Avaus yhteiskuntatakuun nuorisotutkimukselliseksi arvioimiseksi

Leena Suurpää - 26.4.2012

Nuorten yhteiskuntatakuuta on kutsuttu nykyisen hallituksen keskeisimmäksi nuorisosatsaukseksi. Tätä se eittämättä on. Itse ilmiö on monisyinen (mitä nuorille taataan?). Niin on myös sitä ympäröivä poliittinen kenttä (kumppanuusmalli julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kesken). Myös ne nuoret, jotka yhteiskuntatakuun piiriin oletetaan löydettävän, ovat taustoiltaan, tarpeiltaan, motiiveiltaan ja kokemuksiltaan hyvinkin heterogeeninen joukko. Nuorisotutkijalle kyseessä on mitä kiinnostavin ja tärkein tutkimuskenttä. Tälle kentälle tutkijan ei ole kuitenkaan mieltä mennä tiukasti rajatuin katsein, tuijottaen yksinomaan joko poliittisia päätöksiä, institutionaalisia käytäntöjä tai nuorten kokemuksia. Tutkimuksellisen arviointikehikon rakentaminen nuorten yhteiskuntatakuun kaltaisessa moniulotteisessa ilmiössä on vaativa tehtävä. Alla neljä nuorisotutkimuksen näkökulmaa yhteiskuntatakuun tutkimiseen. Nuorisotutkimus ei tarkoita tässä kohden yhteiskuntatakuun arviointia sanan rajatussa merkityksessä. Tutkimuksen avulla voidaan myös yleisemmin monipuolistaa ja syventää yhteiskuntatakuun ilmiökenttää koskevaa tietopohjaa.

1) TUTKIMUKSEN MONET ROOLIT. Nuorisotutkimuksellista arviointia yhteiskuntatakuusta tarvitaan ehdottomasti. Arviointi olisi syytä nähdä pikemminkin toimintatutkimuksellisena asetelmana, jossa tutkijat osallistuvat yhteiskuntatakuun prosessin etenemiseen alusta lähtien moniroolisesti (tutkiminen-kehittäminen-arviointi), kuin tulosarviointina, jossa keskitytään yksisilmäisesti lopputulosten arviointiin. Yhteiskuntatakuun kaltaiset poliittiset ja sosiaaliset prosessit eivät monimutkaisuudessaan väänny puhtaiksi tuloksiksi tai suoriksi korrelaatioiksi toteutettujen toimenpiteiden ja kohteena olevien nuorten elämäntilanteiden muutoksena.
 
Tämä ei tarkoita, etteikö laajaan katsantoon voida asettaa kysymystä, millä tavoin yhteiskuntatakuun eri toimenpiteet ovat eri tavoin vaikuttaneet toimenpiteiden kohteiksi joutuneiden tai päässeiden nuorten tekemiin valintoihin ja elämänkulkuun – tai olleet vaikuttamatta. Kysymystä on lähestyttävä kuitenkin pikemminkin vuorovaikutuksena kuin yksinkertaisen panos-tuotos -asetelman valossa.
 
2)  MONET ARVIOINNIN TASOT. Arvioinnin tulee pureutua yhteiskuntatakuun moniin ulottuvuuksiin. Erityisesti mukaan tarvitaan nuorten (subjektiiviset) kokemukset. Esimerkiksi hyvinvoinnin kohdalla nuorisotutkimukset osoittavat, että ns. objektiiviset mittarit (vaikkapa mitattavissa oleva terveyden tila tai työmarkkina-asema) ja subjektiiviset kokemukset voivat olla nuorten kohdalla epätavallisen etäällä toisistaan. Näitä eri tasoja ja niiden kohtaamista tai kohtaamattomuutta pitäisi paneutuneesti analysoida. Kyseessä on myös iso yhteiskunnallinen kysymys sukupolvien kohtaamisesta vs. ohipuhumisesta. Ainakin kolme arvioinnin tasoa voidaan eriyttää:
  1. yhteiskuntatakuun poliittinen ja rakenteellinen taso: strategiset tavoitteet ja keinot
  2. yhteiskuntatakuu institutionaalisena prosessina: toimeenpano, organisointi, toimijaroolit, osaaminen, resursointi
  3. yhteiskuntatakuu nuorten kokemuksena: nuorten arjen monimielisyys ja kokemuksellinen tieto vs. tarjotut poliittiset ja institutionaaliset tavoitteet ja puitteet: sukupolvien ohipuhumisen ja kohtaamisen jännite
3) MONISYINEN TIETO. Yhteiskuntatakuun kokonaisuutta on syytä lähestyä ennakkoluulottomasti, monia eri aineistonkeruun ja analyysin menetelmiä yhdistelemällä. Erityisen tärkeää on, että määrällistä arviointia (tilastot, indikaattorit työttömien määrästä / koulutuksen sisällä/ ulkopuolella olevista tms.) täydentää riittävän monipuolinen laadullinen arviointikehikko. Tällä keinoin voidaan päästä arvioimaan sukupolvipoliittisesti yhteiskuntatakuun kokonaisuutta: miten tavoitteet ja toimenpiteet kohtaavat (määrän ja laadun tasolla) erilaisten nuorten ja nuorisokulttuurien kokemusmaailmat (alueelliset, sosiaaliset, etniset, sukupuoliset ym. jaottelut).
 
Tutkimuksellisen arvioinnin ja seurannan on syytä kattaa muutkin kuin koulutus- ja työvoimapoliittiset sektorit ja toimenpiteet. Nuorten asemaa ei liioin voi typistää puhtaaksi ”instituutioiden sisällä” vs. ”ulkopuolella” olemiseksi. Tutkimuksen on syytä päästä karkeiden kategorioiden (kuten työttömät vs. työmarkkinoilla sisällä olevat tms.) ohi ja yli, jotta onnistutaan analysoimaan hienosyisesti eri nuorisoryhmiä ja nuorisoryhmien sisäisiä eroja: mitkä toimenpiteet ovat osuvia, millä tavoin ja minkälaisten ”ulkopuolisten nuorten” kohdalla. Eli erilaisten nuorten ja nuorisoryhmien arkea ja isojakin variaatioita nuorisoluokittelujen sisällä ja välillä pitäisi pystyä riittävän syvällisesti arvioimaan. Jos eri elämäntilanteissa olevien nuorten eroja ei tunnisteta, voivat toimenpiteet kohdentua ohi tarpeen ja rahaa saattaa mennä hukkaan.
 
Tästä moninäkökulmaisuudesta nousee esiin joitakin aineistoja, jotka tulisi asettaa ristiluentaan:
  • Indikaattorit, rekisterit, tilastot. Meneillään on pitkä työ nuorten elämän kannalta mielekkäiden indikaattorien kehittämiseksi. Näistä indikaattoreista moni voi soveltua (muokaten tai suoraan) myös yhteiskuntatakuun rakenteellisten ja institutionaalisten tasojen arviointiin. Tärkeää on että indikaattoreita kerätään ja analysoidaan monitieteisen nuorisotutkimuksen ja monikenttäisen nuorisopolitiikan lähtökohtien mukaisesti. Yhteiskuntatakuussa kun on kyse laajemmasta kuin yksinomaan koulutus- ja työvoimapoliittisesta interventiosta. Indikaattorien lisäksi tilasto- ja rekisteritietoa tulee kokonaisvaltaisesti analysoida.

    Olemassa olevia tiedonkeruujärjestelmiä ei kannata unohtaa. Nuorisobarometreihin sisältyy monia sellaisia kysymyksiä, jotka kertovat nuorten asenteista, arvoista ja kokemuksista koulutus- ja työ(markkina)kysymyksiä koskien – olivatpa barometrin vastaajat nuorten yhteiskuntatakuun tai muiden toimenpiteiden piirissä, laitamilla tai niiden ulkopuolella. Nuorisobarometri 2012 pureutuu ensimmäistä kertaa nuorten hyvinvointikokemuksiin ja -arvoihin paitsi nuoria myös heidän vanhempiaan kuuntelemalla. Näin avautuu mahdollisuus ylisukupolvisten kokemusten ja asenteiden vertailuun myös yhteiskuntatakuun ydinteemoista. Nuorisobarometri 2013 keskittyy yhdenvertaisuuteen ja syrjintään.

  • Säännöllinen yhteiskuntatakuun piirissä olevien nuorten laadullinen seuranta: haastattelu- ja etnografinen aineisto nuorten ja yhteiskuntatakuuta toteuttavien työntekijöiden piirissä. Tarvitaan laadullinen seuranta- ja arviointiasetelma määrällisten mittareiden ohelle. Näin päästään niille nuorten arjen harmaille alueille tai niiden nuorten pariin, joita ei tavanomaisin tilastokyselyin tavoiteta. Nuorisoryhmien välisten ja sisäisten variaatioiden analysointi tuo esille nuorten elämäntilanteiden ja kokemusten monimielisyyden.
4)  MONET TOIMIJAT. Nuorten yhteiskuntatakuuta koskevaan tutkimukseen on syytä integroida tutkijoiden lisäksi myös nuoret ja heidän parissaan työskentelevät ammattilaiset (ns. kehittävä tutkimusote / tutkiva kehittäminen). Eri tavoin marginaalisessa asemassa olevien nuorten kohdalla aineistonkeruuseen (tavoittaminen, luottamuskysymykset ym.) on tarpeen kiinnittää erityistä huomiota.
 
Löytyykö tällaiselle nuorisotutkimukselliselle otteelle kaikupohjaa yhteiskuntatakuun kohdalla, sitä me nuorisotutkijat jäämme odottelemaan.
 
Leena Suurpää

Kirjoittaja on Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtaja.

Nuorten syrjäytyminen -teemasarjan pääsivulle.