Brittiskideillä ei oo tylsää

Kaikkien aikojen parhaassa nuorisoalakulttuurielokuvassa Quadropheniassa (1979) pääosassa olivat 60-luvun modit. Vuonna 1969 modeista erkani ryhmä, jota kutsuttiin aluksi nimillä hard mods tai gang mods, myöhemmin heidät tunnettiin skinheadeina.

Shane Meadowsin ohjaama skinhead-elokuva This Is England (2006) on puolestaan 2000-luvun paras nuorisoalakulttuurikuvaus. Britit hallitsevat genren täydellisesti. Kyse ei ole vain brittiläisten elokuvien ja tv-sarjojen ominaispiirteestä, dokumentaarisesta yhteiskunnallisuudesta, vaan uskottavuudesta. Se on nuorisoalakulttuurikuvauksissa olennaisinta. This Is Englandin nuoret skinheadit käyttävät Ben Sherman -kauluspaitoja, kuten kuuluukin, mutta he puhuvat myös ”oikein”. Nuoria ei voi huijata erottelujen vivahteissa.

This Is Englandissa kuvattiin kahdenlaista murrosta tai muutosta vuonna 1983. Toisaalta monikulttuurisessa skinhead-liikkeessä alkoi näkyä 70–80-lukujen taitteessa piirteitä muukalaisvihasta. Toisaalta päähenkilöllä, 12-vuotias Shaunilla, on kirjaimellisesti murrosikä. Shaunin isä on kuollut Falklandin sodassa. Hänet adoptoidaan skinhead-jengiin, jota johtaa kiltti ja huumorintajuinen Woody. Tämän vanha kaveri Combo vapautuu vankilasta, jossa Combosta on tullut rasistinen, äärioikeistolaispuolue National Frontin kannattaja. Combo hajottaa jengin jakamalla sen jäsenet apartheid-logiikkansa mukaisesti. Shaun arpoo kahden skinhead-isähahmon, hyvän ja pahan, välillä. Elokuva päättyy väkivaltaan ja Shaun menettää uskonsa porukkaan.

Meadowsin neliosainen tv-sarja This Is England ’86 (2010) jatkaa tarinaa kolme vuotta myöhemmin. Skinhead-tyyliin on tullut sävyjä mod revivalista ja skootterikulttuurista. Woody on menossa naimisiin tyttöystävänsä Lolin kanssa. Häistä ei tule kuitenkaan mitään miehen jänistäessä alttarilla. Shaun palaa yhteisöön. Juhlat alkavat. Lol on kuitenkin tuskastunut Woodyn saamattomuuteen ja aloittaa salasuhteen jengin mustaihoisen jäsenen Milkyn kanssa. Tarinan sävyt tummenevat.

This Is England -elokuvan päähahmo Shaun on sarjassa sivussa. Huomio keskittyy Loliin, jota Vicky McClure esittää niin sisäistyneesti, että hänestä tulee varmasti jengityttöjen ikoni. Itsenäisenä poikatyttönä Lol on myös varsin nykyaikainen naishahmo. Lollin ristinä on hyväksikäyttävä isä Mick, jota näyttelee niin ikään poikkeuksellisen taidokkaasti Johnny Harris. Kepeänä ja liioiteltuna, ehkä jopa liiankin, komediana alkanut This Is England ’86 heilahtaa puolivälissä toiseen ääripäähän. Sarjassa nähdään muun muassa harvinaisen kolkko raiskauskohtaus. Lol ja Mick ottavat yhteen ja Combokin palaa kuvioihin.

Sarjan viestinä on se, että kun biologinen perhe pettää, turvan saa uudesta perheestä, jengistä. Ei erityisen omaperäinen ajatus, mutta Meadows muotoilee sen luontevasti, ilman sentimentaalisuutta. Vastaavassa tilanteessa amerikkalaisessa sarjassa pidettäisiin ylitunteellinen puhe ystävyydelle.

This Is England ’86 tapahtuu jalkapallon MM-kisojen aikana. Englannin maajoukkue häviää Argentiinalle, tosin huijauksen, Diego Maradonan käsimaalin, takia. Muutaman vuoden takainen voitto Argentiinasta Falklandin sodassa ei tunnu enää miltään. This Is England ’86 päättyy siihen, kun jengiläiset katsovat ottelua televisiosta. Tappio yhdistää.

Sekä This Is England -elokuva että This Is England ’86 -sarja ovat yhdistelmä melankolisuutta ja hyväntuulisuutta, ylikorostettua komediaa ja rujoa väkivaltaa, yksilöllisiä murheita ja ryhmän solidaarisuutta – tämän kaiken Meadows kuvaa alakulttuurin merkeissä ja yhteiskunnnallisissa luokissa, tarkasti ja hempeilemättä, klassisen moderniin brittiläiseen tyyliin.

Meadows jatkaa saagaa This Is England ’88 -minisarjan muodossa. Sitä hänen kanssaan kirjoittaa Skins-sarjasta tuttu Jack Thorne. Sen jälkeen seuraa This Is England ’90.  Meadows tekee tavallaan seurantadokumenttia. Sitä seuraa mielenkiinnolla, erityisesti entinen jenginuori.

Herman Raivio
Kirjoittaja on FM, vapaa kirjoittaja.