Muuttuvat isyydet

Työpaikkani, Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskus, on mukana EU-hankkeessa Familyplatform, jonka tehtävänä on tuottaa yhteenveto uusimmasta eurooppalaisesta vertailevasta perhetutkimuksesta, paikantaa tämän perusteella keskeiset perhesuhteisiin liittyvät kehityskulut ja tutkimukselliset aukot, ja laatia Euroopan komissiolle suunnitelma siitä, millaista perhetutkimusta Euroopassa lähitulevaisuudessa tarvitaan.

Perhetutkimuskeskus on vastuussa tutkimuskartoituksesta. Siinä on mahdollisimman kattavasti käyty läpi 1990-luvun puolivälin jälkeen ilmestynyt perheitä ja perhepolitiikkaa Euroopassa käsittelevä vertaileva tutkimus – uusimmat tiedot ovat vuodelta 2009. Arvioin tämän tutkimuskartoituksen perusteella Isyyden ihanteet, arki ja kokemukset -raportissa esitettyjä ajatuksia Suomessa tehdystä isyystutkimuksesta ja sitä, millaisiin aihealueisiin isyystutkijoiden kannattaisi perhetutkimuksen näkökulmasta katsottuna jatkossa kiinnittää huomiota.

Isyystutkimus kiinnostaa yhä useampia

Isyys on yksi selvästi nousussa oleva teema eurooppalaisessa perhetutkimuksessa. Yksi syy tälle lienee Euroopan Unionissa vallitseva yleinen huoli väestön ikääntymisestä, alhaisesta syntyvyydestä ja mahdollisesti uhkaavasta työvoimapulasta. Yksi vastaus työvoimapulaan on maahanmuutto, toinen naisten työssäkäynnin lisääminen. Jälkimmäinen ratkaisu nostaa kuitenkin esille kysymyksen hoivasta: miten hoidetaan lapset ja jatkossa ne ikääntyneet, jotka hoitoa tarvitsevat, jos näistä asioista yleensä vastuuta kantaneet kotiäidit siirtyvätkin palkkatyöhön? On esitetty ajatus, että isien lisääntyvä mukanaolo perheen arjessa ja aktiivisempi osallistuminen hoivatyöhön auttaisi ongelman ratkaisussa. Lisäksi on arveltu, että isän panoksen kasvattaminen vaikuttaisi myönteisesti myös perheiden hyvinvointiin – ehkä sen myötä syntyvyyskin kääntyisi nousuun. Tutkijoiden isyyteen kohdistama kiinnostus tuskin nousee suoraan näistä talouteen läheisesti liittyvistä intresseistä, mutta varmasti isyystutkimukseen kiinnitetty kasvava huomio on yhteydessä myös tällaisiin kehityskulkuihin. Joka tapauksessa isyys on vahvasti nousussa oleva tutkimusteema, jolla on selvä yhteiskunnallinen tilaus.

Isyyden ihanteet -raportti esittelee hienosti Suomessa tehtyä isyystutkimusta. Siinä on myös tärkeä historiaosuus, jossa käydään läpi isyyden, ja sitä sivuten myös äitiyden, perheen ja kasvatuksen historiaa, ja joka auttaa asettamaan nykyisyyden laajempiin yhteyksiin. Katsaus oikoo monia vallitsevia, mutta erheellisiä käsityksiä isyydestä. Se haastaa pohtimaan, mikä nykyisyydessä oikeastaan on uutta ja mikä taas ei. Raportin lopussa nostetaan esiin uusia tutkimusaiheita ja -kysymyksiä.

Mitä isyydessä kannattaisi jatkossa tutkia?

Seuraavissa kommenteissa keskityn lähinnä pohtimaan perhetutkimuksen nykytilasta käsin sitä, mitä isyydessä kannattaisi jatkossa tutkia niiden moninaisten teemojen lisäksi, jotka isyystutkimusraportissa on jo nostettu esiin. Näkökulmani on siis rajattu perheeseen ja perhepolitiikkaan.

Neuvottelu iästä ja elämänkulun siirtymistä

Yksi selvä viimeaikainen kehityskulku eurooppalaisessa perheessä ja parisuhteessa on avioitumisen ja lasten hankkimisen siirtyminen yhä myöhemmäksi. Suomessa nuoret lähtevät lapsuudenkodistaan keskimäärin 22–23-vuotiaina, mutta joissakin Etelä- Euroopan maissa huomattavasti vanhempina. Isäksi tulo siirtyy koko ajan yhä myöhempään elämänkulun vaiheeseen. Myös eräänlaista jojo-efektiä on nähtävissä, eli nuori elää muutaman vuoden parisuhteessa, sitten taas yksin, välillä jopa vanhempiensa luokse palaten, ja taas uudessa parisuhteessa, ikään kuin välttäen vakiintumista avioliiton ja lasten muodossa. Vaikka tämä vaikuttaa melko joustavalta ja spontaanilta elämäntavalta, toisaalta lapsen hankkimista suunnitellaan todella tarkasti.

Yleensä miehet – ja naiset myös – hankkivat ensimmäisen lapsen vasta, kun he elävät vakituisessa parisuhteessa, heillä on tutkinto ja ammatti, työpaikka, asunto ja puolison kanssa yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat. Kiinnostava kysymys kuuluu, miksi perheen perustaminen ja isyys ”rationalisoidaan” siten, että ne siirtyvät yhä myöhempään elämänvaiheeseen.

Toisaalta erityisen kiinnostavia ovat nuoret miehet ja naiset, jotka tekevät tietoisesti toisin ja avioituvat ja hankkivat lapsia jo alle 20-vuoden iässä. Miksi jotkut (enemmistö) haluavat tulla isäksi yhä vanhempina ja toiset taas hyvinkin nuorina ja mitkä tekijät vaikuttavat näihin elämänkulun siirtymisistä käytäviin neuvotteluihin?

Euroopan Unionin perhepolitiikan kannalta kiinnostavaa olisi myös se, miten voitaisiin kehittää uudenlaista ”siirtymäsensitiivistä” isyys-, äitiys- ja perhepolitiikkaa.

Sukupuolitetut työnjaot ja niiden sitkeys

Vaikka tasa-arvosta puhutaan paljon ja vaikka monet nuoret parit kertovat pyrkivänsä jakamaan vastuut ja työt kotona tasapuolisesti, käytännössä naiset tekevät vähintään kaksi kolmasosaa kotitöistä ja ylivoimaisesti suurimman osan pyykkäämisestä, siivoamisesta, ruoanlaitosta, lasten hoitamisesta ja tiskaamisesta. Isät keskittyvät auton ja puutarhan hoitoon ja seurusteluun isompien lasten kanssa. Kuilu miesten ja naisten töiden ja työpanosten välillä on tosin hieman kaventunut. Tämä ei kuitenkaan niinkään johdu miesten kotitöiden lisääntymisestä kuin siitä, että naisten lisääntynyt työssäkäynti on vähentänyt naisten kotitöihin käyttämän ajan määrää. Miksi tasa-arvomyönteiset arvot eivät muutu käytännöksi ja miksei isyyteen edelleenkään liity siivoamisen ja tiskaamisen kaltaiset kodin päivittäiset arkirutiinit?

Lasten näkökulma isyyteen ja perheeseen

Kun on tutkittu perhettä, äitejä tai isiä, näkökulma on poikkeuksetta ollut aikuisten. Sitä ei kovin paljon ole tutkittu, mikä on lasten perhe, mitä kokemuksia lapsilla on perheestä ja vanhemmistaan, ja miltä äitiys ja isyys näyttävät lapsen silmin. Tämä tutkimusaukko mainitaan raportissakin.

Isyys moninaisissa perhesuhteissa

Pienperhe, joka koostuu naimisissa olevista puolisoista ja heidän yhteisistä biologisista lapsistaan, on edelleen hyvin yleinen perhemuoto, mutta sen rinnalla muut perhemuodot yleistyvät nopeasti. Siitä, mitä on olla isä yhden vanhemman perheessä, mitä on isyys uusperheessä, mitä on olla etävanhempi tai millaista on sosiaalinen isyys, tutkimustietoa on vähän. Tätäkin aihetta raportissa sivutaan.

Perhesukupolvet

Uusimmassa perhetutkimuksessa on aiempaa enemmän kiinnitetty huomiota perhesukupolviin, kuten lasten, vanhempien ja isovanhempien välisiin suhteisiin – tai joskus näitä sukupolvia voi olla neljä tai viisikin, isyydestä puheen ollen kokonainen poikien, isien ja isoisien ketju! Tästä tematiikasta löytyy monia isyystutkimuksen kannalta tärkeitä mutta vähän tutkittuja aiheita. Erityisen vähän on tutkittu muita kuin vasta isäksi tulleita ja nuoria isiä. Isoisätutkimusta ei juuri tehdä, eikä kiinnostus ole riittänyt myöskään keski-ikäisten tai sitä vanhempien isien kokemuksia kohtaan. Kokonaan tutkimaton, tosin myös käytännössä hyvin harvinainen, ilmiö ovat keski-ikäiset miehet, jotka hoivaavat sekä lapsiaan että vanhempiaan.

Perhevelvollisuudet ja perhemoraali

Varsinkin viime vuosina perhekeskustelut ovat saaneet entistä enemmän moraalisia sävyjä. Tätä kirjoittaessani keskustellaan vilkkaasti kahden kodin lapsista ja siitä, kärsivätkö lapset vuoroasumisesta ja pitäisikö heidän mahdollisen eron – jota ei pitäisi päästää tapahtumaan – jälkeen asua turvallisesti (?) yhdessä ja samassa kodissa, vaikkapa vain yhden (käytännössä yleensä äidin) vanhemman kanssa. Tämä liittyy keskusteluihin isien, äitien ja lasten oikeuksista, lasten ja vanhempien parhaasta, ja perhevelvollisuuksista.

Siltä näyttää, että 2010-luku tulee tuomaan mukanaan paljon tähän aihepiiriin sisältyvää ja sangen latautunutta, joskus moralisoivaa ja syyllistävääkin keskustelua. Isyys siihen liitettyine oikeuksineen ja velvollisuuksineen tulee varmasti olemaan yksi tärkeä osa tätä keskustelua.

Kimmo Jokinen

Kirjoittaja toimii professorina Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksessa.