Chilen vihaiset nuoret ja kauppasuhdanteet

2008 Yhdysvalloissa syntyy talouskriisi, joka leviää nopeasti Eurooppaan. Sen alkuperä ja seuraukset jäävät epäselviksi. Kolme vuotta myöhemmin kriisi on yhä läsnä ja kehittyy nähtävästi edelleen. Se on jo vaatinut kolme uhria Euroopassa: Kreikan, Irlannin ja Portugalin kansantaloudet. Yhdysvallat ja monet Euroopan maat taistelevat korkean työttömyyden kanssa, kasvu hidastuu äärimmilleen ja kääntyy joissain tapauksissa taantumaksi. Monissa maissa hallitus reagoi tilanteeseen leikkaamalla julkisia kuluja ja lomauttamalla valtion virkamiehiä. Samaan aikaan Etelä-Amerikassa pehmeämmin iskenyt kriisi on jo torjuttu, mutta monessa maassa kansa on kaduilla. Myös muualla mielenosoitukset suuntautuvat hallituksia vastaan.

Mikä on näiden tapahtumien vaikutus ihmisiin? Miten väki eri maissa reagoi kokemaansa kriisiin? Mikä on mieliala suhteessa kansalliseen poliittiseen päätöksentekoon? Entä miltä näyttää nuorison tulevaisuus, miten nuoret ihmiset eri maissa kohtaavat vallitsevat synkät näkymät? Etsimme vastauksia ja yritämme selventää tilannetta kolmen kirjoituksen sarjassa. Kirjoitussarjan polttopisteitä ovat Espanja, Etelä-Amerikka – erityisesti Chile – ja Yhdysvallat. Päivänpolttavan aiheen lukemisto löytyy pääasiassa netistä, ja olemmekin koonneet yksittäisten tekstien loppuun linkkihakemiston sen teemaan liittyen.

Viimeisen puolen vuoden aikana Chilessä ja eritoten sen pääkaupungissa Santiagossa on nähty paljon mielenosoituksia, joiden järjestäjätahoina ovat useimmiten olleet korkeakoulujen opiskelijajärjestöt. Ennen muuta mielenosoittajat ovat huolestuneita Chilen koulutusjärjestelmän yksityistämisestä. Korkeatasoisin koulutus onkin vain rikkaiden chileläisten ulottuvilla, kun vaatimattomammista oloista lähtevät nuoret joutuvat puolestaan tyytymään heikompiin, julkisin varoin ylläpidettyihin kouluihin.

OECD-järjestön vuonna 2009 järjestämässä PISA-testissä Chile menestyi Etelä-Amerikan maista parhaiten, vaikka sen edelle kiilasikin 42 Euroopan ja Aasian maata sekä Pohjois-Amerikasta Kanada. Kuitenkin koulutusjärjestelmien tasapuolisuutta sosiaaliluokkiin nähden testattaessa Chilen suoritus oli erittäin heikko: testiin osallistuneista 65 maasta se sijoittui sijalle 64. Hallituksen toimia odottamaan turhautuneet opiskelijat aloittivat rauhanomaiset mielenosoitukset Chilen suuremmissa kaupungeissa jo alkuvuodesta, mutta tilanne alkoi eskaloitua ja demonstraatiot muuttuivat luonteeltaan väkivaltaisiksi poliisin vastattua niihin suhteettomalla voimankäytöllä.

Opiskelijoiden keräämät videot todistavat virkavallan tarttuneen epäilyttäviin keinoihin tukahduttaakseen mielenosoitusten kansansuosion: luvattomia etsintöjä opiskelijajärjestöjen toimistotiloihin, aggressiivisten agitaattorien soluttamista rauhallisiin mielenosoituksiin ja täten poliisin kovien otteiden oikeuttamista sekä muita päivänvaloa kaihtavia menetelmiä. Kun poliisin likaiset temput ovat ajan myötä tulleet toteennäytetyiksi, on tästä seurannut kuitenkin vain laajempaa kansansuosiota sekä nuorten että varttuneempien chileläisten keskuudessa.

Vaikka mielenosoitusten pääsyy löytyykin koulutuksesta, ei se kuitenkaan ole niiden ainoa aihe. Taustalla näkyy laajempi tyytymättömyys yhteiskuntaan, mikä kanavoi protestin samanaikaisesti moniin eri suuntiin. Mielenosoitusliikkeen kansansuosion ja eurooppalaisen indignadosin menestyksen yhteisenä juurena voi nähdä niiden esiin tuoman tyytymättömyyden modernin demokratian keinovalikoimaan. Kun vielä 80-luvulla demokratia oli lähihistoriansa sotilasdiktatuurin kanssa tiliä tekevälle Chilelle kaikkien yhteiskunnallisten ongelmien yleislääke, on se tällä hetkellä pikemminkin tunnussanana kompromettoituneelle, ylibyrokratisoituneelle harvainvallalle.

Chileläisen ja eurooppalaisen kansalaisaktivismiliikkeen välillä on kuitenkin myös eroja. Espanjassa, Kreikassa ja Iso-Britanniassa puhjenneet mielenilmaukset ovat saaneet tuulta alleen EU:n talouspoliittisista turbulensseista. Sen sijaan Chilen talous on ollut viimeiset 25 vuotta kasvu-uralla ja myös kahtena viime vuonna maan talouskasvu on ollut 5% luokkaa. Kapinointi ekonomisessa noususuhdanteessa yhdistää Chileä sen sijaan toisiin Latinalaisen Amerikan maihin, kuten esimerkiksi Peruun, jossa kaksi viimeistä presidenttiä ovat epäonnistuneet pyrkiessään jatkokaudelle ja jättäneet virkansa protestiliikkeiden ympäröimänä nauttien erittäin alhaista kansansuosiota.

Miten sitten voidaan selittää protestihenki, jota nuoret mutta myös vanhemmat ihmiset ja ikäluokat osoittavat, jos näissä Etelä-Amerikan maissa ekonomisten mittareiden mukaan kaikki on hyvin? Vastaus löytyy näiden maiden talouskasvun erityistä luonnetta tarkastelemalla. Maanosan kansantalouksien nousu seuraa lähes yksinomaan viennistä, joka puolestaan korreloi voimakkaasti Itä-Aasian taloudellisen nousun ja sitä myöten kasvaneiden raaka-ainemarkkinoiden kanssa. Kiinan ja Intian nousu merkittäviksi toimijoiksi globaaleilla markkinoilla merkitsee luonnonrikkauksien ja jalostamattomien raaka-aineiden kuten kuparin, raudan ja sokerin kysynnän kasvua Etelä-Amerikalle. Chilen kansantaloudessa tämä näkyy kohonneina vientilukuina ja positiivisina kasvuennusteina. Tällainen talouskasvu ei kuitenkaan heijastu työmarkkinoille eikä vaikuta merkittävästi kansalaisten arkeen. Itse asiassa työmarkkinoiden ongelmissa on Chilen mielenilmausten toinen polttopiste.

Chilen työllisyystilanne paranee vuosittain, mutta tämä ei vaikuta nuorten ahdinkoon työmarkkinoilla. Etelä-Amerikassa nuoret ihmiset pääsevät työelämään pääasiassa vain tilapäisten, pimeiden ja epätyypillisten työsuhteiden kautta: jopa 82% maanosan nuorista arvellaan työskentelevän ilman työsopimusta, sosiaaliturvan ulkopuolella. Tästä seuraa erikoinen ja ristiriitainen tilanne: nuoret kuulevat jatkuvasti alueen taloudellisesta menestyksestä mutta pysyvät itse köyhinä. Maalla menee hyvin, sen nuorella väellä huonosti!

Hallitusten ja poliittisten toimijoiden Etelä-Amerikassa olisikin käsitettävä ettei maanosan tärkein rikkaus tule kupari- ja rautakaivoksilta tai sokeriviljelmiltä vaan nuorisosta. Vaikka viennistä saadut tulot käytettäisiinkin köyhiä tukevan verotuksen tai tasapuolisen koulutusohjelman hyväksi, ei kestäviin ratkaisuihin päästä ennen kuin valtio ottaa kansalaisensa huomioon. Vasta kun hallitukset sisäistävät koulutetun nuorison merkityksen kaiken tulevan hyvinvoinnin ja vaurauden tekijöinä, voivat motivaatio työhön ja luottamus yhteiskuntaan palata. Silloin mielenosoituksista ehkä palataan luokkahuoneisiin. Mutta toistaiseksi Etelä-Amerikan tulevaisuus kävelee Santiagon kaduilla.
                        
Lisätietoa ja näkökulmia aiheesta englanniksi:
BBC:n uutisointia Chilen mielenosoituksista sekä taustoitusta tapahtumille.

Espanjassa syntyneen M-15-liikkeen kansainvälinen tiedotus- ja verkottumissivusto.

Occupy Wallstreet-liikkeen epävirallinen tiedotuskanava, jota ylläpitää mielenosoituksen koollekutsunut adbusters-sivusto.

Valaiseva artikkeli, joka keskittyy yksinomaan Chilen levottomuuksien taustaan ja seurauksiin.

Espanjankielisiä artikkeleita, blogeja ja tiedotteita aiheeseen liittyen:

Fernando Izquierdo
Kirjoittaja on pohjois-espanjalainen oikeustieteiden maisteri, joka on asunut viimeiset viisi vuotta Suomessa
Käännös: Taneli Viitahuhta


Kolmiosaisen kirjoitussarjan muut jutut
:

Espanjalaisten väliinputoajien sukupolvi 

Occupy Wall Street: Amerikan muutosvoima vai valkoisen keskiluokan poispilatun jälkikasvun väninää?