Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus

Toisaalta nuoret puhuvat kysyttäessä myös siitä, etteivät aikuiset puutu rasistisiin konflikteihin, vaikka niitä tunnistaisivatkin. Se, miten rasismiin pitäisi puuttua, ei kuitenkaan ole panelistinuorten mukaan yksiselitteinen kysymys. Vaikka aikuisia kohtaan esitetään kritiikkiä puuttumattomuudesta, näkevät nuoret parhaimpana vaihtoehtona sen, että toiset nuoret puuttuisivat rasistisiin tilanteisiin ja uskaltaisivat asettua uhrin puolelle. Aikuisia puolestaan kannustetaan puuttumaan rasismiin siten, että loukkauksen kohdetta ei aseteta entistä erityisempään asemaan. Tähän liittyen yksi nuorista toteaa, että konfliktin osapuolia ei pitäisi ottaa erilliseen puhutteluun, vaan puuttumisen kohteena tulisi olla koko yhteisö (esim. nuorisotalon nuoret).

Edellinen sitaatti on irrotettu kenttäpäiväkirjoistani. Sitaatin kuvaamassa tilanteessa ollaan kuuntelemassa nuorten rasismiteemaista paneelikeskustelua. Päiväkirjan välittämiin nuorten puheisiin on hyvä tarttua, koska ne antavat monta vinkkiä rasisminvastaisen nuorisokasvatuksen (esim. koulu, nuorisotyö ja harrastustoiminnot) kehittämiseksi.

Nuorten ensimmäinen vinkki on se, että aikuisten tulisi puuttua nuorten väliseen rasismiin. Asia kuulostaa itsestäänselvyydeltä, ja sitä se monelle nuorten parissa kasvatustyötä tekevällä toki onkin. Toisaalta usein vaikuttaa siltä, että aikuiset jäävät lopulta neuvottomiksi kun pitäisi sanallistaa, miten tämä puuttuminen konkreettisesti tehdään. Tämänkaltainen sanallistaminen lienee myös yksi tämän kolumnisarjan keskeisiä tarkoituksia.

Päiväkirjaan talletettu nuorten keskustelu antaa ainakin pari välinettä tähän sanallistamiseen – kunhan rivejä ja rivien välejä lukee riittävän tarkasti. Nuorten toinen vinkki aikuisille on, että rasismiin puuttuminen ei saisi asettaa rasistisen loukkauksen kohdetta jalustalle. Nuoren etniseen tai kulttuuriseen taustaan kiinnittyvä rasismi kun korostaa jo lähtökohtaisesti tämän erilaisuutta ja eriarvoisuutta. Varmoja keinoja nuorten toiveita vastaan toimimiseksi olisi suvaitsevaisuuskasvatuksen hengessä asettaa loukattu nuori kertomaan kaikille omasta taustastaan, tai kuten nuoret edellä totesivat, ottaa konfliktin osapuolet sivuhuoneeseen puhutteluun nimenomaan yksilöinä. Huoneen oven jälleen auettua kaikille on taatusti selvää, keneen rasismi osuu ja uppoaa.

Rasismin kohteen asettamista jalustalle voi välttää ainakin tietoon nojautuvan huumorin avulla. Rasististen heittojen ironisointi ja kyseenalaiseksi asettaminen koko yhteisön edessä asettaa parhaimmillaan jalustalle sanat tai teot, ei niinkään loukkaajaa tai loukattua. Tällä tavoin esimerkiksi tiettyä vähemmistöryhmää koskevia stereotypioita päästään näppärästi purkamaan koko yhteisön kesken. Tämänkaltainen rasismiin puuttuminen edellyttää nuorten kasvattajilta tietoa esimerkiksi turvapaikanhakijoiden asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa tai maahanmuuttajaryhmiä koskevasta tutkimuksesta.

Keskeiseksi kysymykseksi näyttäisi siten määrittyvän yhteisöllinen rasismin vastustaminen: ”puuttumisen kohteena tulisi olla koko yhteisö”, kuten nuoret toteavat. Kolmas sitaatin sisällään pitämä vinkki on siis rasisminvastaisten yhteisöjen kasvattaminen. Rasisminvastaisten yhteisöjen kasvattamiseen ei löytyne oikoteitä, vaan ne rakentuvat pitkäjänteisen työn kautta. Ensinäkin on syytä pitää huolta siitä, että yhteisössä voi puhua rasismista ilman pelkoa leimautumisesta ongelmien luojaksi tai ”kukkahattutädiksi”. Rasismi on kuitenkin sana, joka kuvastaa monen nuoren kokemuksia suomalaisessa yhteiskunnassa, ja siitä tulee voida puhua ääneen.

Rasismista puhumista helpottaa, jos sen olemassaolon mahdollisuus myönnetään myös oman toiminnan (esim. nuorisotalon) piirissä. Arjen rasismia koulussa tutkinut Anne-Mari Souto on osuvasti kysynyt, miten nuorten voi olettaa puhuvan rasismista, jos koulun henkilökunta kiistää koko ilmiön olemassaolon. Lisäksi aikuisten kasvattajien tulee ottaa vakavasti rasismin kokemuksista puhuva nuori. Empatian ja ehdottoman tuen osoittaminen voi taata sen, että vastaavia kokemuksia on mahdollista jakaa toistekin. Vähemmistöjen kokemusten mitätöinti suomalaisissa kasvatusinstituutioissa näyttää tutkimusten mukaan olevan varsin helppoa.

Nuorten tarjoama neljäs ja viimeinen vinkki nivoo edelliset vinkit yhteen. Rasismin voima piilee usein siinä, että sen takana seisoo hiljaisesti hyväksyvä nuorten yhteisö. Tämä asetelma olisi syytä pyrkiä kääntämään päälaelleen. Pitkäjänteisen rasismiin puuttumisen (vinkki 1), stereotypioita kyseenalaistavan otteen (vinkki 2) sekä rasismin olemassaolon ja nuorten kokemusten tunnustamisen (vinkki 3) kautta voi parhaimmillaan luoda yhteisöjä, joissa nuoret seisovat rasismin kohteen takana tehden samalla rasistiset teot ja puheet tyhjiksi. Parasta siis on, jos nuoret itse tarttuvat vertaistuen hengessä loukkauksiin. Tämänkaltaista tukea aikuiset kasvattajat eivät voi nuorille tarjota.

Antti Kivijärvi
Kirjoittaja on Nuorisotutkimusverkoston tutkija.