Riittää paha puuska

Kirsti Kuronen: Paha puuska. 75 s. Karisto 2015.

Kaikki itsemurhaajat ovat jollakin tavalla eksyneitä. Niin myös Kirsti Kurosen uusimman teoksen, Pahan puuskan (2015) Lauri, jonka paha puuska vie junan alle. ”Jo vuosi siitä/eikä kukaan ole jaloillaan”, kertoo Hilla, Laurin isosisko. Itsemurhaviestiä ei löydy. Löytyy vain loputon lista kysymyksiä.

Hilla istuu metsässä aikakoneeksi nimetyllä kivellä ja käy dialogia kuolleen pikkuveljensä kanssa. Miksi Lauri halusi kuolla? Kuka sanoi Laurille mitäkin? Kiusattiinko Lauria? ”Syksy talvi kevät/hälläväliä kaikki/paitsi Laurin ymmärtäminen:/pakko selvittää, kysellä, tietää/miksi helvetissä, miksimiksimiksi?” sisko miettii ahdistuneena. Laurin piti aloittaa seiskaluokka, Hilla on Lauria vain vuoden vanhempi.

Itsemurha ei ole koskaan yhden tragedia.

Laurin kuolema aktivoi ketjureaktion, jossa moni muukin asia raukeaa: vanhempien avioliitto, elämänkulkuun ja sen kestoon liitetyt illuusiot, turva, Hillan ”parhaat päivät ja bileet”. Lopulta kaikki jäävät surunsa kanssa yksin: Hilla, äiti, isä. Yhtä yksinäinen on myös perheen Pessi-koira. Eteisen matolla makaava Pessi voi vielä odottaa Laurin kotiinpaluuta, vaikka joutuu toistuvasti pettymään. Muulta perheeltä odotus on rauennut. Runoilija Eeva-Liisa Manner kiteyttää ajatukseni hienosti: ”Odottaminen on surullista. Surullisempaa jos ei odota ketään”. Samalla konkretisoituu itsemurhan lopullisuus. Kokemus on hämmentävä, järkyttävä ja yhtä väkivaltainen kuin itsemurhaajan teko. Miksi me emme riittäneet?

Laurin itsemurha ei selity yhdellä motiivilla. Hilla kerii tapahtumia auki, mutta on koko ajan oletustensa armoilla – täytyy löytää syy. ”Haluatko että keksin sulle syyn?” kuollut pikkuveli kysyy ja vastaa hetken päästä omaan kysymykseensä: ”Niinpä, ei tarvi olla syytä/riittää paha puuska.”

Laurin kohdalla paha puuska tarkoittaa arvottomuutta, ulkopuolisuutta ja nollafiilistä. ”Paha puuska/aina onnistumista väkevämpi/aina pikimusta, iloton”, Laurin ”haamu” selittää siskolleen. Teos rinnastaa pahan puuskan Isoon pahaan suteen. Alkuperäisessä sadussa Iso paha susi yrittää puhaltaa taloja nurin ja syödä suihinsa itseään huomattavasti pienemmät porsaat. Sadussa porsaat voittavat suden, Pahassa puuskassa käy toisin.

Typografialtaan Paha puuska toistaa runoteoksen rakenteellisia ja tyylillisiä piirteitä. Proosamuotoinen teksti on jaettu säkeisiin ja säkeistöihin. Teos ei kuitenkaan osoittaudu vaikeatajuiseksi – lukukokemus ei vaadi runousopin syvempää tuntemusta. Tällä tavoin teos onnistuu lähestymään laajempaa lukijakuntaa.

Paha puuska ei ole myöskään pelkkä nuortenkirja. Paha puuska puhuttelee kaikkia ikäryhmiä, niin kuin sen pitääkin. Juuri monitasoisuudessa lepää teoksen melankolinen lumo. Kurosella on taiturimainen kyky lähestyä vaikeaa aihetta helppotajuisesti, riisutusti. Teoksen pohjavire on kuitenkin toiveikas.

Lukiessani Pahaa puuskaa soi mielessäni Noitalinna Huraan! ja myöhemmin PMMP:n tunnetuksi tekemä laulu pikkuveljestä. Ajattelin myös Dostojevskin Anna Kareninan Annaa, joka hänkin murhaa itsensä menemällä junan alle. Juuri ennen kuolemaansa Annaa riivaava paha puuska hälvenee. Kirkastuneessa mielentilassaan hän ymmärtää tekonsa mielettömyyden ja kauhistuu. Ehkä Laurille kävi samoin. Siinä vaiheessa oli kuitenkin jo liian myöhäistä.  

Aiheeltaan Paha puuska on valitettavan ajankohtainen. Tilastokeskuksen mukaan itsemurha on edelleen keskeinen nuorten kuolemansyy siitäkin huolimatta, että poikien itsemurhakuolleisuus on laskenut. Esimerkiksi vuonna 2013 yli kolmannes itsemurhan tehneistä oli iältään 15–24-vuotiaita. Laurin ikäisiä, alle 15-vuotiaita, itsemurhatilastoissa on kaksi. Siinä on kaksi liikaa.

Jarkko Volanen
Kirjoittaja opiskelee kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa.