella toisia nuoria? Alussa heräsi paljon erilaisia mietteitä: kuinka nuoret suhtautuvat aikuisen sijasta oman ikäiseensä, vieraaseen auttajaan? Miltä loppujen lopuksi tuntuu kuunnella heitä ja antaa vastauksia omien mielipiteidensä kautta? Huoli kuitenkin oli lähestulkoon turhaa, sillä nuoret suhtautuvat tähänkin todella hyvin. Luottamus syntyy välille nopeasti ja heillä on paljonkin kysyttävää ja sanottavaa. Apuohjaajan omaakin mielipidettä halutaan kuulla, tai sitten vastausta ei edes haeta: halutaan vain purkaa mielessä pyörivä asia.

Itselleni on kannustavaa huomata jonkun jopa vieraan luottavan minuun ja jakavan asiansa kanssani. Myös jutustelun jälkeinen sana ”kiitos” lämmittää mieltä ja todentaa sen, että keskustelullamme oli tälle nuorelle merkitystä. Huolien kuunteleminen herättää aina paljon ajatuksia, mutta toistaiseksi se ei ainakaan ole tuntunut liian raskaalta. Ja vakavammathan asiat ohjaamme kertomaan nuoriso-ohjaajille, jotka ovat pätevämmin koulutettuja.

On myös hauskaa huomata, että minulle juttelemaan tulevien nuorten ikäväli on melkoisen suuri, eikä keskity vain vähäiseen määrään eri ikäluokkia. Vanhemmat eivätkä nuoremmatkaan siis kaihda keskusteluhetkeä, vaan liittyvät mielellään seuraan. Lisäksi olen saanut paljon ystäviä ja tuttavia, joiden kanssa on mukavaa jutustella kaikenlaista. Kun vastaanotto on näin hyvää, ei kai ole ihmekään, että negatiivisia ajatuksia ei minulle juuri tule mieleen.

Kaikin puolin minulle on siis jäänyt hyvin positiivinen kuva sekä ohjaajien että nuorien kohtaamisesta. Siksi onkin tärkeää, että nuorisotyötä jaksetaan toteuttaa ja kehittää yhä myös internetissä!

13.3.2009

Reflektoivaan vuorovaikutukseen

Maija Kuokkanen
FM, ryhmäohjaaja, terapeutti, kouluttaja
Konsultointipalvelu Maan Toivo ja Satu Oy

Kohtaaminen on kuulluksi tulemista. Siinä ei tarvita kenenkään miellyttämistä. Ihmisen syvimpiä tarpeita on tulla kuulluksi oikein ja totena. Verkossa nuorisotyöntekijä joutuu kohtaamaan haasteita, joissa omat ”rahkeet” joutuvat koetukselle ja kuuleminen on itsen ulottumattomissa. Nuorten ongelmien ja kärsimisen kohtaaminen saattavat herättää ohjaajassa ahdistusta, neuvottomuutta, hämmennystä, riittämättömyyden ja häpeän tunteita, ärtymystä jne. Verkossa kohtaaminen asettaa omat haasteensa. Viestin muotoilu ja tulkinta vaatii erityistä huolellisuutta sävyjen ja sanojen suhteen. Väärinymmärrysten korjaaminen on paljon vaikeampaa kuin kohtaamisessa kasvokkain.

Inhimillisessä vuorovaikutuksessa kohtaamisen keskeinen vaikeus on inhimillisyys itse: olemme ihmisiä heikkouksinemme. Olemme keskeneräisiä ja usein kyvyttömiä sietämään elämään kuuluvaa epävarmuutta ja kärsimystä. Emme tajua tulkitsevamme asioita usein omien ”silmälasiemme” läpi. Meillä on rajoittuneet ja kulttuurisidonnaiset uskomuksemme, asenteemme, arvostuksemme, olemme ahneita, kateellisia, pahansuopia, suvaitsemattomia ja vallanhaluisia. Haluamme miellyttää, kontrolloida, suorittaa, päteä. Suljemme monia ”pimeitä” puolia itsestämme pois, mutta tavalla tai toisella ne kuitenkin vaikuttavat vuorovaikutuksessa. Auttamismotiivimme eivät aina ole mairittelevia: halu pelastaa, vallankäyttö, opettaminen jne.

Kirjassa Savolaesittain muistutetaan, että ”pulumat on vuan huolarpukusija mahollisuuksija”.  Meillä riittää selityksiä nuoren verkossa kirjoitetulle puheelle ja kertomukselle itsestä. Näistä tulkinnoista, merkityksenannoista ja syntyhistoriasta on tärkeää tulla tietoiseksi.  Reagointimme vaikuttaa myös nuorten omaan käsitykseen itsestä. 

Verkossa voi lukea tekstiä, jonka on kirjoittanut Vika, Puute, Masennus, Viha, Syömishäiriö jne. Kaikki vikaan - syömishäiriöön - liittyvä saattaa jäädä kysymättä ja vaille huomiota. Kaikella käyttäytymisellä (sanoillakin) on kuitenkin enemmän kuin yksi merkitys ja tulkintatapa. Esim. ”lusmuilua” voi lähestyä myönteisestä näkökulmasta sortumatta negatiivisen, syyttävän ja syyllistävän asenteen poteroon.

Nuorten ongelmia voi lähestyä myös 70-luvun tv-dekkarin Columbon tekniikkaa käyttäen: kyselevä, utelias ja ei-tietävä asenne antaa nuoren kertomukselle tilaa ja merkitykset voivat avautua. Ongelmat voi nähdä merkkeinä ja peitettyinä viesteinä tärkeistä asioista. Ongelmallisella käyttäytymisellä voi olla oma tarkoituksensa: esimerkiksi viha voi olla ”raivokasta itsenäisyyttä” ja halua hallita omaa elämää, vaikkakin vihan tunteen seurauksena nuori on saattanut toimia juuri itsenäisyyden ja hallinnan saavuttamista sekä muita arvojaan vastaan. Ongelmallisen käyttäytymisen takana on unelma ja tavoite.  

”Huolarpukujsista mahollisuujksista” voi yhdessä nuoren kanssa saada lisätietoa ja oppia tulkitsemaan tekemällä kysymyksiä tai ehdotuksia. Epävarmuuteen ja keskeneräisyyteen suostuminen luo mahdollisuuksia ja antaa tilaa tiedonhalulle ja kehittymiselle. Mutta aina ei voi tietää kaikkea, mistä todella on kysymys, eikä myöskään kaikkia toimintansa seurauksia. 

On myös asioita, joihin ei ole ratkaisua tai joihin emme voi vaikuttaa. Surut on surtava. Käytännön elämän arkisia asioita voi kuitenkin ratkaista ja sitä kautta pystyä elämään surun kanssa tai siitä huolimatta.  Ketään ei voi auttaa vastoin tahtoa. Ehkä hän kuitenkin suostuu kertomaan asioista, jotka auttavat häntä tulemaan tietoiseksi siitä, mitä hän todella itse haluaa ja tarvitsee. Mikään ongelma ei myöskään ole ongelma kaiken aikaa. Nuorella on hyvätkin hetkensä, selviytymistä, osaamista, taitoja, kykyjä, onnistumisen hetkiä ja voimavaroja. Jo se, että nuori kertoo itsestään, ongelmistaan, tunteistaan on hyvä asia, josta on paikallaan antaa myönteistä palautetta.

Tarinan mukaan jumalat miettivät maailmaa luodessaan keskenään, mihin piilottaa suuri viisaus. Ehdotuksia oli monenlaisia: esimerkiksi vuoren huipulle, meren pohjaan tai maan uumeniin. Jumalten kesken vallitsi yksimielisyys: ihminen löytäisi viisauden kuitenkin ennen pitkää.  Lopulta yksi jumalista keksi ratkaisun, jonka kaikki hyväksyivät: ”Kätketään se ihmiseen itseensä – sieltä hän ei sitä osaa etsiä”.  Tässä jumalat erehtyivät: viisauden etsintä on joskus vaikeaa, mutta se ei ole kuitenkaan mahdotonta. Oven voi avata murtamatta lukkoa, kunhan malttaa etsiä avainta.

Kirjallisuutta, artikkeleita
Berg, Insoo Kim: Pisarassa meri. Ratkaisukeskeisyys huume- ja päihdetyössä (Hgin kaupunki, sosiaalivirasto, Päihdeasiain toimisto 1995).
Brown, Robert: Columboterapia. Ratkes 4/1996 (Ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneiden menetelmien edistämisyhdistys ry).
Furman, Ben & Ahola, Tapani: Taskuvarkaat nudistileirillä (Ai-Ai 1990).
Katajainen, Antero: Kokemuksia ratkaisukeskeisistä narratiivisista keinoista. Ratkes 1/1999.
Eläköön keskeneräisyys –artikkeli. Voi Hyvin 1/2003.
Lindqvist, Martti: Auttajan varjo – pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Otava 1990. Saarna Mäntyharjulla (paastonajan 3. tiistai / vuosiluku puuttuu).
Mattila, Antti S.: Näkökulman vaihtamisen taito (WSOY 2006).
Pääkkö, Aapo: Näkyminen, tekeminen ja hyvinvointi – ajatuksia työntekijän suhteesta itseensä ja ympäristöönsä. Ratkes 4/2008.
Rytkönen, Timo: Tunteiden takana ovat arvot – Gregory Smithiä kuunnellen. Ratkes 1/1999 Jokainen ongelma on toteuttamaton unelma – väkivallan kieliopissakin. Ratkes 2/2000.

Onnistumisia tai turhautumisia verkossa

Mika Joensuu
tiedotuksesta ja verkkonuorisotyöstä vastaava nuoriso-ohjaaja
Hyvinkään kaupungin nuorisopalvelut

Usein kuulee puhuttavan, että nuorisotyöntekijät ovat yksilöitä ja omaa persoonaa tulee hyödyntää työssä. Siitä huolimatta nuorisoalalle hakeutumiseen liittyy myös yhdistäviä tekijöitä. Itse uskon, että nuorisoalan opiskelijaksi päätymiseen liittyy kaksi eri asiaa: joko ajatus siitä, että työ nuorten parissa olisi erityisen mukavaa tai leppoisaa, tai tahto vaikuttaa nuorten elämään positiivisesti.

Etenkin nuorten keskuudessa ajatukset nuorisotyöstä keskittyvät usein siihen liittyviin, positiivisiksi koettuihin mielikuviin. Nämä mielikuvat nuorten kanssa biljardin pelaamisesta ja Salattujen elämien katsomisesta (tai verkkonuorisotyössä Habbossa keskustelusta) ovat kuitenkin vain pintaa, joiden alle rakentuu suunnitelmallista ja päämäärätietoista kasvatukseen ja nuorten elinolojen parantamiseen liittyvää työtä. Sen vuoksi pelkästään väärien mielikuvien ympärille rakennettu kuva omasta ammattialasta ei voi olla kovin pysyvää; alalla pidempään jaksaakseen täytyy oman työmotiivin liittyä ainakin jollain tasolla haluun voida vaikuttaa positiivisesti työnsä kohteina oleviin nuoriin.

Verkossa tehtävässä nuorisotyössä pätee monet samat lainalaisuudet koskien nuorisotyötä yleensä, sillä tavoitetut nuoret edustavat nuorisoa laidasta laitaan, painopisteen sijoittuessa kuitenkin hieman eri nuoriin riippuen tarjotusta palvelusta. Koska palveluita käyttävät nuoret edustavat eri sosiaalisia tai kulttuurisia ryhmiä, pääsevät nuorisotyöntekijät myös kohtaamaan erilaista tukea tai ohjausta kaipaavia nuoria. Nuorisotyölliseen nuorten kohtaamiseen liittyy tätä kautta monenlaisia eri kokemuksia ja niihin liittyviä tunteita. Alan työntekijöillä löytyy varmasti useita tarinoita nuorista, joiden kasvussa on voinut olla tukena ja olla tyytyväinen omaan työpanokseensa ja sen vaikutuksiin – riippumatta palvelusta jonka tarjoamisessa on ollut mukana.

Aina eivät asiat kuitenkaan etene kuten toivoisi. Ihmisalalla työskennellessä voivat omat ja asiakkaana olevan nuoren intressit erota suuresti. ”Pakkokeinojen” (ehkä jopa onneksi) puuttuessa on nuorisotyöntekijän muistettava tehtävänsä ohjaajana ja annettava nuorelle tilaa omiin ratkaisuihinsa. Harvassa nuorisotyön muodossa asioiden eteenpäin vieminen on kuitenkaan niin paljon kiinni nuoren tahdosta kuin verkossa.

On puhuttu paljon siitä, miten verkossa nuoret voivat kertoa erittäin henkilökohtaisista asioista todella lyhyen tuttavuuden jälkeen – ajoittain jopa tervehtiminen jää puuttumaan, kun keskustelu on jo täydessä vauhdissa koskien rankkoja ja vaikeita kokemuksia. Verkon anonymiteetti tai kasvottomuus toimii paitsi madaltamaan kynnystä henkilökohtaisista asioista puhumiseen, mutta vaikuttaa myös negatiivisesti työntekijän mahdollisuuksiin tarvittaessa puuttua asioihin tai viedä niitä eteenpäin.

Mahdollisten lastensuojeluun liittyvien tai muiden toimenpiteiden tekeminen verkkonuorisotyössä vaatiikin nuorta olemaan itse halukas asioiden eteenpäin viemiselle, esimerkiksi kertomalla yhteystietonsa. Kääntöpuolena tähän liittyy myös nuoren mahdollisuus kadota palvelusta ja olla palaamatta jos hän ei halua apua. Perinteisessä nuorisotalotyössä nuoresta tiedetään yleensä joitakin reaalimaailman elämän piirejä (koulu, kaverit), joiden kautta voidaan saada tietää mitä nuorelle kuuluu vaikka häntä ei itse enää kohdattaisi.

Nuorta voi ohjata oman elämänsä kannalta vastuullisiin ratkaisuihin, mutta tuloksia ei siis voi syntyä ilman että nuori itse haluaa tulla autetuksi. Toisaalta ongelmat voivat myös johtua asioista, joihin omalla työllään ei edes pysty vaikuttamaan. Työhön voi liittyä siten suurta turhautumista hetkinä, jolloin tuntuu että samoja asioita käsitellään yhä uudestaan ilman että niitä saadaan vietyä eteenpäin tai saamaan niihin minkäänlaisia ratkaisuja.

Nuorisotyö, myös verkossa, sijoittuu nuorten kohtaamisissa pääasiassa kuitenkin ennaltaehkäisyyn, ei korjaaviin toimenpiteisiin. Työntekijän tulisi siten muistaa paikkansa ketjussa, jossa nuori pyritään saamaan eteenpäin niissä tilanteissa, joissa oma osaaminen ja/tai asema eivät riitä. Nuoren kannalta oleellisinta ja tärkeintä voi kuitenkin olla se, että vaikka asiat eivät mihinkään tunnu ohjaajan mielestä etenevän, on nuorella olemassa taho jolle niistä voi kertoa; taho joka välittää ja kuuntelee – anonyymisti tai ei.

TAMMI- JA HELMIKUUN TEEMA:
Verkkonuorisotyön tutkiminen ja kehittäminen

19.2.2009

Tutkimus yläkoulun oppilaiden vapaa-ajan vietosta

Sofie Stenman
opiskelija, Yrkeshögskolan Novia 

(på svenska här) 

Opiskelen yhteisöpedagogiksi Yrkeshögskolan Noviassa Turussa. Kirjoitan tällä hetkellä opinnäytetyötäni, joka käsittelee seuraavia kysymyksiä: Miten Hangon ruotsinkieliset nuoret viettävät vapaa-aikaansa? Mitä nuoret haluavat kuntien nuorisotyön tarjoavan heille? Saadakseni vastauksen näihin kysymyksiin olen tehnyt kyselyn kaikille oppilaille Hangö Svenska Högstadiumissa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 129 oppilasta.

Yhteiskunta on jatkuvassa muutoksessa ja nuorisotyön haaste on pysyä mukana tässä muutoksessa. Netari tarjoaa nuorille mahdollisuuden keskustella reaaliajassa muiden nuorten ja koulutettujen nuorisotyöntekijöiden kanssa. Toimintaa on tällä hetkellä tarjolla vain suomeksi.

Nuorten vapaa-ajan toimintaan kuuluu radion ja musiikin kuuntelua, television ja elokuvien katselua, puhelimessa puhumista, kirjojen ja lehtien lukemista, piirtämistä sekä pelaamista ja ystävien kanssa olemista. Nykyään on mahdollista harrastaa kaikkia näitä toimintoja internetissä. Nuorten vapaa-ajan toiminta ei ole muuttunut merkittävästi vuosien varrella, pikemminkin toimintatapa on se, joka on muuttunut. Aikuisten rooli on vuosien varrella pysynyt samana. Heidän tehtävään on edelleenkin ohjata ja tukea nuoria. Monet aikuiset ovat sitä mieltä, että nuoret viettävät liikaa aikaa tietokoneen ääressä. Nuorille tietokonemaailma ei ole mitään kummallista, vaan pikemminkin se on yhtä luonnollista kuin television katselu. Aikuisten rooli on olla nuorten kanssa läsnä ja jakaa omia kokemuksiaan. Nuorilla on edelleen samat tarpeet kuin ennenkin. Toisten kanssa puhumalla ja yhteisten harrastuksien kautta nuoret pystyvät selvittämään oman minäkuvansa ja omat arvona (Erlandsson, 2006: 4-9).

Tutkimuksessa nuoret saivat vapaasti kertoa, mitä he tekevät vapaa-aikana. 43 % vastaajista mainitsi tietokoneen ja/tai internetin vastauksissa. Prosenttiluku on mielestäni suuri, sillä en antanut tähän kysymykseen vaihtoehtoja. Vastaajat saivat myös valita kolme paikkaa, missä he yleensä tapaavat ystäviään vapaa-aikanaan. Kysymykseen oli yhdeksän vastausvaihtoehtoja: kotona jonkun luona, Walkersissa, harrastuksen parissa, kahvilassa, keskustassa, internetissä, kunnan nuorisotalolla, seurakunnan nuorisotalolla tai joku muu tapaamispaikka. Vastaukset osoittavat, että 66 % vastaajista tapaa ystäviään internetissä.

36 % vastaajista on sitä mieltä, että toiminnan tulisi tapahtua heidän äidinkielellään (ruotsi). 60 % vastaajista ei ole koskaan käynyt kunnan nuorisotalolla. Tulos on huolestuttava, ja mielestäni näille nuorille tulisi järjestää jonkinlaista toimintaa. Moni vastaaja ilmoitti, ettei osaa suomea, ja tämän perusteella voi todeta, etteivät nämä nuoret voi millään tavalla osallistua nykyiseen Netari-toimintaan. 19 % kaikista vastaajista oli kiinnostunut tutustumaan nuorisotaloon internetissä. Mielestäni tämä on suhteellisen suuri osuus ja viittaa siihen, että ruotsinkieliseen Netari-toimintaan olisi tarvetta. Puolet Hangö Svenska Högstadiumista oppilaista käy säännöllisesti jossain keskusteluforuumissa internetissä, tavallisimpia ovat IRC-Galleria ja Facebook. 129 oppilaasta kolme tietää, mikä Netari on. Se on ihmeellistä siihen nähden, kuinka usein he käyvät IRC-Galleriassa, sillä Netari ja IRC-Galleria tekevät yhteistyötä. Toimintaa on kahtena iltana viikossa, mutta kuten aiemmin mainitsin, vain suomeksi.
Tutkimus siis osoittaa, että on tarpeellista aloittaa Netari-toiminta myös ruotsiksi. Yksi vaihtoehto olisi järjestää nuorisotoimintaa ruotsiksi yhteistyössä esim. IRC-Gallerian kanssa kerran viikossa. Näitä nuoria tavoittaakseen on löydettävä oikea foruumi. Tutkimuksessa tulee esille se, ettei Netarin tarvitse etsiä uusia kanavia tavoittaakseen suomenruotsalaisia nuoria, koska IRC-Galleriassa käy paljon ruotsinkielisiä nuoria (30 % oppilaista Hangö Svenska Högstadiumista). Kukaan oppilaista ei maininnut Habbo Hotellia vastauksissaan.

Päätän puheenvuoroni tutkimuksesta otettuun lainaukseen:

”Språket har betydelse, för att det är lättare för var och en, om man får tala sitt eget modersmål.” (9 lk. poika)

Lähteet
Erlandsson, Hans (2006) Barn, unga och Internet. Sverige: Docendo.
Tutkimus: En undersökning av högstadieelevers fritidsaktiviteter (2009).

15.1.2009

Ruotsinkielinen nuorisotyö verkossa, kaukainen haave vai nykyaikaa?

Tim Karike
apuohjaaja, Netari.fi

Kuten tiedämme, suomenkielinen nuorisotyö on kehittynyt valtavasti aikaisista päivistä, mutta kumma kyllä, vain suomen kielellä. Olisi jo korkea aika laajentaa suomalaista nuorisotyötä myös ruotsinkielelle. Suomi on sentään kaksikielinen maa, jossa ruotsi, suomi ja saamenkieli ovat kaikki tasa-arvoisessa asemassa.  Useat ruotsia puhuvat nuoret ovat suomenruotsalaisia, eli ruotsi ja suomenkieli ovat tasavahvoja, mutta miksei näille nuorille anneta mahdollisuutta saada nuorisotyötä heidän omalla äidinkielellään? Mielestäni tämä on erittäin väärin. Se, että nuorisotiloilla joku nuoriso-ohjaaja ehkä puhuu ruotsia jotenkuten, ei riitä täyttämään tätä tarvetta.

Nuorisotyö pitää saada sinne missä nuoret ovat, eli internetiin. Suomenkielellä toimii jo monta hienoa projektia ja organisaatiota, jotka pystyvät tarjoamaan aikaa ja seuraa niille tuhansille nuorille jotka pyörivät verkossa, missä tiedonsaanti on rajatonta. En sano, etteikö ruotsinkielistä nuorisotyötä tekeviä tahoja löydy, löytyyhän niitä, mutta kyse onkin nyt siitä, että kaikkien pitää puhaltaa yhteen hiileen saadaksemme samat palvelut, joita tarjotaan jo suomen kielellä ruotsia puhuville nuorille.

Istuimmekin alas viime keväänä Kauniaisissa järjestetyssä kokouksessa miettimään ruotsinkielisen nuorisotyön tulevaisuutta. Miten tämä tulisi järjestää, kuka sitä järjestäisi ja millä aikataululla. Oma visioni siitä, miten asiaa tulisi kehittää, on selvä. Meidän tulee hyödyntää jo olemassa olevia keinoja, esimerkiksi nuorisochat Netaria, siis chattia, jota pidettäisiin määrättyinä päivinä nuorten suosimissa yhteisöissä. Chat voisi mahdollisesti sijaita suomenruotsalaisten nuorten suosimassa, Yle eXtrem-yhteisössä, mutta en pidä mahdottomana ideana ruotsinkielisen nuoriso-ohjaajankaan tuomista Habboon tai Irc-Galleriaan. Uuden chatin perustaminen Yle eXtrem-sivustolle ei olisi hankalaakaan, sillä voisimme käyttää jo olemassa olevaa chat-sovellusta palvelussa.

Meidän tulee kuitenkin miettiä, mitkä tahot otamme mukaan toimintaan. Olisi idyllistä, jos pystyisimme tuomaan samaan palveluun eri alojen palveluita, esimerkiksi terveydenhoitajan, huumevalistuksen, nuoriso-ohjauksen, seksuaalivalistuksen ja kirkon nuorisotyön sekä tietoa kouluttautumismahdollisuuksista ruotsinkielellä ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksista ruotsinkielisellä puolella. Keskeisimmät yhteistyökumppanimme olisivat siis:

• Folkhälsan
• Elämä on parasta huumetta ry
• Helsingin Nuorisoasiankeskus
• Sulake Corporation Oy
• Svenska Yle, x3m
• Finlands Svenska Skolungdomsförbund
• Finlands Svenska Ungdomsförbund
• Yrkeshögskolan Novia
• Borgå svenska domkyrkoförsamling
• Kuntien nuorisotoimet (ruotsinkieliset nuoriso-ohjaajat)

Chatin järjestämisen lisäksi järjestettäisiin myös tapahtumia ja tapaamisia. Molempia Netari on jo järjestänyt omassa toiminnassaan vuodesta 2004 alkaen. Juuri oikean elämän tapaamiset ovat osoittautuneet hyväksi tavaksi oppia tuntemaan niitä ihmisiä, joiden kanssa keskustelee internetissä. Tällöin avunhakukynnys oikean elämän vaikeissa tilanteissa on huomattavasti matalampi, kun kontakti palvelussa oleviin ammatti-ihmisiin on jo olemassa.

Aikataulu tälle kaikelle voisi olla kevät 2009 eli silloin alkaisi chatti ruotsinkielellä mainitsemissani yhteisöissä. Aina tulee kuitenkin väkisinkin mutkia matkaan, kun vielä pitää luoda kokonaan uusi palvelu, joten realistinen aikatavoite olisi vuosi 2010.
Toivottavasti kirjoitukseni herätti vähän ajatuksia ja mielipiteitä, miten ruotsinkielistä verkkonuorisotyötä pitäisi suomenruotsalaisen nuoren näkökulmasta alkaa toteuttaa tulevaisuudessa.


MARRAS- JA JOULUKUUN TEEMA:
Verkkonuorisotyön tutkiminen ja kehittäminen

1.12.2008

Tähän mennessä tutkittu

Jani Merikivi
Kirjoittaja toimii virtuaalisen nuorisotyön tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa 

Nuorisotyön lehtori Juha Makkonen kirjoittaa virtuaaliympäristöjen hyödyntämisestä opetus- ja ohjaamistehtävissä Nuorisotyö verkkoympäristössä -blogissa 20.11. julkaistussa kirjoituksessaan.  Hän tuo aiheellisesti esille virtuaalisen nuorisotyön tutkimustyön epäkohtia. Jotta virtuaalista, toisin sanoen tietokoneiden verkostolla välitettyä, aineetonta mutta todellista nuorisotyötä käsittelevälle tutkimukselle voidaan asettaa tulevaisuudessa perusteltuja suuntaviivoja, kartoitan kirjoituksessani tähän mennessä toteutettuja suomalaisia tutkimuksia ja niiden tuloksia.

Virtuaalista nuorisotyötä käsittelevä tutkimus on vasta alussa, joskin nuorisoa ja internetiä on kirjallisuudessa lähestytty ahkerasti ja kirjavista näkökulmista. Tällä hetkellä Nuorisotiedon kirjasto  tarjoaa kaiken kaikkiaan vain toistakymmentä internetiä ja nuorisotyötä sivuavaa viitettä. Vaikka tietokanta ei aivan täydellinen olisikaan, antaa se kuitenkin kuvan siitä, kuinka paljon virtuaalista nuorisotyötä on tähän asti ehditty käsitellä nuorisotutkimuksessa. Voimme melkeinpä puhua suuntaa ja laajempaa yhteyttä hahmottavista yksittäisistä pistotutkimuksista, jotka tarkastelevat nykyistä todellisuutta kokemusperäisellä tutkimusotteella. Kuvaavaa on myös se, että monet virtuaalisesta nuorisotyöstä kirjoittaneet ovat nuoria ja olleet mukana kehittämässä uusia nuorisotyön malleja.

Ensimmäiset suomalaiset virtuaalista nuorisotyötä tarkastelevia tutkimuksia on julkaistu vasta tällä vuosikymmenellä. Tutkimukset ovat olleet luonteeltaan avoimen kartoittavia, monenlaisista näkökulmista eletyn todellisuuden olennaiseen kokonaiskuvaan syventyneitä tutkimuksia, kuten esimerkiksi Kaisa Cooganin ja Sonja Kankaan (2001) 16-18-vuotiaiden internet- ja kännykkäkulttuureja analysoiva Nuoret ja kommunikaatioakrobatia -raportti  ja vuonna 2003 ilmestyneen Sonja Kankaan ja Tapio Kuuren toimittaman Teknologisoituva nuoruus -kirjan 106 artikkelit hyvin ilmentävät. Viimeisimmässä virtuaalista nuorisotyötä yleisesti käsittelevässä tutkimuksessa ote on ollut myös itse toteutuksessa. Mikko Salasuon (2007) pääkaupunkiseudun nuorisokulttuureja ja -työtä kuvaavassa Nuorisotyön ytimissä -kirjassa  tarkastellaan virtuaalisen nuorisotyön menetelmiä ja pohditaan sukupolvien välisiä näkemyseroja.

Nuorten saatavilla on ollut internetissä jo pitempään niin sanottuja informatiivisia sivustoja, joissa on muun muassa kerrottu kiinnostavista paikallisista tapahtumista ja leireistä kuin julkaistu apua erilaisten ongelmien selvittämiseksi tarjoavien virkailijoiden yhteystietoja. Tällaisista nuorten palveluista ja menetelmistä on olemassa tutkimuksia, joskaan ei siinä määrin kuin mitä on kirjoitettu nuorten internetin käytöstä (ks. esim. Mikkola & Oinas 2008) tai mediakasvatuksesta. Reija Salovaaran (2001) Nuorisotiedotus ja -neuvonta nuorisotyön työmuotona -opinnäytetyössä on sivuttu internetin nuorisotyölle tuomista haasteista ja mahdollisuuksista. Myös Outi Ohtonen (2007) on Kainuun nuorten tieto- ja neuvontakeskushankkeen nuorille suunnattujen internet-sivujen kehittämistutkimus -opinnäytetyössään tarkastellut internetin välityksellä toteutettua nuorisotiedotuksen kehittämistä. Tutkijat ja erityisesti opiskelijat ovat kuitenkin jättäneet joko oman vähäisen mielenkiintonsa vuoksi tai käytännön sanelemana nämä virtuaalisen nuorisotyön muodot ja valinneet tapaustutkimuksissa tutkimuskohteekseen nuorten suosimat virtuaaliyhteisöt. Esimerkiksi Mika Joensuu paneutuu Nuorten internet-yhteisöt ja niiden merkitys nuorisotyön kannalta -opinnäytetyössään  internetin välityksellä tapahtuvaan vuorovaikutteisuuteen ja nuorisotyölle hyödyllisiin toimintamalleihin, kun taas virtuaalisen nuorisotyön toteuttamisen edelläkävijä, Helsingin nuorisoasiainkeskuksen mediasuunnittelija ja Netari.fi-hankkeen kehittäjä Sebastian Sihvola (2005) on selvittänyt Netari.fi - Nuorisotyö Habbo Hotelissa -opinnäytetyössään  yläkouluikäisten nuorten keskuudessa suositun kaupallisen sosiaalisen virtuaalimaailman, Habbon, käyttäjäkuntaa ja samalla tarkastellut nuorisotyön kytkemistä kaupallisen toimijan ylläpitämän palvelun yhteyteen. Myös itse olen arvioinut raportissani vuodelta 2007, kannattaako voimavaroja kohdentaa virtuaaliseen nuorisotyöhön ja puntaroinut sitä, pitäisikö nuorisotyötä tehdä omassa vai jo olemassa olevassa yhteisössä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Ella Sihvosen (2006) mukaan ensimmäisessä toimintamallissa, uuden yhteisön luomisessa, haasteeksi nousee nuorten kannustaminen sosiokulttuuriseen toimintaan. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa on taas analysoitava, minkälaisia vaikutuksia yrityksen liiketoimintamallilla on esimerkiksi internet-palvelun tasa-arvoiseen käyttöön. Yhtäältä mainonta tukee esimerkiksi vapaamatkustajuutta, jolloin vähävaraisten ei tarvitse palvelunkäytöstään maksaa. Toisaalta juuri tällaisilla mainonnasta osittain tulonsa keräävien kaupallisten yhteisöpalveluiden käytöllä ja kuluttajuudella ei ole ollut merkittävää yhteyttä.

Keskustelu aineellisen ja aineettoman välisellä rajalla on ollut runsasta. Sebastian Sihvolan (mt.) mukaan vuorovaikutteiselle ja läsnä olevalle virtuaaliselle nuorisotyölle on aluksi ollut keskeistä sitoa nuorten halukkuus osallistua toimintaan leireillä ja tapaamisiin nuorisotaloilla. Tarkoituksena ei ole ollut toimia ainoastaan internetin välityksellä. Vasta käytäntö on heijastanut, että monissa tapauksissa nuoret ja nuorisotyöntekijät ovat kyenneet olemaan tuloksellisesti vuorovaikutuksessa yksinomaan internetin välityksellä. Virtuaalinen kohtaaminen on ollut nuorten näkökulmasta riittävä ja samalla tavalla aito, kuin jos kyse olisi ollut kasvokkain tapahtuneesta tapaamisesta. Outi Cavén-Pöysän, Ella Sihvosen ja Sonja Kankaan (2007) Virtahepo-hankkeen loppuraportin tulosten perusteella nuoret ovat todella kokeneet nuorisotyössä internetin mahdollistaman nimettömänä käytävän keskustelun tarpeelliseksi.

Myös työntekijöiden suhtautumista virtuaaliseen nuorisotyöhön ja sen vaikutuksia työhyvinvointiin on ehditty selvittää. Erityisesti nuoret ja informaatioteknologiaan tutustuneet nuorisotyöntekijät suhtautuivat suopeasti internetin välityksellä tehtävään nuorisotyöhön (Cavén-Pöysä, Sihvonen & Söderholm 2007). Tutkijoiden tavoitteena on ollut jatkaa tämän tyyppistä tutkimusta ja pohtia, millaisia odotuksia ja tarpeita työntekijät liittävät tässä murroksessa omaan työyhteisöön, työorganisaatioon ja työhyvinvointiin.

Tutkimukset ovat käsitelleet myös virtuaalista nuorisotyötä tekevien nuorisotyöntekijöiden koulutukseen ja kasvatukseen liittyviä työohjeistuksia. Vuoden 2008 lopussa päättyvän Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama Toinen Elämä -hankkeen tavoitteena on kehittää ehkäisevän työn menetelmiä ja toimintaohjesuosituksia muun muassa nettiriippuvuuden ja nettipeliriippuvuuden tunnistamiseksi.

Virtuaalista nuorisotyötä on siis ehditty lyhyessä ajassa tutkia melko monipuolisesti ja eri tieteenalojen näkökulmista. Tästä huolimatta tutkimuksia värittää itsestään selvinä pidetyt ja siksi haastamattomat näkökulmat muun muassa näennäisestä tilasta ja todellisuuden kaksijakoisuudesta. Internetin ainutlaatuisia ominaisuuksia hyödyntäviä uusia nuorisotyön menetelmiä tarkastelevissa tutkimuksissa odotellaan vielä, ettei virtuaalista nuorisotyötä enää kapeassa mielessä tarkastella yksin viestinnän kanavana, vaan nuorisotyön välineenä - sellaisena kuin ymmärrämme työpajatoiminnan, seikkailukasvatuksen tai iltapäiväkerhot.

Lähteet
Cavén-Pöysä, Outi & Sihvonen, Ella & Söderhom, Timo (2007) Virtuaaliset vuorovaikutuspalvelut - esitutkimus työn muutoksesta nuorisopalveluissa. Työsuojelurahasto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto. , haettu 24.11.2008.
Cavén-Pöysä, Outi & Sihvonen, Ella & Kangas, Sonja (2007) VIRTAHEPO-hankkeen tulokset tiivistetysti (26.3.2007). VTT. , haettu 24.11.2008.
Coogan, Kaisa & Kangas, Sonja (2001) Nuoret ja kommunikaatioakrobatia. 16-18-vuotiaiden kännykkä- ja internetkulttuurit. Nuorisotutkimusverkosto ja Elisa Communications. Elisa tutkimuskeskus, raportti no. 158.
Joensuu, Mika (2005) Nuorten internet-yhteisöt ja niiden merkitys nuorisotyön kannalta. Opinnäytetyö. Humanistinen ammattikorkeakoulu, Lohja.
Kangas, Sonja & Kuure, Tapio (toim.) (2003) Teknologisoituva nuoruus. Nuorten elinolot -vuosikirja. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto & Stakes & Nuorisoasiain neuvottelukunta.
Makkonen, Juha (2008) Tarvitaan tutkimusta, jotta voidaan tehdä tutkimusta, jotta voidaan tehdä työtä. Kommentti. , haettu 21.11.2008.
Merikivi, Jani (2007) Netari.fi - Nuorisotyön arvo. Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, verkkojulkaisuja 14.
Mikkola, Henna & Oinas, Merja-Maaria (2008) Nuorten kehonkuva ja IRC-Galleriassa tapahtuva identiteetti-ilmaisu. Pro pradu -työ. Oulun yliopisto. , haettu 24.11.2008.
Ohtonen, Outi (2007) Kainuun nuorten tieto- ja neuvontakeskushankkeen nuorille suunnattujen internetsivujen kehittämistutkimus. Opinnäytetyö, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Haapavesi.
Salasuo, Mikko (2007) Nuorisotyön ytimissä. Kaleidoskooppi pääkaupunkiseudun nuorisotyöhön ja sen käytäntöihin. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus ja Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 81.
Sihvola, Sebastian (2005) Netari.fi - Nuorisotyö Habbo Hotelissa. Helsinki: Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, julkaisuja 1/2005.
Sihvonen, Ella (2006) Nuorisotyötä Habbo Hotellissa nuorten näkökulmasta. Julkaisematon Virtahelpo-hankkeen raportti 14.11.2006.

20.11.2008  

Tarvitaan tutkimusta, jotta voidaan tehdä tutkimusta, jotta voidaan tehdä työtä 

Juha Makkonen
kansalaistoiminnan ja nuorisotyön lehtori
Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak)

Olen vastannut viime aikoina usein kyselyihin verkkonuorisotyötä koskevasta kirjallisuudesta. Ajankohtaista tutkimuskirjallisuutta kaipaavat niin opetussuunnitelmia ja kurssikirjoja pohtivat lehtorit kuin verkkotyöstä kiinnostuneet ja opinnäytetöitään tekevät opiskelijat. Humakin opinnäytetyöoppaassa vuodelta 2006 annettaan suosituksia lähdekirjallisuudesta. Oppaan mukaan "Opinnäytetyötä varten täytyy kerätä useampia kunnon lähteitä ja niiden tulee olla ajanmukaisia ja luotettavia." Jo siinä, että löytäisi useita – mitä sillä tässä tarkalleen tarkoitetaankaan - kunnon lähteitä, voi olla tekemistä. Oman harkinnan käyttö tulee vielä suurempaan rooliin, kun käy pohtimaan mikä on verkkotyötä koskien "ajanmukaisuuden ja luotettavuuden" kriteeri. Riittääkö se, että lähde on ollut omana aikanaan luotettava?

Viimeinen isku niin sanottujen yleisten lähdesuositusten toimivuudelle verkkotyön tutkimisen kohdalla tulee, kun jatkaa opinnäytetyöoppaan lukemista. "Suosituksena on, ettei käytetä yli kymmenen vuotta vanhoja lähdeteoksia, mikäli se ei ole aiheen tarkastelun kannalta perusteltua." Tosiaankin – verkkotyön kannalta ei ainakaan liene perusteltua käyttää edes kymmentä vuotta vanhoja lähdeteoksia. Pelkkä internetin historia on niin lyhyt, että viime vuosituhannella tehdyillä tutkimuksilla on nykyaikana enää pelkkä kuriositeettiarvo. Perspektiivin lyhyys ei anna kunnollisia mahdollisuuksia vanhan kirjallisuuden hyödyntämiseen edes historiallisessa tarkastelussa. Näin joudun toteamaan silläkin riskillä, että nonsaleeraan oman opiskelualani - historian - tutkimusta.

Verkkonuorisotyötä koskevaa kirjallisuutta on siis lähtökohtaisesti vähän tarjolla ja vaikeasti saatavilla. Koko työmuodon nuoruus ja jatkuva siinä tapahtuva kehitys tekevät haastavaksi ajantasaisen kirjallisuuden saatavuuden. Haastavuutta lisää vielä se, että käytännössä lähes kaikki työmuotoa ja sen kehitystä hyvin tuntevat – eli potentiaaliset tutkimuskirjallisuuden tekijät – ovat niin syvällä verkkotyön kehittämistehtävissä, että varsinaiselle tutkimukselle ei meinaa jäädä aikaa. Aikaa on riittänyt tuskin edes sille, että ehdittäisiin pohtimaan mitä kaikkea verkkonuorisotyössä pitäisi tutkia, ja miten tutkimus määrittyy niin sanotun perinteisen nuorisotutkimuksen kentässä.

Jo pelkkää nuorisotutkimuksen määrittelyä on pidetty haastavana tehtävänä ja muun muassa Tommi Hoikkala on yrittänyt kiteyttää sitä yhdessä blogikirjoituksessaan . Hoikkala toteaa, että "nuorisotutkimus tarkoittaa monitieteistä nuoriin kohdistuvaa eri tutkimussuuntausten muodostamaa kokonaisuutta." Verkkotyön voidaan katsoa mielestäni tuovan vielä lisäulottuvuuksia tutkimussuuntausten joukkoon. Hoikkala jatkaa määrittelyään muun muassa seuraavasti: "Nuorisopoliittisesti relevantti (tai nuorisopoliittisesti sensitiivinen) nuorisotutkimus erottuu tavanomaisesta akateemisesta nuorisotutkimuksesta keskittymällä teemoihin, joihin liittyvät tutkimustulokset ja niiden raportoinnin tapa resonoivat poliittisen päätöksenteon, hallinnon ja kansalaistoiminnan aktoreiden tiedontarpeiden kanssa." Kaikessa kauneudessaan tuonkin määrittelyn kautta tulee esille myös tarve tehdä tutkimusta verkkonuorisotyöstä ja yleisemmin verkossa tapahtuvasta ohjaustyöstä.

Poliittinen päätöksentekokin heräsi syksyllä 2008 "uudestaan" lupaamalla valmistella lisää rahoitusta internetissä tehtävän nuorisotyön laajentamiseen. En kiistä, ettei tarvetta lisärahoitukseen olisi koko työmuotoa ajatellen. Erityisen hienoa on se, että mukana on opetusministeriön lisäksi myös liikenne- ja viestintäministeriö sekö sosiaali- ja terveysministeriö. Mutta koko ajan pitäisi myös tehdä tutkimusta työmuodon vaikuttavuudesta, pedagogisista ohjusmalleista, työn kuormittavuudesta, verkossa tapahtuvasta kanssakäymisestä, nuorten kokemuksista jne. Pidän suurena riskinä sitä, että ministeriöt antavat nopeasti rahaa erilaisiin verkkotyön hankkeisiin, mutta eivät muista resursoida riittävästi työmuodosta tehtävää tutkimusta.

Mikko Salasuo pitää yhtenä verkkonuorisotyön ja koko internetin ongelmana alhaisen luottamuksen astetta ja näkee, että "nuorisotyön yhtenä tehtävänä voi pitää korkean luottamusasteen verkkokanavien ylläpitoa ja näin myös yleisemmän luottamuksen levittämistä yhteiskunnassa." (http://tinymce.moxiecode.cp/mce_temp_url)

Olen ollut huomaavinani, että koko verkkotutkimusta ja etenkin verkossa olevien materiaalien (mm. keskustelupalstat) hyödyntämistä tutkimuksessa kyseenalaistetaan sillä perusteella, että "aineisto ei ole luotettavaa" ja "että sinnehän voi kirjoittaa vaikka minkä nimimerkin suojassa". Anonymiteetti on hyväksyttävä yhtenä verkkokommunikoinnin piirteenä eikä se saa olla esteenä tutkimuksen teolle. Salasuon peräämää luottamusta voidaan mielestäni parantaa verkkonuorisotyön korrektilla dokumentoinnilla ja tästä dokumentoinnista saatavan aineiston hyödyntämisellä tutkimuskäytössä. Mikäli kunnollista tutkimusta työmuodosta ei tehdä, on riskinä, että työn professionaalisuus kärsii ja heikentää koko ammattialaa. Näinhän on useiden tutkijoiden mielestä käynyt perinteiselle nuorisotyölle.

LOKAKUUN TEEMA:
Monikulttuurinen verkkonuorisotyö

6.11.2008  

Monikulttuurisia kohtaamisia netissä?

Lotta Haikkola
Tutkija, VTM, Sosiologian laitos, Helsingin yliopisto

Verkkonuorisotyön etuna on, että verkossa nuoret ainakin ovat valmiiksi. Helsingin nuorisoasiainkeskuksen koordinoima Netari-toiminta onkin mennyt sinne minne nuoretkin, eli irc-galleriaan ja Habboon. Selvityksen mukaan strategia on toiminut hyvin, ja toiminta on esimerkiksi tavoittanut nuoria, joita ei näy nuorisotaloilla (Merikivi 2007).

Toisaalta monikulttuurisen verkkonuorisotyön kannalta pitäisi tietää, ovatko myös monikulttuuriset lapset ja nuoret näissä paikoissa: mitkä ovat heidän suosikkisivustojaan, keitä näillä sivustoilla tavataan ja miksi niitä käytetään? Oman kiinnostukseni kautta tunnen lähinnä maahanmuuttajataustaisten nuorten toimintaa. Netti on heille keskeinen, mutta verrattuna muihin nuoriin sen käytössä saattaa olla eroja. Eroista yhtenä esimerkkinä on Kaarina Nikusen (2008) tutkimus. Hän on tutkinut maahanmuuttajataustaisten nuorten median käyttöä suhteessa nuorten diasporisiin yhteisöihin. Nikusen tutkimuksessa nuoret osallistuivat esimerkiksi Etiopiasta tai Somaliasta kotoisin olevien, eri puolella maailmaa asuvien keskusteluihin, vierailivat erilaisilla kurdien sivustoilla, osallistuivat islam-keskusteluihin ja katselivat Venäjän TV:tä netistä ja kävivät venäläisten keskustelusivuilla.

Monikulttuuristen, maahanmuuttajataustaisten nuorten netin käyttö suuntautuu siis osittain perheen entiseen kotimaahan ja transnationaaliseen perheverkostoon, diasporiseen yhteisöön tai yleisesti omaan etnisen/kulttuurisen ryhmään. Internet on tietenkin lähtökohtaisesti rajat ylittävä tai globaali, mutta käyttötapojen vuoksi on syytä miettiä mitä suomalaisella, monikulttuurisella verkkonuorisotyöllä on tarjottavanaan.

Laura Huttunen kollegoineen (2005) on kirjoittanut monikulttuurisuuden problematiikasta. Heidän mukaansa monikulttuurisuus tarkoittaa yksinkertaisimmillaan tiettyä asiantilaa: eri kulttuurit ovat läsnä samassa paikassa samaan aikaan. Verkkonuorisotyössä tämä tarkoittaa, että esimeriksi Netarissa osallistujilla olisi erilaiset kulttuuritaustat. Palveluntarjonnan näkökulmasta monikulttuurisuus tarkoittaa, että tuotetaan palveluja tietylle joukolle, jolla nähdään olevan erityisiä tarpeita. Usein monikulttuurisuus on myös normatiivista. On toivottavaa, että verkossa eritaustaiset nuoret ja ohjaajat kohtaisivat toisiaan. Kohtaamisista voisi syntyä kulttuurienvälistä vuorovaikutusta, dialogia ja jotain uutta yhteistä, kuten ystävyyssuhteita verkon ulkopuolella. Yhdessä ne voivat edesauttaa asetettuja tavoitteita, kuten sosiaalista vahvistamista, maahanmuuttajanuoren kotoutumista tai tasa-arvoa.

Ajatusta monikulttuurisuudesta voi siis tarkentaa miettimällä mikä sen tekee, eli kuka verkkonuorisotyössä (tai nuorisotyössä yleensä) kohtaa kenet. Tällöin syntyy monia sosiaalisten suhteiden yhdistelmiä: suomalaistaustaiset nuoret kohtaavat nuoria, joilla on erilainen kulttuuritausta, tai nämä eritaustaiset nuoret kohtaavat toisiaan. Monikulttuurisuutta on myös suomalaistaustaisten ohjaajien ja eritaustaisten nuorten kohtaaminen tai vaikka se, että romaniohjaaja ja somalinuoret kohtaavat netissä.

Netarin käyttäjäkyselyssä monikulttuurisuutta avattiin palveluntarpeen ja kohtaamisten näkökulmasta. Kyselyssä kävijöiltä tiedusteltiin haluaisivatko he, että Netarissa olisi eri maista tulleita ohjaajia. Kaksi kolmasosaa noin 300 vastaajasta vastasi kysymykseen myöntävästi.

Kysymyksen muotoilusta ja kyllä-vastausten suuresta määrästä voi tehdä kahdenlaisia johtopäätöksiä. Toisaalta nuoret näyttävät kaipaavat monikulttuurisia kohtaamisia tai jopa kansainvälisyyttä ja haluavat keskustella erilaisten ihmisten kanssa. Toisaalta voi olla, että toive muistuttaa internetin diasporista tai transnationaalista käyttöä, ja nuoret kaipaavatkin monikulttuurisuuden sijasta yksikulttuurisuutta. Jos vastaajat itse luokittelevat itsensä eri maista tulleiksi, he voivat toivoa kohtaavansa verkossa oman kulttuurinsa edustajia. Somalinuori etsii Netarista somalitaustaista ohjaajaa, jonka kanssa jutella asioista, joissa kokee nimenomaan (suomen)somalialaistaustaisen voivan auttaa.

Nuorilla on epäilemättä aikaa käyttää nettiä monipuolisesti, eli oma kulttuuri ja lähtömaa sekä siihen liittyvät yhteisöt ja sivustot eivät ole välttämättä ainoa kiinnostuksen kohde. Suomalaisilla sivustoilla, ja erityisesti verkkonuorisotyöllä, on tarjottavanaan tietoa nykyisestä asuinmaasta ja sen asioista ja ammattimaista tukea akuutteihin koulua, ystäviä ja perhettä koskeviin asioihin.

Lähteet
Huttunen, Laura, Löytty, Olli ja Rastas, Anna (2005) Suomalainen monikulttuurisuus. Teoksessa Rastas, Anna, Huttunen, Laura & Löytty, Olli (toim) Suomalainen vieraskirja. Miten käsitellä monikultturisuutta. Tampere: Vastapaino, 16–40.
Merikivi, Jani (2007) Netari.fi – Nuorisotyön arvo
Nikunen, Kaarina (2008) Emerging Transnational Sensibility among Migrant Teenagers. Lessons Learned Doing Media Research in Multiethnic Classrooms. Teoksessa Mediated Crossroads: Identity, Youth Culture and Ethnicity – Theoretical and Methodological Challenges. Göteborg: Nordicom, 153–170.

28.10.2008

Rasisminvastaisuuden haasteista verkossa tehtävässä nuorisotyössä

Sini Perho
suunnittelija, YTM, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Nuorten kannanotot monikulttuuristumista kohtaan näkyvät siellä, missä nuoret viettävät aikaansa – näin myös entistä enemmän verkossa. Rasistinen ajattelutapa voi kiinnittää nuoria yhteisöön niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Ajatuksille voi löytyä kaikupohjaa, niiden perustelemiseksi tietoa. Vastustamisyhteisöjä, kuten rasistisia nuorisokulttuureita pohdittaessa verkko on nähtävä yhtenä yhteisöjen paikkana, tiedonlähteenä. Se voi toimia nuorille rinnakkaisyhteisönä, keskeisenä kohtaamispaikkana esimerkiksi monikulttuurisuuden vastustamisessa – kuten muissakin asioissa.

Mutta – niin verkossa kuin sen ulkopuolellakin on muun muassa nuorisotyön ammattilaisilla tarjottavana toisenlaisia näkökulmia, peilauspaikkoja, keskusteluja, tietoa. Näkisin, että se, mitä rasisminvastaisuus osana nuorisotyötä voi olla livenä, sitä sen pitäisi olla myös verkossa. Nostan muutamia ajatuksia rasistisesti ajattelevien nuorten kanssa tehtävästä työstä, joita kokemukseni nuorten parissa lähinnä nuorisotaloilla Joensuussa Exit-projektin aikana (ks. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=104) ja sitä huomattavasti vähäisemmät ”hyvin pienet harjoitukseni” verkkonuorisotyössä (@Erilaisia, samanlaisia-chat ja Netari) ovat herättäneet.

Veronika Honkasalo kuvasi teeman aloittavassa blogissaan rasisminvastaisuuden haastetta verkkonuorisotyössä Honkasalo avasi oivasti kahta nuorisotyön suuntaa – rasistisiin asenteisiin puuttumista ja rasismikokemuksille tilan ja tuen antamista - ja niiden eriyttämisen tärkeyttä. Avaan vuorostani jälkimmäistä työn saraa, jossa on mielestäni ainakin kahdenlaisia, joskin toisiinsa kytkeytyviä, tarpeita.

Ensinnäkin, ns. avoimessa toiminnassa niin nuorisotaloilla kuin esimerkiksi Netarin verkkoympäristöissä, on tärkeää tukea rasisminvastaista, asenneilmapiiriltään ihmisiä kunnioittavaa keskustelua. Yhtä lailla tärkeää on tunnistaa asenteellisuus ja rasistisuus ja löytää tarvittaessa puuttumisen tapoja; kyseenalaistamalla kantoja, tarjoamalla toisenlaisia näkökulmia, tietoakin. Voisivatko yhtenä väylänä toimia teemachatit ns. avoimen toiminnan osana? Entäpä millaiset voisivat olla mahdollisuudet vertaistuelle verkossa?

Toiseksi nuorten rasismin ollessa vakavampaa ja vahvasti heidän elämäänsä vaikuttavaa, olisi tärkeää pohtia verkon mahdollisuuksia heidän tukemiselleen. Rasistisiin ryhmiin kuuluvat nuoret kohtaavat vahvaa määritystä ja velvoittavuutta vertaisryhmässään niin ajattelutapaan kuin sen toiminnalla – usein väkivallalla - osoittamiseen liittyen. Ajatusten muuttuessa heidän ei olekaan helppoa löytää yhteisöä, jonne palata, kun ”entiset” kaverit eivät ajattelekaan samoin. Toisaalta nuorille on voinut syntyä ryhmään ja sen toimintaan osallistuessaan vastustajia esimerkiksi muista nuorisokulttuurisista ryhmistä eikä omasta ryhmästä erkaantuminen ole tässäkään mielessä helppoa. (Ks. esim. Björgo 1997; Perho 2007). Tässä tilanteessa tarvitaan pitkäjänteistä tukea, kannustusta, uuden suunnan, uusien ystävien etsimistä ja nuorisotyöntekijä voi olla tässä tärkeä väylän avaaja, kuten kokemukset Joensuun Exit-projektissa (ks. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=104)
osoittavat. Panostus tämäntyyppiseen kohdennettuun työhön on ollut vähäistä suomalaisessa nuorisotyössä (ks. esim. Honkasalo & Souto 2007) ja näkisinkin, että sitä olisi syytä vahvistaa. Yksi malli korjaavalle työlle on Ruotsissa toimiva Exit jossa on onnistuttu luomaan vahvasti rasistisissa yhteisöissä mukana olleille nuorille monipuolista ja pitkäjänteistä tukea ryhmistä poispääsyyn. Ajatuksena heitänkin, voitaisiinko samalla, kun tällä hetkellä pohditaan rasisminvastaista, ennaltaehkäisevää työtä, puntaroida myös kohdennetumman työn mahdollisuuksia rasistisesta yhteisöstään irtipääsyä haluavien nuorten kanssa?

Monikulttuurisuuden huomioiva nuorisotyö koskee kaikkia nuoria ja sisältää aina rasisminvastaisen elementin. On välttämätöntä kehittää monikulttuurista nuorisotyötä niin verkossa kuin IRL niin, että ilmapiiri tukee jokaisen nuoren hyväksymistä sellaisena kuin hän on ilman että samalla ketään muuta loukataan. Näen rasisminvastaisen työn menetelmien kehittämisen keskeisenä nuorisotyön yhteisen ponnistuksen paikkana.

Lähteet
Björgo, Tore (1997) Racist and Right-Wing Violence in Scandinavia Patterns, Perpetrators and Responses. Doctoral dissertation, University of Leiden.
Harinen, Päivi, Keskisalo, Anne-Mari ja Perho, Sini (2001)  Exit – kohti uutta arkea. Teoksessa Puuronen, Vesa (toim.) Valkoisen vallan lähettiläät. Tampere: Vastapaino. s. 209-232.
Honkasalo, Veronika ja Souto, Anne-Mari (2007) Monikulttuurinen nuorisotyö. Teoksessa Hoikkala, Tommi ja Sell, Anna (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Julkaisuja no 76. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. s. 115-138.
Perho, Sini (2007) Mainetta keräsin tuolla – ja sitähän tuli Kingiyden rakentuminen rasistisessa nuorisokulttuurissa. Nuorisotutkimus (25)4, s.18-32.

24.10.2008 

Verkossa näkymään monikulttuurinen työote

Jukka Mattila
toiminnanjohtaja, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, Keskinen nuorisotyöyksikkö

”Monikulttuurisuus on yksi keskeinen tämän ajan nuorisotyötä ja -toimintaa askarruttava ulottuvuus. Mistään uudesta ilmiöstähän monikulttuurisuudessa ei nuorisotoiminnankaan perspektiiveissä ole kyse, mutta ilmiö on nimetty ja sen sisältöä on pyritty määrittelemään vasta viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana.” (Kivijärvi, Harinen 2008). 

Verkossa tehtävän nuorisotyön tärkeys on havaittu monella tasolla. Verkkoon tarvitaan monenlaisia nuorisotyön ammattilaisia – aivan kuten IRL-nuorisotaloihinkin. Verkossa tehtävän nuorisotyön lippulaiva Netari.fi teki keväällä Habbo-ympäristössä palvelua käyttäneille nuorille kyselyn, jonka yksi kysymys oli: ”Haluaisitko, että Netarissa olisi eri maista tulleita Netari-ohjaajia?” Vastanneista 65.2% ilmoitti, että kyllä. Tarvetta siis olisi, että myös verkossa  ohjaajien tausta olisi monipuolisempi.

Maahanmuuttajataustaisia nuoriso-ohjaajia kaivataan verkkoon, mutta sen lisäksi kaikilla ohjaajilla – taustasta huolimatta – pitää olla tietoa monikulttuurisuudesta sekä tietenkin taito puuttua mahdollisiin rasistisiin ja muihin epätoivottuihin ilmaisuihin. Netari-ohjaajien palautteessa keväällä 2008 monikulttuurista työmuotoa pidettiin tärkeänä, mutta kielivalikoiman laajentumista esimerkiksi venäjään tai somaliaan taas ei. Monikulttuurisen osaamisen koulutusta toivottiin laajasti. Monikulttuurisuus tai kulttuurien välinen kohtaaminen ovat aika uusia asioita nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajan perustutkinnon opetussuunnitelmassa (uusitaan parhaillaan), eikä se yhteisöpedagogienkaan ohjelmassa näy vielä tarpeeksi (varsinkaan yhteisten aineiden puolella, vain 5op).

Verkossa tehtävässä nuorisotyössä täytyy luoda uudenlaisia toimintamalleja, jotka ottavat huomioon erilaiset käsitykset perheestä, uskonnosta, normeista ja moraalista. Työ vaatii myös tarvetta erilaisiin konsultaatioihin todellisten asiantuntijoiden kanssa esimerkiksi kulttuuritulkkien kanssa. Samoin yhteistyötahoiksi voisi ottaa erilaisia maahanmuuttajia tukevia järjestöjä, joista voisi myös saada tukea erilaisten haasteiden purkamiseen  – mielestäni esimerkiksi Väestöliiton Kotipuu voisi olla varteen otettava yhteistyötaho.

Nuorisotyön ydintä on nuorten ryhmien kanssa tehtävä työ. Verkkonuorisotyön ytimessä on verkossa olevien ryhmien kanssa työskentely.  Monikulttuurisen verkkonuorisotyön tahtotila on saada eri kulttuurisista ja uskonnollisista taustoista tulevat nuorten ryhmät toiminaan yhdessä.

YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus antaa työhön  tarvittavat eettiset työkalut:

1 artikla. Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä
                  
2 artikla. Jokainen voi vedota kaikkiin tässä julistuksessa julistettuihin oikeuksiin ja vapauksiin, katsomatta mihinkään erotukseen, erityisesti mitä tulee rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntymään tai muuhun olosuhteeseen.

Pohdinnan aihe on: miten nuorisotyöntekijät verkossa edesauttavat edellä mainittua yleismaallista julistusta. Monikulttuurisen (niin verkossa kuin reaalimaailman) nuorisotyön haasteena on ihmisoikeuksien aito toteutuminen ja askeleet kohti monikulttuurista yhteiskuntaa. Onko monikulttuurisuus vain utopiaa vai totta kohta?

Vielä yksi juttu, googletin muutaman  rasistisen termin ja sain seuraavat osumat: mutakuono: 7100 osumaa, rättipää: 6 430, ryssä: 127 000 ja neekeri: 167 000. Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa? Verkkomaailma ei ole yhteiskunnasta irti oleva kummajainen vaan heijastaa rajusti tätä päivää.

Löysin myös aika kiinnostavan – ainakin minua – artikkelin. Kansanedustava Jyrki Kasvi kirjoitti elokuun tietokonelehteen artikkelin aikuisten ja nuorten verkkomaailman erilaisuudesta: KASVI – Mitä pienet edellä:  ”EU:n tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Reding onkin todennut, että lasten asemasta nimenomaan vanhempia tulisi sivistää uusien medioiden riskeistä ja mahdollisuuksista”. Vanhemmat ovat todella pihalla – taustasta riippumatta.
      
Lähteet:
Antti Kivijärvi & Päivi Harinen (2008) ”Tärkeäähän se olisi, mutta...” Nuorisotoimen johdon näkemyksiä monikulttuurisesta nuorisotyöstä, Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 21, 2008

15.10.2008 

Monikulttuurista verkkonuorisotyötä, onko sitä?

Veronika Honkasalo
tutkija, FM
Nuorisotutkimusverkosto, Suomen Akatemia

IRC-gallerian viestintäjohtaja Matti Kari totesi viikko sitten Suomen Kuvalehdessä, että rasismi on nuorten ryhmissä yleinen ilmiö ja näkyy myös IRC-galleriassa. Verkon luoma anonyymisyyden mahdollisuus vaikuttaa siihen, että rasistiset kannanotot rehottavat muutenkin verkossa. Samaan aikaan vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää totesi kannanotossaan, että Internet-palvelujen tarjoajien on tunnettava vastuunsa verkkoaineistoista. Suurpää korostaa, että sähköistä verkkoa koskee samat lainsäädännölliset seikat kuin muutakin julkaisutoimintaa. Rasistinen kiihottaminen on netissä laissa kielletty, ja ylläpitäjien on entistä hanakammin puututtava vihan kiihottamiseen.

Rasisminvastaisuus ja asenteisiin vaikuttaminen ovat suurimpia verkossa tehtävän nuorisotyön haasteita. Tämä ei ole mikään erityinen monikulttuurisen nuorisotyön osa-alue, vaan se koskee kaikkea verkossa toteutettavaa nuorisotyötä. Jonkun verran rasismin kanssa on tehty työtä verkossa, lähinnä järjestötasolla (esim. rasisminvastainen chat). Kokeilut ovat osoittaneet, että rasisminvastaisessa toiminnassa on nähtävä kaksi selkeästi eri toimintamallia: sellainen verkkonuorisotyö, jossa annetaan tilaa rasismikokemuksista kertomiselle ja sellainen toiminta, jossa tehdään asennekasvatusta ja pyritään vaikuttamaan rasismin kitkemiseen. Nämä kaksi toimintamuotoa on ehdottomasti pidettävä erillään toisistaan. On eettisesti arveluttavaa, jos sellaiselle alueelle, jossa on tarkoitus keskustella rasismikokemuksista, ”eksyy” rasistisia kannanottoja ja mielipiteitä, varsinkin kun rasismista muutenkin on niin vaikeaa puhua.

Useat nuorisotutkimukset osoittavat, että vain jäävuorenhuippu lasten ja nuorten rasismikokemuksista päätyy aikuisten tietoon. Syinä ovat muun muassa omien vanhempien suojeleminen, aikuisia kohtaan tunnettu luottamuspula ja ylipäätään se, ettei suomalainen ilmapiiri tarpeeksi hanakasti torju ja vastusta rasismia, vaan sen sijaan vähättelee ja kiistää rasismikokemuksia. Rasismin kokemuksista tekee hankalan myös se, että vallitsevissa puhetavoissa rasismi määrittyy pahaa tarkoittavaksi asiaksi, jonka todenperäisyys olisi pystyttävä jotenkin todistamaan (Rastas 2004, 53).

Kunnallista nuorisotyötä tarkasteleva tutkimus (Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen?) osoitti, ettei rasismista kertomiselle ja kokemusten jakamiselle löydy kuin ani harvoin tilaa. Verkkonuorisotyö olisi oiva väline paikkaamaan tätä tyhjiötä. Voi jopa olla, että näistä kipeistä ja traumaattisista kokemuksista on helpompi kirjoittaa anonyymisti kuin kertoa nuorisotyöntekijälle kasvotusten. Erityisen tärkeää näissä keskusteluissa on luottamuksen huolellinen rakentaminen ja ylläpitäminen.

Verkkonuorisotyön monikulttuurisuutta voi arvioida samoin perustein kuin esimerkiksi nuorisotaloilla tehtävää työtä: onko työ avointa, monikielistä, suvaitsevaista, sisältääkö työ eriytettyjä toimintamuotoja, miten monikulttuurista taustoista tulevien nuorten mahdollisuuksia osallistumiseen on lisätty, miten monikulttuuristen ystävyyssuhteiden rakentumista tuettu, entä työyhteisön monikulttuurisuus, onko sitä mietitty?

Monikulttuuristen nuorten kohdalla ystävyyssuhteet rakentuvat usein nimenomaan verkossa, kun suhteita ylläpidetään ylirajaisesti ja nuoret seuraavat globaaleja nuorisokulttuureita. Miten tämänkaltainen ylirajaisuus pitäisi huomioida arjen toiminnoissa? Yksi tapa on keskustella näistä ystävyyssuhteista ja tarjota tilaa niiden toteuttamiselle verkossa myös face to face –toiminnoissa - kaikkien nuorten perheillä ei ole varaa tietokoneeseen. Vanhempien tietotaitoa nuorten verkossa vietetyn ajan suhteen olisi myös hyvä päivittää. IRQ-galleria saattaa olla joillekin nuorille kiellettyä aluetta, toisaalta verkon vaaroista saatetaan olla myös tietämättömiä. Samalla tavalla kuin vanhemmille olisi hyvä kertoa nuorisotalolla tehtävän nuorisotyön periaatteista, olisi syytä kertoa, mitä verkkonuorisotyö pitää sisällään. Haasteita saattaa syntyä siitä, missä kulkee nuoren autonomisuuden raja, mitä verkossa saa tehdä ja mitä ei, kuinka kauan, mitkä sivut ovat hyväksyttyjä, mitkä eivät? Samoja kysymyksiä miettivät useat Suomessa asuvat vanhemmat kulttuurisesta taustasta riippumatta.

Lähteet:
Rastas, Anna (2004) Miksi rasismin kokemuksista on niin vaikea puhua? Teoksessa Jokinen, Arja; Huttunen, Laura ja Kulmala, Anna (toim.) Puhua vastaan ja vaieta. Neuvottelu kulttuurista marginaaleista. Tampere: Gaudemus, 33–55.

SYYSKUUN TEEMA:
Nuorten osallisuus verkossa

8.10.2008 

Lasten ja varhaisnuorten verkkovaikuttaminen ja osallistuminen

Mirja Määttä, tutkija, VTT
Nuorisotutkimusverkosto / Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan laitos, Kuopion yliopisto

Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja osallistumisesta puhuttaessa nostetaan nykyään usein esille se, että niihin pitäisi opetella pienestä pitäen. Ajatellaan, että käytännön päätöksentekoon osallistumalla lasten ja nuorten kuulluksi tulemisen kokemus vahvistuu ja vaikuttamisen taidot kehittyvät. Demokratiakasvatusta parhaimmillaan, osallisuutta nääs. En väitä vastaan.

Siis päiväkotilapset äänestämään tai muuten päättämään ensi viikon tiistain lounaasta tai pihalle hankittavista leikkivälineistä. Keskustelemaan, perustelemaan, valitsemaan. Ja pienet koululaiset samoin: päättämään opettajan lukemasta kirjasta, liikuntapäivän sisällöstä, what ever. Ja sitten vaikuttamiskokemuksen karttuessa isommistakin asioista: kirjoittamaan paikkakunnan päälehteen kannanotto vaikka omakotitaloasumista vastaan tai tekemään aloitetta kunnanvaltuustolle terveyteen, turvallisuuteen ja tilaratkaisuihin liittyen. Ottamaan selvää, mitä vaikuttamisen kanavia lähistöltä löytyy ja valtaamaan ne.

Jos tähän yhdistetään verkko-osallistumisen aakkoset, joku foorumi, jonne 5-8 -vuotiaat lapset vanhempiensa avustuksella menevät kotona "keskustelemaan" päiväkodissa, koulussa tai harrastuksissa päätettävästä asiasta tai kertomaan toiveista, edistäisi se vanhempien osallistumista tähän media- ja nettikasvatuspuuhaan aika luontevasti. Lapsi saisi kotonakin mallia nettikäyttäytymisestä ja netin käyttämisestä vaikuttamiseen. Samalla vanhempien rooli netin käyttöön liittyvien taitojen ja sääntöjen välittäjinä vahvistuisi. Kaikkinainen neuvonpito netin kotikäytöstä saattaisi luonnistua tämän jälkeen kivuttomasti.

Vanhemmille voisi olla omat vaikuttamisen fooruminsa netissä, liittyen omien lasten ryhmiin ja niiden taustainstituutioihin. On totta, että vanhemmat ovat kaikkein kiinnostuneimpia vanhempien varteista tai vastaavista, joissa pääsevät kuulemaan ja keskustelemaan opettajan/ohjaajan kanssa siitä, miten juuri meidän Matilla tai Maijalla menee. Mutta taitavat pedagogit voivat aktivoida vanhempia myös johonkin yhteiseen keskusteluun. Ei ylhäältä alaspäin opettaen, pliis, vaan reilun savolaisesti eli hiukka kierosti.

Koulu on tietysti lapsille tärkeä paikka opetella enemmänkin verkko-osallistumista, samoin harrastusryhmät. Mitä nuoremmista lapsista ja nuorista on kysymys, sitä selkeämpää on vanhempien, opettajien ja ohjaajien vastuu nuorten opastamisesta. Millaisia kuvia nettiin voi koulu- tai harrastusryhmistä laittaa? Mitä tietoja, nimiä, sähköpostiosoitteita? Mistä siellä voi keskustella, millä kriteereillä valita keskustelufoorumit?

Viime aikoina on mielessäni pyörinyt sanonta: nuorena on vitsa väännettävä. Ehkäisevässä työssä (siis sellaisessa joka ehkäisee ongelmien syntymistä tai pahenemista) ja edistävässä työssä, joka pyrkii vahvistamaan olemassa olevaa hyvää, lapset ja nuoret ovat itsestään selvä tehtäväkenttä ja kohderyhmä. Esping-Andersenia mukaillen: jos 30-vuotiasta lähdetään osallistamaan, ollaan 30 vuotta myöhässä.

Tässä lyhyessä pohdinnassani verkkovaikuttamisesta ehdotan lasten ja lapsiryhmien asteittaista kasvattamista oman mielipiteen esittämiseen ja vaikuttamiseen, niin netissä kuin muutenkin. Jännä nähdä, mitä kaikkea totuuden torvet toimintaympäristöissään sanoisivat, jos heiltä oikeasti kysyttäisiin ja heitä vielä kuunneltaisiin. Varoituksen sananen on paikallaan: lapset ovat tarkkasilmäisiä ja jos välillä toistavatkin vanhemmilta opittua, se se vasta on paljastavaa.

Ehdotan lisäksi, että vaikuttamisen verkkoon pitäisi kytkeä myös vanhemmat, monilla eri tavoilla. Tällä olisi lasten ja nuorten netinkäytön ohjaamisen ja valvonnan kannalta iso merkitys. Aika pian lapset kuitenkin lentävät vähän pitemmälle ja etäämmälle. Silloin heitä on huomattavasti vaikeampaa tavoittaa. 

6.10.2008

Tekstiviestiskandaalista YK:n johtamaan maailmanvaltioon

Tutkimusmatkalla IRC-gallerian poliittisissa yhteisöissä

Sofia Laine
tutkija, Nuorisotutkimusverkosto

Viimeistään nyt nuorisotutkija menee IRC-galleriaan. Sen 500 000 käyttäjän keski-ikähän on noin 20 vuotta. He muodostavat yli 20 000 yhteisöä, jotka ovat kuluneen vuoden aikana olleet mediassa esillä lähinnä pahamaineisimpien kautta. Politiikka kiinnostaa nuoria harvoin niin paljon, että aktiivisuus vaaliäänestämisen lisäksi kanavoituisi toiminnaksi. Sama näkyy IRC-gallerian yhteisöissä: politiikka-aiheisia yhteisöjä on kaikkein vähiten, “vain” noin 4800. Kolmenkympin ylittäneenä tutkijana minua huvittaa, että toiseksi pienin yhteisö on nimeltään Seniorit, joka mainostaa itseään vain aikuisten yhteisöinä.

Politiikka-yhteisöt hämmentävät tutkijan. Keskityn tässä esittelemään kolmen suurimman politiikka-yhteisön keskusteluja, joita pääsin lukemaan rekisteröidyttyäni IRC-gallerian käyttäjäksi. Nämä kolme olivat selvästi suurimmat politiikkayhteisöt, joissa jokaisessa on yli 300 jäsentä. Ne olivat keskenään varsin erilaiset ja näin ollen kuvaavat IRC-gallerian politiikkayhteisöjen heterogeenisyyttä.

Jäsenmäärältään suurin yhteisö on nimeltään ’Ilkka Kanerva tekstaa mulle’. Siihen kuuluvista 67 % on tyttöjä ja jäsenten keski-ikä on 17,2 vuotta. Yhteisö perustettiin tekstiviestikohun ympärille ja on jo viimeiset kuukaudet viettänyt hiljaiseloa.  Yhteisön keskusteluissa ei juuri politiikasta puhuta vaan lähinnä kirjoitellaan kuinka Kanervalta saapuu tai on saapumatta tekstareita. ”Mikä on politiikka nevehööörd”, kirjoittaakin yksi yhteisön nuorista osuvasti. Nuoret itse kuvaavat yhteisönsä huumoriyhteisöksi.

Tekstiviestiskandaali oli osa päivänpolitiikkaa, toisin kuin toiseksi suurin politiikkayhteisö, jonka nimikin on niin irvokas, ettei ole soveliasta sitä tässä toistaa sensuroimattomana: ”ku toiset sanoo v**** ni mä sanon kilpikonna liityk”. Keskustelijoiden keski-ikä on 15,9 vuotta ja heistä 74 % on tyttöjä. He käyttävät omaa koodikieltään keskusteluissa, joita pystyy ainakin osittain seuraamaan vaikkei olekaan salakielestä perillä:

16-v tyttö: läkää wihatttko mua :<
15-v tyttö: :o mäinkin
13-v poika (kihloissa): enmnäiä sniuaao vhaaii =)

Tunnustan, että tässä vaiheessa koin nuorisotutkijana pudonneeni nuoruuden kelkasta pahemman kerran. Olisin kiitollinen jos joku viisaampi informoisi tutkijatätiä, mistä tässä oikein on kyse: Seksistä nuoret yhteisössä erityisesti puhuvat. Olisiko tämä siten noin 16-vuotiaiden seksuaalipolitiikkaa, joka on tarkoitettu vain yhteisön jäsenten luettavaksi, tunkeilijat pidetään salakielellä loitolla. Mitä kuvittelen onnistuneeni lukemaan rivien välistä muistuttaa ikävän paljon Sari Näreen kirjassa Styylaten ja pettäen kuvamaa kovuuden ja epäluottamuksen seksuaalimaailmaa.

Tutkijana huokaan helpotuksesta kun kolmannelta sijalta löydän ”Kuntavaalit K-18” yhteisön. Ryhmään kuuluvat ovat selvästi vanhempia – keski-iältään 22,3 vuotiaita – ja suurin osa, 63 % on poikia. Vaaleihin on vielä matkaa, mutta yli sadalla jäsenellä pitäisi yhteisön kasvaa jos se aikoo ohittaa Kanervat ja kilpikonnat. Yhteisön on perustanut Nuorten Ääni -toimitus, joka toivoi saavansa IRC-gallerian käyttäjiltä ehdotuksia siitä, keitä pitäisi kutsua Kuntavaalit K-18 televisio-ohjelmaan, joka lähetetään YLE TV1:ssä keskiviikkona 15.10. klo 19.30. Äänestysaika on jo päättynyt, mutta uusia kirjoituksia ilmestyy noin kymmenen päivässä. Niissä mainostetaan kunnallisvaaliehdokkaita, kritisoidaan vaaleja (myös ilmoitetaan ettei aiota äänestää) ja keskustellaan Kauhajoen ja Jokelan koulusurmista. Samantapaisia yhteisöjä löytyy IRC-galleriasta muun muassa ”Kunnallisvaalit 2008” (171 jäsentä), ”Kunnallisvaaliehdokkaat” (171 jäsentä) ja ”Äänestä!” (68 jäsentä). Näissä ryhmissä puhutaan jo siitäkin, ketä aiotaan äänestää ja ehdokkaat kertovat vaaliteemoistaan. Lisäksi nuoret kirjoittavat poliittisista epäkohdista, kuten esimerkiksi tässä 21-vuotias nuorimies:

”Globalisaation ongelmana on ollut, että vaan yritykset, markkinavoimat ja suuret pääomat ovat globalisoituneet, mutta työläiset ja ammattiyhdistysliikkeet ovat jääneet enimmäkseen omiin maihinsa voimattomina odottamaan. Suurpääomat saavat nyt täysin vapaasti mellastaa ympäri maailmaa, tuhota luontoa, polkea työläisten oikeuksia, kiertää veroja ja harrastaa karavaanikapitalismia... Työväenliikkeen pitäisi myös globalisoitua kansainvälisten ammattiliittojen kautta!”

Nyt aletaan liikkua tutkijalle tutummalla kamaralla. Olen kiinnostuksella seurannut Maailman Sosiaalifoorumiprosessia, jossa kansalaisjärjestöjen edustajat sekä muut aiheista kiinnostuneet kokoontuvat ratkomaan maailman ongelmia. Jo hyvissä ajoin ennen foorumia kuka tahansa saa ehdottaa työryhmien teemoja tai kulttuuriohjelmaa. Ehdotuksista voi myös keskustella omalla sivustollaan. Samaan tapaan Sosiaalifoorumi kannustaa kaikkia aktivoitumaan vähintäänkin kerran vuodessa toimimaan demokraattisemman maailman puolesta yhtä aikaa jokaisessa maailman kolkassa. Tämä Global Day of Action järjestettiin ensimmäistä kertaa kuluneen vuoden tammikuussa ja sivustolla oli muun muassa mahdollista seurata live-kuvaa ympäri maailmaa eri tempauksista.

Summa summarum. Marja Peltola (86, 2007) kirjoittaa Sukupolvipolitiikka teoksessa, että nuorten aktiivisuus kasautuu: perinteiset ja epämuodolliset vaikuttamisen keinot eivät ole toisilleen vaihtoehtoisia vaan pikemminkin täydentävät toisiaan. Voisikin kuvitella, että poliittisesti aktiiviset jaksavat puhua politiikasta myös IRC-gallerian yhteisöissä. Samoin kuin Peltola löytää tutkimuksessaan arvoulottuvuuden, jonka toisessa päässä vasemmisto-libertaristiset nuoret kannattavat suvaitsevaisuutta, kansalaisosallistumista ja ympäristönsuojelua ja toisessa uuskonservatistit suvaitsemattomuutta, sovinnaisuutta ja kansallismielisyyttä, myös IRC-gallerian yhteisöistä voi löytää nämä äärilaidat – ja jotakin myös laitojen väliltä.

Entä liityinkö itse yhteenkään yhteisöön ”tutkimusmatkani” aikana? Kyllä vain, yltiövasemmisto-libertaristiseen ”Maailma takaisin!” yhteisöön, jonka keski-ikä oli jo ennen liittymistäni 26,4 vuotta, ja joka kannattaa seuraavaa ajatusta:

”Maailma on palautettava YK:n hallintaan. Jälleenrakennus toisi miljardeja työpaikkoja, lisäisi integraatiota ja kaupankäyntiä sekä tervehdyttäisi asenneilmastoa. Kyse on kaikkia osapuolia hyödyttävästä win-win -skenaariosta. Epäreilujen sotien perintö on syrjäytettävä maailmanvaltion tieltä.”

Globaalia kansalaisuutta odottamaan jäävä tutkija kysyy, milloin maailma oli YK:n hallinnassa?

Lähteet:
Peltola, Marja (2007) Konventioita ja vaihtoehtoja – Nuoret muuttuvan yhteiskunnan poliittisina toimijoina. Teoksessa: Kari Paakkunainen (toim.) Sukupolvipolitiikka. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 72 & Nuora, julkaisuja 36.

29.9.2008 

Nuorten osallisuus verkossa – onko sitä ja mitä se on?

Kirsi Karttunen
YTM, valtikka.fi-suunnittelusihteeri, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry

Osallisuus, osallistuminen, vaikuttamismahdollisuudet, nuorten kuuleminen – siinä muutama iskusana, joita nuorisotyön kentällä viljellään puhuttaessa aktiivisiksi kansalaisiksi kasvamisesta, demokratiakasvatuksesta ja nuorisopolitiikasta.

Puhuttaessa mistä?

Nuorten osallisuus on siis sitä, että nuori itse huomaa olevansa aktiivinen toimija omassa elämässään. Asiat eivät vaan tapahdu, vaan niihin on itse aktiivisesti vaikutettava. Vastasyntynyt on täysin riippuvainen ympäristöstään ja vielä lapsuudessakin voi tuntua, että tietyt asiat vain tapahtuvat, ilman että niihin voisi vaikuttaa. Kasvaminen, nuoruus ja aikuistuminen ovat kuitenkin myös heräämistä siihen tosiasiaan, että jokainen meistä, jo nuorena, on itse oman elämänsä aktiivinen toimija. Nuoria voidaan osallistaa, jolloin aikuiset antavat nuorille mahdollisuuden vaikuttaa tiettyihin asioihin. Valtikka kuitenkin korostaa, että valta on itse otettava! Sen sijaan että tyytyisi annettuihin osallisuuden paikkoihin, voi aktiivisesti tarttua vallankahvaan sielläkin, missä sitä ei valmiiksi käteen aseteta.

Ja näitä aktiivisen toiminnan paikkoja, malleja ja mahdollisuuksia on tarjolla niin Internetissä kuin perinteisemmilläkin foorumeilla. Valtikka on nettiympäristönä useimmille alan ihmisille tuttu. Valtikka polkaistiin käyntiin kahdeksan vuotta sitten ja siitä saakka missio on ollut sama: koota ja levittää tietoa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Valtikka on edennyt jo 4.0 -versioon. Valtikassa on nyt mahdollista laajan tietosisällön lisäksi keskustella, julkaista omia videoita ja ilmoittaa paikallisista tapahtumista sähköisessä kalenterissa. Perusidea on silti edelleen sama, Valtikka ensisijaisesti kokoaa yhteen eri vaikuttamisen paikat ja levittää tietoa niistä. Valtikka ei siis itsessään ole vaikuttamisen väline – joita niitäkin on jo laaja kirjo.

Verkossa olevia osallistumisen paikkoja on useita. Aloitekanava.fi -palvelu lisääntyy tasaisesti, Suomen Lasten Parlamentti kokoontuu tänä syksynä toista kertaa fyysiseen täysistuntoon, vilkkaana jatkuneen ensimmäisen virtuaalivuoden päätteeksi. Nuorisovaltuustoista kootaan uutta nuorten edustajistoa, joka tulee olemaan alueellisesti kattava nuorten parlamentti verkkoympäristössä. Näistä kaikista lisätietoa linkkeineen löytyy Valtikasta.    

Näin kuntavaalien alla Valtikkakin keskittyy vaalityöhön. Tarjolla on tuntimalleja opettajille ja nuorten kanssa toimiville. Lisäksi teema-osio kokoaa yhteen poliittiset nuorisojärjestöt yhteystietoineen ja vaalikampanjoineen. Valtikka oli mukana tuottamassa demokratiakasvatusaineistoa otsikolla Vastuut(ON). Materiaali löytyy nyt kokonaisuudessaan ja kahdella kielellä Valtikasta. Vastuut(ON) on nuortenlehti, jota on kiinnostava lukea, mutta se on myös hyödyllinen materiaali osallisuudesta puhuttaessa. Vaalien allakin Vastuut(ON) toimii aktivoijana. Vaaleihin liittyen valtikka on myös yhteistyökumppanina IRC Gallerian kanssa toteutettavassa vaalikoneessa. Lisäksi Allianssin tuottamat Nuorista Suomessa - ja Nuorisotyön Yhteiskunnallinen merkitys -materiaalit, jotka ovat tärkeitä nostoja nuorisopolitiikassa, löytyvät Valtikan sateenvarjon alta. Valtikka toimii siis verkon lisäksi myös muissa formaateissa.

Maailma on muuttunut ja erityisesti nettiympäristö on kehittynyt valtavasti. Ehkä vuonna 1999 Valtikka oli edistyksellinen alusta, verkkodemokratian ensiaskel, mutta sittemmin osallistumismahdollisuudet verkossa ovat lisääntyneet huomattavasti. Nyt on blogikirjoituksia, chattejä, aloitekanavaa, IRC-galleria-yhteisöjä, jopa miniteriöiden alaisia keskustelupalstoja, kuten otakantaa.fi. Kuinka nämä kaikki sekä Nettinappi, Vaikuttamo, Lanuti tai Netari jäsentyvät vaikuttamiskentällä? Tätä kokonaisuutta valtikka.fi pyrkii hallitusti jäsentämään. Kaiken kehityksen keskellä valtikka.fi edelleen on ja pysyy. Ja mielestäni missio on edelleen sama. Yhäti villiintyvässä nettiviidakossa joidenkin toimintojen on oltava pysyviä opastimia eteenpäin vaikuttamisen polulla.     

29.9.2008 

Lasten Parlamenttitoiminnassa lapsia ei tarvitse aktivoida, mutta kenties aikuisia?

Eero Nerelli-Antell
istuntopäällikkö, Suomen Lasten Parlamentin kanslia

"Lapsia pitää kuunnella. On eri asia mitä aikuiset luulee, että lapset ajattelee kuin tietää mitä lapset ajattelee." sanoo Silva Järvinen, Suomen Lasten Parlamentin 12-vuotias puheenjohtaja.

Suomen Lasten Parlamentti oli 8.-10.9.2008 Tukholmassa Euroopan neuvoston organisoimassa Building Europe for and with children seminaarissa esittelemässä toimintaansa sen Meaningful and Sustainable Child Participation osuudessa. Seminaarissa Suomen Lasten Parlamentin 12-vuotias puheenjohtaja Silva Järvinen kertoi omista kokemuksistaan pääosin verkkotoimintaan perustuvasta parlamentista käyttäen laatusanoja kiva ja mukava.

Kaikki Suomen Lasten Parlamentin lapset saivat lähettää niin halutessaan terveisiä Silvan mukana Euroopan neuvostolle. Luulitko, että lapsilla ei ollut mitään sanottavaa Euroopan neuvostolle? Kyllä heillä oli! Lapset vaativat Eurooppaan Lasten Parlamentteja, eipä heillä paljoa muuta sanottavaa Eurooppaan ollutkaan.

Lasten ajatukset lähtevät heidän arjestaan ja he ovat kirjanneet niitä verkkoon enemmän, kuin kukaan ehtii niihin vielä vastaamaan, mutta ei hätää. Lapset ovat päättäneet lähteä viemään viestejä myös eteenpäin. Lapset valitsivat verkkotyöskentelyssään eniten huomiota saaneet asiat ja veivät ne kansanedustajille. Valitut viestit Parlamentin hallitus luovutti Suomen Lasten Parlamentin eduskunnan neuvottelukunnalle 4.6.2008. Kansanedustajat laativat lasten aloitteen pohjalta toimenpidealoitteen 9.6.2008 koulukiusaamisen vähentämiseksi. Lapset ovat olleet tyytyväisiä, että lasten ja päättäjien väliset keskustelut ovat lähteneet liikkeelle molemminpuolisessa arvostavassa hengessä. Lapsille on syntynyt tunne siitä, että aikuiset ottavat lasten asiat tosissaan.

Suomen Lasten Parlamentti perustettiin 9.11.2007 Tampereella ja toiminta verkossa käynnistyi vuoden vaihteen jälkeen. Edustajilla sekä varaedustajilla on mahdollisuus työskennellä valmistelutyössä ja päätöksenteossa rintarinnan. Käytännössä näin verkossa on luontevasti toteutunutkin. Kevään täysistunnossa lapset kävivät läpi yhdeksänkohtaisen esityslistan ja aloittivat liki sata keskustelua.

Lapset ovat halunneet lisää omia valiokuntia verkkoon

Lapset ovat toimineet hyvin aktiivisesti vuoden 2008 sekä valiokuntien ja hallituksen verkossa pidettyjen täysistuntojen valmistelukokouksissa että 6.-7.11.2008 Jyväskylässä pidettävän täysistunnon Chat-keskusteluissa. Keskustelut on pidetty suljetussa verkkoparlamentissa viikoittain.  Tämän lisäksi lapsiedustajilla on ollut käytössään myös muita verkkotyökaluja. Valiokunnilla on omat keskustelupalstansa ja kaikilla lapsilla on käytössään aloitekanavatyökalu sekä yleinen keskustelupalsta. Edustajat voivat halutessaan luoda myös täysipainoisia verkkokyselyjä ja tehdä niitä joko lapsille tai aikuisryhmille. Valto-sivustolta kuka tahansa lapsi Suomesta on pystynyt lähettämään aloitteita Parlamentille ja niitä on jo tullutkin paljon.

Nyt lapset ovat halunneet perustettavaksi uusia valiokuntia ja niiden määrä on kasvanut alun kolmesta yhdeksään valiokuntaan. Lapset ovat toimineet myös omilla paikkakunnillaan. Lapsiedustajat ovat pitäneet esitelmiä sekä innostuneet toimimaan paikallisen Lasten Parlamentin perustamiseksi kuntaan.  
 
Parlamentti on kehitysprosessi niin tekniikan kuin vuorovaikutuksen saralla

Hallituksen puheenjohtajuutta harjoiteltiin aluksi aikuisten ja puheenjohtajan yhteistyönä.
Chat-kokousten alkuvaiheessa keskustelut käytiin ilman esityslistaa. Kuukauden kuluttua
Chat-kokouksen aloittamisesta käyttöön otettiin ennakkoon valmistellut esityslistat. Kevään mittaan puheenjohtajuus siirtyi yhä enemmän Lasten Parlamentin puheenjohtajalle. Istuntopäällikkö keskusteli puheenjohtaja Silvan kanssa ennen kokouksia puhelimitse tai Skypen avulla. Hallitus kokoontui useamman kerran itsenäisesti ilman aikuisen välitöntä ohjausta, joskin kokoukset taltioitiin.  Hallitus kokoontui myös fyysisesti 5.-6.4. Jyväskylään, jossa kokoukseen osallistui 19 edustajaa 21:stä.

Syksyn verkkotoiminnan yhtenä sisältönä lapset mm. laativat sääntöjä siitä, millä tavoin aikuiset
ohjaajat ja aikuiset yleensäkin saavat keskustelua ohjata ja siihen osallistua. Ruotsinkielinen toiminta ja ruotsinkielisten lasten kytkeminen toimintaan on syksyn aikana hakemassa uomiaan ja yhteisessä toiminnassa päästäneen myös ensimmäisiin yhteisiin verkkotyöskentelyihin. Lapset ovat aloittaneet uuden verkkotäysistunnon 15.9. ja yhtenä syysistunnon osana on oikeusministeriön kysely sähköisen kuulemisen edistämisestä valtionhallinnossa.

Mitä aikuiset saavat lapsilta ja lapset aikuisilta?

Lasten Parlamenttitoiminta lähtee YK:n lapsen oikeuksien toteuttamisesta käytännön tasolla; lapsilla on oikeus osallistua. Keskustelussa lasten toiminnasta nousee helposti esiin se, miten lapset vahvistuvat sosiaalisesti ja miten he oppivat vaikuttajiksi yhteiskunnassa. Toinenkin näkökulma on olemassa. Lasten avulla aikuiset voivat löytää uudestaan sen, minkä he ovat selkänsä taakse jättäneet. Asioiden ratkaisujen avaimet ovat aikuisilla. Lasten parlamenttitoiminnassa lapset tuovat keskusteluun lasten arvojärjestyksiä ja kysymyksiä.

Lasten Parlamenttitoiminta on lasten oman yhteisön mahdollistamista ja aikuisten liittymistä vuorovaikutukseen lasten kanssa. 
 

18.9.2008   

Sosiaaliset hetket yhteisöllisyyden taustalla

Pirjo Mattila
nuorisotyöntekijä, Helsinki

Nuorisotyön kentällä verkostoituminen on ajassa elämistä. Se on myös välttämätöntä, koska nuorisotyön resurssit eivät yksin riitä kaikkeen siihen, mihin nuorisotyöntekijät haluaisivat osallistua tai vaikuttaa. Ammattilaisten verkostot toimivat pääosin maan päällä, kohtaavat fyysisesti seminaareissa ja kokoussaleissa – yhteisen asian äärellä. Tilaisuudet keskittyvät muutamaan teemaan ja vakavan, toimintaan suuntaavan puheen lisäksi niillä on myös sosiaalinen funktionsa, joka ilmenee usein kahvinjuontina.
 
Facebookista löytyy ainakin kaksi ryhmää, jotka yhdistävät – verkostoivat – nuorisotyön toimijoita.  Toisen ryhmän nimi on jämäkästi Nuorisotyö. Sieltä löytyy kiinnostavaa väkeä – terkut kaikille. Ryhmässä on vielä aika vähän kommentteja. Ymmärrettävää kyllä, ei sitä ehdi paljon kirjoittamaan. Ja se toinen – etsitäänpä se.
 
Nuoret sitä vastoin elävät verkkokeskustelujen, väljien ryhmien ja yhteisöjen maailmassa sangen luontevasti. Käsittääkseni suuri osa nuorista viettää säännöllisesti viikoittain aikaa tietokoneen ääressä ja silloin verkkoympäristössä. Suurin osa alle 40-vuotiaista asioi tietokonevälitteisesti. Verkkomaailma ei siis ole mikään teinien toimintaympäristö, vaan sen palveluissa ja yhteisöissä kohtaa ehkäpä poikkeuksellisen tasavertaisina eri-ikäisiä ihmisiä. Tätä verkon ominaisuutta kaipaan –  ja sen perään kai huudetaan silloinkin kun puhutaan yhteisöllisyydestä ja sen edistämisestä. Kokemus keskustelevasta, kannustavasta verkkoyhteisöstä saattaa kannattaa nuorta elämässä niissäkin hetkissä,  kun minuutta ja ajatuksien kantavuutta määritellään vain iän ja habituksen kautta viestiin sen enempää keskittymättä. 

Vaikka palvelujen seuraaminen näyttää näennäisesti vaikkapa Youtube-videoiden katsomiselta, liittyy siihenkin usein tekijöiden töiden kommentointia – kannustaen tai dissaten. Monet verkkokontakteista kantavat myös maan päälliseen arkeen ja päinvastoin. Pelikavereita, HP-faneja, moposakkeja, käsitöiden tekijöitä ja muita erilaisia porukoita voidaan tavataan livenä. Tuttavuudet ovat saattaneet rakentua hitaasti, vain verkossa. Kirjoitetun tai visuaalisen vuoropuhelun tuloksena.

Verkkoareenat korvaavatkin entisaikojen keinumäkiä, työväentaloja ja matkahuollon baareja, ehkä myös nykypäivän nuorisotaloja. Ne antavat parhaimmillaan mahdollisuuden kasvaa ulkokehältä ytimessä olevaksi toimijaksi, testata ajatuksia, purkaa tunteita ja saada palautetta omasta tekemisestään ja sen tuloksista. Niillä osallistumisen helppous on satunnaisuudessa ja nimettömyydessä, mutta myös keskustelun saavutettavuudessa kotoa käsin.

Nuorille julkisen, kunnallisen palvelun verkkoareenat eivät ole kohtaamispaikkoja, vaikka nuorisotyön kentällä tehdään hyvää työtä verkkopalvelujen kehittämiseksi. Toimintakonsepteja rakennetaan verkkomaailman sisällä ja palveluja mainostetaan varsin vähän. Lähestymisstrategia on kunnalliselle palvelulle tyypillinen: rakentamisvaiheessa focusoidutaan ongelmaan, jota lähdetään hoitamaan. Tällaista palvelua ei tarvitse markkinoida vaan asiakkaat pitää etsiä ja löytää. Palvelut ovatkin monesti kohdennettua kohtaamista. Nuorisotyön toisen jalan – nuorten oman toiminnan ja järjestötoiminnan  - verkko-olomuotojen tukeminen on edelleen jäänyt ohueksi, johtuneeko ajasta ja omnipotentista tulkinnasta, jonka mukaan järjestöjä ei ole, tarvita tai niiden ei koeta toimivan samalla kentällä kunnallisen nuorisotyön kanssa.

Miten verkkoareenat sitten voivat olla nuorisotyön toimintakenttiä? Yksiselitteistä vastausta ei varmasti ole. Eikä tarvitsekaan olla. Yhteiskuntaa rakennetaan olemalla mukana keskusteluissa ja toiminnassa, ei sen ulkopuolella. Sama tosin koskee sekä nuorisotyön roolia verkkoyhteisöjen kehittämisessä kuin verkkoyhteisöjen suhdetta yhteiskuntaan laajemmin. Onkin jännä nähdä, milloin yhteiskunnallisia keskeskustelualoitteita lähtee mobilisoitumaan verkkoyhteisöjen yhteisissä verkostoissa. Enteitä mielestäni on jo, esimerkkinä nuorten keskinäinen keskustelu vaikkapa tiedotusvälineiden roolista Jokelan tapausten uutisoinnissa.

ELOKUUN TEEMA:
Verkkopelaaminen 

31.8.2008 

Verkkopelit elettynä tilana

Kirsi Pauliina Kallio
(PhD), Tampereen yliopisto

1980-luvun puolivälissä pelasimme serkkujen kanssa kesäisin ristiseiskaa mummulan vintissä enon piilopakalla. Kun portaista kuului askelia, piilotimme kortit visusti. Mummulle pelikortit edustivat pahetta, siinä missä viinipullo ja huulipunakin. Nykyään mummulan vintissä on tietokone, jolla uudet serkukset pelailevat lomilla erilaisia digitaalisia pelejä. Joskus, portaita noustessani, tunnistan itsestäni mummun kaikuja. Tietokonepelit eivät ole onnistuneet myymään itseään minulle niin, että löytäisin niistä yhdessäolon ja hauskanpidon riemuja. Näin ollen en pysty helposti tavoittamaan tämän päivän serkusten kokemusta yhdessä pelailemisesta, vaikka se ei varmaankaan eroa paljon omista lapsuuden pelikokemuksistani. Päädynkin herkästi ehdottamaan lapsille jotain vaihtoehtoista puuhaa tietokoneella istumisen sijaan – jos nyt ei sitten muuta, niin vaikkapa korttipeliä!

Työni kulttuurisen pelitutkimuksen parissa on kuitenkin johtanut minut pohtimaan, mikä erottaa digitaaliset pelit muista peleistä ja mistä niiden pelaamisessa on kysymys. 2000-luvun suomalaisille lapsille digitaaliset pelit ovat laajalti ottaen yhtä tuttu ja tavallinen juttu kuin kortti- ja lautapelitkin, joten mistään marginaali-ilmiöstä ei ole kysymys. Niitä pelataan tietokoneella, konsoleilla ja puhelimilla, ja pelien kirjo on laaja. Digipelaamiseen tarkemmin perehtyessä alkaakin tuntua oikeastaan hassulta, että esimerkiksi Nokian matopeli, Windowsin Hertta, Aapelin pikkupelit, Need for Speed, Quitar Hero, Tanssimatto sekä The Simsin ja World of Warcraftin kaltaiset virtuaalimaailmat rinnastetaan toisiinsa digitaalisina peleinä. Eihän serkusten ristiseiskaringillä ja maaseudun miesten pokeriporukallakaan ollut muuta yhteistä kuin pelivälineet!

Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että lasten ja nuorten pelaamista olisi hyvä lähestyä pluralistisemmin, jotta myös kriittiselle tarkastelulle avautuu tilaa. Mistä siis esimerkiksi verkkopelaamisessa, tämän kolumnisarjan teemassa, on kysymys? Verkkopelin käsite itsessään on hieman harhaanjohtava, sillä laajasti ottaen sillä tarkoitetaan kaikkia pelejä, joita pelataan Internetissä. Verkkopelin tavoitteena voi olla voittaminen, läpi pääseminen, pisteiden kartuttaminen, peliyhteisön jäsenenä toimiminen tai vaikkapa vain pelimaailmassa hengaileminen. Sosiaalisuuden näkökulmasta nämä pelit voidaan jakaa karkeasti moni- ja yksinpeleihin, vaikkakin lapset pelaavat myös yksinpelejä usein kahdestaan tai porukalla, vuorotellen tai joukkueina. Taloudellisesta näkökulmasta pelit sen sijaan jakautuvat maksullisiin ja ilmaisiin peleihin. Pelien luonteen mukaan voidaan tehdä ero myös yksinkertaisten ”pikkupelien” ja pitkäjänteistä keskittymistä vaativien strategia-, rooli-, seikkailu- ja fantasiapelien välille. Varsinaiset rahapelit muodostavat aivan omanlaisensa verkkopelisegmentin. Toisin sanottuna, verkkopelaaminen voi olla melkein millaista hyvänsä ja sillä voi olla ihmisille varsin erilaisia merkityksiä.

Onko verkkopelaamisesta siis mieltä puhua yksikössä, jolloin kaikki nämä pelaamisen muodot tulevat niputetuiksi yhteen? Ja jos kyllä, mikä yhdistää näitä pelejä? Entä millä tavalla verkkopelaamista voidaan lähestyä vaikkapa nuorisotyössä ja monitieteisessä nuorisotutkimuksessa? Pelitutkimuksen piirissä eri tieteenalat tarjoavan näihin kysymyksiin erilaisia vastauksia. Media(kulttuurin)tutkimuksessa lähdetään yleensä liikkeelle itse medioiden, eli tässä tapauksessa verkkopelien, tarkastelusta. Teknologian tutkimuksessa pelejä puolestaan lähestytään hieman toisesta suunnasta, keskittyen esimerkiksi designiin ja tekniseen toteutukseen. Sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa huomiota kiinnitetään vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon, joita tukemalla ja suuntaamalla voidaan pyrkiä edistämään vaikkapa turvallisen peliympäristön syntymistä. Yksikään näistä näkökulmista ei kuitenkaan tunnu saavan otetta kokonaisuudesta; pureutumaan verkkopelaamiseen osana lasten ja nuorten jokapäiväistä arkea.

Mutta entä jos verkkopelaamista lähestyttäisiinkin siten, että tarkastelun keskiössä eivät olisikaan itse pelit tai pelaajat vaan niiden yhdessä luomat tilat ja paikat? Tällöin voisimme rinnastaa nämä sosiaalisesti rakentuvat pelitilat muihin lasten ja nuorten arkisiin elintiloihin, kuten koulun pihaan, olohuoneeseen, koripallokerhoon ja lähipuistoon, ja tarkastella niitä suhteessa toisiinsa. Pelitilojen tarkastelu mahdollistaisi myös ”digitaalisen kuilun” ylittämisen, koska tila voi koostua yhtä aikaa fyysistä, virtuaalisista, sosiaalisista, kulttuurisista ja vaikkapa poliittisista elementeistä, erilaisin painotuksin. Toiset pelit rakentuvat lähes kokonaan ”ruudun takana”, toiset huoneessa jossa pelaaminen tapahtuu - ja kaikkea siltä väliltä. Tätä lähestymistapaa aion ainakin itse tunnustella, kun nousen seuraavan kerran mummulan portaita. Nähtäväksi jää, millaisen pelitilan vintistä löydän!

25.8.2008

Erään pelaajan näkemys

Miikka Vento
The Group ry

Verkkopelaaminen on ollut keskuudessamme jo useampia vuosia, aina modeemipohjaisisten internet-yhteyksien ajoista asti. Itse en kuitenkaan vielä tähän aikaan edes omistanut tietokonetta, joten siirrymme suoraan tuohon niin ihanaan ADSL:n aikaan, aikaan, jolloin vanhempien ei enää tarvinnut huolehtia siitä, että pikku-Matti ei istunut koneen ääressä kuutta tuntia päivässä ja kasvattanut puhelinlaskua tähtitieteellisiin lukemiin.

ADSL, tai pikemminkin kiinteät kuukausimaksut verkkoyhteydestä, lienevät syy sille, miksi verkkopelaaminen on kasvattanut suosiotaan nykyiselle tasolle. Ennen ainoastaan rikkaitten porvareitten lapsilla oli varaa pelata verkossa; nykyään tämä mahdollisuus on kaikilla, jotka sattuvat omistamaan internet-liittymän.

Ensimmäinen verkkopeli, jota itse pelasin, oli (yllättäen) Runescape. Lapsen innolla ”runea” jaksoi pelata monta tuntia päivässä sen hirvittävästä käyttöliittymästä ja pikselimössögrafiikasta huolimatta. Pelkkä ajatus siitä, että kaverit ovat kateudesta vihreänä kun näkevät uuden 2h runeswordini sai minut pelaamaan kuin hullu.

Rune-vaiheessa elämässäni tapahtui käänne, joka meinasi päättää tietokoneharrastukseni kokonaan. Saimme isäni työpaikalta internet-yhteyden, joka käytännössä esti kaiken verkkopelaamiseni. Olin jo tässä vaiheessa melko koukussa useampaankin verkkopeliin, joten päädyin jopa lievän masennuksen partaalle. Kyllähän sitä lasta harmittaa, kun ei voi leikkiä kavereittensa kanssa. Siirryin hetkellisesti konsolipelaamisen puolelle; konsolipelaaminessa ei kuitenkaan ole sitä samaa kilpailun tunnetta kuin verkkopelaamisessa. Konsolipelin on tarkoitus viihdyttää ja tuottaa haastetta, mutta kilpailua se ei anna. En väitä, etteikö konsolipelaaminen olisi hauskaa, itse vain nautin erityisesti moninpelin pelaajalähtöisestä maailmasta, jossa aina on jotain parannettavaa.

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen sain uuden internetliittymän, ja verkkopelaaminen saattoi taas alkaa. Olin valitettavasti ohittanut muutamat aikansa huippupelit tänä aikana, mutta päätin, etten murehdi siitä vaan keskityn pelaamaan sitä, mikä on nyt ”in”, tässä tapauksessa peli oli Warcraft 3, tai pikemminkin sen modi, Defence of the Ancients (jatkossa ”DotA”).

DotA oli ehdottomasti suorituspelaamista. Aloitin pelaamisen ensin normaaleissa peleissä verkossa, mutta pikkuhiljaa kehityttyäni riittävän taitavaksi siirryin pelaamaan DotA-liigaan. Tämä oli allekirjoittaneen pelaamisen ”kultakautta” – pelasimme liigassa hyvällä ja taitavalla joukkueella ja pärjäsimmekin varsin hyvin. Muistan elävästi sen tunteen, joka kupli sisältä aina pitkän ja vaikean voiton jälkeen. Adrenaliini hyrräsi, nauru ei meinannut pysyä sisällä ja seuraavana päivänä ei muusta puhuttukaan. Valitettavasti kaikki hyvä päättyy aikanaan, ja muutaman pelaajamme keskinäiset ristiriidat hajottivat joukkueemme. Uskon silti, että jokainen meistä ”veteraaneista” pelaa edelleen DotAa, jos ei muuten niin vähintään verestääkseen vanhoja muistoja. Itsekin silloin tällöin eksyn pelaamaan DotA-liigan järjestämää ”SIG” (Single instant game)-pelimuotoa, joka on käytännössä normaali peli, mutta yleensä tasokkaampi.

Warcraft 3:n jälkeen siirryin taas hiljaiseloon, jolloin keskityin hieman enemmän opiskeluuni, mutta hiljaksiin etsin uutta peliä pelattavaksi. Toisaalta onneksseni, toisaalta epäonnekseni löysin kuin löysinkin jälleen uuden pelin: World of Warcraft.
Ennen kuin ennakkoluuloiset ihmiset, joitten mielestä WoW on kuin syöpä, ryhtyvät huutelemaan kommenttejaan, todettakoon, että minun mielestäni WoW on varsin hyvä peli, mutta loppujen lopuksi melko puuduttava ja tylsä.

WoWin parissa minulla kului jossain mielessä liian paljon aikaa, ja sen pelaaminen sotki hieman sosiaalista elämääni. Olin koukussa. Jostain syystä tämä koukku ei kuitenkaan pitänyt minua otteessaan muutamaa kuukautta pitempää, ja lopetin wowittamiseni melko lyhyeen. Täytyy myöntää, että aion ostaa ja kokeilla uutta lisäosaa, kun se saapuu.

Jos siirrymme tähän päivään, ja mietimme, mikä verkkopelaamisen asema on tätä nykyä yhteiskunnassamme, voimme todeta, että verkkopelaamisella porskuttaa varsin hyvin. WCG (World Cyber Games) on kansainvälinen verkkopeliliiga, joka voidaan käytännössä nostaa maailmanmestaruuskisoiksi asti. Heinä-elokuun vaihteessa pidetyssä ASSEMBLY ’08-tietokonetapahtumassa kisattiin palkintorahojen lisäksi pääsystä WCG:n kilpailuihin Saksaan. Ja paljonko sitten Suomen karsinnan voitosta rapsahtaa tilille? Esimerkiksi Counter-Strike 1.6:n voittajatiimille on luvassa matka Saksaan, majoitus ja täysihoito hotellissa, sekä 2500 euroa puhtaana käteen. Varsin kelvollinen summa pelkästä pelaamisesta, eikös.

15.8.2008 

Tietokoneharrastajat kunnallisen nuorisotyön kohderyhmänä

Tero Huttunen
suunnittelija, Netari.fi – Helsinki

Kuvittele kaikki tietämäsi kunnallisen nuorisotyön musiikkitilat ja niitä pyörittävät asiansa osaavat, musiikkikulttuurissa usein itsekin kunnostautuneet, nuorisotyöntekijät. Minulle tulee mieleen monia ja niitä löytyy suurimmasta osasta nuorisotyötä järjestävistä kunnista.

Sitten toinen osa ajatusleikkiä: kuvittele jokaisen noista tiloista muuttuvan, pim, tietokonepajoiksi, joissa tietokoneita voi harrastaa monipuolisesti. Sen jälkeen usein pitkätukkaiset nuorisotyöntekijät muuttuvat, viuh vauh, kalpeiksi nuoriso-ohjaajiksi, jotka useana yönä kunnostautuvat örkkeinä Orgrimmarissa ja silti raahautuvat seuraavana päivänä iltavuoroon.

Suuri osa nuorista on tietokoneharrastajia ja tietokoneet läpileikkaavat nuorten kulttuurin samalla tavalla kuin musiikki. Siltikin kunnallisen nuorisotyön tarjonta on tälle ryhmälle olematonta. Mitkä ovat syyt siihen, että kärryiltä on pudottu ja nuorisotyö raapii päätään keskellä laajakaistaa?

Tietokone herättää ihmisissä monenlaisia mielleyhtymiä riippuen omasta käyttöhistoriasta ja tuttuudesta. Pääkaupunkiseudun nuorisotoimien työntekijöille syksyllä 2006 tehdyn kyselyn mukaan asenne tietokonetta ja verkkomaailmaa kohtaan on voimakkaasti sidonnainen omaan tietokoneen ja verkon käyttöasteeseen (Cavén-Pöysä & Sihvonen & Kangas, 2007). Ne jotka käyttivät konetta paljon, suhtautuivat positiivisesti, kun taas ne, jotka käyttivät konetta vähän, suhtautuivat negatiivisesti tietokoneisiin ja verkkoon sekä niiden käyttämiseen nuorisotyön välineinä.

Tutkimuksia tietokoneharrastuksen, erityisesti pelaamisen, vaikutuksista terveyteen on puolesta ja vastaan. Niitä käytetään yleensä kättä pidempinä aseina todisteltaessa harrastusta vastaan tai sen puolesta. Asenteet vaikuttavat siihen, nähdäänkö tietokone nuorison selkärangan rappeuttajana vai yhtenä pakollisena osaamisalueena, jopa tulevassa työelämässä. Nuorisotyöllisesti tietokoneharrastajia ajatellaan usein ehkäisevän työn kohteena eikä tietokoneita nuorisotyöllisenä välineenä.
Tällä hetkellä suurimmat nuorisotyölliset kontaktit kyseiseen ryhmään ovat tilojen vuokraaminen tietokoneharrastuksiin, mikä on kiistämättä hyvä asia. Kuitenkin kontakti nuoriin ennen ja jälkeen tapahtumia on pitkälti olematon.

Opetusministeriön tukemana Helsingin nuorisoasiainkeskus on avaamassa syksyllä 2008 jonnekin kantakaupungin alueelle tietokoneharrastajille suunnatun tilan, johon ensimmäisessä vaiheessa tulee 25 pelaamiseen ja kevyeen hyötyohjelmistokäyttöön tarkoitettua tietokonetta, konsoli- ja liikuntapelaamiseen tarkoitetut tilat sekä erikseen koneet raskaampaan hyötykäyttöön. Toisessa vaiheessa tilaan tulee lisää laitteistoa ja osaamista, joilla mahdollistetaan nuoren tietokoneen käytön monipuolisuus, ehkä nuorisotyöntekijöidenkin.

Toiminnan tarkoituksena on saada pitkäkestoinen kontakti tietokoneita ja pelaamista eri tavoin harrastaviin nuoriin. Tilaa suunnitellessa on ajateltu, että se tulisi olemaan yksi niin sanotun kohdennetun nuorisotyön tila, kuten Helsingissä Harju on musiikin, Narri teatterin ja Valtti kädentaitojen talo. Tietokoneilla tapahtuva toiminta tulee olemaan osittain avointa, osittain ohjattua. Vuoroja tietokoneille voivat varata myös peliklaanit, kuten bändit treenikämppiä.

Kun kontakti nuoreen tai nuorten ryhmään on saatu, pyritään mahdollistamaan osaamisen monipuolistuminen sekä saamaan harrastaminen tasa-arvoiseksi siten että nekin, joilla ei ole varaa uusimpiin koneisiin ja ohjelmistoihin pääsisivät tutustumaan ja toimimaan koneiden parissa.

Ohjattu toiminta voisi pitää sisällään mm. ohjelmistojen osaamista, erilaista kuvakäsittelyä, 3D-mallinnusta, äänenkäsittelyä, ohjelmointia, pelien ja hyötyohjelmistojen kehittämistä tai tietokoneiden rautapuoleen tutustumista ja rakentelua.
Toimintaa ja laitehankintoja suunnitellessa on oltu aktiivisesti yhteydessä nuoriin. Jatkossa olisi toivottavaa, että nuorten ja nuorisoyhdistysten lisäksi toimintaa lähtisivät suunnittelemaan ja toteuttamaan erilaiset tietokoneharrastusta ja pelaamista edistävät yhdistykset, yhteisöt ja yritykset. Näin toiminta saisi tarvittavaa erityisosaamista ja parhaimmillaan tulevaisuudessa tietotekniikan ja peliteollisuuden ala uusia, monipuolisia osaajia.

Toiminta aloitetaan kokeiluluontoisesti, avoimin mielin. Kuitenkin pyrkimyksenä on luoda vakituista toimintaa, mikäli toiminta todetaan hyväksi nuorisotyön muodoksi. Mitä toiminta käytännössä tulee olemaan ja mitkä sen vaikutukset tietokoneita harrastaviin nuoriin ovat, se nähdään paremmin kesällä 2009.

Lähteet
Cavén-Pöysä, Outi & Sihvonen, Ella & Kangas, Sonja (2007) VIRTAHEPO-hankkeen tulokset tiivistetysti (26.3.2007) VTT.
 

KESÄKUUN TEEMA:
Moniammatillinen verkkonuorisotyö 

15.8.2008 

Terveydenhuollon paikka moniammatillisessa verkkonuorisotyössä

Tuula Kauppinen
Johtava ylihoitaja, Helsingin terveyskeskus, Terveysasemat-osasto

Terveyden edistäminen tulee nähdä investointina terveyteen ja hyvinvointiin. Vaikutuksia ei nähdä heti, mutta pidemmällä aikavälillä toiminta maksaa itsensä takaisin. Valtioneuvosto hyväksyi vuoden 2008 alussa KASTE-ohjelman (sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma), jossa määritellään lähivuosien tavoitteet. Terveyden edistäminen on esillä valtakunnallisissa terveydenhuollon linjauksissa sekä hallitusohjelmassa. 

Helsingin terveyskeskuksen yhtenä perustehtävänä on edistää helsinkiläisten terveyttä. Terveyteen ei voida kuitenkaan vaikuttaa pelkästään terveydenhuollon keinoin. Terveyskeskuksen keskeinen linjaus on terveysvaikutusten huomioon ottaminen koko kaupungin toiminnassa. Lukuisissa  tutkimuksissa on todettu nuorten pahoinvoinnin lisääntyneen 2000-luvulla. Isojen kaupunkien suuria haasteita ovat polarisoituminen ja erityisesti haavoittuvissa oloissa elävien lasten ja nuorten ongelmat. Lapsuus- ja nuoruusiän heikot taloudelliset ja sosiaaliset elinolot lisäävät syrjäytymisen riskiä ja vaikuttavat aikuisiän terveyteen. 

Kuten Virpi Palviainen kirjoituksessaan mainitsee, on verkossa tapahtuva nuorisotila- ja työ todettu toimivaksi tavaksi kohdata nuoria heidän omassa ympäristössään. Isona haasteena on kohdata nuoren ilmaisema paha olo. Netari-toiminnan aikana on tullut esille tarve sellaiselle erityisosaamiselle, joka ei kuulu nuorityön ammattilaisen työsisältöihin. Tietoverkon toimintaympäristöstä puuttuu taho, jolla on terveysalan ammattitaito, ja ymmärrys palvelujärjestelmistä, joihin nuoren voisi ohjata. Terveyskeskuksen ”Verkkoterkkari"-hankkeen yhtenä tavoitteena on etsiä keinoja ohjata verkossa liikkuvat nuoret terveyspalvelujen ja avun piiriin. Tavoitteena on myös löytää keinoja ja välineitä matalakynnyksisen terveysneuvonnan tarjoamiseen verkkoympäristössä. 

Hankkeeseen palkattavan terveydenhoitajan/projektityöntekijän haastavana tehtävänä on yhdessä nuorisotoimen kanssa kehittää ja luoda tietoverkossa tehtävälle terveysalan työlle valtakunnallinen yhteistyö- ja toimintamalli. Matalan kynnyksen verkkotoiminta luo hyvät edellytykset terveysneuvontaan esimerkiksi kasvun ja kehityksen sekä seksuaaliterveyden ja päihdekysymysten alueilla. Toiminnan on tarkoitus olla sekä verkossa tapahtuvaa reaaliaikaista keskustelua nuorten kanssa että tarvittaessa ohjausta kunnallisiin terveyspalveluihin. Palveluun tulisi olla mahdollista liittää terveysneuvonnan verkkomateriaalia.

Verkossa tapahtuvalla moniammatillisella työtavalla on mahdollista saavuttaa entistä paremmin nuoria ja ohjata heitä palveluihin. Moniammatillinen varhainen tuki ja varhainen puuttuminen ongelmiin on nuorison, nuorisotyön, sosiaalityön ja terveydenhuollon etu. 

23.6.2008 

Sosiaalityön paikka moniammatillisessa verkkonuorisotyössä

Maria Kahila
Kehittämiskonsultti, Helsingin sosiaalivirasto, Lapsiperheiden palvelut

Nuorisotoimi on tehnyt verkkonuorisotyötä Netarissa jo usean vuoden ajan ja kohdannut tätä kautta tuhansia nuoria. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman moniammatillisen verkkonuorisotyöhankkeen tavoitteena on lisätä myös muiden nuorten kanssa toimivien osaamista ja asiantuntemusta verkossa ja saada apua tarvitsevat nuoret oikean palvelun piiriin varhaisessa vaiheessa.

Nuorten pahoinvointi sekä osuus lastensuojeluasiakkaista on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Myös nuorten sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat lisääntyneet viime vuosina. Sosiaalityö on suurten haasteiden edessä siinä, miten se pystyy tavoittamaan apua tarvitsevat nuoret riittävän varhaisessa vaiheessa ja kehittämään palvelujaan ja tukitoimiaan vastaamaan nuorten tarpeisiin.

Kunnissa on valmisteltu tai ollaan valmistelemassa uuden lastensuojelulain mukaista lasten ja nuorten hyvinvointia edistävää ja lastensuojelun järjestämistä koskevaa kuntasuunnitelmaa yhdessä muiden lasten ja nuorten kanssa työskentelevien hallintokuntien ja keskeisten järjestöjen kanssa. Keskeisenä tavoitteena on löytää konkreettisia työmenetelmiä ja toimintatapoja lasten ja nuorten auttamiseksi ja saamiseksi oikean avun piiriin varhaisessa vaiheessa. Uusi lastensuojelulaki korostaa lasten, nuorten ja perheiden varhaista tukea sekä avun ja palvelujen kohdentamista heidän luonnollisessa arjen ympäristössään.

Sosiaalityö on perinteisesti pohjautunut kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa rakentuvaan työhön, jossa yhdessä nuoren kanssa arvioidaan hänen elämäntilannettaan ja avun tarvettaan sekä suunnitellaan sosiaalityön eri tukimuotoja. Verkossa toimiminen anonyyminä ei vastaa sosiaalityön peruslähtökohtaa kohtaamisesta ja vuorovaikutuksellisuudesta ja lienee selvää, ettei verkossa toteutettu sosiaalityö voi korvata reaalimaailmassa tapahtuvaa vuorovaikutuksellista sosiaalityötä. Kokonaisvaltainen ja syvällinen paneutuminen nuoren elämäntilanteeseen vaatii vuorovaikutusta, yhteistä arviointia ja pohdintaa suunnitelmallisen sosiaalityön toteuttamiseksi. Toisaalta sosiaalityön ongelmana on viime vuosina ollut se, ettei sosiaalityö ole kyennyt tavoittamaan apua tarvitsevia nuoria riittävän varhain, vaan sosiaalityö on kohdentunut korjaavaan ja rankkoja toimenpiteitä sisältävään sosiaalityöhön. Sosiaalityön ulottaminen nuorten arkiympäristöön voisi avata mahdollisuuksia löytää apua tai tukea tarvitsevat nuoret aikaisemmin.

Tämän päivän nuoret elävät hektisessä maailmassa, jossa reaalimaailman ja virtuaalimaailman ero on häilyvä. Virtuaalimaailman mahdollistama reaaliaikainen kohtaaminen nuoren kanssa voisi mahdollistaa sosiaalityölle väylän nuorten varhaiseen tavoittamiseen ja nuorten tukemiseen. Virtuaalimaailma ja verkkoympäristössä eläminen ovat tämän päivän todellisuutta nuorille ja sosiaalityönkin tulisi miettiä, miten se voisi viedä omaa työtään ja palvelujaan sinne, missä nuoret ovat ja missä sosiaalityö voi kohdata nuoria. Nuorille anonyyminä toimiminen antaa mahdollisuuden puhua vaikeista ja traagisistakin asioista, jolloin asiantuntevan sosiaalityön osaajan olisi mahdollista rakentaa kontaktia ja luottamusta nuoren kanssa ja tukea häntä ohjautumaan reaalimaailman palvelujen pariin riittävän ajoissa. Netarin ohjaajien kokemus verkkonuorisotyöstä on ollut se, ettei nuorisotyön osaaminen ole ollut riittävää osalle nuorista. Nuoret ovat kertoneet Netarin ohjaajien kahdenkeskisissä keskusteluissa vaikeista asioista, muun muassa syömishäiriöistä, itsetuhoisuudesta ja perheessä olevista vakavista ongelmista. Netarin kokemusten mukaan nuorten auttamiseen ja ohjaamiseen oikean avun piiriin tarvittaisiin verkkonuorisotyössä moniammatillista osaamista ja sosiaalityön asiantuntemusta.

Haasteen sosiaalityön toimimiselle osana moniammatillista verkkonuorisotyötä asettaa verkkonuorisotyön valtakunnallisuus. Verkossa olevat nuoret voivat olla mistäpäin Suomea tahansa, kun taas sosiaalityön ammattilaiset ovat aina kunnallisen organisaation viranomaisia ja kunnallisten palvelujen asiantuntijoita. Kunnan velvollisuus on järjestää sosiaalitoimen palveluja oman kunnan asukkaille. Pätevistä sosiaalityön ammattilaisista on pulaa kaikkialla Suomessa, eikä kuntien sosiaalitoimen budjeteissa ole huomioitu resursseja valtakunnallisiin sosiaalityön palveluihin ja neuvontaan. Myös sosiaalitoimen työntekijöiden virkavelvollisuus ryhtyä lastensuojelutoimenpiteisiin, kun lapsen tai nuoren etu sitä vaatii, asettaa haasteen silloin kun toiminta perustuu anonyymiuteen. Tätä tulisi avoimesti pohtia yhteistyössä sekä toiminnassa olevien asiantuntijoiden että myös verkossa olevien nuorten kanssa.

Verkkososiaalityö – vaikkakin kokeellisena – voisi parhaimmillaan antaa sosiaalityölle mahdollisuuden löytää oma paikka nuorten varhaiseen tavoittamiseen ja kehittää nuorille kohdennettua sosiaalityötä asiakasläheisesti ja nuorten maailman ehdoilla. Vakiintuneena toimintamuotona sosiaalityön asiantuntijuuden ja neuvonnan toteuttaminen valtakunnallisessa verkkonuorisotyössä edellyttäisi valtiovallan osallistumista toiminnan rahoitukseen, mutta verkkososiaalityön työmenetelmien ja toimivien työtapojen kehittämisessä voisi joku kunta toimia pioneerina uudenlaisen sosiaalityön kehittämisessä!

18.6.2008

”Toi sano, et mun pitäis tulla juttelemaan sun kanssa”

Jaakko Rautavaara
nuoriso-ohjaaja, Länsiluotsi-projekti, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Erilaiset nuoria kohtaavat ja auttavat toimijat ovat viime aikoina ansiokkaasti luoneet palvelujaan verkkoon. Nuori voi niin halutessaan jättää kysymyksiä ammattilaisten vastattavaksi erilaisille neuvonta- ja Apuva-palstoille sekä kohdata reaaliaikaisissa keskusteluissa eri alan ammattilaisia nuorten suosimilla sivustoilla. On todella upeaa, että nuorten kohtaamisen ammattilaisia on saatu myös verkkomaailmaan. Moniammatillisen työn näkökulmasta tämä on tärkeää siksi, että esimerkiksi nuorten mielenterveyden ammattilaisia ei ole tarpeeksi tekemään etsivää työtä verkkoon. Jonkun on siis ensin kohdattava nuori, tunnistettava avun tarve ja sitten pystyttävä motivoimaan ja ohjaamaan nuori virtuaalisen psykiatrisen sairaanhoitajan pakeille.

Moniammatillisessa työssä verkossa pätevät samat säännöt kuin ”oikeassa” elämässä. Jotta voi ohjata nuoria jonkun palvelun tai ammattilaisen luo, on eteenpäin ohjaavan tunnettava palvelu ja luotettava laatuun. Silloin voi hyvällä omallatunnolla jatkaa töitään muiden nuorten kanssa. Eteenpäinohjaus helpottuu huomattavasti, jos tuntee henkilökohtaisesti ihmisen, jolle nuoren lähettää tai jonka pyytää omaan virtuaalikohtaamispaikkaansa puhumaan jollekin nuorelle. Koska verkossa toimivat työntekijät eivät työskentele saman kaupunginosan sisällä tai saman katon alla kuten usein muissa moniammatillisissa työmuodoissa, täytyy kehittää selkeät palvelurakenteet niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin.

Haastavinta on mielestäni pystyä rakentamaan auttamismuotoja ja palvelurakenteita sellaisille nuorille, joille on kerääntynyt monenlaisia ongelmia, ja joita pitäisi kohdata ja auttaa reaaliaikaiseen keskusteluun pohjautuvilla alustoilla. Nuori, joka tarvitsisi apua elämänsä solmukohtien selvittämiseen, ei usein itse vielä tiedosta kaipaavansa apua. Verkkoympäristössä työssä olevien aikuisten aika meneekin aluksi nuoren motivoimiseen avun piiriin. Eteenpäinohjausta ei mielestäni ole se, että nuorelle sanotaan: ”Mene tuonne siellä osataan auttaa – tuossa on linkki ja puhelinajat ovat nämä.” Verkon ulkopuolella eteenpäin ohjaus toimii parhaiten ”saattaen vaihtamalla” ja niin sen pitäisi toimia verkossakin. Nuoria auttavista paikallisista IRL-paikoista (in real life) tarvittaisiin työntekijöitä nuorien suosimiin ympäristöihin, josta heille voitaisiin ”osoittaa” apua kaipaava nuori.

Itselläni on muutaman vuoden takaa hyviä kokemuksia Habbo-hotellin nuorisotilasta. Työskentelin tuolloin Helsingin Kaupungin ylläpitämässä Nuorten tukikeskus Dooriksessa ja minua pyydettiin Habboon keskustelemaan kahden tytön kanssa. Verkkonuorisotilan työntekijät olivat jo pitkään tehneet töitä näiden tyttöjen kanssa, mutta tytöt tarvitsivat sen verran paljon aikaa ja tukea aikuiselta, ettei sitä ollut enää mahdollista antaa perusverkkonuorisotyön puitteissa. Minä olin saanut tyttöjen luvalla hieman etukäteistietoja ja ei kun sitten pikseliukkoa väsäämään ja juttelemaan. Vaatii paljon aikaa ja monta kohtaamiskertaa ennen kuin päästään syventymään itse ongelmaan, saati sitten ratkaisuihin, uuden ihmisen kanssa. Tämä siitäkin huolimatta, että nuoret puhuvat suorempaa ongelmistaan anonymiteetin takaa. Toisen heistä sain suostuteltua nuorten tukikeskus Dooriksen asiakkaaksi ”oikeassa elämässä”, jolloin pystyin paljon paremmin auttamaan ja tukemaan nuorta.

Resepti moniammatillisen kakun valmistukseen

• kohdataan nuoria
•  nousee huoli – tiedetään mihin ohjataan tai ketä kutsutaan
• tarpeeksi aikaa
• mahdollisuus siirtää asiakkuus paistumaan IRL

Oikealla resursoinnilla ja tietotaidolla lopputuloksena on kaunis moniammatillinen kakku. 

6.6.2008 

Moniammatillinen verkkonuorisotyö keinona varhaiseen puuttumiseen

Virpi Palviainen
Projektisuunnittelija, Netari.fi

Verkkonuorisotyön valtakunnallistumiskehitys kertoo siitä, että verkossa toimiva nuorisotila- ja työ on todettu toimivaksi tavaksi kohdata nuoret heidän omassa ympäristössään. Yksi verkon vuorovaikutukselle olennainen piirre on anonyymin viestinnän mahdollisuus. Verkossa tehtävän nuorisotyön kannalta anonyymi avoimuus luo mahdollisuuden nuorten uudenlaiseen kohtaamiseen, mutta samalla se tuo nuorisotyön osaamiselle ja sisällölle uusia haasteita. Eräs haasteista on, kuinka kohdata verkkotyössä nuoren ilmaisema paha olo, joka yhä useammin tulee keskusteluissa esiin esimerkiksi nuoren kertomuksena itsetuhoisesta käytöksestä, masentuneisuudesta tai syömishäiriöoireilusta.

Kolmivuotisen toiminnan aikana Netarin verkkonuorisotyössä on kerätty ohjaajien kokemuksia verkossa toimimisesta päiväkirjojen ja kuukauiraporttien muodossa. Yleisimmät keskustelunaiheet ovat verkkonuorisotilassa pitkälti samoja kuin nuorisotalojen arjessa; keskustelua käydään harrastuksista, koulunkäynnistä, suhteesta vanhempiin ja kavereihin sekä tulevista tapahtumista. Myös verkkoympäristössä nuorisotyötä tehdään niin sanotusti tavallisten nuorten kanssa, joiden tervettä kasvua ja kehitystä tuetaan turvallisen aikuiskontaktin kautta. Verkko paikasta riippumattomana ympäristönä mahdollistaa myös maantieteellisten syrjäseutujen sekä muiden palvelujen katvealueiden nuorten kohtaamisen.

Ohjaajien päiväkirjoista nousee toisinaan esiin ohjaajan kokemus omasta riittämättömyydestä nuoren neuvonnassa ja ohjauksessa. Osalle nuorista nuorisotyöllinen tuki ei ole riittävä ja tarvitaan ohjausta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Verkossa nuoret kertovat nimettömyyden turvin korostuneen avoimesti vaikeista asioista elämässään. Nuoriso-ohjaaja on mahdollisesti ensimmäinen aikuinen, joille nuori on uskaltanut asiastaan kertoa. Työntekijään kohdistuvat odotukset avun saamisesta ovat korkealla. Jotta nuoren luottamus työntekijöihin säilyisi, pitäisi verkkonuorisotyöllä olla myös valmiuksia vastata nuoren avunpyyntöön.

Nuorten ohjaaminen verkosta palveluihin on haastavaa. Ensimmäisenä nuoriso-ohjaajalle tulee vastaan se, että verkossa apua hakeva nuori voi olla kotoisin mistä päin Suomea tahansa. Eri kuntien palvelut on järjestetty eri tavoin eikä googlaamallakaan monien paikkakuntien palveluista saa riittävästi tietoa ohjausta varten. Myöskään kätevää tietokantaa tai hakuohjelmaa palvelujen etsimiseen ei tällä hetkellä ole käytettävissä. Toisaalta Netarin verkkonuorisotyön käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että yhteystietojen antaminen ei aina riitä nuoren ohjauksessa vaan olisi tarpeen ns. saattaen tukeminen, jossa tuttu työntekijä lähtee nuoren mukaan hoitamaan asioita hänen kanssaan. Kynnys asioida omilla kasvoilla ja nimellä on usein liian korkea ylittää ilman tukea.

Valtakunnallisen Netari-hankkeen kylkeen keväällä 2008 käynnistyneessä moniammatillisen verkkonuorisotyön hankkeessa pyritään madaltamaan verkkonuorisotyössä kohdattujen nuorten kynnystä tarpeen tullen hakeutua sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä tuomaan näitä palveluja nuorten verkkoympäristöihin. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella toimiva hanke kehittää uusia työ- ja toimintatapoja yhteistyössä sosiaali- ja terveysviraston kanssa alan ammattilaisten saamiseksi mukaan verkkotyöhön. Tilanne yhteistyön kehittämiselle on otollinen. Kuntien sosiaalitoimien tehdessä suunnitelmiaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä ja lastensuojelun järjestämisestä uudistuneen lastensuojelulain pohjalta, nuorten kanssa tehtävä työ on asetettu keskiöön. Toivon mukaan kuntien suunnitelmat tulevat sisältämään paljon konkretiaa siitä, miten ja missä nuorille annetaan varhaista tukea ongelmien kehittymisen ehkäisemiseksi. Eräs varhaisen tunnistamisen ja tuen piiriin saamisen paikka voisi olla verkossa tehtävä työ.

Moniammatillinen työote nuorisotyössä tuo monen mieleen automaattisesti erityisnuorisotyön tai kohdennetun nuorisotyön. Verkkonuorisotyön ei ole tarkoitus erikoistua tekemään marginaaleihin kohdennettua työtä vaan turvata moniammatillisuuden kautta se, että erityistä tukea tarvitsevien nuorten ohjaus palveluihin onnistuisi nykyistä paremmin. Erityisen tuen tarpeen tunnistaminen sekä varhainen puuttuminen nuoren oireiluun on sekä yksittäisen nuoren että kaikkien verkkonuorisotilan toiminnassa viihtyvien nuorten etu. Moniammatillisen ulottuvuuden avulla verkon nuoriso-ohjaajat voivat keskittyä yhden uuden välineen tukemana tekemään perusnuorisotyötä, jonka yhtenä osana on nuorten ohjaaminen palveluihin.

TOUKOKUUN TEEMA:
Yhteisöllisyys verkossa

6.6.2008 

Minun nettiyhteisöllisyyteni ja Netari

Leevi Auer 15 v.
TET-harjoittelutyö Nuorisotutkimusverkostossa

Johdanto

Ennen vuotta 2005 15–24-vuotiaiden netinkäyttö viikkoa kohden oli keskimäärin 6,8 tuntia, mutta nykyään nuorten netinkäyttö on kasvanut vajaa 50 % ja käytetty aika netissä on kasvanut 10 tuntiin viikkoa kohden. Nuoret käyttävät nettiä yhä nuorempina, mutta sivustot vaihtelevat eri ikäluokilla.

Eniten käytettyjä ovat: 

• Suosituimpia Chat-sivustoja: www.suomi24.fi 
• Suosittuja pikaviestiohjelmia: www.skype.com ja messenger.msn.com
• Suosittuja kuvagalleriasivustoja: www.irc-galleria.net ja www.ii2.org
• Suosituimmat pelisivustot: www.aapeli.com ja www.tilt.tv

Lähde: (www.pakia.edu.hel.fi/Tiedostot/ppt/nettiturvallisuus_vanhemmat.pps)

Chat, jota harrastetaan useilla sivuilla yleensä tuntemattomien ihmisten kanssa, on eräänlaista keskustelua, jossa keskustelijoiden määrä ja ikä vaihtelevat. Puheenaihe saattaa olla mikä vain, mutta esimerkiksi suomi24-sivulla eniten keskustelijoita paikalle kerännyt keskustelu liittyy 18.5. tapahtuneeseen ampumakohtaukseen ravintola Doriksessa. Samoin tapahtui esimerkiksi itse käyttämälläni kiekkonettisaitilla Jokelan tapahtuman yhteydessä. Seuraavassa esitän tämän tutkielman kohteet.

1. Ensin esittelen mitä sivustoja eniten käytän. Näitä sivustoja ovat mm. Youtube, IRC-Galleria, Kiekko, Messenger ja Aapeli. Youtubesta katson yleensä vanhoja musiikki- ja urheiluvideoita sekä satunnaisia videoita vanhoista sketsisarjoista, jotka kiinnostavat. IRC-Galleriassa käyn melkein vain sen takia, että voin jutella muiden käyttäjien kanssa. Käytän Kiekkoa, koska se on todella hyvä peli ja kaikki keiden kanssa juttelen ovat yleensä tuntemattomia, mutta joskus myös tuttuja. Msn-Messengeriä käytän melko harvoin, mutta siellä juttelen vain tuntemieni ihmisten kanssa, koska se on helpompaa ja nopeampaa kuin esim. tekstiviestien lähettely. Käyn Aapelissa periaatteessa vain parin kolmen pelin takia, jotka kiinnostavat.
2. Sen jälkeen kerron Habbohotel-sivustosta, jonka sivuilla olen käynyt tutustumassa peliin ja Habon Netariin. Sen jälkeen menin Netariin tutustumaan millaista siellä on Habon Netariin verrattuna. Netarissa haastattelin Leena Tuuttilaa ja Sebastian Sihvolaa 14.5.
3. Lopuksi vertaan itse käyttämiäni sivustoja Netaripalveluun. Habon Netarissa käyttäjien ”kierrätys” toimi melko hyvin, mutta silti nuoriso-ohjaajia on liian vähän ja kaikki käyttäjät piti tarkistaa, että onko tuo käyttäjä nuoriso-ohjaaja vai ihan tavallinen käyttäjä. IRC-Gallerian Netari on muuten hyvä, mutta ajankohta on melko huonoon aikaan ja se, että Netari-yhteisöön ei voi liittyä.

En ole käyttänyt Netaria paljon, joten on kiinnostavaa katsoa, miten se vastaa omiin kiinnostuksen kohteisiini. 

Leevi Auerin blogikirjoitus jatkuu täällä »

29.5.2008 

Verkkoyhteisöllisyys rakentuu sattumanvaraisista kohtaamisista

Sonja Kangas
Mediatutkija ja verkkopalvelukehittäjä
Nuorisotutkimusverkosto ja Souplala

1990-luvun alkupuolella verkkoyhteisöllisyys koettiin hieman omituisena asiana. Suomessa yhteisösaittipioneeri Duuni.netin ylläpitäjät kertoivat ihmisistä, jotka kuluttivat aikaansa verkossa, auttoivat moderoimaan keskustelua ja mikä kummallisinta, tapasivat toisiaan ihan tosielämässä. Ketä nyt ventovieraan netinkäyttäjän tapaaminen kiinnostaisi? 15 vuotta myöhemmin tosielämän ja virtuaaliyhteisöjen välinen linkki on itsestäänselvyys. Internetistä on tullut arkinen yhdessäolemisen paikka, joka tarjoaa mahdollisuuksia verkottua ja jakaa ajatuksiaan moninaiselle kuulijakunnalle. Verkkoyhteisöjen muodostumisen taustalla voi olla sattuma, pelkästään tietyssä palvelussa tiettyyn aikaan oleminen. Tällöin ikä, intressit, sukupuoli tai asuinpaikka ei määritä jäsenyyttä. Sattuma voi tuoda samaan verkkoyhteisöön itseään etsivän 14-vuotiaan hevarin ja 30-vuotiaan kotiäidin, joiden välille rakentuu vahva luottamusside, vaikka he eivät tietäisi toisistaan juuri mitään.

Nuorisotutkimusverkoston kesällä 2007 keräämän kyselytutkimuksen mukaan (N=1458) 73 prosentilla 15–18-vuotiasta nuorista on kavereita verkkoyhteisöistä, innokkaimmilla nettituttuja on yli 50. Isoa osaa nettitutuista on tavattu myös kasvotusten. Toisinaan ystävien määrä on netissä laatua merkittävämpi asia. Samalla logiikalla yritykset laskevat verkkoyhteisöjen arvoa. Verkkoyhteisö on sitä arvokkaampi, mitä enemmän rekisteröityneitä jäseniä sillä on.

Verkkoyhteisöllisyys poikkeaa klassisesta sosiologisesta yhteisön määritelmästä. Lähimmäs nettiyhteisöjä pääsevät tosimaailman toiminnalliset työ- tai harrastusyhteisöt (ns. leirituliyhteisöt), jotka ovat kestoltaan keskipitkiä tai pitkäikäisiä, mutta luonteeltaan kiinteämpiä kuin institutionaaliset yhteisöt. Verkkoyhteisöt voivat olla mitä tahansa lyhytkestoisista pitkäkestoisiin. Esimerkiksi abiturientit ovat erittäin kiinteästi rajatun ajan abifoorumin jäseninä toimien aktiivisina sisällöntuottajina tai kommentoijina. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen motiivi kuulua abi-yhteisöön verkossa tai tosielämässä lopahtaa ja nuori siirtyy uusiin ympyröihin. Leirituliyhteisöihin liitytään omasta tahdosta konkreettisen toiminnan myötä. Niissä tavataan samanmielisiä, saadaan tukea ja turvaa. Samanlaisia tarpeita etsitään myös verkkoyhteisöistä, tosin niihin liittyminen tapahtuu usein suositusten kautta. Kaverit ovat löytäneet uuden kiinnostavan yhteisöpalvelun ja kutsuvat ystävänsä mukaan. Verkkoyhteisöön voi liittyä palveluun kirjautumalla. Lupaa ei kysytä yhteisön muilta jäseniltä tai ylläpitäjältä. Verkkoyhteisön luonne ja merkitys rakentuu läsnäolon ja eriasteisen osallistumisen myötä.

Aktiiviset yksilöt vahvistavat verkkoyhteisöllisyyttä. Tiedon valtaväylä on 2000-luvulle siirryttäessä muuttunut sosiaalisiksi vinkkiverkoistoiksi, joissa kenellä tahansa on mahdollisuus toimia solmukohtana: mielipidevaikuttajana, tiedonjakajana tai -suodattimena. Viralliset ja epäviralliset kommunikaatiokanavat toimivat rinnakkain ja ovat olemassa aktiivisen jäsenistön toimesta. Jokainen voi saada oman 15 sekuntia julkisuudessa YouTube-videossa, muotiblogissa tai virtuaalivaatteiden suunnittelijana. Verkkoyhteisöllisyys on tietyssä virtuaalisessa tilassa olemista ja vaikuttamista, jota vahvistetaan yksinkertaisimmillaan arvioimalla asioita tai laittamalla niitä järjestykseen ja keräämällä nettimainetta. Näitä kolmea eli niin sanottua kolmen R:n ohjenuoraa pidetään verkkoyhteisöllisyyden ytimenä. Kaikki eivät osaa tai halua rakentaa virtuaalista tilaa eteenpäin saatika tuottaa omaa sisältöä. Sen sijaan yhteisöön kuulumisen tunnetta vahvistetaan pienimuotoisella tekemisellä, joka voi olla mitä tahansa Facebookin ”tökkimisestä” (poking), virtuaalilahjojen antamiseen, kavereiden auttamiseen tai syvällisempään ajatustenvaihtoon. Nuorisotutkimusverkoston kyselyssä keskimäärin 70% 15–29-vuotiasta nuorista koki toimivansa sisällöntuottajina. Innokkain viisi prosenttia lisäsi kuvia ja tarinoita useamman kerran päivässä suosikkiyhteisöönsä.

Verkossa yhteisöjä ei määritellä niiden keston tai jäsenyyden kiinteyden pohjalta. Yhteisö on olemassa kun tietyssä palvelussa on riittävästi porukkaa ja jäsenet osallistuvat yhteisön kehittämiseen. Yhteiset säännöt kyllä on, mutta demokraattista päätösvaltaa ei ole. Sen sijaan jäsenillä on kyky ilmiantaa epäasiallista käytöstä, eli toimia vertaismoderaattoreina. Verkkoyhteisöjen ohella erilaisiin ryhmiin, laumoihin ja parviin ryhmittyvät netinkäyttäjät kehittävät internetin käyttökulttuureita. Itseorganisoituvat, johtajaa vailla olevat parvet tai koordinoidummat laumat tuovat esille viestiä, joka tuli vahvasti esille myös Nuorisotutkimusverkoston kyselyssä. Verkkoyhteisöissä toteutuva sosiaalisuus on netissä toimimisen lähtökohta, joka rikastaa arkea sekä mahdollistaa satunnaiset kohtaamiset ja ystävyyssuhteiden syntymisen.

21.5.2008 

Uusheimojen virtuaalinen yhteisöllisyys

Ella Sihvonen
tutkija, Helsingin yliopiston sosiologian laitos

Yhteisöllisyys on taas muodissa. Yhteisöllisyyttä pyritään vahvistamaan niin työpaikoilla, kouluissa kuin perheissäkin. Olen viime aikoina törmännyt lukuisiin yhteisöllisyyden esityksiin. Jopa kerrostaloja rakennetaan yhteisöllisesti kaveriporukoiden kesken. Sanomalehtikirjoituksessa kerrotaan, kuinka […] pitkälle koulutetut kolmikymppiset paiskovat puunrunkoja tontillaan sateisena lauantaipäivänä – isät, äidit, siskot, veljet, anopit ja appiukot apunaan.” (HS, 13.4.2008.) Puhutaan, että ihmisillä olisi kaipuu takaisin yhteisöihin. Yksi tämän hetken kiinnostavimmista yhteisöllisistä ilmiöistä tapahtuu kuitenkin virtuaalimaailmassa.  

Työskennellessäni sosiaalisia virtuaalipalveluita tutkivassa Virtahepo-hankkeessa, kohtasin monenlaisia palveluita, joita kaikkia haluttiin hanakasti kuvailla yhteisöllisiksi. Aluksi yhteisö-sanan leväperäinen käyttö närkästytti, mutta nyt ajattelen toisin. Virtuaalisten yhteisöpalveluiden kehittämisen huuma liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen – yksilöllistymisen heikentymiseen ja yhteisöllisyyden vahvistumiseen. Kiinnostavaa tässä muutoksessa on se, että yhä useammanlaiset ihmisten yhteenliittymät aletaan nähdä yhteisöllisyyden konkreettisina ilmentyminä (Jallinoja 2006, 265).

Vahvan yhteisöllisyyden ajatellaan usein ratkaisevan arjen ongelmia. Näin yhteisöllisyyden avulla voidaan parantaa työyhteisön hyvinvointia, tukea lasten ja nuorten kasvua ja vahvistaa vanhemmuutta. Tässä yhteisötulkinnassa yhteisö tarjoaa moraalisen kulttuurin lähteen, josta ammentamalla voidaan saavuttaa jotain hyvää (vrt. Etzioni 1996). Toisen hedonistisemman yhteisötulkinnan mukaan, yhteisöllisyydessä on nyt kerta kaikkiaan sellaista lumoa ja vetovoimaa, joka saa ihmiset liittymään erilaisiin itseään viehättäviin yhteisöihin. Michel Maffesoli (1995) kutsuu tällaisia yhteisöjä uusheimoiksi. Uskon, että monenlaista yhteisöllistä liikehdintää tapahtuu juuri nyt valtavasti. 

Virtuaalinen maailma on kuin luotu uudenlaisen hedonistisen heimoyhteisöllisyyden näyttämöksi. Samaan aikaan tapahtunut tekninen kehitys yhdessä yhteiskunnallisen paradigman muutoksen – yksilöllisyyden heikentymisen ja yhteisöllisen eetoksen vahvistumisen – kanssa on luonut suotuisan tilanteen verkkoyhteisöjen kasvulle. Sana verkko sisältää jo itsessään lupauksen verkostoitumisesta kaltaistensa kanssa, joka on oleellista myös uusheimoissa. Uusheimoja luonnehtii yhteisösidoksen kepeys ja vilkas siirtyminen yhteisöistä toiseen. Piirteet ovat kovin tuttuja avoimissa verkkoyhteisöissä. Yhteisösidoksen kepeys ei välttämättä tarkoita sitä, että koettu yhteisöllisyys olisi pinnallista: yhteisöihin suhtaudutaan tunteikkaasti.

Uusheimot tarjoavat myös kiehtovan mahdollisuuden identiteetin testaamiseen ja koettelemiseen. Uskon, että juuri oman identiteetin etsimisen ja rakentamisen mahdollisuus viehättää nuoria verkkoyhteisöissä. Tiia Aarnipuu kirjoittaa lehdessä osuvasti, kuinka esimerkiksi ahdasmielisessä elinympäristössä ”internet voi olla ainoa paikka, jossa itseään etsivä nuori voi olla oma itsensä”. (HS, 11.12.2007). Voihan nuori hakeutua tai ajautua väärään joukkoon myös verkkoyhteisöissä. Tähän kehityskulkuun puuttuminen huolestuttaa monia kasvattajia ja vanhempia. Olen yrittänyt sisäistää ajatuksen, että en ehkä tule pysymään lasteni perässä virtuaalisessa maailmassa, vaikka nyt kun tyttäreni on vasta vuoden vanha, elättelen vielä ruusuisia kuvitelmia itsestäni edistyksellisenä ja trendien perässä pysyvänä äitinä. Sosiologi Kaj Eriksson (2004) on kiteyttänyt osuvasti nykyajan kasvattajien ongelman; ripeään tahtiin muuttuvassa yhteiskunnassa on hankalaa opettaa lapsille ja nuorille, mitä ja millaisia valintoja elämässä kannattaa tehdä. Taidanpa siis keskittyä opettamaan tyttärelleni, miten elämässä ja yhteisöissä – verkkoyhteisöt mukaan lukien – eletään ja toimitaan.             

Lähteet
Erikson, Kaj (2004): Reflections on Generative and Society: A Sociologist’s Perspective. Teoksessa St. Aubin, Dan. P McAdams, Tae-Chang Kim (toim.) The Generative Society. Caring For Future Generations. Washington: American Psychological Association.
Etztioni, Amitai (1996): The New Golden Rule. Community and Modernity in a Democratic Society. New York: Basic Books.
Jallinoja, Riitta (2006): Perheen vastaisku. Familistista käännettä jäljittämässä. Helsinki: Gaudeamus.   
Maffesoli, Michael (1995): Maailman mieli. Yhteisöllisen tyylin muodoista. Helsinki: Gaudeamus.   

14.4.2008

Netissä puolet elämästäni

Elina Mattila
aktiivinen netin käyttäjä

Olen viime aikoina pannut merkille, että netissä tapahtuvalla yhteisöllisyydellä on ollut varsin negatiivinen kaiku eikä siihen ole oikein koskaan suhteuduttu täysin positiivisesti. Keski-ikäiset puhekumppanini kavahtavat lähes poikkeuksetta, kun kerron tuttavuuksistani, joihin olen tutustunut netin kautta. Sama meininki jatkuu yhä, vaikka ensimmäisten ”nettikavereideni” kohtaamisesta on kulunut jo melkein kymmenen vuotta - ja auta armias jos vaikkapa terveystarkastuksen yhteydessä hoitaja kysyy ystävyyssuhteista ja menee kertomaan, että omaa nettituttavuuksia...

Ala-asteen loputtua tieni erkani entisistä luokkatovereistani ja jouduin luokkaan, jossa lähes kaikki muut olivat viettäneet samassa porukassa kuusi aiempaa kouluvuotta. Koska en polttanut tupakkaa ja koulunumeroni olivat suhteellisen hyvät, minun oli erittäin vaikea päästä mukaan ”jengiin”. Lisäksi olen perusluonteeltani varsin varautunut ja mielestäni se, että istuu samassa luokassa, ei ole sama asia kuin ystävyys. Niinpä en löytänyt hengenheimolaisia koulusta eivätkä harvat harrastuksetkaan tutustuttaneet minua ihmisiin, joita olisin voinut kutsua edes kavereiksi. Aikuiset saattoivat olla huolissaan eristäytyneisyydestäni, mutta minulla oli mielestäni varsin mukavankokoinen ystäväpiiri enkä tuntenut olevani lainkaan yksinäinen.

Tällä hetkellä suurin osa niistä ihmisistä, joita kutsun ystävikseni ovat alun perin nettituttavuuksia. He ovat ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioita kuin minä, tai jotka ovat vain jostain kummallisista syistä jääneet keskustelemaan kanssani, vaikka mielipiteemme olisivatkin olleet eriävät. Ehkäpä useat suhteet ovatkin kestäneet sen takia, ettemme näe toisiamme päivittäin kasvotusten. Pari kertaa vuodessa on paras tapaamistiheys, jolloin toisen naama ei ala ärsyttämään niin kuin muutamien kohdalla varmaan tapahtuisikin pian, jos tapaamistiheys olisi suurempi. Tietysti tapaan niitä parhaimpia ystäviäni useammin.

Olen siis kuullut usein kauhistelua tuttavuuksieni laaduista. Pariin kertaan olen puhissut sisälläni ja niellyt suurimmat vastalauseeni, kun joku ”sosiaalisuusasiantuntija” on sanonut minulle päin naamaa, että minun on ehdottomasti jätettävä netissä ihmisten kanssa oleminen ja hankittava oikeita ystäviä. Jotkut kommentit olen sentään kyennyt ottamaan huumorilla, koska vastapuolen kanssa on varsin hedelmätöntä tapella aiheesta. Ehdottomuus tappaa väittelyn kuin väittelyn. Ei netti ole täydellinen ja paheeton ja todellisuudessa tavatut ihmiset ovat toki tärkeitä, jotta oppisimme sosiaalisia taitoja, mutta olen siinä käsityksessä, että lukemaan ja kirjoittamaan oppiessa lapsi viettää ja on viettänyt aikaa ikäistensä seurassa jo sen verran, että perusasiat ovat jokseenkin tuttuja. En todellakaan kannata ajatusta, että lapsi tapaa ihmisiä vain tietokoneen välityksellä, mutta netin ja sen kautta solmittujen ystävyyksien täysi laittaminen pannaan on mielestäni yhtä huono idea.

Minua on monesti sivistetty, että netissä kuka vain voi olla mitä vain ja että kehenkään ei saa luottaa, sillä kuka tahansa voi yhtäkkiä paljastaa salaisuutesi koko maailmalle. Olen ihmetellyt tässä viime aikoina, että miten se eroaa tosielämästä. Ainakaan koulumaailmassa ei voinut ihmisen naamasta sanoa yhtään, oltaisiinko ystäviä vielä seuraavalla viikolla ja kertoisiko henkilö salaisuuksia eteenpäin. Monet varmasti puhisevat kun sanon, että mielestäni netti on itse asiassa paljon pehmeämpi versio. Nimimerkki kun suojelee tavallista tyttöäkin siinä missä pedofiiliäkin ja harvemmat heti ensimmäisessä keskustelussa kertovat oikean nimensä ja osoitteensa. Minulle on aivan sama, mitä joku puhuu minusta jossain paikassa, jossa en ole aiemmin käynyt, varsinkin kun hän puhuttelee minua nimimerkillä, jota on hyvin hankala yhdistää tähän henkilöön, joka nyt istuu koneensa ääressä ja kirjoittaa. Sen sijaan, mikäli henkilö tekee niin samassa luokkatilassa ihmisille, jotka katsovat sinua silmästä silmään, tilanne muuttuu erittäin ikäväksi. Jos seura muuttuu ikäväksi on helppo poistua paikalta sulkemalla tietokone ja vaihtamalla nimimerkkiä, mikäli häiriökäyttäytyminen jatkuu. Mitenkäs teet kun epämiellyttävä ihminen tietää sen miltä näytät ja sen lisäksi nimesi ja osoitteesi?

Varovaisuus on tietysti tärkeää, mutta mielestäni netissä voi käyttäytyä aivan yhtä varovaisesti kuin mitä muussakin elämässä: ei kukaan kadulla vastaan tulevalle tuntemattomallekaan mene kertomaan nimeään ja osoitettaan ja sitä kuinka paljon rahaa on piilossa tyynyliinassa, joka on kirjahyllyn takana olevassa lippaassa. Ero tosin on, että toisella puolella maailmaa oleva henkilö, jonka kanssa keskustelet, ei yhtäkkiä voi työntää rintaasi puukkoa, mikä tosielämässä on hyvinkin mahdollista.

6.5.2008 

Nuoret ja ohjaajat – yhdessä ja erillään verkon yhteisöissä

Mika Joensuu
tiedotuksesta ja verkkonuorisotyöstä vastaava nuoriso-ohjaaja
Hyvinkään kaupungin nuorisopalvelut

Olen viime aikoina pohtinut paljon verkkoyhteisöjä ja sitä, millä tavoin yhteisöllisyyden kokemus eroaa nuorten ja ohjaajien välillä. Käytännössä mietinnässä on ollut se, voidaanko verkkonuorisotyössä tapahtuvaa ohjausta perustaa jaetulle yhteisöllisyydelle, vai ovatko nuoret ja aikuiset sukupolvien välisen kuilun eri puolilla – ja käydäänkö sukupolvien välistä keskustelua tässäkin suhteessa samoilla termeillä eri asioista?

Kuitenkin, mitä enemmän olen internetin yhteisöjä miettinyt, sitä enemmän koen, että verkon yhteisöllisyys on terminä kokenut inflaatiota sen ollessa esillä myös sellaisissa yhteyksissä, joihin se ei mielestäni kuulu. Ainakin itsestäni tuntuu, että ”verkkoyhteisöllisyydestä” on kehittynyt yhä enemmän mainostermi, jolla verkkomaailmaan tiloja ja palveluita markkinoidaan käyttäjille. Yhteisöllisyyden määrittelyyn toki kuuluu paitsi jaettu tila (myös verkko kelpaa) ja se, että sen jäsenillä tulisi olla mahdollisuus kommunikoida keskenään, mutta tämän lisäksi heillä tulisi olla jaettuja arvoja ja yhteisiä (yhdessä syntyneitä) normeja, joista kaikista kehittyy yksilöiden keskinäinen kokemus yhteen kuulumisesta. Verkon erilaisista tiloista, kuten Habbosta tai IRC-galleriasta löytyy parhaimmillaan jopa yli puolet ikäluokasta; en siten usko, että näillä nuorilla olisi jokin jaettu kokemus yhteenkuulumisesta sen vuoksi, että he käyttävät samaa verkon tilaa. Näissä verkon sosiaalisissa tiloissa toiminen edistää omalta osaltaan yhteisöjen syntymistä ja jo olemassa olevien yhteisöiden kommunikointia, ja ne vaikuttavat siten positiivisesti nuorten yhteisöllisyyteen – varsinaisesti yhteisöinä en niitä silti näe.

On kuitenkin ollut mielenkiintoista ja avartavaa päästä seuraamaan näissä nuorten suosimissa tiloissa toimivien yhteisöiden syntyä, kehitystä – ja niin, kuten muidenkin ryhmien kohdalla, myös niiden hajoamista. Vaikka voimme saada erilaisista tutkimuksista tietoa siitä, miten nuoret verkon tiloissa toimivat, kaikkein parhaiten niitä oppii ymmärtämään seuraamalla niiden toimintaa käytännössä. Kaikkeen verkossa tapahtuvaan toimintaan liittyen onkin oleellista ymmärtää, jotta emme toimisi ja loisi erilaisia palvelujärjestelmiä vain oletustemme pohjalta, vaan todellisen tarpeen mukaan.

Tärkeä asia verkossa tehtävän nuorisotyön suhteen on siten miettiä, millä tavoin ne nuorten tiloissa toteutetaan: vaikka esimerkiksi Netarin Habbon ja IRC-gallerian nuorisotiloissa tehtävässä työssä tarjotaan nuorille nuorisotyöllinen kontakti siellä missä he aikaansa viettävät, ei nuorten yhteisöihin tungeksita vastoin nuorten tahtoa. Positiivisen yhdessä olemisen ja tekemisen kautta saadaan nuoriin luotua luottamuksellisia kontakteja, joiden kautta voi mahdollisesti päästä osaksi nuorten keskinäisten yhteisöjen toimintaa, mikä on jo itsessään paljon arvokkaampaa kuin negatiiviseksi koetun tunkeilemisen kautta tehty työ. Avoimuus on siten tärkeä nuorisotyöllinen arvo myös verkkomaailmassa.

Verkkonuorisotyön yhteisöllisyyden ei tarvitse kuitenkaan rajoittua pelkästään jo olemassa olevien yhteisöjen seuraamiseen. Verkossa tehtävässä nuorisotyössä voidaan nuorten keskinäistä yhteisöllisyyttä tukea esimerkiksi pienryhmätoiminnan kautta ja edistämällä nuorten kokemusta Netarin yhteisöön kuulumisesta; monet tavoitetuista nuorista saadaankin sitoutettua toimintaan pidemmäksi aikaa, olipa kyse apuohjaajanuorista tai muista tilan kävijöistä. Voisi jopa ajatella, että nuorilla on tarve ja kaipuu luotettavaksi koettuun, tuttujen aikuisten toteuttamaan yhteisölliseen toimintaan myös verkossa, jossa mahdollisuuksia tähän ei usein ole tarjolla.

Yhteisöllisyys Netariin liittyen ei kuitenkaan ole nuorten yksinoikeus. Vaikka myös työntekijät pitävät yhteyttä pääasiassa internetin kautta, on heidän välilleen kehittynyt tiivis, mutta uusiin ohjaajiin avoimesti suhtautuva yhteisö. Aivan kuten nuortenkin yhteisöissä, joita tuetaan mahdollistamalla muiden jäsenten tapaaminen esimerkiksi Netarin miittien kautta, myös ohjaajien yhteisössä säännölliset reaalimaailman tapaamiset mahdollistavat yhteisön kehittymisen toimivammaksi kuin pelkästään verkon kautta työskentely – mutta siihen, onko tämä vain aikuisen näkemys, joka eroaa nuorten mielipiteestä tapaamisten tärkeydestä, en osaa vastata.

HUHTIKUUN TEEMA:
Verkkonuorisotyön haasteet koulutukselle 

28.4.2008 

Nuoret mukaan verkkonuorisotyön suunnitteluun

Roosa Murto
lukiolainen, pääkaupunkiseudun Nuorten Ääni -toimitus

Nuorten Ääni -toimitus järjestää Helsingin nuorisotaloilla tapaamisia, joissa keskustellaan talon kävijöiden ja työntekijöiden toiveista nettityön suhteen. Keskustelujen tarkoitus ei ole antaa valmiita vastauksia vaan herättää ajatuksia ja ideoita oman talon tavasta toimia netissä.

Ensimmäinen tapaaminen oli Malmin nuorisotalolla, jossa paikalla oli toimituksen edustajien lisäksi talon vakiokävijöistä muodostunut hallitus sekä nuorisotyöntekijä. Keskustelussa käytiin läpi nettityön tarvetta, ja millaista sen tulisi olla. Kaikki olivat yksimielisiä sen tarpeesta, mutta toteuttamistapojen miettiminen nosti sukupolvien erot selvästi esille.

Nuoret ovat kasvaneet median ympäröiminä ja omaksuneet sen normaaliksi tavaksi kommunikoida. He käynnistävät koneen jakaakseen tunteensa ja kokemuksensa muille, aikuiset maksaakseen laskunsa verkkopankissa. Nuoret yhdistelevät helposti erilaisia nettiprofiilejaan ja pitävät yllä ihmissuhteitaan, aikuisille tämä on hankalampaa. Miten siis sovittaa yhteen näin erilaiset tavat toimia? Siinä on suuri pohtimisen aihe, johon kannattaa keskittyä verkkonuorisotyötä suunnitellessa.

Toinen miettimisen arvoinen asia on yksityisyyden säilyttäminen. Nuorisotilalla nuoret ovat asiakkaita ja aikuiset työntekijöitä, yksityiselämässä jotain muuta. Netissä nämä roolit menevät päällekkäin, joten rajanveto on vaikeaa. Siksi onkin asetettava selvät säännöt, mikä kuuluu nettityöhön ja mikä ei. Työntekijöiden tehtävä ei esimerkiksi ole puuttua nuorten tekemisiin, vaan nuorten täytyy saada jakaa ajatuksiaan ystävilleen täysin vapaasti. Myös aikuisille on annettava yksityisyytensä. Omalla nimellään ei ole pakkoa esiintyä, vaan kaikki nuorisotyöntekijät voivat piiloutua yhteisen tunnuksen taakse.

Tärkeää on myös löytää käyttäjien yhteiset tarpeet ja toteuttaa ne. Malmilla hallitus ja työntekijät nostivat tärkeimmäksi toiveeksi tiedon välittämisen. Kun aikataulut ja sovitut asiat ovat kaikkien saatavilla samassa paikassa, ei kukaan voi vedota tietämättömyyteensä. Kiireelliset tiedotteet ja muutokset tavoittavat jokaisen nopeasti netissä. Jos nuorisotalo on esimerkiksi suljettu työntekijöiden sairastumisten vuoksi, on se mielekkäämpää saada tietää kotikoneeltaan kuin pakkasella talon ulko-ovelta.

Omat kokemukseni nuorisotyöstä verkossa ovat pelkästään hyviä. Kun aikataulujen yhteensovittaminen ei onnistu, helpointa on työskennellä netissä. Keskeneräisen jutun voi lähettää sähköpostiin odottamaan kommentointia ja ideat hautumaan. Ohjaajat ovat käytettävissä, mutta eivät tiellä. He kunnioittavat yksityisyyttä, eivätkä esimerkiksi lue nuorten ystävilleen suuntaamia päiväkirjoja, vaikka siihen olisikin mahdollisuus.

Nuorisotyön päätarkoitus on tukea ja opastaa nuoria. Kun valtaosa informaatiosta ja palveluista siirtyy virtuaalitodellisuuteen, on entistä tärkeämpää keskittyä fyysiseen maailmaan. Netin kanssa toimii sama periaate kuin tulenkin kanssa: se on hyvä orja, mutta huono isäntä. Siihen täytyy suhtautua työvälineenä muiden joukossa, ei mullistavana kehityksenä. Tärkeitä arvoja, kuten läsnäoloa ja ajan antamista tulee vaalia, ei pelkästään netin tarjoamaa anonyymiyttä ja tehokkuutta.

21.4.2008 

Verkkonuorisotyö – miten sitä opiskellaan?

Anna Vuolanto & Henna Jokela
Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön opiskelijat
Humanistinen Ammattikorkeakoulu (HUMAK)

Humakin ensimäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelijoina näemme verkkonuorisotyön kiinnostavana ja kehittämisen arvoisena työmuotona, yhtenä osana koko nuorisotyötä. Tämän päivän nuorista valtaosa käyttää nettiä, joten se tavoittaa nekin nuoret, jotka eivät vietä vapaa-aikaansa nutalla. Siksi on tärkeää tulevina nuorisoalan asiantuntijoina tietää ja hallita tarkasti verkkotyö. Kuten kaikki isommat muutokset, myös verkkonuorisotyön tuominen osaksi koulutusta vie aikaa.

Opiskelijoina olemme kiinnostuneita verkkonuoristyön kehittämisestä. Siirtymävaiheen pitkäkestoisuus on siis varsinkin meille harmillista. Kuten Juha Makkonen viime viikolla tässä blogissa totesi, koulutusjärjestelmä sekä erityisesti opettajat ovat suuren haasteen edessä. Verkkonuorisotyö tulee olemaan osa Humakin opetussuunnitelmaa vasta vuonna 2009. Tämä merkitsee meidän osaltamme sitä, että olemme jo melkein valmistuneita yhteisöpedagogeja vailla todellista verkkonuorisotyön osaamista. Monen muun asian tavoin tämäkin osa-alue on opiskelijan otettava itsenäisesti haltuun. Tällä hetkellä verkkotyötä voi opiskella vain yhdessä yhteisöviestinnän ja mediakasvatuksen suuntautumisvaihtoehdossa. (Opinto-opas, s. 67)

Monessa tämän blogin kirjoituksessa on tullut esille, että nuorisotyöntekijöiden on mentävä sinne, missä nuoret ovat – luonnollisesti. Tätähän on tehty jo pitkään korjaavan nuorisotyön saralla, esimerkkinä Luotsi- ja muut jalkautumisprojektit. Verkkoon "jalkautuminen" on kuitenkin juuri sitä ennaltaehkäisevää perusnuoristyötä, jota tarvitaan ja tehdään eniten. Kaikille nuorisotyöntekijöille ei ole mielekästä keskustella sormin, kuten ei kaikille nuorillekaan. Monesti tämä johtuu pelonsekaisesta kunnioituksesta tekniikkaa kohtaan. Tekniikka on kuitenkin vain väline, joka mahdollistaa itse työskentelyn verkossa, ja sen toimivuudesta vastaavat teknikot.

Myös se, mitä face to face -työskentelystä ajatellaan, eroaa varmasti aika paljon nuorisotyöntekijöiden ja nuorten välillä. Todenäköisesti nuoret mieltävät netissä tapahtuvien kontaktien olevan useammin henkilökohtaisia, ja kasvoilla ei aina ole niin väliä. Syventymättä enempää elekielen merkitykseen viestinnässä, on muistettava tällainen ajatusero ikäluokkien välillä. Ja koska nuorille netti on helppo väline, saattaa myös lähdekriittisyys joskus unohtua. Siispä netistä löytyvään tietoon kriittisesti suhtautumisen tulisi sisältyä koulutukseemme.

Lopulta olemme kuitenkin toiveikkaita sen suhteen, että Humakissa suhtaudutaan koulutuksen väistämättömään muutokseen tosissaan – tähänhän Makkonenkin viittaa kirjoittaessaan työnantajien odotuksista tulevia nuorisotyön asiantuntijoita kohtaan. Mekin odotamme paljon tulevalta yhteistyöltä! 

14.4.2008

Opettajatkin oppimaan

Juha Makkonen
kansalaistoiminnan ja nuorisotyön lehtori
Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak)

Olen työskennellyt viime syksystä lähtien Humakissa. Yhtenä erityistehtävänäni on ollut verkkonuorisotyön koulutuksen kehittäminen.

Osallistuttuani alkusyksystä Netarin ohjaajakoulutukseen aloin vähitellen hahmottaa, millaisten haasteiden edessä Humakin koulutustarjonta on. Testasin pian sopivilla kursseilla verkkoyhteisöjen käyttöä parin opiskelijaryhmän kanssa. Oma käsitykseni nuorten opiskelijoiden osaamis- ja ymmärrystasosta verkkoyhteisöjen käytössä oli ollut turhan ruusuinen. Opiskelijoiden osaamistaso verkkoyhteisöissä toimimisessa vaihteli yllättävän paljon. Perustason käyttö oli kaikilla suurin piirtein hallussa, mutta haastavammat toiminnot eivät enää kaikilta onnistuneetkaan. Perustasona voi pitää profiilia jossain verkkoyhteisössä (useimmiten IRC-galleria) ja suhteellisen sujuvaa viestimistä yhteisökeskusteluissa ja pikaviestimillä. Edistyneemmällä tasolla olevilla on jo pidempiaikainen kokemus yhteisöistä. He ovat oman yhteisöhistoriansa aikana nähneet yhteisöjen toimintojen kehittymisen ja oppineet myös kommunikoimaan verkkoyhteisöille ominaisella tavalla.

Tein alkuvuonna 2008 kansalaistoiminnan ja nuorisotyön lehtorikunnalle kyselyn verkkonuorisotyön opetuksen kehittämiseen liittyen. Kyselyn tulosten perusteella voidaan vetää joitakin johtopäätöksiä. Humakin opettajat pitävät korkeakoulussa opiskelevia nuoria harjaantuneina verkossa toimijoina. Tämä kokemus on kuitenkin enemmän omaan osaamiseen peilaamista kuin todelliseen asiantuntemuksen tason määrittelyyn liittyvää. Isompi haaste Humakissa näyttää tällä hetkellä olevan osaamistason vaihtelu – tai usko omaan osaamiseen –opettajien keskuudessa. Eri verkkoyhteisöjen vaatima tekninen osaaminen koetaan usein liian suureksi haasteeksi, jotta uskallettaisiin sisällyttää verkossa tapahtuvaa ohjaustyötä omaan opetukseen. Tällöin on mielestäni päässyt unohtumaan se, ettei tekniikka ole eikä saa olla itseisarvo verkkonuorisotyössä. Opettajan ei tarvitse olla koodari vaan ymmärtää vain verkkotyön tekninen peruslogiikka. 

Yleisesti ottaen Humakissa ollaan sitä mieltä, että jo yhteisöpedagogin yhteisiin opintoihin pitäisi sisältyä verkkonuorisotyöhön liittyvää opetusta. Näin kaikille yhteisöpedagogiksi opiskeleville turvattaisiin tasapuolinen tutustumismahdollisuus verkkonuorisotyöhön. Ammatillisissa suuntautumisopinnoissa verkkotyön menetelmät voisivat soveltua lähes kaikkiin suuntautumismahdollisuuksiin.  Tähän saakka verkkonuorisotyöhön erikoistuminen on riippunut lähes täysin opiskelijan omasta kiinnostuksesta aiheeseen.

Työnantajilla on kovat odotukset Humakista valmistuvien osaamisesta myös verkkonuorisotyöhön liittyen. On ymmärrettävää, että opettajat tuntevat oman vastuunsa valmistuvien nuorten osaamisesta. Sellainen tilanne koetaan varmaan absurdiksi, jossa verkostomaisesti ja verkossa toimiva ammattikorkeakoulu ei pysty tarjoamaan tukea verkossa tehtävälle työlle. Verkkonuorisotyön osaajia pitäisi enemmän kuin vain muutama lehtori, jotka ehkä tällä hetkellä kykenisivät kouluttamaan laajemmin verkossa tehtävän työn saloja. Ennen kuin voidaan uskottavasti vakuuttaa uusien yhteisöpedagogien olevan (myös) verkkonuorisotyön ammattilaisia, on riittävän monella opettajalla oltava ajanmukainen osaamistaso.

Vaikka kuvaamani tilanne saattaa vaikuttaa synkältä, on Humakissa kuitenkin paljon potentiaalia kehittyä verkkonuorisotyön koulutuksen osaajaksi. Ensimmäiseksi on tunnustettava se tosiasia, että omat voimat eivät riitä kaikkein ajantasaisimman osaamisen päivittämiseen. Tällöin on järkevää tehdä asiantuntijavaihtoa muun muassa Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Ensimmäisistä yhteistyön muodoista onkin jo sovittu. Toiseksi Humakin lehtoreiden pedagoginen taito ja nuorisotyön sisällöllinen osaaminen pitää saada valjastettua verkkonuorisotyön jatkokehittämiseen. Nykyiset verkossa toteutettavat ohjaamis- ja tukemismenetelmät eivät ole ikuisesti toimivia tarkoitukseensa. Kun opettajien suurin tekniikkakammo on selätetty, syntyy verkkonuorisotyön menetelmiin varmasti paljon uusia innovaatioita. Kolmas, muttei vähäisin huomio, on Suvi Kuikankin blogissa 1.4.2008 esille ottama Humakin opetussuunnitelmien uudistustyö. Humakissa on jo käyty paljon keskustelua uusista sisällöistä ja niiden painotuksista. Tulevan vuoden aikana keskustelut konkretisoituvat ja syksyllä 2009 käyttöön otettavissa uusissa opetussuunnitelmissa verkkonuorisotyön painotukset löytyvät. Näin varmistetaan jatkossa nuorisotyön ammattilaisten riittävän monipuolinen osaaminen myös nykyaikaisissa toimintaympäristöissä.   

1.4.2008

Verkko haltuun

Suvi Kuikka
verkkopedagogi
Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Nuorisotyön toimialan koulutus rakentuu edelleen kansanopisto- ja kansankorkeakouluhistorian pohjalle ja monimuotoisuus alan kehittymisessä on yksi vallitseva piirre. Uppoutumatta syvemmin kansanopistoliikkeen historiaan, johon kyllä kannattaa tutustua esimerkiksi Kansanopistoyhdistyksen 100-vuotisjulkaisussa, on sanottava, että opistojen toimintaperiaatteet näkyvät edelleen alan ammattikäytänteissä.

Positiiviselta kannalta tämä tarkoittaa ihmisläheistä asennetta ja vahvaa yhteisöllisyyden puolustamista. Alalle valikoituu toiminnallisia, sosiaalisia opiskelijoita. Toinen vahva painotus on työskentelyssä ihmisten kanssa, kasvokkain. Kansanopistotaustaisessa opetuksessa on ytimenä yhdessä järjestetty aktiivinen toiminta ja työmenetelmien opettaminen sekä oppiminen ryhmädynaamisin keinoin.

Stakesin kouluterveyskyselyn tulokset kertovat koruttomasti nuorten ylipainon kasvusta, unimäärän ja liikunnan vähentymisestä. Nuorten vuorokausittainen vapaa-aika ei ole muuttunut, mutta sen käytössä on tapahtunut muutoksia, joiden trendi ei ole nuorten terveyden kannalta ollenkaan myönteinen.

Miten verkko, verkon käyttö ja esimerkiksi tietokoneharrastaminen yleensä aikaa vievine monipelaajayhteisöineen otetaan nuorisotyön ammattilaisten koulutuksessa jatkossa haltuun tai etten sanoisi selätykseen edellä esittämieni taustatietojen valossa? Alan perustutkinnon oppilaitokset ympäri Suomea, kaksi ammattikorkeakoulua (Humak ja Mikkeli) ylempine jatkotutkintoineen samoin kuin kirkon palvelukseen ammattikouluttavat instituutit ovatkin monisyisen muutoksen edessä. Nuorisotyön menetelmissä ei suuria muutoksia ole ollut nähtävissä viimeisten vuosikymmenten aikana. Painotuksia on hieman siirretty välillä ryhmään kohdistuvista interventioista yksilöön kohdistuviin interventioihin ja päinvastoin. Samanaikaisesti meille on kasvanut uusi nuorten sukupolvi, jonka maailmassa ovat aina olleet tietokonepelit ja laajakaistan lavea tie. Nuoret jatkavat verkon yhä monipuolisempaa ja moniulotteisempaa käyttöä ja lisäävät edelleen verkossa viettämäänsä aikaa. Heille netti on monissa asioissa ensimmäinen mihin tarttua, niin ilossa kuin surussakin.

Vuoden mittaisella syväsukelluksella verkkonuorisotyön maailmaan olen tällä hetkellä pilkkonut työmuodon kolmeen eri alaosioon: verkossa tehtävään nuorisotyöhön, verkkoa välineenä käyttävään nuorisotyöhön ja verkkoa apuna käyttävään nuorisotyöhön.

Näistä jokainen vaatii erilaista osaamista ja erikoistumista. Mutta ennen kaikkea, kaikki nuorisotyöntekijät tarvitsevat yleiskuvan siitä, mikä verkko on, miten se perustaltaan rakentuu ja toimii. Joukko kirjoittamattomia sääntöjä ja voimassa olevia lakeja koskee suoraan tai läheltä verkkokäyttäytymistä ja runsaasti uusia ilmiöitä luonnehtii työtä internetissä päivittäin. Sen lisäksi alan ammattilaisilla tulisi olla hyvä ote siitä, mitä nuoret tekevät verkossa. Näitä asioita verkossa nuorisotyötä tekevän tulee osata ja soveltaa työssään. Vasta sen jälkeen mahdollistuu verkon ottaminen työvälineeksi tai toimintaympäristöksi.

Kaikki tämä edellyttää, että kokemustietoa kerätään, tutkimuksia nuorten ja nuorisotyöntekijöiden verkon hyödyntämisestä tehdään ja että tieto välittyy tuleville osaajille alan oppilaitoksissa. Kuten internet, tämä tieto on rihmasto, jonka jokaisella säikeellä on merkityksensä ja kaikki ovat toisissaan kiinni tavalla tai toisella. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon opetussuunnitelman uusinta on loppusuoralla ja Humak uudistaa samoin opetussuunnitelmaansa parhaillaan. Uusien suunnitelmien laadinnassa kannattaa verkon osalta olla hyvin tarkka ja avoin monesta lähteestä tulevalle tiedolle, jotta lopputulos kantaisi jatkossa. Tekniset ratkaisut ovat pohjimmiltaan hyvin kategorisia, niissä ei ole vaihteluita, niiden vain täytyy toimia oikein ja luotettavasti. Verkon tekninen maailma ei olekaan nuorisotyöntekijän ydinosaamista, vaan teknisen taidon osaamisen on tultava toisenlaisista oppilaitoksista. Sen sijaan toiminta verkossa nuoren kanssa on monisyistä ja omalla persoonalla toteutettavaa ja sen osaaminen on nuorisotyön ammattilaisuutta.

MAALISKUUN TEEMA:
Muuttuva nuorisotyö

26.3.2008

Paimentolaisuutta verkossa – tuokiokuva verkkonuorisotyön matkasta nutalta netarille

Outi Cavén-Pöysä
Dosentti, tutkimusjohtaja
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Technology Business Research Center

Tätä kirjoittaessani pääsiäinen kolkuttaa ovelle. Lehdistä osuvat silmiin kaikki kaupallisen maailman houkutukset: hohtavan vihreä ruoho, kirkkaan keltaiset narsissit, lammaspaistimainokset. Eri kirkkokuntien esteettisesti muotoillut kutsut houkuttelevat hiljentymään kärsimysnäytelmän vaiheisiin päivä päivältä tapahtumissa läsnä ollen, jopa mukana, askel askeleelta vieressä kulkien.

Konkreettisten houkutusten ohella kulkee virtuaalinen maailman virta. Netti vyöryy koteihin ja kaikkien luo. ”Internet on muuttunut staattisesta arkistosta aktiiviseksi virraksi” (Hintikka 2008). Nuori viihtyy verkossa. Pelit, kanssakäyminen ja itse tekeminen ovat tärkeitä. Tutkimusten mukaan Internet on kohonnut nykypäivän Suomessa tärkeimmäksi viestintäkanavaksi. Nuorisotyö hakee paikkaansa ammattityönä konkreettisesta vierellä kulkijasta virtuaalisen maailman nomadiksi – paimeneksi, joka on läsnä ja katsoo perään. Toimii kun on toimittava – ammatillista hallinnan tunnetta hakien.

Verkossa tehdään monenlaista nuorisotyötä. Palveluja pullottava netti pitää sisällään kuntien nuorisotoimen sivustoja, eri järjestöjen palvelevia sivuja, neuvovia ja auttavia kanavia jne. Edellä mainitut ja lukuisat muut ovat kaikki esimerkkejä monipolvisesta nuorisotyöstä, joka laajenee koko ajan monipuolistuen verkkomaailmaan. Monet toimijat näkevät tärkeänä tavoitteena nuorten kasvattamisen aktiivisiksi kansalaisiksi. Verkossa tapahtuvan vaikuttamisen ja osallistumisen tarkastelu, ohjaaminen ja kannustaminen toimintaan kasvaa ja laajenee koko ajan. Vuorovaikutteisuuden vaatimus lisääntyy palveluiden rakenteissa. Pitää saada osallistua ja pitää osallistaa.

Nuoret käyttävät nettiä ja muita kommunikaatiovälineitä tehokkaasti. Internet on muuttunut nuorten mieluisimmaksi ja samalla tärkeimmäksi mediaksi Suomessa. Televisio, radio ja sanomalehdet ovat jääneet kilpailussa taakse viimeisimmän kolmen vuoden aikana. Netin käyttö on kaikille liki päivittäistä ja puolelle vastaajista netti on käytössä useita kertoja päivässä. Pikaviestittäminen on arkea. Myös verkkolehtien suosio on kasvanut perinteisten kustannuksella.(Kallionpää 2008.) Kehityssuunta on selvä. Motiivit siirtyä nettiin löytyvät halusta toimia kukin omalla tavallaan erilaisissa yhteisöissä. Itse tekeminen, vaikuttaminen itse valitsemallaan tavalla ja läsnä oleminen oman mielihalun mukaan ovat tärkeimpiä motiiveja siirtymiselle nopeaan ja jatkuvasti läsnä olevaan verkkomaailmaan.

Olla läsnä, toimia ja olla samalla osa yhteisöä tuottaa onnistuneimmillaan kasvavaa hallinnan tunnetta. Samaan aikaan toiminta ja ennakoimattomat muutokset monilla eri tavoilla, eri rooleissa ja eri areenoilla ammattilaisena kyseenalaistavat ammatillista hallinnan tunnetta. Kuin kaksiteräinen miekka? Tutkijat Aron Antonovsky (1979) ja Robert Karasek (1979) ovat käsitelleet ansiokkaasti työn hallinnan tunteen merkitystä yksilön terveyteen. Pysähdyn hetkeksi tarkastelemaan työn hallinnan käsitteen ja yksilön kokeman hallinnan tunteen merkitystä verkossa tapahtuvan nuorisotyön ja työntekijän ammattityön muutoksessa.

Työn hallinnalla tarkoitetaan yksilön keinoja ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä. Vähintäänkin yhtä tärkeä on hallinnan tunne – ihmisen suhteellisen pysyvä kyky kohdata ulkomaailman haasteet. Kyseessä on persoonallisuuden rakenteeseen kuuluva sisäinen voimavara. Kun työntekijällä on voimakas yleinen hallinnan tunne, hän tuntee vaikuttamisen mahdollisuudet todellisiksi, oman tahdon toteuttamisen todeksi, asioihin ja toimintaan on kokemuksellinen mahdollisuus vaikuttaa. Arkisesti voidaan ajatella, että tällainen suhde hallintaan tuottaa omaan toimintaansa ja ympäristön reaktioihin luottavaisesti suhtautuvan työntekijän.

Matka nuorisotalolta verkkoon – nutalta netarille – ei ole teknisesti pitkä. Ammatillisesti, strategisesti ja ihmisen kannalta se on pitkä ja osin hallitsematon. Tiedon jatkuva tulva, hektinen viestitys, sanojen ja sanoman muuttuminen eri alakulttuurien kieleksi on jatkuvasti muuntuvaa. Kuvat, mielikuvat, uhat ja mahdollisuudet on kohdattava tässä ja nyt. Nopeat voittavat hitaat. Tietäjät eivät istu enää yksin vuorella odottamassa, että joku tulee nöyrästi luokse kysymään neuvoa. Yhteisö vastaa, samalla tasolla, vertaisina. Kaikki muuttuu keskeytyksettä. Paimenille ilmestyy esimies – ehkä jossain vaiheessa nuorisotyöntekijä on body-hiring -yrityksen kalustoa. Nomadin virtuaaliviittaan kiinnitetään GPS-lähetin. Sanat tallentuvat tietokantaan. Teoista jää bittimerkkejä. Nuori kulkee niin nopeasti. Hetken tässä, samassa jo toisessa todellisuudessa. Virtuaaliase ja samaan aikaan sanat: ”Hei tuuksä kattoon mun pääsiäisruohoa kun äiskä ei ehdi? Laitan sulle kuvan mun blogiin.”
 
Lähteet
Antonovsky Aron (1979): Health, stress, and coping. Jossey-Bass Publishers.
Hintikka Kari A (2008).: Verkossa kaikuvat pikasyötteet. HS 4.3.2008 (ss. D1)
Karasek (1979): Job demands, job decision latitude, and mental strain: Implications for job redesign." Administrative Science Quarterly 24, no. 2 (June): 285–308.
Kallionpää Katr (2008)i: Internet on kohonnut nuorten tärkeimmäksi mediaksi HS 18.1.2008 (ss. B8.) 

17.3.2008 

Verkkonuorisotiedotus ja verkkonuorisotyö

Mika Joensuu
tiedotuksesta ja verkkonuorisotyöstä vastaava nuoriso-ohjaaja,
Hyvinkään kaupungin nuorisopalvelut

Kun tieto- ja neuvontapalveluiden tarjoaminen tuli nuorisolain myötä kunnallisen nuorisotyön velvoitteeksi, haettiin monessa kunnassa palveluiden tarjoamiseen mallia perinteikkäiden nuorisotiedotuskaupunkien, kuten Helsingin ja Oulun, suunnalta. Vastaukseksi lain vaatimukseen ja myös nuorten kohtaamaan tietotulvaan alettiin useassa pienemmässäkin kunnassa rakentaa fyysistä tiedotuspistettä, jonne nuoret voisivat tulla hakemaan neuvontaa ja valmiiksi suodatettua tietoa.

Jo aiemmin oli kuitenkin myös suuremmissa tiedotuspisteissä alkanut näkyä tietotyön murros: nuoria ei saatu tulemaan pisteeseen, eikä monen nuoren itsensä mielestä heillä edes ollut tarvetta saapua hakemaan apua kasvokkain, kun tieto löytyi kotikoneen kautta muutaman klikkauksen päästä. Nuoret olivat siirtyneet verkkoon.

Nuorten netinkäyttö on tarjonnut kohtaavan nuoriso(talo-)työn lisäksi uusia haasteita ja mahdollisuuksia myös tiedotustyölle. Nuoret ottavat kontaktia aikuiseen ja kertovat avoimemmin henkilökohtaisista tuntemuksistaan kirjoittamalla netin kautta kuin kasvokkain. Nuoret eivät kuitenkaan pelkästään ole tavoitettavissa netin kautta helpommin kuin reaalimaailmassa, vaan he myös kokevat verkkopalveluiden käytön tiedotuspisteessä käymistä luontevammaksi.

Koska verkossa eivät päde reaalimaailman rajat, kuten kuntarajat, eivätkä palveluun saapumiselle ole esteenä fyysiset tai sosiaalista kanssakäymistä rajoittavat tekijät (kuten invaliditeetti tai sosiaalisten tilanteiden pelko), ovat nuoret verkkomaailman käyttäjät valmiita hyödyntämään niitä palveluita, jotka ovat nopeasti saatavilla: naapurikunnan nettisivuilla oleva palvelu riittää, jos oman kunnan palvelu ei ole löydy yhtä vaivattomasti. Seutu- tai jopa valtakunnallisesti toteutetut tietopalvelut ovat siten toimiva ratkaisu, kun nuorten kaipaamat tiedot eivät ole paikkaan sidottuja.

Mutta miten tämä liittyy Netariin, jossa tapahtuva nuorisotyö, vaikkakin koneelta käsin tehtynä, muistuttaa enemmän nuorisotalolla tapahtuvaa ”perusnuorisotyötä” kuin tiedotusta?

Yleensä netin tieto- tai neuvontapalvelut ovat toteutettu joko tietoa sisältävinä nettisivuina tai viiveellä toimivina kysymys-vastaus -palveluina. Vaikka molemmat tarjoavat mahdollisuuden välittää tietoa, puuttuu niistä aiheen pohtiminen yhdessä nuoren kanssa, eivätkä ne hyödynnä netin mahdollisuuksia keskusteluun; tietotyössä kun ei usein ole kyse vain tiedon jakamisesta, vaan nuorisotyön osana siltä tulee odottaa myös nuoren tukemista ja kasvatuksellista sekä ohjauksellista sisältöä.

Habbossa on tämän vuoksi kokeiltu myös nuorisotiedotuksellisten iltojen toteuttamista osana verkkonuorisotilan toimintaa. Näinä iltoina nuorten kanssa on keskusteltu eri teemoista, kuten koulukiusaamisesta tai kesätöistä. Etenkin Habbossa käyttäjät ovat olleet melko nuoria, jolloin esimerkiksi kesätyöaihe ei ole koskettanut heitä, ja muutenkin ongelmana on ollut se, että kaikki nuoret eivät ole halunneet keskustella tarjotuista aiheista. Kuten muussakin nuorisotyössä, myös verkkonuorisotilan tietotyössä pitää sen vuoksi miettiä työn merkitystä juuri nuorten kannalta. Nuorisotiedotusta ei pidä tehdä muiden tilan käyttäjien kustannuksella, vaan se tulisi limittää osaksi kaikkea muuta nuoren ohjausta siten, ettei sisältö karkota tai vieraannuta kävijöitä.

Lähtökohta työlle on kuitenkin periaatteessa ollut hyvä, sillä valtakunnallisesti kattavassa verkkonuorisotilassa tavoitetaan nuoria laaja-alaisesti kautta Suomen – kyse on lähinnä siitä, mikä olisi paras keino saada tietotyön tavoitteet kohtaamaan nuorten tarpeet ja toisaalta sovittaa se nuorten halukkuuteen saada näitä palveluita. Vastausta nuorten kokonaisvaltaiseen ohjaamiseen pitäisi ehkä hakea siitä, että jokaisen netissä tai talolla toimivan ohjaajan tulisi olla valmis tarjoamaan nuorelle myös tietoa ja neuvontaa, jos siihen on tarve; tietysti omien valmiuksien mukaan. Lähellä olevat, tutut ja luotettaviksi koetut aikuiskontaktit kun voivat antaa nuoren kannalta kaikkein helpoiten vastaanotettavaa tietoa ja keskustelun kautta etenevää neuvontaa, paitsi reaalimaailmassa, niin myös verkossa – kunhan me itse olemme motivoituneet ohjaamaan nuoria myös tällä tavoin.

10.3.2008

Muuttuvan nuorisotyön vaikutuksia

Jani Merikivi
tutkija, Nuorisotutkimusverkosto 

Mediasuunnittelija Sebastian Sihvola pohtii kirjoituksessaan Netari.fi-toiminnassa mukana olevien nuoriso-ohjaajien viime syksyllä säännöllisesti kirjoitettujen päivystyspäiväkirjojen pohjalta nuorisotyön muutosta.

Nuorisotyö on levittäytynyt internetiin perustelluista syistä. Päätös on osoittautunut ennemminkin välttämättömyydeksi kuin mahdollisuudeksi. Syksyn aikana Habbo-virtuaaliyhteisön Netari-nuorisotilassa oli yksittäisiä kävijöitä keskimäärin 768 henkilöä illassa, 154 yhtä nuoriso-ohjaajaa kohti (ks. Sihvola 2008). Netari-nuorisotilassa käyneistä nuorista noin 11 prosenttia oli keskustellut nuoriso-ohjaajan kanssa, ja näistä keskusteluista vajaa kymmenes sivusi nuoren ongelmia, kuten kiusaamista ja yksinäisyyttä.

Kunnallisen nuorisotyön toimintamuotojen muutos koskettaa voimavarojen kohdentamisen perusteita. Nuoren kuntalaisen mieltymykset kunnan moninaisiin palveluihin työmuotojen taitekohdan taustalla näyttäytyvät huomionarvoisina vaikuttamisen keinoina pohdittaessa kunnan oikeutusta. Verkossa tehtävän nuorisotyön lupaavat kävijämäärät ja niin nuorten kuin nuorisotyöntekijöidenkin myönteiset kokemukset antanevat pontta tarkastella voimavarojen vaihtoehtoista kohdentamista nuorten kuntalaisten monenlaisiin uusiin ja jo olemassa oleviin tarpeisiin.

Verkossa tehtävä kunnallinen nuorisotyö ylittää maantieteelliset kunta- ja valtiorajat. Palvelua voi käyttää lähes kuka tahansa. Verkossa tehtävästä nuorisotyöstä vastaavat 13 kuntaa tarjoavat palvelujaan täten velvoitesuhteensa ulkopuolisille nuorille. Nuorten kansalaisten keskinäinen yhdenvertaisuus kuntalaisten tasavertaisuutta laiminlyömättä verkossa tehtävän nuorisotyön osalta saattaisi tulla turvatuksi palvelun käyttäjille näkymättömällä kustannusjärjestelmällä. Velvoitteet jakautuisivat niin tarjonnan kuin kysynnänkin mukaisesti.

Uusi toimintamuoto vaikuttaa voimavarojen kohdentamisen ja kustannusjärjestelmän lisäksi myös työmenetelmien hallintaan. Verkossa työskentelevien nuorisotyöntekijöiden säännöllisesti päivystyspäiväkirjoihin kirjaamien palautteiden mukaan tekniset taidot eivät kuitenkaan ole nousseet esteeksi uudelle toimintamuodolle, joka on pikemminkin houkutellut tietotekniikan tutuksi itselleen arvioineet nuorisotyöntekijät verkossa tehtävän nuorisotyön pariin (Sihvola 2008). Myös työhön osoitetut nuorisotyöntekijät suhtautuvat verkossa tehtävään nuorisotyöhön myönteisesti, ja perehdytys vaikuttaisi vahvistaneen heidän tietoteknisiä taitojaan.

Palaute on tutkimuksellisesti erittäin mielenkiintoinen, sillä nuorisotyöntekijät näyttäisivät hyväksyvän käytetyn tietotekniikan osana verkossa tehtävää nuorisotyötä. Päivystyspäiväkirjojen palaute tukee Cavén-Pöysän, Sihvosen ja Kankaan muun muassa nuorisotyöntekijöiden tietoteknisiä valmiuksia ja uuden työmuodon tuomia muutoksia tarkastelleen VIRTAHEPO-hankkeen (2007) tuloksia. Vastaavat sosiaalialalla harvinaiset (Raitoharju 2007) tietotekniikan hyväksymisen teoreettiset tutkimukset (Davis 1989; Venkatesh, Morrisin, Davisin & Davisin 2003) toisivat kaivattua lisätietoa nuorisotyöntekijän päätökseen vaikuttavista tekijöistä omaksua verkossa tehtävän nuorisotyöhön tarkoitettu tekniikka hankkeiden läpiviemistä ajatellen.

Lähteet
Cavén-Pöysä, Outi & Sihvonen, Ella & Kangas, Sonja (2007) VIRTAHEPO-hankkeen tulokset tiivistetysti (26.3.2007) VTT.  (Viitattu 29.2.2008.)
Davis, F. D. (1989) Perceived Usefulness, Perceived Ease of Use and User Acceptance of Information Technology. MIS Quarterly, Vol 13, No: 3, 319–340.
Raitoharju, R (2007) Information Technology Acceptance in the Finnish Social and Healthcare Sector – Exploring the Effects of Cultural Factors. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja A-4:2007. Esa Print Tampere: Tampere.
Sihvola, Sebastian (2008) Sama sisältö uudessa ympäristössä. (Viitattu 3.3.2008.)
Venkatesh, V. & Morris, M. G. & Davis, G. B. & Davis, F. D. (2003) User Acceptance of Information Technology: Toward a Unified View. MIS Quarterly, Vol. 27, No: 3, 425–478.

2.3.2008

Sama sisältö uudessa ympäristössä

Sebastian Sihvola
mediasuunnittelija, Netari.fi - Helsinki

Tarkoituksenani on pohtia nuorisotyön muuttumista ja sen yhteensovittamista silloin kun reaalimaailmassa tehtävä ihmissuhdetyö muuttuu verkon välityksellä tehtäväksi työksi.  Aineistona ovat käytössä Netari-ohjaajien päivystyspäiväkirjat ja palaute syksyn toiminnasta.

Syksyllä Habbon Netari-tila oli avoinna kolme kertaa viikossa keskiviikosta perjantaihin kello 17.00–20.30, yhteensä 46 kertaa. Päivystäjiä oli 26. Päivystyssuoritteita kertyi yhteensä 240. Kävijöitä oli syksyllä 35 325.(Tässä luvussa sama kävijä on laskettu vain kerran illassa ja luvusta on vähennetty ohjaajahahmot.) Työntekijöiden kirjaamia Habbo-hahmoja oli keskustelukumppaneina 3730 ja syvempiä tai yksilöllistä tukea sisältäneitä keskusteluita kirjattiin 263. Viisi yleisintä keskusteluaihetta olivat harrastukset, koulu, kaverit, miitit ja vanhemmat. Syvempien keskustelujen yleisimmät aiheet olivat perheessä esiintyvät ongelmatilanteet, kiusaaminen, ongelma koulussa, masennus ja kaverit. Syvällisemmät keskustelukumppanit olivat iältään keskimäärin 14,6-vuotiaita, kun muiden keskustelijoitten keskimääräinen ikä oli 13,6 vuotta.

Työntekijöiden osaaminen

Syyskuussa Netari laajeni yhdeksään uuteen kuntaan ja sen mukana tuli noin 20 uutta Netari-ohjaajaa. Uudet ohjaajat työskentelevät pääsääntöisesti nuorisotaloissa Netari-päivystysten ulkopuolella. Uusien ohjaajien rekrytointi on tapahtunut kussakin kuntaorganisaatioissa omalla tavallaan. Osassa kunnista on etsitty ohjaajia hakumenettelyn kautta ja joissain tehtävät on määrätty henkilölle, jonka tehtäväkuvaan se on sopinut. Työntekijäpalautteissa ei ole nähtävissä eroa asenteissa Netari-työtä kohtaan valintaperusteiden perusteella.

Tietoteknisesti osaavat henkilöt ovat hakeutuneet mukaan silloin kun kiinnostuneita henkilöitä on haettu. Tekniset taidot eivät ole muodostuneet esteeksi työskentelyssä. Lähtökohtana on ollut se, että henkilö, joka on pystynyt toimimaan nuorisotyössä reaalimaailmassa, pystyy työskentelemään myös verkkomaailmassa. Tarvittava tekninen osaaminen on varmistettu koulutuksissa.

Iso muutos on ollut siirtyä käyttämään chatti-ympäristöä, kun puhuttu työkieli muuttuukin kirjoitetuksi, koska kirjoittaminen ei ehkä perinteisesti ole nuoriso-ohjaajan luontevin tapa kommunikoida. Kielelliseen ilmaisuun ei ole asetettu kieliopillisia tavoitteita, vaan ajatuksena on ollut, että jokainen kommunikoi sillä kielellä ja niillä ilmaisuilla, jotka hän kokee itselleen luontaisiksi. Oma kirjoitusnopeus on ollut huolen aihe usealle ohjaajana aloittaneelle, mutta se näyttää kehittyneen työn myötä. Kirjoitusnopeus on taito, joka kehittyy työn ääressä, ja nuoret ovat suhtautuneet ymmärtäväisesti ja kannustavasti tähän seikkaan.

Verkkonuorisotyössä viihtyminen

Uusien ohjaajien kokemukset ovat raporttien mukaan olleet pääsääntöisesti positiivisia. Ongelmat ovat liittyneet lähinnä uuden tehtävän limittämiseen vanhaan työnkuvaan ja siihen, että yksittäisellä ohjaajalla on Netarissa päivystysvuoroja liian harvoin. Varsinkin alussa uusille ohjaajille olisi hyvä, jos vuoroja olisi useampia kuukaudessa niin, ettei joka kerta pitäisi opetella rutiineja uudelleen.
 
Kaikki uudet ohjaajat ovat pitäneet työstä ja kokeneet saavansa siitä lisää ammatillista osaamista omaan työhönsä. Työn intensiteetti ja hektisyys ovat vaatineet myös totuttelua, mutta siitä huolimatta ohjaajat ovat pitäneet työtään jaksamisen kannalta myönteisenä. Erittäin arvokkaaksi ohjaajat ovat kokeneet saamansa tuen toisilta Netari-ohjaajilta ja hankkeen koordinoijalta.

Työn haasteita

Tapaus Jokela vaikutti Habbon Netarin keskusteluihin parin viikon ajan merkittävästi. Samana päivänä, kun tragedia oli tapahtunut, lähes kaikki keskustelut sivusivat aihetta. Osa työntekijöistä koki rankaksi sen, ettei itsekään ollut vielä selvillä tapahtuneesta, saati sitten käynyt sitä läpi. Ohjaajat keskittyivät kuuntelemaan ja käymään asiaa läpi nuorten kanssa. Tällaiset tapahtumat ovat haasteellisia työn kannalta. Onneksi ohjaajat pystyivät työvuoron jälkeen käymään asiaa keskenään läpi ja tukemaan toisiaan. Syksyn palautteessa kysyttiin, miten Jokelan tapahtumat olivat vaikuttaneet työhön:

Olin Jokela-iltana töissä, mutta ei se vuoro kauheasti poikennut muista vuoroista. Tunnelma oli varovaisempi ja apeampi, ja asia puhutti nuoria sinä iltana ja myös muina iltoina sen jälkeen. Jollain lailla nuorten sanomisia puntaroi tarkemmin kuin ennen Jokelaa.

Kysymykseen: ”Onko jotain, jota haluaisit muuttaa Netari-työskentelyssä?” tuli muun muassa seuraavanlaisia vastauksia:

Itse toivoisin, että ajan kuluessa työ lähentyisi entisestään reaalimaailman nuorisotyötä – nyt työ ajatellaan usein irrallaan muusta nuorisotyöstä, vaikka nuoret itse eivät tällaista eroa näe. Käytännössä varmasti ajan kuluminen auttaa tosin tähän tilanteeseen. Lisäksi työssä näkyy tietty "auttamiskeskeisyys", eli työntekijöilläkin helposti välittyy sellainen ajatus, että työ koetaan tärkeämmäksi silloin, kun saadaan kuultua nuorten ongelmia ja puututtua niihin. Tärkeää on nuorisotyöllinen kontakti, jossa pyrittäisiin vahvistamaan nuoren positiivisia kokemuksia.

Pitkäjänteisyyttä peeloilijoille. Tilasta poistaminen ei ole maailman parhaita kasvatusmetodi. Ei siihen mene kuin hetki, että vähän jututtaa niitä. Samalla vertaiskontrolli vahvistuu, kun kaikki peeloihin käytetty aika on pois asiallisesti käyttäytyviltä tyypeiltä. Ja joskus peeloilu voi olla myös tapa saada ohjaajan huomio. Ei ole liikaa vaadittu, et kysyy, mikä on homman nimi? (peeloilu =häiritsevä käyttäytyminen)

Näissä kahdessa vastauksessa kiteytyy se, miten työtä pitää Netarissa pääsääntöisesti tehdä. Tavoitteena on läsnä oleva huomioon ottava aikuinen, joka osaa pysyä nuoriso-ohjaajan roolissa ja työkuvassa. Netari-työn ajatusta ja lähtökohtia on kirkastettava, sillä eri kunnissa on hieman erilaiset käytännöt ja työntekijöitten koulutustaustassa on eroja.

HELMIKUUN TEEMA:
Erilaiset näkemykset ja kokemukset verkkonuorisotyöstä

25.2.2008

Verkossa nuoriso-ohjaajalla on vetoa

Jani Merikivi
tutkija, Nuorisotutkimusverkosto 

Helsingin kaupungin Netari.fi-toiminnan projektisuunnittelija Leena Tuuttila on avannut tämän uuden, virtuaalista nuorisotyötä tarkastelevan blogin helmikuun alussa. Tuuttila kirjoittaa Netarin yhdessä 13 suomalaisen kunnan ja Habboa ylläpitävän Sulakkeen kanssa yhteistyössä toteuttamasta virtuaalisesta nuorisotyöstä. Nuorisoneuvoja Juho Kirvesniemi ja johtava nuorisotyöntekijä Kim Ahonen jatkavat blogia kuvaamalla verkossa tehtävää nuorisotyötä omista näkökulmistaan. Kaikista kirjoituksista nousee esille vilpitön kiinnostus uudenlaista nuorisotyön toimintamallia kohtaan. Mutta mitä mieltä ovat nuoret, joille palvelu on tarkoitettu?

Ella Sihvonen (2006) kirjoittaa raportissaan Habbon nuorten käyttäjien löytäneen Habbon Netari-nuorisotilan, tytöt poikia aikaisemmin (Merikivi 2007). Palvelun sijainti on ollut suosiollinen, sillä sitä ei ole erikseen mainostettu. Lisäksi nuoret ovat itse levittäneet tietoa Netari-nuorisotilasta. Outi Cavén Pöysän, Ella Sihvosen ja Sonja Kankaan (2007) julkaiseman VIRTAHEPO-hankkeeseen sisältyneen tutkimuksen perusteella Habboa käyttävät nuoret ovat kokeneet verkossa tehtävän nuorisotyön tarpeelliseksi, ja erityisesti Netari-nuorisotilaan jo tutustuneet nuoret ovat suhtautuneet myönteisesti verkossa tehtävään nuorisotyöhön. Nuorten mielenkiinto Netari.fi-toimintaa kohtaan on näyttänyt kasvavan, sillä Netari-nuorisotilassa vierailevia nuoria onnistutaan houkuttelemaan ja sitouttamaan palvelun säännöllisiksi käyttäjiksi.

Vetovoimaiset nuoriso-ohjaajat erottavat Netari-nuorisotilan Habbon muista tiloista. Habbon ja Netari.fi-kuntien työntekijöiden yhdessä tekemässä nuorisotilan kehittämistä koskeneessa tuoreessa kyselyssä hiukan vajaa kolmasosa Habbon Netari-nuorisotilassa yhden päivän aikana vierailleesta 402 kävijästä kertoi haluavansa keskustella muiden vierailijoiden ja nuoriso-ohjaajien kanssa. Erityisesti palvelun viihteellisyys houkuttelee kävijöitä. Netari-nuorisotilassa käyneet vastaajat toivoivat lisää kyselyitä, kilpailuja, pelejä, teemailtoja ja tapahtumia, mutta myös kahdenkeskisiä keskusteluja nuoriso-ohjaajien kanssa. Myös nuorten kiinnostus ryhmäkeskusteluja kohtaan vaikuttaa selkeästi lisääntyneen, mikä saattaisi viitata yläkouluikäisten kävijöiden osuuden suhteelliseen kasvuun (vrt. Sihvonen 2006).

Nuoriso-ohjaajien vetovoiman taustalla lienee heidän kykynsä ymmärtää nuoria myös virtuaalisessa ympäristössä. Nuoret luottavat koulutettuihin ja Netari-merkillä varmennettuihin työntekijöihin, joiden kanssa on mutkatonta keskustella niin arkisen viihteellisistä kuin mieltä syvemminkin askarruttavista asioista. Virtuaalinen ympäristö on nuorille erittäin otollinen, sillä se antaa heille mahdollisuuden keskustella nimettömästi, mutta myös varmuuden siitä, että heidän nuoriso-ohjaajan kanssa käymänsä keskustelut ovat luottamuksellisia. Virtuaalinen nuorisotyö säilyttää palvelun luottamuksellisuuden ja helpottaa nuorten aloitteellisuutta. Tutkimuksia tarvitaan kuitenkin lisää, sillä todennettuja perusteita verkossa työtä tekevän nuoriso-ohjaajan vetovoimaisuudesta ei vielä liiemmälti ole.

Uusi ympäristö edesauttaa myös nuorisotyön ja nuorten välistä vuoropuhelua. Verkossa tehtävässä nuorisotyössä on pyritty esimerkillisesti olemaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa nuorten kanssa. Nuoria on haluttu kuunnella. Nuoriso-ohjaajien ja nuorten keskustelut, apuohjaajien mielipiteet, kuukausittaiset raportit, säännölliset kyselyt sekä monet tutkimukset ovat auttaneet tuomaan esille nuorten näkökulmaa ja kehittämään toimintaa heidän haluamaansa suuntaan. Esimerkiksi Netari.fi-toiminnan laajentuminen pääkaupunkiseudun ulkopuolisiin kuntiin on vastannut Netari-nuorisotilassa käyneiden nuorten toiveisiin saada keskustella oman paikkakuntansa työntekijöiden kanssa ja helpottanut heitä pääsemään helpommin mukaan apuohjaajatoimintaan. Aukioloaikojen pidentäminen ja -päivien lisääminen on tuonut Netari-nuorisotilaan aiempaa enemmän kävijöitä ja vähentänyt jonotusaikoja.

Nuoret ovat halunneet olla mielellään mukana kehittämässä ja toteuttamassa virtuaalista nuorisotyötä, mutta pääosin vain verkossa, sillä varsinaisiin tapaamisiin heillä on ollut vain vähän mielenkiintoa. Nuoret ovat kertoneet halustaan osallistua Netari.fi-toimintaan auttamalla muita nuoria, kehittelemällä pelejä ja kilpailuja, ja järjestämällä tapahtumia, pelkkä keskustelu ei ole aina riittänyt (Sihvonen 2006). Viihteellisyydelläkin on nuorten vapaa-ajalla paikkansa.

Vajaa viidennes ylempänä mainittuun kyselyyn osallistuneista vastaajista kertoi olevansa tyytyväinen nykymuotoiseen Netari-nuorisotilaan. Se on hyvä saavutus vielä nuorelle nuorisotyön muodolle, mutta tuskin riittää vastineeksi toimintaan sitoutuneille innokkaille uutta polkua raivaaville nuoriso-ohjaajille, palvelun toteuttavalle ytimelle.

Lähteet
Cavén-Pöysä, Outi & Sihvonen, Ella & Kangas, Sonja (2007) VIRTAHEPO-hankkeen tulokset tiivistetysti (26.3.2007). (Viitattu 14.2.2007.)
Merikivi, Jani (2007) Netari.fi – Nuorisotyön arvo. Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuja 14, 09/07.
Netari.fi-raportti (2007) Julkaisematon Netari.fi-projektin raportti 01/07.
Sihvonen, Ella (2006) Nuorisotyötä Habbo Hotellissa nuorten näkökulmasta. Julkaisematon Virtahepohankkeen raportti 14.11.2006.

18.2.2008

Esimiehen näkemys netissä tehtävästä nuorisotyöstä

Kim Ahonen
johtava nuorisotyöntekijä,
Oulun kaupungin Nuorisoasiainkeskus

Kun kuulin, että omia alaisiani on lähdössä tekemään työtä verkossa, en oikein ymmärtänyt, kuinka se on mahdollista. En ymmärtänyt edes sitä, että onko verkossa tehtävä nuorisotyö ylipäätään mitenkään tärkeää. Ajattelin, että työntekijä esimerkiksi istuu koneella ja vastailee chat-tyyppisessä keskustelufoorumissa nuorten kysymyksiin. Toisin sanoen tiedonpuute verkossa tehtävästä työstä muokkasi hyvinkin vahvasti omaa näkemystäni työstä, jonka tänä päivänä koen erittäin tärkeäksi ja vaativaksi työmuodoksi.

Oma näkemykseni muuttui, kun kyseistä työtä tekevät työntekijät kertoivat ja ”kouluttivat” minua ymmärtämään, mitä kaikkea heidän työnkuvaansa kuuluu ja mitä tulee kuulumaan.

Omat esimiesasemassa olevat työtoverini ovat kyselleet minulta hyvinkin paljon netissä tehtävästä työstä ja sen tarpeellisuudesta. Itse olen hyvinkin paljon sitä mieltä, että Netarissa työtä tekevien ohjaajien tulee kertoa, kouluttaa ja selittää tekemäänsä työtä muun muassa esimiehilleen ja päättäjille. Ainoastaan tällä tavalla netissä tehtävä työ tulee tutuksi meille esimiehille ja sitä kautta työntekijät saavat mahdollisuuden käyttää omaa työpanostaan kyseiseen työmuotoon. Työstä ei saisi kertoa niin, että siitä tulee kuva korjaavana työnä, vaan ennaltaehkäisevän työotteen tulee olla pääsanomana. Näin ehkäistään perinteisten työmuotojen ja uuden työmuodon väliset ”konfliktit”. Kumpaakaan työtä ei mielestäni pitäisi”arvottaa” toista tärkeämmäksi vaan netissä tehtävän työn tulisi olla yksi monista nuorisotyön arkipäiväisistä työmuodoista – varsinkin tulevaisuudessa. 

12.2.2008

Jännittääkö?

Juho Kirvesniemi
nuorisoneuvoja, Netari.fi – Kotka

Tunnen, kuinka sormet ovat hieman jumissa ja kohmeessa. Aivan kuin viestit aivoilta lihaksiin kulkisivat hieman viivästetysti. Seison ovella ja katselen uutta työpaikkaani, nuorisotaloa ja sen ainoaa huonetta. Astun peremmälle ja minua hymyilyttää. Parikymmentä nuorta ja muutamat työntekijät ovat hajaantuneet ympäri tilaa. Korviini kantautuu puheen sorinaa ja muutama huudahdus. Päitä alkaa kääntyä suuntaani ja katseet mittailevat kohdettaan. Osa istuskelee itsekseen, osa viettää aikaansa porukoissa. Kuvittelen aistivani, kuinka siellä nyt kysellään, kuka toi on ja onks toi se uus? Luon vielä silmäyksen läsnäolijoihin, nähdäkseni missä muut työntekijät ovat? Hyvä, onhan täällä tuttuja. Laitan itseni liikkeelle ja suuntaan lähimpään ihmisrykelmään.

Jännittääkö? Pääni pyörii ja katson kuka kysyy. Eräs nuorista menee suoraan asiaan ja kyselee tuntemuksiani. Yritän kuvailla olotilaani, että ei tässä nyt jännitä, mutta skarppina pitää olla: niin paljon puhetta ja uusia hahmoja. Nuori kannustaa minua ja toteaa, että saa sitä vaikka vähän jännittääkin. Ajattelen, että ovat ilmeisesti tavanneet ensikertalaisia aiemminkin. Omasta mielestäni olen ihan luontevasti, tiedä sitten mitä nuoret ajattelevat. Sulaudun joukkoon varmasti yhtä hyvin kuin punaviinitahra valkoiseen paitaan. Vain hetki ja seuraamme liittyy myös yksi apuohjaajista. Tervehdin häntä nimeltä. Koen olevani kollektiivisen huolenpidon kohteena, kun apuohjaajakin tiedustelee fiiliksiäni ja samalla ohjeistaa käyttämään hänen lempinimeään. Vastaan apuohjaajan tiedusteluun samoin sanoin kuin äskeiselle nuorellekin. Skarppina pitää olla, että keskusteluissa pysyy mukana. Apuohjaaja kysäisee: ”ai että vähän jännittää?” Minua hymyilyttää.

Koen vilpitöntä iloa siitä, että aikaa tuskin on kulunut ollenkaan ja keskusteluyhteys on saavutettu – siis muunkin kuin oman ajatusmaailman kanssa. Ajattelin, että on tämä mielenkiintoinen paikka: nuoret perehdyttävät työntekijää. Levollisuus alkaa laskeutua ylleni ja hartiat rentoutuvat. Alan kierrellä nuorisotilaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Oma olotilani on positiivisesti nousujohteinen.

Aika kuluu, kuten sen minun mielestäni töissä kuuluukin, nopeasti. Tuskin mikään on mieltä rasittavampaa kuin hermostunut kelloon tuijottaminen, johon on yhdistetty harras toivomus pikaisesta poispääsystä. Tilassa kuitenkin puheensorina jatkuu tasaisena ja huomaan kuinka se kuljettaa mukanaan.

Työtä pitää rytmittää ja tauot ovat paikallaan. Taukojen aikana huomaan hehkuttavani muille työntekijöille, kuinka heillä on täällä hyvä paikka – tai siis meillä. Eiks ookki, kuuluu vastaus naurahduksen kera. Reaktioiden perusteella en kertonut mitään uutta. Hekin ovat huomanneet asian. Meillä on täällä hyvä paikka. Ennen kaikkea, täällä tuntuu olevan hyvä olla.

Palaan nuorten pariin ja huomaan, että tietyt nuoren elämän lainalaisuudet ovat täälläkin edustettuina. Kavereiden kanssa on joskus sukset ristissä, vanhemmat eivät ymmärrä ja asiallinen kielenkäyttö vaatii joskus erityistä keskittymistä onnistuakseen. Mielessäni pyörivät sanat turvallisesta kasvusta ja kehityksestä. Uutuudenviehätys siirtyy hetkeksi taka-alalle ja ammatillinen minä nostaa päätään. Kysymyksiä alkaa nousta mieleeni. Entä jos joku täällä sitä taikka tätä? Hetken aikaa ajatukseni ja kysymykseni kulkevat aivan omia polkujaan. Lopputulos on sama kuin yrittäisin jakaa jotakin lukua nollalla. Vanha laskukone ilmaisisi asian isolla e-kirjaimella näytössään. Mietit kaveri liian vaikeita. Hoen sisäistä mantraani: puro solisee, puro solisee. Muistutan itseäni siitä, etten ole yksin töissä täällä. Apu ja tuki ovat lähellä ja sitä on saatavissa. Ajatuksieni solmut on tällä erää avattu ja jatkan työtäni hyvin mielin. Ennen kuin ilta saadaan päätökseen ja talo laitetaan kiinni, tulee vielä yksi apuohjaajista viereeni ja kuiskaa: ”Onko kaikki hyvin?”. Kaikki on hyvin.

Ensimmäinen iltani internetissä toimivassa nuorisotilassa on tullut osaltani päätökseen. Suljen nettiselaimen ja laitan kannettavan tietokoneeni kannen alas. Olen hieman ihmeissäni. En ole koskaan kyseenalaistanut sähköistä viestintää. Mutta että se toimisi näinkin luontevasti. Kuten aikansa edelläkävijät, ne nuorisotyöntekijät jotka ovat tehneet työtään myös puistoissa ja hiekkarannoilla, tietävät paremmin: nuoria liikkuu erilaisissa ympäristöissä ja siellä he ovat kohdattavissa. Tänä päivänä yksi näistä ympäristöistä on internet.

6.2.2008 

Keskustelu alkakoon!

Leena Tuuttila
projektisuunnittelija, Netari.fi

Nuorisotyö verkkoympäristössä -blogi tarjoaa kokemuksia ja havaintoja internetin toimintaympäristöissä tapahtuvasta nuorisotyöstä. Tämä kirjoitus on blogimme avauspuheenvuoro, ja koska blogin kirjoittajina toimivat pääasiassa Netari-hankkeen työntekijät, on keskustelu mielekästä aloittaa Netarin toiminnan ja sisällön esittelystä.

Internet on noussut nuorten keskuudessa sekä tärkeimmäksi että mieluisimmaksi mediaksi ohi television. 12–20-vuotiaista nuorista 80 prosenttia käyttää nettiä vähintään päivittäin ja puolet heistä useita kertoja päivässä. Näin kertoo tuore Sanomalehtien liiton (2008) julkaisema nuorten median käyttöä kartoittanut tutkimus. Nuorisotyötä on mielekästä tehdä siellä, missä nuoret ovat. Kun nuoret käytävät enenevissä määrin internetissä tarjolla olevia virtuaaliyhteisöjä omana toimintaympäristönään, on nuorisotyön seurattava perässä (Merikivi, 2007).

Osaltaan tähän haasteeseen on vastannut vuonna 2004 alkunsa saanut Netari-toiminta, jonka tarkoituksena on kehittää ja toteuttaa verkossa tehtävää kunnallista nuorisotyötä. Toiminnan tavoitteena on saada yhteys niihin nuoriin, jotka viettävät suuren osan ajastaan verkon erilaissa toimintaympäristöissä. 

Tällä hetkellä Netari-toimintaa järjestetään kahdessa nuorten suosimassa internet-ympäristössä: Habbo-maailmassa ja IRC-galleriassa, joissa nuoren on mahdollista käydä reaaliaikaista keskustelua koulutetun nuorisotyön ammattilaisen kanssa. Lisäksi Netari toimii verkkopeli- ja tietokoneharrastajien toimintaympäristöissä ja tapahtumissa. Virtuaalisen kohtaamisen ohella Netari järjestää verkossa tavatuille nuorille kasvokkaisia tapaamisia, eli miittejä. Nuorille tarjotaan myös mahdollisuus kouluttautua vapaaehtoisiksi apuohjaajiksi, jotka osallistuvat verkkonuorisotyöhön varsinaisten netari-ohjaajien avustuksella.

Netari-toiminta koostuu nuoriso-ohjaajista, joista valtaosa tekee verkkonuorisotyötä osa-aikaisesti, osana muuta työnkuvaansa. Netari-ohjaajia on yhteensä 36 kolmessatoista Suomen kaupungissa ja kunnassa. Toiminnan koordinoinnista ja kehittämisestä vastaa keskitetysti Helsingin nuorisoasiainkeskus. Kehittämisen tavoitteena on luoda yhtenäinen työmalli ja toimintakulttuuri verkkonuorisotyötä eri kunnissa tekevien ammattilaisten keskuuteen. 

Blogimme teemat vaihtuvat kuukausittain ja kuhunkin teemaan liittyen kirjoituksia ilmestyy noin kerran viikossa. Ensimmäisenä teemana on Erilaiset näkemykset ja kokemukset verkkonuorisotyöstä ja tätä teemaa käsitellään blogissa helmikuun ajan. Havaintoja ja kokemuksia verkkonuorisotyön arjesta tarkastellaan muun muassa nuoriso-ohjaajan, esimiehen ja nuoren näkökulmista. Keskustelu alkakoon!

Lähteet
Merikivi, Jani (2007) Netari.fi – Nuorisotyön arvo. Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuja 14, 09/07.
Sanomalehtien liitto (2008): Nuorison mediankäyttötutkimus 2007, tiivistelmä.

s

www.nuorisotutkimusseura.fi | webmaster@kommentti.fi