Lisää linjauksia lasten ja nuorten palveluihin?

Äskettäin julkaistiin opetusministeriön joulukuussa 2009 asettaman työryhmän esitys lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiosta. Sen aiheena on Lastensuojelulain ja nuorisolain lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia edistävien yleisten säännösten kehittäminen ja yhteensovittaminen.

Työryhmä ja sen esitys ovat osa 1.10. 2009 asetetun selvitysryhmän työtä. Tämän ryhmän tehtävänä on tehdä esitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaisen hoitamisen haastetta varhaislapsuudesta työelämään. Pyrkimys perustuu hallituksen politiikkariihen kannanottoon 24.2.2009 - joka puolestaan on yhteydessä hallitusohjelman (ja vastaavien politiikkaohjelmien) toteutuksen puoliväliseurantaan.

Esityksiä on tarkoitus työstää varsin nopealla aikataululla – jatkotyöstä saatetaan päättää jo ennen Juhannusta.

Uuteen lakiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä?

Työryhmän esitys puuttuu siihen epäkohtaan, että lasten ja nuorten asiat usein jakautuvat pirstaleisesti tai/ja yhteydettömästi monille eri toimijoille, ilman varmistettua koordinointia ja eri tahojen välistä viestintää – suunnittelusta toimien toteutukseen ja seurantaan. Toimenpide-ehdotuksena onkin sovittaa yhteen (nuorisolain mukaista valtioneuvoston) lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa sekä (lastensuojelulain mukaista) kunnallista lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa koskeva lainsäädäntö – jotta näiden kahden kehittämispyrkimyksen kohtaamattomuudesta tai rinnakkaisuudesta sekä kunnissa että valtionhallinnossa päästäisiin eroon.

(Katso esimerkiksi Petri Cederlöfin kolumni syksyltä 2009, Pia Tasangon kolumni huhtikuulta 2010, sekä tämän kolumnisarjan johdantoteksti 2 linkkeineen.)

Lakimuutosten ensisijaisena vaihtoehtona työryhmä esittää uutta kokoavaa lakia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä sen sijaan, että monia nykyisiä erillislakeja sovitettaisiin yhteen vain uudistamalla niiden sisältöjä. Esitys ei vielä sisällä näkemystä siitä, millaiseksi muun muassa nykyisen nuorisolain ja lastensuojelulain ehkäisevän lastensuojelun esitysten sekä muiden läheisten ja samansuuntaisten erillissäädösten rooli tuolloin muodostuisi – tai mitä niiden rooleille tapahtuisi.

Mielestäni on kiistämätöntä, että tavoitteiden yhdistäminen samaan lakiin ilmentää myönteistä pyrkimystä parantaa toimialoihin ja sektoreihin jakautuneiden tehtävien vuorovaikutusta ja kokonaisnäkökulmaa. Mutta nuorisotyön kannalta avainkysymys koskee sitä, miten se profiloituu sektoreihin kuitenkin jakautuneiden toiminta- ja budjettikulttuurien valtakamppailuissa.

Ryhtiä kuntiin lapsi- ja nuorisoasioissa?

Työryhmä esittää, että kuntia kehotetaan järjestämään lasten ja nuorten hyvinvointipalveluja niin kutsutun elämänkaariajattelun toimintamallin mukaisesti – siis kokoamalla yhteen päätöksenteon sekä palvelujen organisoinnin rakenteet tai toimintatavat lasten ja nuorten asioiden osalta. Toimenpide-ehdotuksena onkin lakiin tehtävä kirjaus kunnallisista lasten ja nuorten hyvinvoinnin seurantaryhmistä (vertaa nuorisolain ja sen muutoksen 2010 mukainen sekä rinnakkainen lastensuojelulain mukainen monialaisuus). Lisäksi esityksenä on täsmennys nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamisesta sovittamalla säädökset yhdensuuntaisiksi muun muassa kuntalain kanssa.

Työryhmän mukaan lainsäädäntöön lisättäisiin säännökset lapsivaikutusten arvioinnista, mikä tarkoittaa pääsääntöisesti alle 18-vuotiaisiin kohdistuvien vaikutusten arviointia. Lapsivaikutukset tulisi arvioida aina kun kunnassa valmistellaan lasten palvelujen järjestämistä tai palveluverkkoa koskevia päätöksiä, kunnan talousarvion valmistelun yhteydessä, sekä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa kaavoituksen tai rakennusjärjestyksen valmistelussa.

Kunnat tietenkin vastustava uusia ”velvoitteita”, ja niiden läpirunnomisen rinnalla tärkeää olisi suunnitella, miten kuntien päättäjät saadaan ymmärtämään, ettei kuntien itsehallinto ole tinkimätön oikeus, vaan pääsääntöisesti velvollisuusasema ja sille alisteinen oikeustehtävä.

Valtakunnalliseen lasten ja nuorten asioiden koordinointiin?

Ryhmän ensimmäisenä toimenpide-ehdotuksena on, että strategia-asiakirjoissa (ja siis hallitusohjelmissa) määritellyksi tulevien hallitusten politiikkateemaksi otetaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin seuranta – nythän aiheet ovat osa vain nykyisen hallituksen politiikkaa. Esityksen mukaan lakisääteinen lapsivaikutusten arviointi tehtäisiin aina valtion talousarvion laadinnan yhteydessä, sekä valmisteltaessa lainsäädäntöä, jolla on vaikutuksia lasten hyvinvointiin tai kasvu- ja elinoloihin. Esityksiin sisältyy myös lasten ja nuorten hyvinvointia koskevan tietopohjan (tilastot, tutkimukset) ja sen käytön varmistaminen ja tukeminen niin kuntien kuin valtionkin toiminnassa. Todennäköisesti tähän suuntaan mennäänkin.

Merkittävä rakenteellinen esitys koskee valtioneuvoston asettamaa lapsi-, nuoriso- ja perhepoliittista ministerityöryhmää valtion keskushallinnossa (siis pysyvämmin kuin nykyisen hallituskauteen sidotulla ohjelmapolitiikalla) sekä sille ministeriöistä ja muista toimijoista kootun valmisteluryhmän asettaminen. Vastaavaa poikkihallinnollista koordinoivaa rakennetta on esitetty aiemminkin ilman tulosta, mutta nykyisessä tilanteessa ajatus on hyvin perusteltavissa jo käynnissä olevilla sekä valmistelluilla valtakunnallisilla pyrkimyksillä.

Nuorisotyön ja laajemmin nuorisoalan valtakunnallisen poliittishallinnollisen aseman kannalta kiinnostavimmat työryhmän toimenpide-ehdotukset ovat lakisääteisen laaja-alaisen lasten ja nuorten hyvinvoinnin neuvottelukunnan sekä sen sihteeristön perustaminen. Ehdotuksen mukaan uusi neuvottelukunta yhdistäisi nykyiset valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan (Nuora, opetusministeriö), lapsiasiain neuvottelukunnan (yhteydessä lapsiasiainvaltuutetun tehtäviin; sosiaali- ja terveysministeriö STM), lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan (STM), sekä varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan (STM).

Työryhmiä on perinteisesti sijoitettu eri ministeriöihin, vaikka ne yleensä onkin koostettu poikkihallinnollisista edustuksista: hallinnollisten ympäristöjen traditiot ja toimintakulttuurit ovat vaikuttaneet eri tavoin esimerkiksi OKM: n ja STM: n neuvottelukuntien toimintaan ja keskinäisiin suhteisiin. Mielestäni valtion sektorihallinnon avaaminen monialaiseen asioiden käsittelyyn on välttämättömän tarpeellista, mutta hallinnon tarvitsemassa työnjaossa eriytyneistä valta- ja toimintarakenteista ei noin vain päästä eroon. Useiden neuvottelukuntien yhdistämisessä mielestäni luontevaa olisi luoda myös monialaiset neuvottelukunnat aiempaan hallintoon verrattuna poikkeavalla horisontaalisella tavalla. Mutta en väitä että se olisi taktisesti paras nopea vaihtoehto.

Joka tapauksessa nuorisotyönkin kannalta kynnyskysymys mahdollisissa uudistuksissa koskee sitä, mitä nuorisotoimiala valtionhallinnossa voi saada ja mitä se voi menettää, jos ja kun eri perinteitä nopeasti yhdistetään. Nuorisotyökin voi saada uutta näkyvyyttä ja äänialaa. Mutta nuorisotoimiala on valtiossakin pieni suhteessa koko lapsi- ja nuorisopolitiikan kenttään, jolloin uhkana on myös sen näkökulmien hautautuminen isompiin asiakokonaisuuksiin ja niiden hallinnasta käytävään valtakamppailuun – jopa valtahegemoniaan.

Petri Cederlöf