Aineiston arkistoinnin etiikka

Tieteen avoimuus on koskenut käytännössä vuosikymmenet vain tiedejulkaisuja, mutta tietoteknisen kehityksen myötä periaate on ulotettu vähittäin myös tutkimusaineistoihin. Konkreettisimmin tilanteeseen ovat vaikuttaneet tiedejulkaisujen ja tutkimusrahoittajien aineistopolitiikat (data policies).

 

 Vielä viisi vuotta sitten pääasiassa luonnontieteiden – esimerkiksi tähtitieteen ja fysiikan alalla – tiedejulkaisut edellyttivät, että artikkelin taustalla olevan empiirisen aineiston tulee olla muun tiedeyhteisön käytettävissä. Nyt vastaava linjaus saattaa löytyä myös psykologian, taloustieteen ja politiikan tutkimuksen kansainvälisistä tiedejulkaisuista. Tiedejulkaisujen aineistopolitiikat perustuvat vastaavaan periaatteeseen kuin tiedeyhteisön eettiset normit: Avoimuus nähdään tiedettä keskeisesti määrittelevänä piirteenä ja edellytyksenä tieteellisen tiedon pätevyyden testaamiselle, kriittiselle arvioinnille ja samalla tieteen edistymiselle.

Tutkimusrahoittajien aineistopolitiikat perustellaan tieteen avoimuuden periaatteen ohella myös taloudellisuudella. Teknologinen ja yhteiskunnallinen kehitys sekä koulutus nojautuvat keskeisesti tieteelliseen tietoon. Vaikka ihmistä ja yhteiskuntaa tutkivissa tieteissä ei tutkimusaineistojen avoimuudella saada välttämättä aikaan taloutta merkittävästi edistäviä innovaatioita, aineistojen jatkokäyttö voi vähentää osin päällekkäisten aineistojen keruuta ja tehostaa siten tutkimukseen suunnattujen verovarojen käyttöä. Esimerkiksi Suomen Akatemia edellyttää rahoitushakemuksen tutkimussuunnitelmaan myös tiedonhallintasuunnitelmaa, jossa kerrotaan miten hankkeen tutkimusaineistot tullaan hankkimaan, miten niitä käytetään ja säilytetään ja miten mahdollistetaan niiden myöhempi käyttö.

Mitä haasteita alaikäisiin kohdistuneiden tutkimusaineistojen avoin tutkimuskäyttö tuo tutkijoille? Etiikan näkökulmasta arkistoinnin ja aineistojen jatkokäytön keskeisimpiä haasteita ovat tietosuojaan ja luottamuksellisuuteen liittyvät kysymykset. Eettisesti hyviksi katsotut käytännöt – kuten aineistojen varjeleminen muilta tutkijoilta luottamuksellisuuteen vedoten – nojautuvat yleisen tutkimusetiikan ohella menetelmällisiin oletuksiin.

Tutkimusaineiston arkistoimiseen jatkotutkimuksia varten tarvitaan tutkittavan suostumus. Tämä on ehdoton vaatimus, jos aineistoa ei voi muokata tunnisteettomaksi. Kun aineisto koostuu havaintomuistiinpanoista sosiaalisissa tilanteissa, joiden osalliset vaihtuvat (esimerkiksi koulun piha tms.), yksittäisten suostumusten sijaan on suositeltavampaa kirjata aineiston arkistoversio tunnisteettomaksi. Jos alaikäisten tutkimiseen tarvitaan alun alkaen myös huoltajan tai instituutioiden (kuten koulun tai päiväkodin) edustajien lupa, myös heille tulee kertoa aineiston säilyttämisestä jatkotutkimuksia varten. Aineisto on tällöin lainsäädännöllisesti arkistoitavissa. Aineiston eettisen arkistointikelpoisuuden varmistaa sillä, että alaikäisen osallistumispäätös on aito ja että tutkittavan itsemääräämisoikeutta ja vapaaehtoisuuden periaatetta noudatetaan myös tutkimuksen vuorovaikutustilanteessa, jossa aineisto muodostetaan.

Kun tutkimusaineistoa valmistaa arkistoitavaksi, arkaluonteisia seikkoja ei tule poistaa aineistosta systemaattisesti ilman huolellista harkintaa. Tutkimusten päätyttyä arkistoidut aineistot ovat usein vähintään 3–4 vuotta aiemmin kerättyjä, tyypillisesti sitäkin vanhempia ja siksi hypoteettiset mahdollisuudet käyttää niitä eettisesti väärin ja lain vastaisesti – esimerkiksi kertomalla arkaluonteisia tietoja viranomaisille – ovat vähäiset. Arkaluonteista, salattavaa ja siksi arkistoinnin yhteydessä poistettavaa aineistoa eivät ole automaattisesti kaikki seksuaalisuudesta, väkivallasta, rikoksista, sairauksista tai ongelmallisista läheissuhteista kertovat aineistot tai aineistojen osat. Mahdollisuudet tutkia alaikäisten elämän muutosta vähenevät, mikäli aikanaan tehtävien vertailututkimuksien tarpeisiin on käytettävissä vuosien takaa vain valkopesuohjelman läpikäynyttä siloteltua empiriaa.

Alkuperäisen tutkimussuhteen etiikalla on suuri merkitys pohdittaessa, onko arkistoitavasta aineistosta poistettava jotain. Kun tutkittavat ilmaisevat, etteivät he halua jotain tiettyjä kertomiaan asioita tutkimusteksteihin kirjoitettavaksi, kohdat tulee joko poistaa arkistoitavasta aineistosta tai ne tulee merkitä selkeästi. Merkinnöistä tulee ilmetä salassa pidettävän kohdan alku ja loppu. Lisäksi tutkijoiden on syytä poistaa arkistoaineiston yhteydestä raportoinnit keskusteluista, joita on tutkittavien kanssa käyty nauhurin sulkemisen jälkeen. Alaikäisiä tutkittaessa tutkija on paitsi tieteen edustaja myös aikuinen. Jos tutkittava haluaa syystä tai toisesta puhua henkilökohtaisista asioistaan tutkijalle välittömästi ”virallisen” tutkimustilanteen päätyttyä, tilanteessa puhutut asiat ovat yksityisiä, eivätkä ne kuulu jatkotutkimuksiin arkistoitavaan aineistoon.

Tutkimussuhde määrittyy ensisijaisesti tieteen kehyksistä. Sen tarkoitus on tuottaa materiaalia aihetta koskevan tieteellisen analyysin tarpeisiin. Tästä huolimatta erityisesti laadullinen tutkimussuhde voi olla hyvin epämuodollinen, siihen voi sisältyä tunteenilmaisuja ja se edellyttää usein tutkijan perustaitojen lisäksi vuorovaikutustaitoja ja empatiaa. Silti jokaisen tutkimussuhteen ensisijainen tavoite on tieteellisen tutkimuksen tekeminen, ei salassa pidettävä terapia- tai ystävyyssuhteen luominen. (Kuula 2007, 44).

Vaikka haastattelu olisi litteroitu sanatarkasti päällekkäispuhuntoja ja äänteitä myöten, sen arvo on vähäinen, jos jatkokäyttäjällä ei ole perustietoja haastattelutilanteesta, mukana olleista henkilöistä, heidän valikoitumisestaan ja heille ennen haastattelua annetusta informaatiosta. Tässä mielessä alkuperäisellä tutkimuskontekstilla on merkitystä myös arkistoaineistolle. Jotta tutkimusaineistoa voi käyttää jatkotutkimuksiin, aineiston keruuta ja itse aineistoa kuvaavat tiedot on kirjattava kattavasti ja huolellisesti.

Arkistoaineistoa tutkitaan tyypillisesti etsien vastauksia eri kysymyksiin ja käyttäen eri näkökulmia ja analyysimenetelmiä kuin alkuperäisessä tutkimuksessa. Analyyttinen katse arkistoaineistoon on erilainen siksikin, että tutkijalla ei ole ollut suhdetta tutkittavien kenttään. Tämä seikka ei aina ole puute tai ongelma. Itse kerätyssä aineistossa voi systemaattisesti toistuva, mutta tutkittavien ryhmälle jollain tavalla epäsuotuisa seikka jäädä raportoimatta tuloksena silloin, kun tutkijalla on vahva side tutkimuskenttäänsä. 10–15 vuotta sitten tehdyn arkistoaineiston tutkiminen mahdollistaa ehkä paremmin viileän sivullisen tutkijan asenteen, jonka puutteesta Klaus Mäkelä (2006, 366) on kritisoinut nuorisotutkimusta.

Tietoarkisto on rajannut arkistoitujen tutkimusaineistojen käytön tieteelliseen tutkimukseen ja opetukseen. Siksi aineistojen käyttöä kontrolloidaan käyttölupahakemuksin ja erilliset käyttöehtositoumukset tarkentavat käytön ehtoja. Aineistoa saa käyttää ainoastaan käyttölupahakemuksessa ilmoitettuun käyttötarkoitukseen. Lisäksi aineiston käyttäjän on huolehdittava aineiston säilyttämisessä ja käytössä riittävästä tietoturvallisuudesta ja tietosuojasta. Tutkimusetiikan kannalta hyvin oleellinen arkistoaineiston käyttöehto on aineiston alkuperän mainitseminen julkaisuissa. Käytännössä se tarkoittaa aineiston alkuperäisten tutkijoiden ja aineiston nimen mainitsemista tieteen konventioiden mukaisin viittauksin. Vaikka tutkimusjulkaisuihin viittaaminen ajan saatossa tyypillisesti vähenee, voi hyvä aineisto jatkaa elämäänsä – ja tuottaa viittauksia tutkijaan – pitkään.

Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon on arkistoitu useita lapsia ja lapsuutta(Lapset, lapsuus ja perhe) sekä nuoria ja nuoruutta ( Nuorisotutkimus) käsitteleviä aineistoja mutta iso osa sähköisistä aineistoista on vielä pelastamatta. Vaikka aineistoa ei miellettäisi kertakäyttöiseksi, sen säilöminen yhden tai suppean tutkijapiirin mahdollisiin tuleviin tarpeisiin johtaa valitettavan usein aineiston muuttumiseen käyttökelvottomaksi. Sähköinen aineisto vanhenee nopeasti ilman suunnitelmallista pitkäaikaissäilytystä konvertointeineen ja varmuuskopiointeineen. Toivottavasti alaikäisiä koskevat aineistot nähdään tulevaisuudessa entistä selkeämmin lasten ja nuorten elinolojen ja kulttuurin tutkimuksen keskeisenä resurssina. Aineiston huolellinen arkistointi jatkotutkimusten käyttöön osoittaa alaikäisten tutkittavien ajatusten, kokemusten ja osallistumisen tosiasiallisen arvon ja merkityksellisyyden. Käytännön ohjeita arkistointiin löytyy Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirjasta.

Arja Kuula
kehittämispäällikkö, YTT, dosentti Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Lähteet

Kuula, Arja (2007) Laadullinen tutkimussuhde ja arkistoinnin etiikka. Tieteessä tapahtuu (25) 2, 42–45.

Mäkelä, Klaus (2006) Sosiaalitutkimuksen eettinen säätely. Teoksessa Jaana Hallamaa & Veikko Launis & Salla Lötjönen & Irma Sorvali (toim.) Etiikkaa ihmistieteille. Helsinki: SKS, 360–378.