Kaikki voittaa

Kunnallinen nuorisotyö on uskomaton juttu. Aivan päivittäin ei kuule onnistuneesta julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä, varsinkaan sellaisesta, jossa kaikki voittavat. Nuorisotyö on tavoittanut nuoret, Habbo yhteiskuntavastuullisen aseman ja nuoret nuorisotyön (http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/netari.pdf).

Habboa käyttävät nuoret ovat osa sisältöä, he luovat sitä itse. Oma-aloitteisesti. Siksi se istuu nuorisotyöhön. Nuorten kasvua ja itsenäistämistä voidaan tukea ja aktiivista kansalaisuutta voidaan edistää monella tavalla. Niidenkin, joita perinteinen nuorisotyö ei ole tavoittanut.

Julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö on uutinen, joka kiinnostaa ja jakaa mielipiteitä. Näyttäisi esimerkiksi siltä, että elinkeinoelämän ei pitäisi olla mukana nuorisotyössä. Vanhemmat toivovat, että kunnallista nuorisotyötä tehtäisiin verkossa mieluummin kunnan tai valtion kuin elinkeinoelämän ylläpitämässä virtuaaliyhteisössä. Miksi?

Yhteistyön osapuolet ovat keskittyneet ydinosaamiseensa, siitä voisi olla organisaatioiden yhdistämistä ja tehostamista pohtiville opiksi. Ja me veronmaksajina säästämme siinä, että nuorisomme on siirtynyt tilaan, josta kunnallisen nuorisotyön on edullista tavoittaa heidät – ilman tinkimistä. Yhteistyön osapuolilla on sama kohderyhmä, mutta eri tavoitteet.

Ehkä juuri siksi vanhemmat ovat varautuneita. Osa vanhemmista on valittanut, että nuoret kuluttavat Habbossa rahansa turhanpäiväisyyksiin. Nämä vanhemmat eivät pidä virtuaalisia hyödykkeitä tarpeellisina. Mihin nuorten pitäisi varojaan kuluttaa?

Kuluttajansuojalaki kieltää lasten ja nuorten alitajuntaan vaikuttamaan pyrkivän mainonnan. Vuorovaikutteinen mainonta (esim. tietokonepelien avulla mainostaminen) ei ole suotavaa, eikä lapsille ja nuorille suunnatuilta verkkosivustoilta saa olla linkkejä sivuille, jotka ei ole tarkoitettu näille ikäryhmille. Lapsia ja nuoria suojellaan mainonnalta ja kuluttamiselta. Hyvä niin.

Jotenkin nuorten tulisi oppia kuluttamaan. Se ei ole ilmaista. Uudessa ympäristössä nuoret tarvitsevat tietoa kuluttamisesta. He ovat kertoneet, että Habbossa on hyväkin puolensa. Siellä oppii käyttämään rahansa säästeliäästi ja viisaasti. Voisiko nuorisotyö opettaa Habbossa nuoria kuluttamaan niin, että se olisi siitä huolimatta menestyksellistä liiketoimintaa sitä ylläpitävälle yritykselle?

Jani Merikivi

Kirjoittaja on virtuaalisen nuorisotyön tutkija Nuorisotutkimusverkostossa.

Kirjoittanut julkaisun Netari.fi – nuorisotyön arvo