Alueellisen nuorisotyön muutoksia

Siellä ne sijaitsevat, nuorisotilat, ostoskeskuksissa, koulujen yhteydessä, kerrostalojen alakerroissa, monitoimitaloissa, omissa rakennuksissa tai vuokratiloissa. Ne vetävät sisäänsä vaihtelevan määrän nuoria. Niistä saattaa muovautua kiistakohteita, kun joku nuorisotalo pitäisi perustaa tai toinen nuorisotalo haluttaisiin sulkea. Ilta- ja viikonlopputöistä pitävät ohjaajat saattavat olla niissä vuosia. Itse tienaan leipäni siitä, että osallistun nuorisotalojen koskevaan kehitystyöhön tutkijan, kehittäjän tai kiinnostuneena toljottavan harrastelijan ominaisuuksissa. Siinä kuluu aikaa, talotoimintaa, nuorisotyön luonnetta ja nuorisokulttuurien alueellisuutta pohtien.

Toimintaympäristö muuttuu

Alueilla ja paikoilla on nuorille merkitystä, sillä niissä muotoutuu paikallisia identiteettejä. Omaleimaiset alueet myös muokkaavat nuorisokulttuureja tietynnäköisiksi. Nuorisotyön eräs keino reagoida alueelliseen toimintaan on pitää auki nuorisotaloa tai nuorisotilaa. Perinteisesti ajatuksena on ollut houkutella talolle niitä nuorten kulttuureja, jotka eivät löydä sijaansa seurakuntien tai järjestöjen toiminnoista. On ajateltu, että nuorten harrastustoimintaa pidetään itseisarvoisena lähtökohtana. On haluttu turvallisten aikuiskontaktien piiriin myös ne nuoret, joita kolmas sektori ei tavoita.

Nuorisotalotoiminta vie ison osan kuntien nuorisotoimien budjeteista. Se on kunnilta iso satsaus määrällisesti. Tämän toiminnan luonnetta on jouduttu viime aikoina työstämään paljonkin. Nuorisotyön muutoksia 2000-luvulla voi lyhyesti luonnehtia esimerkiksi viittaamalla lisääntyneisiin moniammatillisiin yhteistyömuotoihin. Esimerkiksi uusia moniammatillisia työmuotoja nuorisotyössä ovat koulunuorisotyö, uusien teknologioiden tai uusien sosiaalisten innovaatioiden myötä syntyneet työmuodot, kuten nettinuorisotyö, lisääntynyt hankevetoisuus, kunnallispoliittiseen vaikuttamiseen liittyvä osallisuustoiminta, moniäänistyvän ja monikulttuuristuvan yhteiskunnan suvaitsevaisuuden edistäminen tai vaikkapa lisääntyvän yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja tämän seurannaisvaikutusten hoitaminen (kasvavan nuorisotyöttömyyden torjunta tai erilaiset väkivaltakasvatusprojektit).

Muuttunut nuorten ja nuorisotyönkin toimintaympäristö tuo haasteita talotyölle. Nämä muutokset vaikuttavat olennaisesti myös moniin nuorisotyön keskeisiin kysymyksiin: Missä määrin nuorisotyö hakeutuu muualle kuin nuorten vapaa-ajan ympäristöihin? Kuinka paljon nuorisotyössä tehdään työtä ryhmien ja kuinka paljon yksittäisten nuorten kanssa? Miten ymmärretään oman työn luonne korjaavana tai ennaltaehkäisevänä toimijana? Minkälaisen ikäryhmän kanssa pääsääntöisesti ollaan tekemisissä? Missä määrin nuorisotyön yhteinen arvopohja, kasvatustavoitteet ja asema nuorisopoliittisena toimijana on kuvattava täsmällisesti? Onko työtä ohjattava siten, että samat periaatteet koskevat kaikkia työntekijöitä? Onko nuorisotyön tehtävänä toimia vähäosaisten tai värikkäämmin ilmaisten – sorrettujen nuorten –  kanssa vai pyritäänkö ensisijaisesti tuottamaan palveluja, joita ainakin periaatteessa tarjotaan koko ikäluokalle?Vaikka yllä oleva kysymysrypäs saattaa vaikuttaa teoreettiselta, niin niihin liittyviä kysymyksiä pähkäillään, työstetään ja mietitään eri kunnissa. Niiden parissa kiroillaan, innostutaan ja toisinaan hakataan päätä seinään niin, että katossa kaikuu. Monet muutokset vaikkapa työn määrässä ovatkin sen suuntaisia, että ne suorastaan pakottavat miettimään, mistä työssä oikein oli kysymys.

Alueellinen nuorisotyö

Nuorisotalojen ympärillä käytävää keskustelua voi lähteä ihmettelemään siksi, että tätä usein nuorisotyön perustyöksi kutsuttua toimintaa kuvataan useilla käsitteillä. Puhutaan talotyöstä. Puhutaan tilatyöstä. Kuvataan toimintaa avoimeksi toiminnaksi. Tai kutsutaan aukioloaikojen mukaan työtä avoimiksi nuorten illoiksi – ja avataan tätä kautta ovea kritiikille, jonka mukaan sekä työntekijöiden oma toiminta että muitten nuorten toiminta itse asiassa luovat esteitä sille, että jokainen nuori voisi tulla mukaan. Esteinä osallistumiselle saattavat olla esimerkiksi monikulttuurisuus, sukupuoli tai nuorisokulttuurit. Puhutaan myös alueellisesta nuorisotyöstä, jolloin annetaan ymmärtää, ettei talo itsessään ole niin keskeinen, vaan tärkeämpää on se, miten nuorisotyö löytää paikkansa alueellisena toimijana.

Olen itse havainnnut hyödylliseksi kahtiajaoksi katsoa kunnan nuorisotaloja kysymällä, mielletäänkö talotyö ensisijaisesti talon sisällä tehtäväksi toiminnaksi sinne valikoituvan nuorisojoukon kanssa vai talon kautta tapahtuvaksi toiminnaksi koko alueella, myös niiden nuorten kanssa, jotka eivät käy tilassa. Näiden kahden perusorientaation kautta voi saada vihiä siitä, missä kunnan nuorisotyö menee.
   
Kun olen nyt vajaan vuoden verran kiertänyt eri nuorisotoimia keskustellen, konsultoiden ja ihmetellen, minulle on muodostunut kaksi näkemystä. Ensinnäkin se, että talotyö on kaikkialla erilaista. Esimerkiksi alueen nuoret, talon sijainti, etäisyydet, kulkuyhteydet, työntekijöiden osaaminen ja persoonallisuus sekä kunnan nuorisotyön perinne muovaavat toimintaa. Toiseksi, että pohjimmiltaan talotyö on kuitenkin aika samanlaista. Pienryhmätyö, vapaaehtoisuus, keskittyminen tekemiseen ja puuhailuun sekä olemisen mahdollistamiseen tai läheisen kontaktin luominen nuoriin yhdistävät kaikkia taloja ja oikeuttavat puheen yhtenäisestä työmuodosta.

Nuorisotalojen kolme kehityskulkua

Hankkeen aikana on herännyt joitakin perustavia ajatuksia siitä, minkälaisessa ympäristössä talotyötä tänä aikana tarkastellaan.

1. Vähenevät kävijämäärät urbaaneissa puitteissa. Tarkastelemalla esimerkiksi Helsinkiä tai isojen kaupunkien keskustojen nuorisotiloja voi huomata, että nuorisotilojen vetovoima nuorten keskuudessa on häviämässä. Se herättää kysymyksiä siitä, miten kaupallisten ja julkisten tilojen suhteet kehittyvät. Tämä viitannee siihen, että lapset ja nuoret ovat tulleet vakavasti otettaviksi kuluttajiksi, joille tarjotaan kaupallisia palveluja sen verran paljon, että nuorisotalojen houkuttelevuus laskee. On muitakin riittävän väljiä tiloja, joissa nuorisokulttuurinen tekeminen tulee hyväksytyksi. Toisaalta kauempana kaupunkien keskustoista olevissa nuorisotiloissa saattaa olla nuoria paljonkin.

Kaupallisissa tiloissa käy usein monen eri sukupolven edustajia. Erityisen mielenkiintoinen taustakysymys onkin, tarvitsevatko nuoret edelleen tilaa, jossa on pelkästään nuoria, vai halutaanko tiloihin, joissa kävijäkuntaa ei ole jaoteltu.

2. Nuorisotyön omat voimavarat on kehitystoiminnassa suunnattu muihin kohteisiin kuin alueelliseen nuorisotyöhön. Nuorisotalojen kohtalona on ollut jäädä vähän sivuraiteille. Etsivä nuorisotyö, netari, kulttuurinen nuorisotyö, kohdennetty nuorisotyö tai tieto- ja neuvontapalvelut ovat olleet kehityksen kärkijoukossa. Oman haasteensa muodostaa se, että tilatyön yhteyttä uusiin hankkeisiin ei välttämättä ole avattu kovinkaan paljoa. Tilatyö on jatkunut entisen kaltaisena, muu toimintaympäristö on muuttunut. Yhtenä haasteena onkin miettiä, miten tilatyö suhtautuu muihin nuorisotyön muotoihin ja mistä löytyvät luontaiset yhdessätekemisen tavat.

3. Kohti toimintakeskuksia. Perinteinen avoimen toiminnan malli on joissakin kunnissa vähittäin muuntumassa toimintakeskustyyliseksi saaden eri variointeja siellä sun täällä. Tämä voi tarkoittaa perinteisten nuorisotalokävijöiden lisäksi vanhempien nuorten mukaan ottamista, toiminnan kehittämistä asukaskeskuksen suuntaan tai ylipäätään avoimen toiminnan ja tavoitteellisemman pienryhmätoiminnan tai kohdennetun nuorisotyön tuomista saman katon alle. Tällöin nykyisen kaltainen noin 12–18-vuotiaille tarkoitettu avoin toiminta muuntuu enemmänkin alueen yhteisöllisen toiminnan keskukseksi. Tämä toimintamalli ei tietenkään ole kaikissa kunnissa käytössä, vaan nuorisotaloja kehitetään edelleen perinteisen mallin mukaisesti.

Nämä kolme kehityskulkua ovat enemmän tai vähemmän todennettavissa keräämästäni aineistosta. Yleiset linjat ja monet pienemmät kokeilut houkuttelevat tekemään päätelmiä ja miettimään, mistä asiat kertoisivat. Heittäydyn tässä estottoman spekulaation pariin ja mietin, mistä tämä voisi kertoa. Vielä näitä päätelmiä ei uskalla sanoa tutkimuksellisiksi päätelmiksi, nimeäisikö niitä sitten vaikka valistuneiksi arvauksiksi, jotka parhaimmillaan voivat toimia kehittämisen pohjana.

a) Nuorisotalotoiminnan perinteinen malli tai paradigma on jossakin määrin liudentumassa tai muuntumassa. Näyttäisi siltä, että vallalla on jonkinlainen työn muutos: talotyö muuntuu alueelliseksi nuorisotyöksi, jossa painopistettä siirretään entistä enemmän talon ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa tiedottaminen lisääntymistä, sidosryhmäyhteistyön voimistamista, toiminnan ulottamista moniin eri nuoriin esimerkiksi koulun kautta tai ylipäätään alueellisen profiilin nostamista. Jos hypätään nojatuolipähkäilyjen maailmaan, voi kysyä, onko tapahtumassa murros, jossa sen sijaan, että pyritään luomaan nuorisotilalla satunnaisesti keräytyvistä nuorista tiivis yhteisö, pyritäänkin luomaan mahdollisuuksia, miten nuoret kiinnittyvät erilaisiin alueellisiin yhteisöihin sekä nuorisotalolla että sen ulkopuolella.

b) Toisaalta nuorisotilojen keskeisyys ”perusnuorisotyönä” näyttäisi olevan vähenemään päin. Yhä enemmän resursseja siirtyy muihin toimintoihin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että nuorisotyön kohderyhmä muokkautuu uusiksi. Siinä missä talot kohdentuivat lähinnä teineihin, kiinnostuu nuorisotyö nyt yli 20-vuotiaista tai alle 12-vuotiaista - mitkä molemmat tietysti mahtuvat nuorisolain raameihin, vaikkeivät kunnallisen nuorisotyön kohdejoukkoon välttämättä ole niin voimallisesti kuuluneetkaan. Nuorisotalojen merkitys vaikkapa nuorisotyöttömyyden torjunnassa on rajallinen. Jos kohderyhmää laajennetaan ja määrärahat eivät lisäänny laajenemisen mukaisesti, on edessä esimerkiksi talon aukiolojen karsintaa, tilojen lakkauttamista tai yhdistämistä.

c) Voi myös pohtia sitä, missä määrin talotyö ylipäätään nähdään nuorisotyöllisten kontaktien syntysijana. Aika monen työntekijän pohdinnassa koulunuorisotyö saa merkityksensä siitä, että sitä kautta saadaan luotua kontakti nuoriin. Ja jokin minua houkuttelee tutkijana väittämään, että talotyö muuntuu myös sen takia, että nuorisotyön ammattimaistuminen vie nuorisotyöntekijöitä lähemmäs muita kunnallisia toimijoita ja erkaannuttaa heidät nuorisojärjestöistä. Muiden kunnallisten toimijoiden asema näyttäytyy asiantuntijoina, kun taas monet järjestöt leimautuvat vapaaehtoistyöksi – ilkeämmin sanoen näyttäytyvät puuhasteluna – siis ei-asiantuntijuutena.

Kun kuljen omaa taivaltani nuorisotyön ja nuorten vapaa-ajan maisemissa, näyttää siltä, että vanhat kartat eivät enää ole ajantasaisia. Jossakin on uusia muotoja, jotkut vanhat joet ovat kuivuneet tai muuttaneet uomaansa. Jotakin silti säilyy. Haastattelemani nuorisotyöntekijät ovat kaikki tyynni sitä mieltä, että talotoiminnalla on paitsi takanaan vahva menneisyys, myös edessään kirkas tulevaisuus. Yksimielisyyttä siitä, millainen tämä tulevaisuus on, ei vastaavalla tavalla ole.

Tomi Kiilakoski
tutkija, Nuorisotutkimusverkosto