Nuorten tilat (1)

Merja Kylmäkoski, Kimmo Lind, Timo Hintikka ja Tapio Aittola (toim.) 2006.
Nuorten tilat. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Sarja C. Oppimateriaaleja: 9. Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 70.

Elämme monenlaisissa tiloissa. Eri elämänvaiheissa jotkut tilat ovat toisia tärkeämpiä. Osa tiloista on ikäneutraaleja, osa liittyy kulloinkin elettävään elämänvaiheeseen, kuten päiväkoti, koulu tai vanhainkoti. Joihinkin tiloihin syntyy henkilökohtainen suhde, jonka seurauksena tila koetaan itselle tärkeäksi. Tällaisen suhteen muodostuminen on hyvin yksilökohtaista. Yhdelle tärkeä tila voi toiselle olla täysin neutraali tila, joka ei herätä mitään tuntemuksia, tai peräti vastenmielinen. Osa tiloista onkin vain paikkoja, joita käytetään tai joissa viivähdetään hetki tai joiden läpi kuljetaan kiinnittämättä sen enempää huomiota tilaan. Usein tilaan myös suhtaudutaan naivisti pohtimatta siihen sisältyviä valtarakenteita tai hierarkioita. Kuitenkin sillä on merkitystä, kuka tilaa voi käyttää, miten hän voi käyttää tilaa, kenellä on oikeus tehdä tilaa koskevia päätöksiä tai kenen mielipiteitä tilasta kuunnellaan.

Etenkin nuorten kohdalla unohdetaan turhan usein tilan tarvitsijoiden tai sen käyttäjien kuunteleminen. Monesti nuorten yhteiskunnallinen asema ja vaikutusvalta ovat muita ikäryhmiä vaatimattomampia. Tämä on erityisen suuri haaste nuorisotyölle, jonka keskeisenä tavoitteena on nuorten osallisuuden vahvistaminen niissä tiloissa, jotka ovat nuorten ja muiden ikäryhmien yhteisessä käytössä. Nuoret saattavat myös jäädä tilattomiksi jopa sellaisissa tiloissa, jotka on alun perin suunniteltu heitä varten. Aikuisjohtoiset suunnittelu- ja päätäntämallit rajoittavat lasikaton tavoin nuorten mahdollisuuksia saada läpi omia tilaa koskevia visioitaan. Yksi nuorisotyön tehtävä tulisikin olla tehdä näitä nuorten vaikutusmahdollisuuksia ja osallisuutta rajoittavia tekijöitä näkyviksi. Nuorten vaikutusmahdollisuudet pysäyttävän lasikaton rakenteiden tunnistaminen ja tunnetuksi tekeminen on askel kohti sen poistamista.

Nuoret viettävät huomattavan osan arjestaan koulussa. Heidän mahdollisuutensa vaikuttaa tilankäyttöön jäävät kouluissa kuitenkin usein varsin vaatimattomiksi. Nuorisotyön ja koulun kasvatusyhteistyö on merkittävä moniammatillinen työmuoto, jolla voidaan tuoda koko ikäluokka nuorisotyön piiriin. Nuorisotyön näkökulmasta ryhmäytyksillä ja kasvatusyhteistyöllä pyritään tukemaan nuorten kasvua aikuisiksi tarjoamalla sellaista nuorille mielekästä vapaa-ajantoimintaa, joka olisi myös yhteisön kannalta rakentavaa ajankulua; nuorisotyön tavoite on luonnollisesti aina nuoren paras. Nuorisotyön keinoin pyritään kuitenkin myös kasvattamaan nuoresta aikuinen, yhteisönsä jäsen, joka ottaa paikkansa yhteiskunnassa kokonaisuuden kannalta myönteisellä tavalla. Tässä prosessissa koulu on merkittävä kanava, jolla nuoret tavoitetaan. Postmodernin yhteiskunnan mediatulva, kiihtynyt elämänrytmi ja sen seurauksena yhä nuorempana saavutetut aikuisuuteen kuuluviksi mielletyt kokemukset haastavat sekä koulun että nuorisotyön entistä suurempiin ponnistuksiin kasvatustehtävänsä täyttämisessä. Haaste on valtaisa, ja siihen vastaaminen edellyttää toimivaa kasvatusyhteistyötä.

Yhteiskunnan muuttuessa myös ymmärrys nuorisotyön piiriin kuuluvista tiloista on muuttunut. Perinteisten nuorisotyön toimialaan kuuluvien tilojen, kuten nuorisotalo tai koulu, lisäksi nuorisotyö on jalkautunut nuorten perässä muun muassa kaduille, hevostalleille ja virtuaalimaailmaan. Erityisen kiehtovaa tilatematiikassa onkin nuorten kyky löytää ja vallata itselleen uusia tiloja. Perinteisen kadun- tai ostarinkulman lisäksi nuoret ovat ottaneet omakseen esimerkiksi juuri virtuaaliset tilat. Nuoret ovat myös keksineet uusia tapoja vallata tilaa, kuten skeittaus osoittaa. Nuorten uudet tilat ja tilojen käyttötavat haastavat myös nuorisotyön perinteisiä työmenetelmiä, kuten nuorisotilatyötä, uudistumaan ja vastaamaan modernin yhteiskunnan haasteisiin. Onkin tärkeää, että nuorisotyö ei jää toimistolle odottelemaan erillistä kutsua vaan menee jatkossakin rohkeasti ja omatoimisesti nuorten löytämiin uusiin tiloihin.

Merja Kylmäkoski
Tilaa nuorille -hankkeen vastaava tutkija, Nuorisotutkimusverkosto

keskustele >>


www.nuorisotutkimusseura.fi | webmaster@kommentti.fi