Kulttuurinen nuorisotyö: yksinäistä puurtamistako?
Nuorisotyöpäivillä Jyväskylässä FM, tutkija Anne Pässilä ja minä pidimme työpajan kulttuurisesta nuorisotyöstä ihan vain harrastuneisuudestamme aiheeseen. Työpajassamme Kulttuurinen nuorisotyö toimijalähtöisenä pedagogisena innovaationa oli nelisenkymmentä kulttuurisen nuorisotyön tekijää eri puolilta Suomea. Meidän työpajan vetäjien intohimona on kulttuurisen nuorisotyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen työmuotona.
Innovatiivisessa työskentelyssä ei enää tyydytä työmuotojen tutkimiseen ja kehittämiseen vaan tavoitteena on myös verkostoituminen, kehittämistyön tulosten vienti heti myös käytäntöön. Tämän työpajan loppupuolella aktivoimme osallistujat pohtimaan pienryhmissä ilmeisiä sekä ei-ilmeisiä yhteistyökumppaneitaan kulttuurisen nuorisotyön saralla. Innovatiivisen ajattelutavan mukaan ei-ilmeiset ovat niitä, joiden kanssa työskentelyä täytyisi kehittää ja joiden kanssa työskentelyssä mullistavat innovaatiot syntyvät.
Suureksi yllätyksekseni ei missään ryhmässä otettu esiin ilmeisenä tai yllätyksellisenä yhteistyökumppania toisia kulttuurisen nuorisotyön puurtajia! Koetaanko kulttuurisen nuorisotyön tekeminen näin yksinäiseksi puurtamiseksi, vai onko yhteistyö muiden samantyyppistä työtä tekevien kanssa niin itsestään selvää, ettei sitä edes muisteta mainita?
Työpajan osallistujat muistivat kyllä mainita ilmeisinä yhteistyötahoinaan esimerkiksi kunnan eri hallintokunnat ja jopa presidentin, mutta eivät toisiaan. Tästä yhteistyöverkostosta syntyy innovatiivisen ajattelun mukaan arvoketjuja. Ne voidaan määritellä myös toimijoiden muodostamaksi ketjuksi, jossa raaka-aineesta jalostetaan käyttäjälle toimitettava tuote. Tässä tapauksessa uudentyyppiset yhteistyötahot loisivat aivan uudenlaista ajattelua myös kulttuurisen nuorisotyön alueella.
Nykyisiin tehdään paljon seutukunnallista nuorisotyötä. Miksei yhteistyötä rakennu myös eri nuorisotyön osa-alueista kiinnostuneiden nuorisotyöntekijöiden kesken? Sitäkin on tehty ja nuorisotiedotuksen kansallinen koordinointi on saatu aikaiseksi. Valtakunnallinen työpajayhdistys voi hyvin. Nämä valtakunnalliset toiminnot on saatu aikaiseksi aktiivisten alan toimijoiden ansiosta.
Kulttuurisen nuorisotyön saralla on jo valmis valtakunnallinen rakenne olemassa: Nuori Kulttuuri -tapahtuma. On hienoa, että nuorta suomalaista osaamista viedään maailmalle, mutta miksei Nuori Kulttuuri -verkosto voisi toimia selkeämmin myös kulttuurisen nuorisotyön kehittämisen ja vakiinnuttamisen puolesta? Kulttuurisen nuorisotyön tekijät, valjastakaa Nuori Kulttuuri käyttöönne! Nuori Kulttuuri -toimisto järjestää syksyllä seminaarisarjan: vaikuta jo nyt seminaarien sisältöön. Seminaareissa voitaisiin yhdessä toimijoiden kesken luoda muun muassa valtakunnallinen kulttuurisen nuorisotyön strategia. Sitä selkeästi tarvitaan. Kun opetusministeriölläkään ei näyttäisi olevan valmiita vastauksia siihen, mitä on nuorisolain tarkoittama ”kulttuurinen nuorisotoiminta”, kehitetään me työmuotoa itse!
Johanna Tuliainen
Nuorisokasvatuksen maisteri, joka teki pro gradunsa käytännön työntekijöiden käsityksistä kulttuurisesta nuorisotyöstä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
- Tulostettava sivu
- Lähetä kaverille
