Yleisnäkymiä nuorisotyön asemaan

Suomessa nuorisoalan palvelujen perusrakenteiden ylläpitämisessä tulevien vuosien kehityskuluissa kynnyskysymyksiksi nousevat todennäköisesti ja monin paikoin rinnakkaisuus, yhteistyö ja rajapinnat (1) alan päätoimijoiden (kunnissa, seurakunnissa ja järjestöissä) välillä sekä (2) nuorisotyön ja sen lähitoimijoiden välillä. Jälkimmäisistä (2) vapaa-ajan alojen rinnalla yhä tärkeämmäksi kysymykseksi noussee nuorisotyön suhde erityisesti koulu- ja sosiaalitoimeen – sekä yleisempien kehitystrendien ja yhteiskuntapoliittisten painotusten myötä, että nuorisolain muutosten sekä lapsi- ja nuorisopolitiikan kehityksen myötä. Lisäksi yleisesti markkinaehtoisuus ja erityisesti kaupallisen kilpailun piiriin liittyvät debatit koskettavat huomion arvoisesti julkisesti tuettujen toimien ja palveluiden kehitystä edelleen, ainakin osittain nuorisotyötäkin.

Ensin mainittu haaste (1) on selvin lukemattomilla väestöltään pienillä ja reuna-alueiden harvaan asutuilla sekä pitkien välimatkojen paikkakunnilla, joissa rinnakkaisuus ja yhteistyö kuntien, seurakuntien ja yhdistysten toimijoiden välillä on aiemminkin ollut elinehto nuorisotyön perustoimintojen ja -palvelujen ylläpitämisessä. Mutta vastaavat haasteet ilmenevät myös suuremmilla paikkakunnilla, jotka nekin kamppaileva kasvaneissa tulojen ja palvelutarpeiden välisessä epätasapainossa. Lakien kautta kehitystä pyritään suuntaamaan, ainakin laki suuntaa valtion rahoituksen ja avustusten käyttöä ja siten välillisesti sekä alan julkista kuvaa että paikallista toimintaa.

Juhannuksen aikoihin eduskunta päätti vihdoin jo tiedossa olleen nuorisolain muutoksen voimaantulosta 1.1.2011. Viime vuosina valtion tuki etsivään nuorisotyöhön on vahvistanut työmuodon asemaa samoin kuin myös työn tavoiteltua monialaisuutta monilla paikkakunnilla. Etsivän ja monialaisen nuorisotyön uudet painotukset ovat kuitenkin samoin kuin lain aiemmatkin momentit puitteellisia ja odotettavissa on varmasti kuntien vaihteleva reagointi niihin.

Järjestyksessä toisen lakisääteisen hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman (LANUPOKE) valmistelu alkaa tulevana talvena. Voimassa oleva ohjelma (2007) http://www.minedu.fi/OPM/Nuoriso/nuorisopolitiikka/kehittaemisohjelma/?lang=fi sisältää useita monialaisen vuorovaikutuksen ja myös nuorisotyön haastepolkuja, joihin vastaamista ohjelma on selvästi edistänyt: nuorisotyön huomiointi osana monialaisia lapsi- ja nuorisopolitiikan tavoitteita on Suomessa melko selvää siellä täällä ja osassa valtakunnallisia vaikuttamisprosesseja, mutta yleistäen näin ei voi sanoa. Nuorisoasiain neuvottelukunnan tekemät kaksi arviointia (toinen vuosiarviointi 2010) kartoittavat hyvin valtakunnallisen (valtion, hallituksen) ohjelman liiketilaa ja maisemaa.

Kehitystä on kiistämättä tapahtunut. Toisaalta valtakunnan kattavaa tietoa ohjelma-aiheiden edistymisestä paikallistasolla ei ole eikä kukaan kokoa, ja tiedossa on myös jo historiallinen tapa sählätä erilaisten ohjelma-asiakirjojen kanssa riippumatta todellisesta panostuksesta varsinaisiin toimenpiteisiin. Oireellista on myös epämääräinen ja vastavuoroisesti heikosti tunnettu suhde esimerkiksi sosiaalialakeskeiseen valtakunnalliseen KASTE-ohjelmaan, jonka myös alueellisessa suunnittelussa ja rahoituksessa viimeisen 1,5 vuoden kuluessa on painotettu muun muassa ennaltaehkäisevää työtä ja nuorisopalveluja – mutta yleensä ilman hyvää tietoyhteyttä suhteessa nuorisotyöhön. Kilpailu eri toimintaohjelmien kanssa on joskus hyödyllistäkin, mutta useimmiten se on ilmitarkoitusten kannalta tyhmää. Patenttiratkaisua sektorihallinnon puutteiden korjaamiseen ilman lapsia pesuvedessä ei kuitenkaan ole.

Keväällä 2010 julkaistu esitys nuorisolain ja lastensuojelulain säännösten yhteensovittamisesta sekä lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaation vahvistamisesta samoin kuin useat ideat ministeriöiden yhteistyön tiivistämisestä, poikkihallinnollisesta toiminnasta ja esimerkiksi perheministeriöstä viittaavat mahdollisiin muutospyrkimyksiin myös nuorisotyön hallinnollisessa asemassa tai jopa ohjausrakenteessa. Valtakunnallisessa hallinnossa ja poliittisessa päätöksenteossa pyrkimykset voivat sekä edetä että tyrehtyä.

Paikallisesti yhteistyötä lasten ja nuorten toimintojen ja palveluiden alalla tehdään paljonkin, mutta silti hyvin vaihtelevasti. Nähtäväksi jää, missä määrin uudet säädökset sekä lapsi- ja nuorisopolitiikka jatkossa ohjaavat tai edes suuntaavat seurakuntien ja kansalaisjärjestöjen nuorisotyön asemaa, joita laki maininnoistaan huolimatta suoranaisesti velvoittaa vielä vähemmän kuin kuntia. Ja reagoidaanko kuntien koulu- ja sosiaalitoimessa paikallisesti niiden henkeen ja vastaaviin mainintoihin huomioimalla yhteistyön tavoitteet ja muut esitykset.

Näistä ja muista aiheista täydentyy ja jatkuu keskustelu myös täällä Kommentissa tulevina kuukausina. Täällä pohjoisessa ylhäällä Suomen, Ruotsin ja Norjan rajoilla ruska on jo ohi ja matkailukausi hiipunut, ylätuntureilla uutta lunta. Puolen tunnin ajomatkan päässä 500 metriä alempana meren rannassa ruska yhä parhaimmillaan laaksojen rinteillä. Lapsi- ja nuorisopolitiikkaa osana koko pohjoisen monikansallista politiikkaa pohditaan täälläkin.

Petri Cederlöf